Voiko kauniista maisemista tulla riippuvaiseksi? Tätä emme kuitenkaan käsitelleet Paavon luona Näsijärven rannalla kokoontuneessa lukupiirissä, jossa oltiin mykistyneitä ympäröivästä kauneudesta ja luonnon rauhasta. Nautimme elosta ja olosta sekä laineiden liplatuksesta Paavon rantasaunan terassilla. Teemana olivat Tupunavitsin valitsemana addiktiot.

Lukupiirin alkajaisiksi Nasumurmeli sai ansaitut aplodit luettuaan lukupiiriä varten kokonaisen kirjan, vaikka yksityiselämän koukerot ovat edelleen pysyneet vilkkaina. Sekä Nasumurmeli että Tupunavitsi olivat lähestyneet teemaa samasta näkökulmasta, pakkomielteisen, yhteen henkilöön kohdistuvan, riippuuvuutta ilmentävän rakkaussuhteen kautta. Nasumurmeli oli lukenut Katarina Wennstamin kirjan Alfauros, joka on vuodelta 2010, mutta ilmestynyt suomeksi 2013. Kirja on jännitysromaani murhineen kaikkineen. Kovan kohtalon kokee kuuluisa näyttelijä Jack Rabbe, josta alkaa paljastua ikäviä asioita. Rabbella on ollut viehtymys nuoriin tyttöihin ja väkivaltaiseen, toista alistavaan seksiin. Murhasta syytetyn penkillä on nuori näyttelijätätr Emma Wahl, jolla oli ollut suhde itseään huomattavasti vanhempaan Rabbeen. Suhde oli kuluttava eikä tehnyt Emmalle hyvää, mutta ikään kuin tahdottomana hän kuitenkin jatkoi suhdetta toimien omaa etuaan vastaan. Kirjassa jännitys pysyi yllä ja eikä siinä mässäilty liikaa aiheen rujoilla puolilla. Myös Paavo oli lukenut kirjan, ja molemmat kirjan lukeneet suosittelivat sitä hyvänä lukukokemuksena. Alfauros on trilogian kolmas osa, mutta luettavissa itsenäisenä teoksena.

Tupunavitsin kirja oli vuonna 2010 Nobel-palkinnon saanut perulaisen Mario Vargas Llosan Tuhma tyttö. Kirja on vuodelta 2006, mutta suomennettu vasta vuonna 2010. Kirjan päähenkilö Ricardo on toden totta koukussa tyttöön, jota hän kutsuu Tuhmaksi tytöksi. Ricardo maanittelee, odottelee, on valmis mihin tahansa saadakseen tytön omakseen, mutta tyttö on kylmä, ja pompottelee Ricardoa. Hän tulee välillä tämän luokse, mutta jättää Ricardon toistuvasti. Tuhma tyttö etsii elämässään jotain omasta mielestään parempaa, mikä tarkoittaa rikasta miestä. Ricardo toki päättää useita kertoja, että ei enää halua olla Tuhman tytön tekemisissä, mutta aina päätös kariutuu. Kirjan tunnelma tihenee loppua kohti ja pitää lukijan tiukasti otteessaan. Tupunavitsi luki meille kirjasta kohdan, jossa mainitaan Suomi. Tulkkina työskentelevä Ricardo on käymässä Helsingissä, jonka kauneutta hän kehuu. Hän saa sinne kirjeen Tuhmalta tytöltä, joka tietää kyllä suomalaisen saunan, ja on myös tietävinään, kuinka tällainen sauna on "sukupuolisen turmeluksen keskus". Kirjaperhosia vähän nauratti. Tupunavitsi piti kirjasta, ja myöhemmin saimme kuulla, että myös poissaollut Jänis oli lukenut kirjan.

Minä ja Rimarinna lähestyimme teemaa "perinteisestä" näkökulmasta ja olimme valinneet huumeriippuvuutta käsittelevää lukemista. Rimarinna oli lukenut Jaakko Hämeen-Anttilan Trippi ihmemaahan -kirjan vuodelta 2013 sivulle 60 saakka, mutta siihen se jäi. Rimarinna koki kirjan itseään toistavaksi ja tylsäksi, eikä hän kokenut kirjoittajan olevan kaikkine väitteineen edes oikeassa. Kirja on kuitenkin katsaus huumeiden kulttuurihistoriaan, ja Rimarinna aikoo vielä yrittää lukea kirjan loppuun. Koska kirjasta ei ollut tässä vaiheessa paljon sanottavaa, toi Rimarinna keskusteluun Helsingin Sanomissa ilmestyneen Jani Kaaron kolumnin Addiktiot ovat korvikkeita hengen köydyydelle. Kolumnin pääviesti oli, että usein pahimmaksi huumeeksi luonnehdittu heroiini ei aiheuta riippuvuutta ihmisissä, joiden elämän sosiaalinen verkosto on kunnossa ja jotka kokevat elämänsä mielekkääksi. Jos ihmiset kokevat itsensä juurettomiksi ja yhteisöllisyys puuttuu, ovat he alttiimpia addiktoitumaan esimerkiksi huumeille tai alkoholille. Lukupiirimme allekirjoitti Kaaron sanoman, mutta uskoimme myös, että voi olla olemassa geneettinenkin syy sille, miksi toiset addiktoituvat helpommin kuin toiset.  Ja nuoret ovat kokeilunhalussaan alttiimpia, heitä tulee suojella. Paras suojakilpi voikin olla  Kaaron viestiä soveltaen turvallinen koti ja läsnäolo nuoren elämässä.

