Harmaana huhtikuisena lauantaina sain luokseni Poriin neljä kirjaperhosta, mikä lupasi viittä erilaista tulkintaa Jäniksen antamaan mystiseen lukupiiriteemaan "kuin vettä vain". Ennen kirjoihin perehtymistä oli perinteisen ruokailun ja kahvittelun aika, ja tällä kertaa tarjoiluni olivat varsinainen rimanalitus. Löysin netistä gluteenittoman pannukakkupizzan ohjeen, jota soveltaen päätin tarjota pannukakkupizzaa sekä jauheliha- että kasvisversiona. Ohjeessa neuvottiin käyttämään jauhoina gluteenitonta pullajauhoseosta. Ostin pari pussia Fazerin pullajauhoseosta ja tein pannukakkupizzat. Ja HYI! Pullajauhoseos sisältää erilaisia sokereita ja kardemummaa, mitä en tullut ajatelleeksi (enkä myöskään asiaa tarkistanut) ja jos mietit, miltä maistuu pulla jauhelihan tai paprikan ja fetajuuston sekä tomaatin ja juustoraasteen kera, pääset hyvin lähelle tätä makuelämystä. En tule tekemään tätä ikinä enää! Anteeksi perhoset! Onneksi appelsiinikiisseli, kääretorttu ja banaanikakku sentään onnistuivat.

Jänis teeman keksineenä aloitti kirjaesittelyt, ja hänen kirjansa oli Kersti Juvan hänen käännöstyötään käsittelevä Löytöretki suomeen vuodelta 2019. Kirjaa voi pitää äidinkielenopettajan unelmakirjana, sillä siinä käydään läpi Juvan käännöksiä. Käännöstyössä ei tavoitella sanatarkkaa käännöstä, vaan sitä, että merkitykset tulevat oikein. Pisteen paikkaa ei kuitenkaan siirretä eli lausekokonaisuudet pysyvät ominaan. Juva on kääntänyt englannista suomeksi mm. Oscar Wildeä, Charles Dickensiä ja esimerkiksi Taru sormusten herrasta -kirjan, Nalle Puhin ja klassikon Ylpeys ja ennakkoluulo. Teemaan kirja liittyy siten, että Juva toteaa kielen parhaimmillaan soivan ja soljuvan (kuin vesi?). Jänis totesi, että kirja on mielenkiintoinen, mutta kirja on niin tiivis ja asiapitoinen ettei sitä kerralla kahlaa lapi. Jäniskään ei ollut lukenut kirjaa kokonaan - sitä on parata lukea osissa.

Nasumurmeli kuunteli teemaan aluksi Kate Quinnin historiallisen romaanin Timanttisilmä (vuodelta 2022, myös suomeksi), jossa tarkka-ampujien yhteistyö sujuu kuin vettä vain, muttta hän valitsi kuitenkin loppujen lopuksi teemaan toisen kirjan eli Jojo Moyesin kirjan Hopealahti vuodelta 2007 (suomeksi 2022). Tämän hän ehti kuunnella ennen lukupiirikokoontumista puoleen väliin (51 %). Hopealahti sijoittuu australialaiseen rantakaupunkiin, joka kipuilee perinteiden ja edistymisvaateiden välimaastossa. Valaiden ja delfiinien bongaamisen liittyvä turismi tuo kaupunkilaisille elannon, mutta sinne saapuu lontoolainen liikemies hotellisuunnitelmineen, jotka muuttaisivat kaupungin luonteen peruuttamattomasti. Mukaansa tempaavassa tarinassa vesi on vahvasti läsnä ja Nasumurmeli piti kirjaa oikein viihdyttävänä. Myöhemmin Nasumurmeli kommentoi, että loppuosakin kirjasta oli hyvä ja se päättyi onnellisesti. Timanttisilmän oli lukenut äänikirjaksi Sanna Majuri ja Hopealahden Mervi Takatalo. 

Kierrätyshyllystä löytyi jälleen teemakirja Tupunavitsille. Tämä kirja oli John Irvingin Vesimies vuodelta 1972 (suomeksi 1991). Tässä kirjassa seikkailee Fred "Juksu" Trumper, jolla on erittäin ahdas ja koukeroinen virtsaputki, minkä vuoksi hän joutuu juomaan paljon vettä. Kirja poukkoilee ajassa edestakaisin ex-vaimon ja nykyisen tyttöystävän aikakausissa. Päähenkilö työstää väitöskirjaansa, jonka aiheena on muinaisalanorjankielisen runon käännös. Tupunavitsi koki, että kirjasta puuttuu punainen lanka. Siinä on omalla laillaan onnellinen loppu, mutta jotenkin tarinasta ei saanut oikein mitään irti.  Teemaan kirjasta tuli "vedenheiton näkökulma"...

Rimarinnan valitsema kirja oli Kajsa Ingemarssonin romaani, jonka nimi oli melkein kuin teema eli Vettä vain. Kirja on vuodelta 2009 (suomeksi 2010). Kirjan päähenkilö on kirjailija Stella Friberg, joka elämä on kaaoksessa: parisuhde kaatuu ja  kylpyhuoneesta paljastuu vesivahinko. Samanakaisesti hänen pitäisi kirjoittaa kirjasarjansa kymmenes ja viimeinen osa, ja tilanne olisi aiheuttanut paineita jo ilman arjen katastrofeja. Kirjassa kulkee rinnakkain kaksi tarinaa, Stellan oma elämä ja hänen kirjoittamansa romaanin tarina, minkä Rimarinna koki hyväksi ratkaisuksi. Kirja on muutoinkin toimiva, ja vaikka siinä toki on rakkaustarina, ei se ole sellainen "mies pelastaa naisen" -tyyppinen malli, jonkalaisia Rimarinna on alkanut karsastaa. Vettä vain oli useammalle meistä tuttu kirja - minäkin olen lukenut sen pariin kertaan - ja se on ehdottomasti hyvä valinta viihdyttäväksi lukuromaaniksi. Lisää kirjasta vielä postauksen lopussa poissaolijoiden raporteissa!

