Voiko kirjaperhonen itsensä enää tervetulleemmaksi kokea - pöytä täynnä itse askarreltuja, vaaleanpunaisia perhosia ja sekä silmää että vatsaa helliviä herkkuja? Tammikuisena sunnuntaina kokoonnuimme Jäniksen luo nauttimaan mm. järkyttävän ihanasta porkkanakakusta ja kirjoista, joita yhdisti Rimarinnan edellisellä kerralla valitsema teema "nuoruuden rakkaus". Teemaa oli (jälleen kerran) tulkittu luovasti monin eri tavoin...

Paavo esitteli meille Sheila Hockenin kirjan Emma ja minä vuodelta 1978. Paavo ei ollut suinkaan lukenut kirjaa itse nuoruudessaan vaan hän oli lukenut sen nyt ensi kerran. Paavo sai kirjan kytkettyä teemaan silkalla hyvällä tuurilla - hän oli hehkuttanut lukemaansa kirjaa naapurilleen, joka oli todennut "Oi, se on ihana kirja. Olen lukenut sen nuorena." Eli kirja oli Paavon NAAPURIN nuoruudenrakkaus. Kirja on omaeläkerrallinen tarina sokeasta tytöstä, jonka elämä avartui hänen saadessaan opaskoiran, Emman. Sheilan molemmat vanhemmat olivat sokeita ja myös veli. Aluksi Sheila näki jonkin verran, mutta sokeutui kokonaan noin 20-vuotiaana. Perheessä sokeus ei ollut syy olla selviämättä arkielämän haasteista, vaan kaikkien tuli pystyä samaan kuin näkevienkin. Sheila pystyi tähän opaskoiran avulla, hän itsenäistyi, pärjäsi omillaan, kävi töissä. Emma oli suklaanruskea labradorinnoutaja, erittäin älykäs, mutta opaskoiraksi myös hieman omapäinen, hän saattoi suorittaa tehtävät omalla tavallaan. Kirjan keskiössä on Sheilan ja Emman yhteinen taival ja erityislaatuinen suhde, mutta myös muunlaista rakkautta ilmestyi Sheilan elämään. Myöhemmin Sheila sai leikkauksella näkönsä takaisin, ja hän näki miehensä, johon oli rakastunut äänen perusteella, ensimmäisen kerran. Paavo oli koiraihmisenä hyvin vaikuttunut ja ihastunut Emmaan - ja koko kirjaan.

Jänis oli pohtinut teemaa pitkään, ja päätyi loppujen lopuksi kirjoihin, joihin perustui englantilainen tv-sarja, joka oli ollut nuoruudessa hänen suosikkinsa. Tv-sarja oli "Kyllä Jeeves hoitaa" ja sen takana ovat P.G. Wodehousen Jeeves-tarinat, joita kirjailija loi 1919 alkaen aina 60-luvulle saakka. Näitä tarinoita on suomennettu vasta vuonna 2010, ja Jäniksellä oli esiteltävänä kirja Hiiop, Jeeves, joka on kirjasarjan toinen osa. Tarinat kertovat tyhjäntoimittajaherrasmieheksikin luonnehditusta, sisäoppilaitoksessa koulunsa käyneestä Bertie Woosterista ja tämän miespalvelijasta Jeevesistä. Bertie esiintyy kaiken tietävänä, mutta tosiasiassa eteentulevat pulmat ratkaisee Jeeves. Hiiop, Jeeves -kertomuksessa Dahlia-täti pyytää varastamaan kannun, jonka katsoo kuuluvan itselleen, ja siitähän tapahtumaketju lähtee liikkeelle - onneksi on Jeeves. Kirjojen kieli on vanhahtavaa ja ne edustavat kuivaa brittihuumoria. Perimmäinen sanoma on, että hyvät tavat eivät häviä koskaan. Jänis totesi, että Jeeves-kirjoja oli kyllä mukava lukea, mutta useamman tarinan lukeminen peräjälkeen alkoi jo vähän tökkiä. Tv-sarjassa Jeevestä esitti Hugh Laurie ja Bertietä Stephen Fry.

Nasumurmelin lähestymistapa teemaan oli esimerkillinen. Hän esitteli meille kirjan, jonka oli 14-vuotiaana saanut lahjaksi ystävältään, ja joka oli silloin tehnyt suuren vaikutuksen. Kirja oli Lilian Kallion Ugudibuu vuodelta 1975. Kirjan erikoinen nimi selittyy kirjassa mainitulla tv-ohjelmalla, jossa lausumalla taikasana "ugudibuu" lausujan toivoma kohde katoaa. Ja katoaminen onkin kirjan pääteema. Kirjassa on viisi naista, kertoja Mari sekä Tyyne, Tuuli, Tarja ja Helinä. Ja muita ihmisiä ei yhtäkkiä olekaan, he ovat kadonneet. Kirjassa kuvitellaan elämää viimeisinä ihmisinä maailmassa, jossa on kyllä jäljellä kaikki rakenteet ja eläimiä, vain muut ihmiset ovat hävinneet. Aluksi he eivät halua kajota toisten omaisuuteen, ns. varastaa, mutta kun muita ei ole, menettää omaisuuden käsite merkityksensä. Pysyäkseen hengissä naiset opettelevat yhdessä hoitamaan maatilaa. Kirjan tapahtumat saavat alkunsa Tampereen Messukylässä, ja naiset matkustavat myös pitemmälle selvittääkseen, ovatko he todellakin viimeiset ihmiset. Ja yllätys, yllätys.. jostain löytyy myös MIEHIÄ.. Eli kirjaan tulee sen loppupuolella myös romantiikkaa. Nasumurmeli totesi, että kirja tuntui edelleen ihan yhtä hyvältä kuin 14-vuotiaana.