Minä luin lukupiiriin englantilaisen James Bowenin kirjan Katukatti Bob vuodelta 2012. Kirja ilmestyi suomeksi tänä vuonna. Kirjassa James kertoo elämästään toipuvana narkomaanina, joka asuu tukiasunnossa, saa metadonikorvaushoitoa ja hankkii elantonsa katusoittajana. Bowenin kuvaukset ajautumisesta huumeriippuvuuteen osuvat yhteen Jani Kaaron kolumnin kanssa, sillä Bowen oli ajautunut erilleen läheisistään ja heroiinista hän löysi "ystävän". Kodittoman ja syrjäytyneen huumeidenkäyttäjän on myös todella hankalaa päästää aineista eroon, sillä pääosan sosiaalisista suhteista muodostavat toiset käyttäjät. Ns. tavallisille ihmisille resuinen laitapuolen kulkija on näkymätön, jota ei kadulla katsota edes päin. James Bowenin elämän muutti katukatti Bob, joka lyöttäytyi Jamesin kaveriksi. Kun kissa kaikesta huolimatta tuli jäädäkseen, oli Jamesin opeteltava huolehtimaan itsensä lisäksi myös toisen luontokappaleen tarpeista. Bob kulki Jamesin mukana soittokeikoilla, ja yllättäen kissan myötä ihmiset alkoivat taas jutella hänelle. He olivat kiinnostuneita upeasta punaisesta kissasta, joka istui katusoittajan olkapäällä, ja alkoivat myös tuoda lahjoja kissalle. Tänä päivänä Bob on kuuluisuus, ja James sai Bobin myötä uuden mahdollisuuden. Bobin merkitys Jamesin tervehtymisessä oli niin suuri, että minulle jäi kirja luettuani pelko siitä, kuinka käy, kun kissa aikanaan kuolee. Toivottavasti siinä vaiheessa Jamesin ympärillä on jo riittävä läheisten turvaverkko.

Paavon kirja oli englantilaisen Chris Cleaven Voittamaton vuodelta 2012, joka ilmestyi suomeksi tänä vuonna. Tässä kirjassa addiktio on voittamisen halu tai pakko. Kirja kertoo kahdesta kilpapyöräilijästä, naisista, jotka ovat aina kilpailleet toisiaan vastaan, ja siitä, mitä kaikkea he ovat valmiita tekemään voittaakseen. Naisten lisäksi tärkeitä henkilöitä kirjassa ovat toisen naisen perhe, mies ja leukemiaa sairastava tytär, joka saa voimaa taisteluunsa sairautta vastaan Tähtien sota -hahmoilta sekä naisten valmentaja. Myös kirjan pienellä tytöllä on oma addiktionsa, miellyttämisen halu, joka saa hänet peittämään sen, kuinka huonosti hän todella voi ollakseen aiheuttamatta surua vanhemmilleen. Kirjassa pyöräilijäkaksikko valmistautuu yhdessä Lontoon olympialaisiin, kunnes sääntömuutoksen seurauksena vain toinen pääsee osallistumaan. Mutta kumpi? Kirja avaa kiinnostavasti huippu-urheilun ja pyöräilyn maailmaa, ja se pitää lukijan hyvin otteessaan. Paavo oli jo aiemmin tutustunut Cleaven kirjoihin (kaksi aikaisempaa suomennosta), ja hän tiesi kirjailijan harrastavan yllätysratkaisuja, mikä sai miettimään kirjan käänteiden keskellä, että mitäköhän tämä on tällä kertaa keksinyt..!

Paavo sai tämän kerran emäntänä päättää seuraavan teemaan, ja hän jysäytti aiheeksi kirjasarjat. Jostain kumman syystä kirjasarjoista tulivat ensimmäiseksi mieleen Päätalon tiiliskivet ja Hirvisaaren laaja tuotanto, kunnes järkytyksemme keskellä ymmärsimme, että on myös trilogioita ja voihan osasta sarjoja olla jo luettuna kirjoja. Joka tapauksessa Iijoki-sarja on nyt alustavasti varattu Nasumurmelille... Valmistauduimme heittämään hyvästit Paavon ihanalle kesäkodille, kun silmämme pöyristyivät ja jouduimmekin sanomaan niin sanotusti "heit sun heiluvilles". Naapuritontilla uimarimies oli unohtanut uimahousunsa kotiin ja osallistui lapsensa uittamiseen asemalinjassa lukupiirin naislaumaan nähden. Oliko Tuhma tyttö sittenkin ymmärtänyt jotain oikein, voiko saunamökki sittenkin olla sukupuolisen turmeluksen keskus? Hihittäen poistuimme paikalta. Saas nähdä, mitä seuraavalla kerralla tapahtuu, kun kokoonnumme Rimarinnan luona pyhäinpäivänä..!

Kirjaperhosten puolesta, Knarp.