Itse päätin lukea teemaan Terhi Tarkiaisen vampyyrisaagan toisen osan Peto irti vuodelta 2023. Ajatuksenani oli, että vampyyreille veri on kuin vettä vain. Kirjaa lukiessani huomasin, että olin unohtanut pahasti sarjan ensimmäisen kirjan Pure mua vuodelta 2018, ja hain kirjastosta senkin ja luin sen, minkä jälkeen vielä uudelleen selailin Peto irti -kirjaa... Eli vampyyrien maailmassa tuli vietettyä tovi jos toinenkin, ja kyllä nautin! Päähenkilö Annan matka vampyyrien Vlad ja Kalma matka vei sarjan toisessa osassa Kalevalan kylään viettämään kuolemattoman Kullervon peijaisia ja lohduttamaan surevaa leskeä Kyllikkiä. Molemmissa kirjoissa on hauskaa sanailua, reipasta vampyyriseksiä ja mielenkiintoista historian ja kulttuurin kuvausta, joiden oikeellisuuden Tarkiainen yleistä historiaa opiskelleena filosofian maisterina voi taata. Tuskin maltan odottaa sarjan kolmatta osaa!

Poissaolijoilta saimme myös pari kirjaraporttia:

Paavo

Charlotte McConaghy: Viimeinen muuttolinto. "Ihana kirja lapintiirojen muuttovaellusta seuraavan Franny Stonen laivamatkasta. Suosittelen lämpimästi: kaihoisan kaunis kuvaus, laittoi miettimään tulevaisuutta ja tämä kirja olisi ehkä läpäissyt Knarpinkin tiukan seulan "maailmanlopun meininki" lukupiiritapaamisessa. Meni 2. sijalle tän vuoden paras listallani."

Heluna

Valérie Perrin: Vettä kukille (2018, suomeksi 2023).  "Viehättävä ranskalainen kirja, jonka tunnelmat vaihtelevat vakavasta herkkään ja kevyestä rankkoihinkin hetkiin. Teoksessa on paljon henkilöitä, mutta päähenkilönä ja minäkertojana on hautausmaan hoitaja, jonka menneisyys avautuu pikkuhiljaa lukijalle. Välillä tunnelma on vähän makaaberikin tapahtumapaikasta johtuen, mutta henkilöt ovat kiinnostavia ja teos pitää otteessaan. Osa sivuhenkilöistä on huvittavia, mikä keventää myös kerrontaa.

Päähenkilöllä on takanaan traumaattinen lapsuus ja avioliitto, ne tulevat selväksi jo aika alussa. On parempi, ettei lukija tiedä kovin tarkkaan, mitä kaikkea on tulossa. Sen voin vielä kertoa, että eräänä päivänä päähenkilön oveen kolkuttaa mies, komisario toiselta paikkakunnalta, jolla on yllättävä kysymys...

Teos on jotenkin tosi ranskalainen kepeydessään raskaista aiheista huolimatta ja (joidenkin henkilöiden) sivusuhteineen. Romaaniin mahtuu paljon rakkautta ja ystävyyttä, surua ja traagisuutta, mutta myös arvoituksia ja salapoliisintyötäkin.

Mielestäni tämä kirja oli täydellinen lukuromaani ja suosittelen sitä ihan kaikille!"

Liinu

Kajsa Ingemarsson, Vettä vain (2009, suomeksi 2010). "Minäkin luin Kajsa Ingemarssonin kirjan Vettä vain. Olin varma, että valintani oli niin ilmiselvä, että joko moni muukin oli tarttunut tähän kirjaan tai sitten ei kukaan muu. Kirja oli kuunneltuna aika pitkä, melkein 17 tuntia, ja aluksi pähkin, että tuleekohan kuuntelusta pakkopullaa. Ei tullut. Ihan kuin olisi kuunnellut kahta kirjaa samaan aikaan. Franciskalle osunut murhamysteeri ei nyt varsinaisesti saanut tukkaa pystyyn ja Stellan rakkauskuviot olivat loppujen lopuksi aika ennalta arvattavat. Viihdyttävä kirja silti, eli tykkäsin.

Iso miinus tosin – jälleen kerran – liiallisesta alleviivaamisesta. Olisin tajunnut vähemmälläkin Chloen konjakinruskeiden nahkasaappaiden yms. armanimaxmarojen viljelyllä, että Stellalla on kallis maku ja rahaa sen tyydyttämiseksi.

Kesäksi (mainitsematta vuosilukua) tarttis taas päästä mittoihin. Pitäiskö Stellan tavoin alkaa elää kuitukekseillä ja raejuustolla?"

Seuraavan kerran lukupiirimme kokoontuu vasta kesäkuussa ja silloin olemme Paavon luona. Minä annoin teemaksi "julkkisten kirjoittamat kirjat pois lukien elämäkerrat", joten nyt luetaan uusia avauksia tehneiden julkkisten kirjoittamia kirjoja.

Kirjaperhosten puolesta,

Knarp.

Tammikuussa Kirjaperhoset lehahtivat Rimarinnan luo Vantaalle. Ihanat maut ja kissaposeeraukset aloittivat kokoontumisen, jossa teemana oli Tupunavitsin meille viime kerralla antama "Varoitus".

Teeman "äitinä" Tupunavitsi aloitti kirjaesittelyt. Hän oli lukenut teemaan kaksi kirjaa. Näistä ensimmäinen oli Karin Fossumin kirja nimeltä Varoitus vuodelta 2009 (suomeksi 2010). Tupunavitsi kuvaili kirjaa ahdistavaksi tarinaksi teinipojasta, joka tekee ilkeitä jäyniä. Pojalla on lisäksi missionaan myrkyttää juoppo äitinsä. Näitä pilanpäiten tehtyjä jäyniä ovat esimerkiksi soitto henkilölle, että tämän tytär on joutunut onnettomuuteen, lehteen lähetetty vanhan ihmisen kuolinilmoitus, pyörätuolipotilaalle tilattu ruumisauto jne. Jäynien kohteeksi joutuneet uhrit kettuuntuvat, ja teinikin saa osansa. Tupunavitsi ei suositellut kirjaa. Hänen toinen valintansa oli Pentti Kirstilän Varo, kulta, varo – pieniä sovinnollisia tarinoita vuodelta 2003. Sovinnollisina Tupunavitsi ei kirjan tarinoita pitänyt vaan lähinnä omituisina. Kirjan novellit sijoittuvat osin Kreikkaan, ja ovat osin jännitystarinoiden tyylisiä kera poliisi Hanhivaaran. Jutut olivat niin nyrjähtäneitä, että Tupunavitsi ei suositellut tätäkään. Molemmissa kirjoissa varoitus oli käytännössä vain kirjan nimessä.