Tupunavitsi muisti lukeneensa valitsemansa kirjan ollessaan opiskelemassa Sodankylässä. Erityisesti kirjan loppuratkaisu oli tehnyt vaikutuksen. Nyt uudellakaan lukukierroksella kirja ei ollut tuntunut tutulta loppuratkaisua lukuunottamatta. Tämä kirja oli Patrick Süskindin Parfyymi, erään murhaajan tarina vuodelta 1985. Kirja oli ilmestyessään hyvin kohuttu, joten Tupunavitsi piti hieman yllättävänä, että vain minä hänen lisäkseen olin lukenut kirjan. Kirja itsessään sijoittuu 1700-luvulle, ja sen päähenkilö on Jean-Baptiste Grenouille, rujo mies, jonka monet ihmiset kokevat häiritsevällä tavalla erilaiseksi, vaikka eivät oikein tiedä, mistä tunne johtuu. Tosiasiassa Jean-Baptisten erilaisuus johtuu siitä, että hän ei haise / tuoksu miltään. Hän kuitenkin itse omaa harvinaislaatuisen nenän ja pystyy erittelemään eri tuoksut hämmästyttävän tarkasti. Ei siis liene ihme, että Jean-Baptiste päätyy parfymööriksi, hajuvesivalmistajan kisälliksi. Jean-Baptiste kärsii saamastaan karsastavasta kohtelusta ja päättää valmistaa itselleen sellaisen tuoksun, joka saa kaikki rakastumaan häneen. Tämä tosin edellyttää 25 neitsyen murhaamista. Tupunavitsi piti kirjaa erilaisuudessaan mielenkiintoisena lukukokemuksena. Samaa mieltä.

Minun valintani oli Catherine Cooksonin Hannah, joka ilmestyi suomeksi vuonna 1979. Olin lukenut ensin kirjaan perustuvan jatkokertomuksen jostain meille kotiin tulleesta naistenlehdestä, ja sen jälkeen vielä kirjan. Kun nyt luin kirjan uudestaan, muistin tapahtumat edelleen melkoisen tarkkaan. Tämä haittasi jonkin verran lukukokemusta, vaikka kirja olikin mielestäni yhä koskettava, jännittävä ja mielenkiintoinen. Kirjassa porttonakin työskennellyt nainen on kuolemassa keuhkotautiin ja sitä ennen hän haluaa järjestää kuntoon 8-vuotiaan tyttärensä asiat. Äiti vie Hannahin kartanoon, jossa asuu vuosia sitten äidin luona kyläillyt mies ylpeän vaimonsa ja kolmen lapsensa kanssa. Hannahin tulo sekoittaa täysin perheen elämän, eikä uusi äitipuoli anna sitä koskaan Hannahille, miehensä äpärälapselle, anteeksi. Hän kutsuu tätä aina vain Tytöksi. Kun Hannahin isä kuolee, on äitipuolella kiire järjestää tyttö pois hoivistaan eikä siinä vaiheessa mietitä lainkaan Hannahin etua tai toiveita. Rankalla tarinalla on onneksi onnellinen loppu, ja Hannahista kasvaa vahva nainen, joka löytää elämäänsä myös rakkauden.

Rimarinnalla kävi itse valitsemansa teeman kanssa vähän hauskasti. Hän ei löytänyt millään sopivaa kirjaa, ja päätyi lopulta valitsemaan kirjan, jonka hän oli nuorena useasti aloittanut, mutta joka oli aina jäänyt kesken. Kesken kirja oli vielä lukupiiritapaamiseen tultaessakin, mutta Rimarinna oli jo pitemmällä kuin koskaan ennen, sivulla 310! Tämä haastava teos oli J.R.R. Tolkienin Taru sormusten herrasta. Meistä paikalla olleista kirjaperhosista kukaan ei ollut lukenut kirjaa, mutta poissa olevan S. T. Ressin muistimme sen maininneen lempikirjoista puhuttaessa. Oli meistä muutama muukin kirjaa kokeillut, mutta hobittien kanssa kaikki eivät selviä... Kirjassa on pitkiä kuvauksia nummista ja syömingeistä, joita lukiessa ajatus helposti lähtee harhailemaan. Rimarinna on aikeissa lukea ainakin ensimmäisen osan loppuun, ehkä toisenkin, ja tämä on juuri sellaista fantasiaa, jota hän mielellään yrittää lukea, ei lainkaan raakaa. Rimarinnan piti kirjaa löyhästi kirjoitettuna, mutta Tolkien on ollut itse sitä mieltä, että kirjan ainoa miinus on se, että se on liian lyhyt. Kirja on suomennettu vuonna 1966 ilmestyneestä laitoksesta.

S.T. Ressi, joka ei päässyt lukupiiriin paikalle, ei ollut tällä kertaa myöskään saanut teemakirjaa luettua. Hän oli valinnut Fjodor Dostojevskin kirjan Idiootti, joka oli ilmestynyt venäjäksi vuonna 1868. Tämä kirja oli tehnyt S.T. Ressiin nuoruudessa vaikutuksen, ja hän oli jo kerran aiemmin yrittänyt lukea kirjan uudelleen onnistumatta siinä. Näin kävi nytkin. Kirjan viehätys ei enää purrut samalla lailla kuin nuorena.

Päivän emäntänä Jänis sai valita seuraavan kerran teeman. Teeman taustalla on Jäniksellä kesken oleva kirja, kuten oli aiemmin sirkusteemankin kohdalla. Uteliaana luonteena olen jo koettanut arvata, mikä kirja on. Teema on muuten kuolemattomuus. Miettikääpä sitä. Aiheesta kokoonnutaan keskustelemaan luokseni maaliskuun lopussa.

Kirjaperhosten puolesta, Knarp.