Heluna oli lukenut teemaan viime vuoden Finlandia-ehdokkaan IIda Turpeisen esikoiskirjan Elolliset. Heluna totesi kirjan olevan vähän outo, sillä siinä ei ole varsinaista juonta.  Se kertoo pätkiä eri ihmisten elämästä, joiden kohtalot liittyvät jollain lailla stellerinmerilehmään. Stellerinmerilehmä on kirjan punainen lanka, eläin, joka maistui ihmisistä niin hyvälle, että se metsästettiin sukupuuttoon. Retkikunta löysi merilehmät vuonna 1741 ja kolmekymmentä vuotta myöhemmin niitä ei enää ollut. Vuonna 1859 Hampus Furuhjelm, Venäjän Alaskan suomalainen kuvernööri, lähetti miehiä etsimään stellerinmerilehmän luurankoa, sillä sellainen haluttiin keisarillisen yliopiston kokoelmiin.Stellerinmerilehmän kokonaisia luurankoja ei ole kuin muutamia ja Suomessa on nyt yksi tällainen harvinaisuus Helsingin Luonnontieteellisessä museossa.Kirjassa kerrotaan luurangon saapumisesta Helsinkiin vuonna 1861, sen konservointityöstä ja kirja päättyy nykypäivään ja varoittaa meitä siitä, mitä liika ahneus voi aiheuttaa. Heluna kiitteli, että kirja on hyvin kirjoitettu ja siinä on mielenkiintoisia ihmisiä.

Liinu kuunteli teemaan äänikirjan David Attenboroughin Yksi elämä, yksi planeetta vuodelta 2020 (myös suomennos).Varoitus lienee samansuuntainen kuin Helunan kirjalla..! Tunnettu luontodokumentaristi on ollut kirjan julkaisun aikoihin 94-vuotias ja täyttää tänä vuonna 98 vuotta. Äänikirjan lukija on Jarmo Heikkinen – Avaran luonnon tuttu kertojaääni. Kirjan alkupuheessa kerrotaan ukranalaisesta kylästä nimeltä Prypjat, joka tunnetaan paremmin siellä sijainneesta ydinvoimasta nimeltä Tsernobyl. Attenboroughin kirjassa haetaan tasapainoa ihmisen ja luonnon välille, ja kerrotaan faktoja ihmisten väkiluvusta, ilmakehän hiilidioksidin ja koskemattoman luonnon määristä vuosina 1937–2020. Kirjassa puhutaan villiinnytyksestä, jonka voi ajatella uudeksi filosofiaksi - tai oikeastaan paluuksi vanhaan. Tämä kirja ollut esimerkiksi näyttelijä Irina Björklundin ympäristöherätyksen takana.

Myös Nasumurmeli oli kuunnellut äänikirjaa: hänen valintansa oli Kate Quinnin osin todelliseen historiaan pohjautuva kirja Koodinimi Alice vuodelta 2018 (suomeksi 2020), lukija Roosa Honkanen. Päähenkilö Lili, jonka koodinimi Alice on, perustaa ensimmäisen maailmansodan aikana Saksan miehittämässä Ranskassa naisvakoojien verkoston. Viestejä kuljetettiin nutturoissa..! Tällöin ollaan vuodessa 2015. Yksi vakoojista, Eve, joutuu petetyksi ja katkeroituu. Hänet löytää vuonna 1947 raskaana oleva Charlie, joka on tullut Ranskaan selvittämään serkkunsa katoamista ensimmäisen maailmansodan aikana. Naiset lähtevät yhdessä selvittämään totuutta. Kirjan varoitus on, että koko ajan pitää olla varuillaan tai sinut voidaan löytää. Veitsenterällä olemisesta kirjan parissa nautti ainakin Nasumurmeli.

Rimarinna oli lukenut teemaan Maggie O'Farrellin kirjan Varoitus tukalasta helteestä vuodelta 2013 (suomeksi 2014). Sattumoisin tämä kirja oli minunkin valintani. Kirja kertoo irlantilaissyntyisestä pariskunnasta, joka on aikanaan muuttanut Lontooseen ja perustanut siellä perheen. Heillä on kolme aikuista lasta: Michael Francis, Monica ja Aoife. Eräänä päivänä perheen isä katoaa, ja kaikki kolme lasta tulevat kotiin selvittelemään asiaa äitinsä kanssa. Tunnelmat ovat tukalia:  Michael Francisilla ja Monicalla on molemmilla tahollaan aviokriisi, Monica ja Aoife eivät ole edes puheväleissä, ja koko ajan on helle. Kirja avaa hienosti perheen jäsenten erilaisia motiiveja toiminnalleen. Sinänsä "varoitus" näkyy tässä kirjassa ainoastaan kirjan nimessä, mutta varsin hyvä kirja tämä oli - toimivaa ihmissuhdedraamaa!

Paavon kirja varoittaa sykloneista! Hän siis luki teemaan Christina Wahldenin Darwin-sarjan toisen kirjan Syklonivaroitus vuodelta 2021 (suomeksi 2022). Kyseessä on Australian Darwiniin sijoittuva dekkari, jonka päähenkilöihin kuuluvat irlantilaissyntyinen, punatukkainen poliisi Bluey, hänen aboriginaaliväestöön kuuluva nuori apulainen Jess ja ruotsalainen taideopiskelija Greta, joka on tullut Australiaan tutkimaan aboriginaalitaidetta. Poliisit selvittävät kirjassa laajalti levinneitä ja pahentuneita huumerikoksia. Myös huumekuolemat ovat lisääntynet paljon, ja kuolleet ovat suurelta osin aboriginaaliväestöön kuuluvia. Kaiken yllä painajaismaisuutta lisää myös meneillään oleva syklonikausi, joka on Blueylle erityisen hankala, koska hän on kokenut tähän liittyvä tragedian. Paavo oli lukenut myös sarjan edellisen osan, ja piti molemmista.

Jänis ei päässyt paikalle, mutta lähetti lukemistaan kirjoistaan raportin:

"Luin ensin Eeva Nikoskelaisen Keltaisen vaaran. Se on Tammen kustantama kirja vuodelta 2004. Kutsuvat sitä lämpimän humoristiseksi romaaniksi lääkäripiireistä. Minusta se on enemmän kauniilla suomen kielellä kirjoitettu romaani, jossa on vanhahtavat elämänasenteet ja kliseiset henkilöhahmot - Jyrki Impola, työlleen omistautunut Taajakkalan yliopistollisen keskussairaalan silmäklinikan jumaloitu silmäkirurgi ja puolisonsa Ruut, joka kaupunginkirjaston neuvoja ja armoton lukutoukka vapaa-aikanakin. Tytär on muuttanut kotoa ja molempia vaivaa tyhjyys. Jyrki jää kiinni syrjahypystä hoitajan kanssa, joten Ruut lähtee pakoon tätä ryhmämatkalle Kiinaan. Samaan aikaan Sars-epidemia (keltainen vaara) leviää maailmalla ja erityisesti Kiinassa. No, molemmille sattuu erinäisiä käänteitä, ja mukana on vähän epäuskottavia sivuhahmoja. Sitten on Jyrkin aika palata kotiin vaimokullan luo, joka syyttelee itseään miehensä syrjähypystä - argh!
Jostain luin osuvan kommentin teoksen tarjoamasta elämänasenteesta: älähän hötkyile, vaan pysyttele keskiverrosti keskitien kulkijana. 

Kiva yhteys Turkuun tässä on se, että Nikoskelainen on TYKSin silmätautiopin emeritaprofessori, ja Turussa keltaisia busseja on “aina” kutsuttu keltaisiksi vaaroiksi - siellä on ollut myös sinisiä busseja, ja ne olivat ihan vaan busseja - sinisillä busseilla kuljin lukioon keskustaan, enkä juuri astunut keltaiseen vaaraan ennen teini-ikää 🙂 

Toinen, enemmän tietokirja, on Mari Koistisen uunituore (9.1.2024 julkaistu) Pahan päivän varalle. Tämäkin on Tammen julkaisema kirja. Pahan päivän varalle -kirja kertoo varautumisesta, kriiseistä ja toisten ihmisten merkityksestä. Siinä käydään läpi menneitä keissejä, kuten koronapandemian epäonnisia maskikauppoja, kerrotaan Suomen upeasta huoltovarmuustyöstä (yhtä laajaa ei muilla mailla ole), mutta myös sitä miten meidän kaikkien tulisi valmistautua kriisiin. Pahan päivän varalle on syytä olla säilykkeitä, vettä ja paristoradio, mutta yhtä tärkeää on tuntea naapurinsa. Näin omakotiasujana meillä on kohtuulliset varastot (ei paristoradiota), mutta juomavettä en osaa varastoida. Vettä on kyllä jemmassa, mutta se on enemmän sitten käsienpesuun tms, ei juomiseen. Naapurit tunnen lähes kaikki, ja tiedän keneltä löytyy mitäkin työkaluja tms. Pidin erityisesti vinkistä varastoida sellaista josta aidosti itse pitää, ja näin sipsien rakastajana nekin ovat suositeltavia. Suosittelen lukemaan, ja hoitamaan kotivaran kuntoon."

Seuraavan kerran kokoonnumme luonani Porissa. Teemana on "Kuin vettä vain", jonka meille antoi Jänis (!), koska alunperin meidän piti kokoontua hänen luonaan, mutta virus muutti suunnitelmat. Ja Jäniksellä oli jo teema mietittynä valmiiksi. Hmm.. kuin vettä vain.. Porissa? Syksyllä täällä ainakin oli kahdeksan putkirikon sarja, joten ehkä teema sopii tänne paremmin kuin hyvin.

Kirjaperhosten puolesta,

Knarp

Tupunavitsi oli luonut marraskuiseen lukupiirikokoontumiseemme aivan ihan joulutunnelman. Tampereella lukemiemme kirjojen teema ei kuitenkaan ollut joulu, vaan pikkujoulukokoontumiseen luettiin erotiikkaa! 

Liinu antoi meille erotiikkateeman edellisessä kokoontumisessa ja nyt hän myös aloitti kirjaesittelyt. Ihan ensiksi jokaisen täytyi kuitenkin laittaa purkka suuhun. Purkka liittyi olennaisesti kohtaukseen, jonka Liinu luki meille teemaan valitsemastaan  Olga Kokon esikoisteoksesta Munametsä vuodelta 2019. Munametsässä mainostoimistossa työskentelevä päähenkilö Linnea ei kaipaa romanttista suhdetta vaan toimintaa korvalääkärin tyyliin: instrumentit sisään ilman turhia pulinoita ja toivottavasti ei enää tavata. Kirjassa on kymmeniä nimiä "tavaralle", ja nimi Munametsä tarkoittaa konkreettisesti mainostoimiston tiheää munametsää... Kirja on hauska - saa nauraa - vaikka se välillä rönsyileekin. Ja se purkka siis jäi Linnean suuhun eräässä intiimissä tilanteessa, ja saattoi aihettaa jonkinmoista harmia jollekin toiselle henkilölle... Lue lisää kirjasta..

Jänis oli lukenut teemaan novellikokoelman Kevät ilman kosketusta vuodelta 2021. Kirjassa on 17 novellia kirjoittajapiirin jäseniltä, joille koronan mukanaan tuoma eristäytyminen aiheutti kirjoitusjumin. Tilanteen ratkaisemiseksi he päättivät yhdessä kirjoittaa erotiikkaa, mikä ei ole kellekään heistä se omin tyyli. Novellien kirjoittajat ovat Lotta Backlund, Laura Gustafsson, Petra Forsten, Tiia Forsström, Jenni Janakka, Artemis Kelosaari, Katja Kettu, Pauliina Laitinen, Markus Leikola, Sampo Marjomaa, Salla Nazarenko, Mike Pohjola, Miina Supinen, Karoliina Timonen, Sinikka Vuola, Tuija Välipakka ja Jaakko Yli-Juonikas. Kirjassa on hauska idea - lukija ei tiedä, kuka minkäkin novellin on kirjoittanut. Jänis luki meille "Pankkiryöstö"-novellia, jossa ei varsinaisesti tapahdu mitään vaan kyseessä on fantasiointi. Mikään suuri elämys kirja ei ollut ja osin novellit olivat olleet vähän iljettäviä. Nasumurmeli oli valinnut toiseksi kirjakseen saman kirjan, ja jakoi tunnelmat lukemiensa novellien perusteella.

Nasumurmelin varsinainen kirja oli Miina Äkkijyrkän ja Lamppu Laamasen yhdessä kirjoittama teos Äkkijyrkkä. Jumala ja erotiikka vuodelta 2019. Kirjankin perusteella voi todeta, että Miina Äkkijyrkkä on outo ja mielenterveysongelmainen. Kirja rönsyilee ja kuvaa hyvin kirjoittajansa mielenmaisemaa, jossa Jumalalla, erotiikalla ja lehmillä on ollut merkittävä rooli. Äkkijyrkkä on voimakkaasti uskonnollisesta perheestä, mistä jumalasuhteen pohdinta on hyvinkin luonnollisen seuraus. Meillä keskustelua käytiin lähinnä Äkkijyrkkään liittyneistä eläinsuojelukysymyksistä.

Todettakoon, tässä välissä, että Liinun meille järjestämä tarjoilu ei jäänyt pelkkään purkkaan..

Tupunavitsi oli jälleen onnistunut löytämään teemaan sopivan kirjan kierrätyskirjakaapistaan. Tämä kirja oli norjalaisen Agnar Myklen Laulu punaisesta rubiinista vuodelta 1956 (suomeksi 1957). Tämä kirja on sikäli keskeinen erotiikkateeman kannalta, että se on epäsiveellisen sisältönsä vuoksi ollut kielletty, sitä on takavarikoitu, poltettu ja sen ympärillä ovat velloneet myös oikeusjutut. Pahennusta herättäneen kirjan päähenkilö on nuori opiskelija Ask Burlefot, joka jo lähtiessään toiselle paikkakunnalle opiskelemaan jättää jälkeensä kaksi aviotonta lasta. Vaikka kirjassa käytännössä joka välissä pannaan, on siinä myös yhteiskunnallista pohdintaa, sillä Burlefot on sosialistiyhteisön jäsen, mutta suorittaa "kapitalistiopintoja". Seksikohtauksissa merkille pantavaa on se, että Burlefot on aina hyvin ihastunut, innoissaan ja haltioissaan siitä , mitä pääsee tekemään ja kokemaan, ja hän etsii myös sitä oikeaa. Päähenkilö on hyvin tunneherkkä ja puhuu naisista kauniisti. Hän  tosin piti sosialistiyhteisössä puheen naisille, jonka hän kirjoitti taloustieteen sanastoa hyödyntäen ja nykyään tämä todennäköisesti aiheuttaisi enemmän pahennusta kuin kirjan sisältämä seksi. Kirjassa puhe kuitenkin osui ja upposi. Tupunavitsi totesi kirjan olevan ihan ok. Tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1937.

Helunalla oli ollut lukupiiriä edeltävä aika niin kiireistä,  että lukeminen oli jäänyt yhteen novelliin Sita Salmisen kirjasta Lupa vuodelta 2020. Hän oli lukenut hierojanovellin, jossa hieroja ylitti rajat. Tapahtumiin liittyi myös laventelin tuoksu. Myös Paavo oli lukenut teemaan samaa kirjaa, ja hierojanovelli tuntui hänestä häiritsevältä, sillä hän ei halua liittää hierontaan eroottisia mielikuvia. Homoerotiikkakin oli liikaa samoin kuin jatkuva panemisesta puhuminen.

Onneksi Paavo oli lukenut teemaan myös Terhi Tarkiaisen kirjan Emily eli kuinka sukua jatketaan vuodelta 2022. Kirja on yksi Terhi Tarkiaisen 1700-luvulle sijoittuvista "sensuelleista romaaneista". Muut ovat Kitty ja Maggie. Sensuelli-sanaa käytti Tarkiaista Porin Kirjojen Yössä haastatellut kirjastonhoitaja, ja Tarkiaisen kirjat sisältävät kyllä reipasta seksiä. Tarkiainen on historioitsija, joten näissä historiallisissa romaaneissa ovat faktat kohdillaan, vaikka henkilöhahmot ovatkin keksittyjä. Emilyssä kartanonrouvan mies on hävinnyt, ja tilanne on hankala, koska kartano tarvitsee perillisen tai se joutuu kaukaisen sukulaisen omistukseen. Apu saapuu yllättävän vieraan muodossa... Tarkiaisen kirja oli hauska ja hyvää viihdettä.

Omat kirjani teemaan olivat Julia Quinnin Bridgerton-sarjan osa 7 eli Kätketty perintö vuodelta 2005 (suomeksi 2022) , jossa pääosassa on Bridgertonien sisarusparven nuorin eli Hyacinth. Olen lukenut sarjan aiemmatkin osat, ja nämä ovat varma valinta, jos haluaa lukea historiallista romantiikkaa, jossa on välillä myös vähän reippaampi meno. Teemaa varten löysin kuitenkin myös uuden tuttavuuden, ja luin Kätketyn perinnön lisäksi Simona Ahrnstedtin kirjan Sitoumuksia vuodelta 2012 (suomeksi 2014). Jos Bridgerton-kirjojen juoni pyörii enemmän tai vähemmän puolison etsinnässä, josta myös sisarusparven äiti kantaa suuresti huolta, vaikuttavat Ahrnstedtin romaanit vaihtelevammilta juoneltaan. Ne ovat kuitenkin myös väkivaltaisempia. Sitoumuksia-kirjassa Illiana joutuu vasten tahtoaan kuninkaan soturin Markus Järnin puolisoksi eikä tilanne miellytä myöskään Markusta. 1300-luvulle sijoittuvassa kirjassa on hyvin kuvattu sen ajan elämää.

Rimarinna oli ottanut teemaan vähän erilaisen ja osin myös virkamiesmäisemmän lähestymistavan. Rimarinna oli lukenut teemaan kaksi kirjaa, joista ensimmäinen oli Shanti Limnellin Tantra - läsnäolon ja hyväksynnän kautta muutokseen. Kirja on ilmestynyt ensimmäisen kerran vuonna 2014, mutta vuonna 2022 uudelleen toisen kustantajan toimesta. Kyseessä on ensimmäinen suomalainen kirja tantrasta. Tantrassa olennaista on hyväksyntä, se ei arvostele eikä sulje pois. Aivojen osuus on merkittävä. Rimarinna kiitteli kirjaa kivaksi ja kevyeksi - lämmin suositus! Toinen Rimarinnan kirja oli Lääkintöhallituksen (!) julkaisu Erotiikka ja terveys vuodelta 1989. Rimarinna totesi tässä mielenkiintoisinta olevan, että tuolloin on ylipäätään koettu tarpeelliseksi selvittää erotiikan ja terveyden suhdetta ja tehdä siitä julkaisu. 

Seuraavan kerran kokoonnummekin tammikuussa Jäniksen luona. Tästä on sanottava pieni varoituksen sana, sillä teemana on varoitus. Saas nähdä, mitä on luvassa..!

Kirjaperhosten puolesta,

Knarp.

Lukupiiri tekee hyvää - senhän me jo tiedämme. Syyskuun lopussa olimme ensimmäistä kertaa Hattulassa tuoreimman jäsenemme Liinun luona ja silloin myös kirjamme käsittelivät mielen hyvinvointia. Fyysinenkään hyvinvointi ei kyllä pääse kokoontumisissamme unohtumaan, ja aivan upea kattaus oli ruokapöydässä meitä varten jälleen kerran. Paavo puuttui porukasta, sillä hänen jaksamisensa ei tällä kertaa riittänyt mukaantuloon. Vielä edellisessä kokoontumisessa mukana ollut ja pöydän alta lukupiirikoirana tilannetta tarkkaillut karvainen perheenjäsen oli joutunut lähtemään juuri edellisenä päivänä taivasmatkalleen. Osanotto koko lukupiiriltä! 

Ensimmäisenä teemaan lukemansa kirjat esitteli Tupunavitsi - hänellä ei taaskaan ollut jäänyt lukeminen yhteen kirjaan vaan hän oli lukenut kaksi. Kirjat olivat monille elokuvana tutumpi Jack Nicholsonin tähdittämä Ken Keseyn Yksi lensi käenpesän vuodelta 1962 (suomeksi 1974) ja Tupunavitsin "vakkarikirjailijan" Torey Haydenin Auringonkukkametsä vuodelta 1984 (suomeksi 1996). Keseyn kirjassa kertoja on puoli-intiaanimies, jota luullaan mykäksi, koska hän ei ole puhunut vuosiin. Tapahtumapaikka on mielisairaala, jossa kertoja on potilaana ja jonne tulee räväkkä McMurphy, joka ei voi käsittää, että monet potilaat ovat tulleet sairaalaan vapaaehtoisesti, koska tuntevat olonsa siellä turvalliseksi. McMurphy aiheuttaa kaaosta ja haastaa hoitajiaan. Kirjassa on vahva yhteiskunnallinen sanoma siitä, kuinka ihmisiä halutaan sulkea laitoksiin ja kuinka he tätä kautta myös laitostuvat. Vaikka kirja oli mielenkiintoinen, oli se myös raskasta luettavaa. Elokuva vaikuttaisi tällä kertaa olevan parempi kuin kirja. Kepeämpää luettavaa oli Torey Haydenin Auringonkukkametsä, vaikka aihe oli siinäkin rankka. Tarinaa kertoo 17-vuotias tyttö, jonka holocaustin kokeneella äidillä on vakavia mielenterveysongelmia. Tämä kirja kuitenkin lässähti lopussa.

Nasumurmeli oli lukenut teemaan Sanna Tahvanaisen kirjan Mitä perhoset tekevät sateella? vuodelta 2022. Kirjan alkuteos on ruotsinkielinen, mutta suomennos ilmestyi samana vuonna. Kirjan päähenkilö on Li Holtz, lahjakas ammattipianisti, jolla on myös meribiologin koulutus. Hän lähtee Ahvenanmaalle tutkimaan liikakalastuksen aiheuttamia haittoja ja tutustuu siellä kuvataiteilija Jackiin, jonka kanssa hän ajautuu intensiiviseen romanssiin, joka ei kuitenkaan loppujen lopuksi tee Lille hyvää vaan häntä aiemminkin vaivanneet mielenterveysongelmat palaavat ja Li romahtaa. Lille tarjotaan pian mahdollisuutta mennä mukaan installaatioon, jossa flyygeli ikäänkuin puhdistaa vettä Li soittajanaan. Installaation järjestäneestä miljonääristä tulee Lille tärkeä henkilö. Kirja on hyvin kirjoitettu ja siinä on runollinen tyyli, ja Nasumurmeli kyllä piti lukemastaan!

Helunan kirja käsitteli työuupumusta. Tommi Kinnusen ja Minna Rytisalon Huokauksia luokasta vuodelta 2023 on kirjeromaani Kinnusen ja Rytisalon toisilleen lähettämistä kirjeistä. He molemmat ovat opettajia, joskin Rytisalo on lopettanut tehtävässä juurikin työuupumuksen vuoksi. Heluna on itsekin opettaja ja hän piti kirjaa hyvin negatiivisena, joskin tunnisti monet kirjan esille tuomat ongelmat. Negatiivinen sävy kuvasti kirjoittajien uupumusta - väsyneenä on vaikea nähdä enää missään mitään hyvää. Opetustyö on eräänlaista urakkatyötä, jossa talven pitkät päivät korvaa pitkä kesäloma. Mutta vuorokaudessa on silti rajallisesti tunteja, ja opettajien ns. suunnitteluaikaan valuu koko ajan lisää tehtäviä, joilla on omat aikataulunsa. Kinnunen on opettajana Turussa ja hänellä on ryhmiä, joissa on 35-37 oppilasta. Heluna on itse pienemmässä lukiossa, jossa on pienemmät ryhmät ja työmääräkin näin inhimillisempi. Ja tällaisena hän pyrkii työnsä pitämään vaikka se sitten vaatisi työpaikan vaihtoa (pelko yhdistämisestä toiseen lukioon on jo nimittäin olemassa). 

Ja kävi sitten niin, että Liinu ja Jänis olivat lukeneet teemaan saman kirjan! Tämä kirja oli Satu Vasantolan Kun isä osti merenkurkun vuodelta 2023. Kirja kertoo esikoistaan odottavasta naisesta, joka vielä viimeisillään raskaana huitelee pitkin Suomea etsimässä isäänsä, joka kärsii kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä ja jolla on (taas) maniajakso alkamassa. Nainen on yrittänyt saada isänsä Eerikin hoitoon, mutta lääkäri ei halua nähdä todellista ongelmaa vaan keskittyy vain  tämän epäolennaisiin vaivoihin. Eerikin meno reissuillaan on aina holtitonta - naisia, raveja ja uhkapeliä. Hän osaa olla karismaattinen ja saa naiset lainaamaan itselleen rahaa, jota ei kuitenkaan pysty maksamaan takaisin. Liinu koki, että tyttären etsintäreissu hänen tilassaan oli puhtaasti järjetön, mutta Jänis näki tässä myös maanisia piirteitä. Kirja kertoo hyvin mielisairauden varjossa eletystä elämästä ja terveydenhuollon tilasta. Molemmat lukijat pitivät kirjasta.

Rimarinnan kirja sai tällä kertaa eniten "tämän minäkin haluan lukea" -innostusta aikaan. Kirja oli Anders Hansenin Aivoblues vuodelta 2021 (suomeksi 2022). Liinu haki kirjan jo seuraavalla viikolla kirjastosta, ja koska tämä on nyt myös Anna-klubin kuukaudenkirja, minä sain puolestani ladattua sen itselleni maksutta. Mutta siis; kirja käsittelee aivoja ja sitä, miten aivojen toimintaperiaate aiheuttaa sen, että ihmiset masentuvat ja voivat huonosti, vaikka kaiken pitäisi olla ihan hyvin. Tämä perustuu siihen, että olemme selviytyjien jälkeläisiä ja evoluutio on suosinut niitä piirteitä, jotka ovat auttaneet välttämään kuoleman nuorena. Ihmistä ei ole siis luotu olemaan koko ajan onnellinen vaan selviämään. Evoluutio on suosinut taipumusta ahdistua ja olla huolissaan. Ja koska ihmiset yleensä kuolivat tapaturmiin ja infektioihiin, oli masentunut  enemmän turvassa, koska pysyi omissa oloissaan erillään muista. Kirja käsittelee myös liikunnan merkitystä ja muistia, ja antaa hyvinvointiin vähän uudenlaisen näkökulman!

Minä luin teemaan Niina Meron kirjan Romanssin sankari vuodelta 2021. Olin lukenut saman hämeenlinnalaisen kirjailijan tätä edeltäneen esikoisteoksen Englantilainen romanssi, ja pidin siitä kovasti. Tässä kirjassa on samoja henkilöitä kuin esikoisessa, mutta mikään jatko-osa tämä ei ole. Pääosassa on englantilainen erikoisjoukkojen sotilas Ben, joka toipuu työssään tapahtuneesta onnettomuudesta. Fyysinen puoli toipuu nopeammin kuin henkinen, mutta kaiken vajavaisuuden myöntäminen ja käsitteleminen on sotilaalle hankalaa. Hän joutuu myös miettimään identiteettiään, kun jatko omalla uralla on epävarmaa. Kirjan nimestä voisi kuvitella, että kyseessä on rakkausromaani, mutta niin ei varsinaisesti ole. Kirjassa on toki rakkautta, mutta myös rakastuminen on Benille kasvun paikka - mitä hänellä on toiselle annettavaa, mitä hän osaa ottaa vastaan? Tämä on hyvä kirja henkisestä paranemisesta.

Varsinaisen lukupiirikokoontumisen jälkeen me lähdettiin vielä Hattulasta Hämeenlinnaan. Ensin mentiin Nooran viinibaarin, joka olikin tosi mukava, rauhallinen paikka. Siellä pystyi keskustelemaan huutamatta. Viinibaarissa ei kyllä viivytty kauaa, sillä seuraava kohde oli päätetty jo hyvissä ajoin kesällä...

Nimittäin, me mentiin Hämeenlinnan teatteriin katsomaan Rottien pyhimys! Vuosi sitten kesällähän me kävimme Hattulan Pyhän Ristin kirkossa opastetulla kierroksella, jota ennen luimme kaikki Anneli Kannon Rottien pyhimyksen. Nyt sitten pääsimme näkemään vielä kirjasta tehdyn näyttämäsovituksen - oli todella onnistunut! Meidän kirkkoreissusta voit lukea toisaalta blogista. 

Se oli hieno lukupiiripäivä. Ja lisää on luvassa. Liinu oli tällä jo uhannut ja nyt se sitten tapahtui - teemaksi tuli erotiikka. Tätä ei ole tapahtunut aikaisemmin koko lukupiirin kymmenvuotisen historian aikana... Samalla kertaa vietetään sitten  ikäänkuin lukupiirin pikkujouluja Tupunavitsin luona Tampereella. Lähiaikoina saattavat siis Kirjaperhosten posket hieman punoittaa, kun valmistaudutaan seuraavan kerran teemaan! 

Punastellen,

Kirjaperhosten puolesta,

Knarp.

Lukupiirimme "kesäklassikko" on kokoontuminen Paavon luo Teiskoon. Kesäpäivä järven rannalla kirjojen ja maailman parhaiden lukupiiriläisten kanssa vastaa kyllä aika lailla käsitystäni paratiisista! Paavon mies grillasi meille alkajaisiksi makkaraa, ja muitakin herkkuja tankattiin, että jaksettiin nauraa ja keskustella välillä ihan vakavastikin lukemistamme kirjoista ja vähän muustakin... Lukeminen on kyllä harrastus vailla vertaa. Tällä kertaa jokainen oli lukenut kirjan (tai usemman) liittyen johonkin maahan. Maat arvottiin.

NORJA. Kaksi lukupiiriläistä sai arvonnassa maakseen Norjan. Tupunavitsillä oli Norja lähtenyt vähän lapasesta, sillä hän tuli kokoontumiseen mukanaan kassillinen kirjoja. Hän oli alkanut lukea teemaan Anne B. Radgen kirjaa Berliininpoppelit (2004), jota seurasi Erakkoravut  (2005) ja sen jälkeen vielä trilogian päätösosa Vihreät niityt (2007). Ja koska Anne B. Radge ei tyytynytkään trilogiaan vaan jatkoi sarjaa kymmenen vuoden päästä kirjoilla Perintötila (2017), Elämänrakentajat (2018) ja Talon tytär (2021), jatkoi myös Tupunavitsi lukemistaan ja toi lukupiiriin koko kuusiosaisen sarjan. Tämä riittänee jo kertomaan, että sarja ON mielenkiintoinen, joskin tämänsorttisen luku-urakan loppuvaiheissa pientä kyllästymistäkin Norjan maaseutua kuvaaviin kirjoihin oli ilmennyt. Kirjoissa on omalaatuiset ja kiehtovat henkilöhahmot, joiden parissa viihtyy, ja norjalaisen maseudun samankaltaisuus Suomen maaseudun kanssa toi myös tuttuuden tunnetta. Tapahtumat sijoittuvat pääasiassa Trondheimin lähistölle.

Toinen Norjan arvonnassa saanut oli Paavo. Tänä kesänä Paavo olikin tehnyt lomamatkan Norjaan, joten maa sattui siinäkin mielessä kohdilleen. Paavon kirja oli Per ja Bjorn Simonsenin Kesytön erämaa - vaellus Norjan halki vuodelta 2011 (suomeksi 2013). Kirjassa veljekset Per ja Bjorn vaeltavat Norjan halki pohjoisesta etelään ja takaisin. Vaellus kesti 13 kk ja heillä kaikki sujui hyvin ilman mitään suurempia hankaluuksia. Tätä he leikillään myös harmittelivat, kun mitään "jännittävää" ei tapahtunut . Veljeksillä oli mukanaan kaksi koiraa, jotka he olivat lainanneet mukaan, ja Paavosta vaikutti, että mitään varsinaisia koiraihmisiä kaksikko ei edes ollut. Kirja sisälsi miesmäistä huumoria ja suomalaisetkin mainittiin - tosin siten, että jonkinmoinen antipatia suomalaisia kohtaan tuli ilmi. Jos vaeltaminen tai Norja  kiinnostavat, niin tästä Paavolta lukusuositus!

ISLANTI. Arpa heitti Liinulle Islannin. Hän päätti olla tarttumatta täman hetken ilmeisimpiin vaihtoehtoihin eli Satu Rämön kirjoihin,vaan valitsi islantilaisen kirjailijan, jota Satu Rämö oli jossain haastattelussa suositellut. Kirjaksi valikoitui näin Arnaldur Indridasonin dekkari Jyrkänteen reunalla vuodelta 2009 (suomeksi 2011). Liinu puolestaan ei suositellut tätä kirjaa enää kenellekään. Tai no, jos tykkää kirjasta, jossa on tolkuttomasti ihmisiä, joilla on kaikilla oudot nimet, ja joka on vielä huonosti viimeistelty eli oikoluku jäänyt vaillinnaiseksi. Yksi kirjan keskeinen henkilö oli jenkkifani, ja sitä kautta kirja sisälsi myös paljon amerikkalaista kuorrutetta. Liinu totesi, että kirjan juoni oli sinänsä ok, mutta Satu Rämön Islantiin sijoittuvat kirjat ovat monta kertaa parempia. Keskustelimme vielä yhteisesti siitä, kuinka hankalia islantilaiset nimet ovat, ja kuinka vaikea on kirjassa pysyä kärryillä, jos nimet eivät jää mieleen. Alla kuvassa kaaliperhonen, joka levitti pyynnöstä siipensä kuvausta varten.

YHDYSVALLAT. Jäniksen maa oli ihan oikeasti Yhdysvallat, joka jo välähteli Liinunkin esittelyssä. Jänis oli lukenut teemaan tänä vuonna ilmestyneen Laura Anderssonin dekkarin Sirkusnaisen arvoitus.  Kirja on toinen osa Lili Loimola ratkaisee -kirjasarjaa, jossa on aiemmin ilmestynyt Kuolema Kulosaaressa. Sirkusnaisen arvoitus sijoittuu Helsinkiin, mutta sinne saapuu amerikkalainen sirkus, jonka voimanainen murhataan. Aviopari Lili ja Riku Loimola päätyvät jälleen ratkaisemaan rikosta, ja heillähän on myös itsellään amerikkalaista taustaa - molemmat asuivat ja työskentelivät siellä pitkään ennen kuin saapuivat Suomeen vähän ennen Kulosaaren tapausta. Jänis on aivan ihastunut molempiin Anderssonin kirjoihin. Ne ajoittuvat toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan, ja kirjassa on paljon tuon ajan ja vanhan Helsingin kuvausta. Jänis tunnisti kirjojen tapahtumapaikkoja, mikä lisäsi mielenkiintoa. Itse olen lukenut myös Kuolema Kulosaaressa -kirjan, ja pidin sitä vähän tylsänä. Nyt Jäniksen hehkutus sai miettimään, että täytyy vielä antaa sarjan toisellekin osalle mahdollisuus.

TUNISIA. Ja sitten hypättiin Afrikkaan! Arpaonni heitti Rimarinnalle Tunisian, ja hän luki Lina Ben Mhennin omakohtaisen kirjan Tunisialainen tyttö vuodelta 2011 (suomeksi 2012). Kirjan esittely lupasi paljon: päähenkilö oli kyberaktivisti ja mielipidevaikuttaja, joka oli arabikevään aikana taistellut naisten oikeuksien puolesta kirjoittamalla mm. blogia. Kirjailija oli ollut myös ehdolla Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi. Tämän kaiken valossa kirja oli pettymys. Se oli ohut, lähes vihkonen, ja muistutti lähinnä teinitytön päiväkirjaa, jossa maailmantapahtumat jäivät loppujen lopuksi etäisiksi. Lukijalle ei kirjan luettuaankaan selvinnyt, mikä arabikevät oikein oli, jos tämä asia ei ollut ennestään hallussa. Kirja oli hyvin subjektiivinen, mutta ei avannut taustoja eikä luonut henkilökuvaa. Kertomus jäi irralliseksi.

RANSKA. Nasumurmeli matkasi kirjassaan Keski-Eurooppaan ja 40-luvun Ranskaan. Hänen kuuntelemansa kirja oli Kristin Hannahin Satakieli vuodelta 2015 (suomeksi 2019). Kirjan tapahtumien aikaan Ranska oli saksalaisten miehittämä ja päähenkilöt ovat kaksi sisarusta, Isabel ja Vienna, jotka molemmat pyrkivät vaikuttamaan tapahtumiin omalla laillaan. Sisarusten äiti kuolee eikä isä jaksa huolehtia heistä. Kirjan nimi Satakieli on koodinimi Isabelille, joka liittyy vastarintaliikkeeseen. Vienna puolestaan yrittää edetä yhteistyön keinoin ja haluaa pelastaa lapsia. Toisen maailmansodan julmuudet tulevat kirjassa lähelle voimakkaan tarinan kautta eikä liikutukselta voi välttyä.. Nasumurmeli kehui kirjaa kovasti.

JAPANI. Minä sain Japanin. Luin teemaan Kikuko Tsumuran kirjan Unelma helposta työstä vuodelta 2020 (suomeksi 2022) ja Keigo Hirashinon dekkarin Uskollinen naapuri vuodelta 2005 (suomeksi 2020). Tsumuran kirjassa työssään loppuun palanut päähenkilö etsii helppoa työtä erilaisin kriteerein, ja työvoimatoimiston virkailijaa näkee kovasti vaivaa täyttääkseen tämän toiveet. Työt ovat aika absurdeja, ja näennäinen helppous tuo usein kaikkea muuta mukanaan. Kirja oli omalaatuisuudessaan ja japanilaisen työelämän kuvauksessaan kiinnostava. Hirashinon dekkari puolestaan kuvasi samoin hienosti japanilaista elämää, mutta se oli myös asetelmaltaan aika jännittävä. Tapahtunut rikos kerrottiin heti alussa, ja sen jälkeen tarina liikkui tapahtuneen peittelyn ja poliisien selvitystyön välillä. Erikoinen juoni. Pidin molemmista kirjoista - hyvää luettavaa!

Seuraavan kerran kokoonnumme ensimmäistä kertaa Hattulaan uusimman jäsenemme Liinun luokse. Teemana on Paavon antama mielenterveys, ja varmuudella kokoontumisemme hoitaa ainakin sitä..! Kokoontumisen jälkeen lähdemme vielä yhdessä teatteriin katsomaan Rottien pyhimyksen, jonka me kaikki luimme viime vuonna ja kävimme myös yhdessä vierailulla Hattulan Pyhän Ristin kirkossa. Meidän lukupiiri tekee kyllä vaikka mitä!

Ensi kertaan, Kirjaperhosten puolesta,

Knarp.