Lokakuun lopussa kokoonnuimme luokseni Poriin keskustelemaan eläinaiheisista kirjoista. Teeman valitsi viime kerralla Tampereella emännöinyt Paavo. Poriin liiteli neljä kirjaperhosta, ja poissaolijoistakin kaksi raportoi meille kirjoistaan.

Nasumurmeli joutui jäämään kotiin rajun vatsataudin takia, ja tilannetta kuvannee hyvin hänen meille lähettämänsä viesti: "Heippa kaikki, olen hengessä mukana, fyysisesti oksutaudin uhri..alkoi eilen jossain vaiheessa Vain elämää kohdalla ja kesti neljään plus heräämisen jälkeen kerta kiellon päälle..arghh..mut luin aiemmin Inkeri Markkulan "Kaksi ihmistä minuutissa". Siinä eläimiä edustavat malariahyönteiset ja makakit. Kertoo..ny lopetettava...palaan"

Jo aiemmin saimme Jäniksen raportin hänen lukemastaan kirjasta: "Hei, saatte kirja-arvioni jo näin ennakkoon. Joku muukin on varmasti valinnut tämän kirjan, joten on kiinnostavaa kuulla toinen mielipide. Valitsin opukseksi Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia. Eläimiä piisaa, niin kissoja kuin käärmeitäkin. Lisäksi kieroutuneita mieliä yhdellä sun toisella ja kahta eri maata ja kulttuuria. En halua paljastaa enempää jos joku haluaa kirjan lukea. Sinnittelin loppuun asti, mutta olisin voinut lopettaa kesken. Ei siis minun juttuni, vaikkakin kovasti kirjallisuusblogeissa kehuttu."

Toisin kuin Jänis arveli, kukaan muu ei ollut lukenut tätä samaa kirjaa. Mutta monenlaisia tunteita herättäneisiin kirjoihin oli kyllä tartuttu!

Ensimmäisenä kirjansa esitteli teeman valinnut Paavo. Hän oli lukenut skotlantilaisen Andrew O'Haganin Glenfiddich Spirit of Scotland Awards -palkitun kirjan Maf-koira ja hänen ystävänsä Marilyn Monroe vuodelta 2010.  Suomeksi kirja oli ilmestynyt jo seuraavana vuonna. Kirja oli kirjoitettu Marilynin viimeisinä aikoinaan hankkiman Maf-koiran näkökulmasta, ja Paavo odotti, että kirjassa olisi ollut keskiössä Marilynin elämä ja ystävyys koiran kanssa, mutta sen sijaan Paavo sai lukea poliittisia jorinoita ja koiran pohdintoja esi-isiensä tekemisistä. Kirjassa oli osa totta, osa hörönlöröä, ja ajan vaikuttajia ja julkkiksia vilahteli tekstissä. Kokonaisuus oli kuitenkin melankolinen ja typerän tuntuinen. Paavo totesi, että kirjan parasta antia oli sen mainosteksti, ja hän oli suorastaan kiukkuinen jouduttuaan lukemaan kirjan loppuun lukupiirin takia. Lukukokemus ei ollut ollut millään tavalla palkitseva, eikä Paavon esittely houkutellut meitä muitakaan tarttumaan kirjaan, ellemme sitten joskus kuitenkin haksahda lupaavan takakansitekstin takia..!

Minun kirjavalintani oli Spencer Quinnin Karvat pystyssä - Nuuskijatutkimuksia vuodelta 2008. Englanninkielinen alkuteos oli käännetty suomeksi vuonna 2011. Tämä kirja löytyi sattumalta kirjaston dekkarihyllystä, ja kertoi entisen poliisin, nykyisen yksityisetsivän Bernie Littlen työstä hänen koiransa Chetin näkökulmasta. Kirjan juoni kehittyi nuoren tytön katoamistapauksen ympärille, mutta kirjassa käytiin myös perinteisellä pettämisestä epäillyn puolison varjostuskeikalla, kuultiin Chetin pissaamisstrategiasta sekä narttujen tuoksusta ja olipa Bernielläkin orastavaa kiinnostusta yksityisetsivän työstä artikkelia kirjoittavaa toimittajaa kohtaan. Toimittaja-Suzie lukeutui myös Chetin suosikkeihin koirankeksivarastonsa takia. Kirjan tapahtumat sijoittuivat kuivuudesta kärsivään osaan  Amerikkaa, sinne, missä kaktuksetkin kasvavat. Myös kaktuksiin Chet ehti ottaa lähikontaktia, ja katoamistapauksen selvittämisessä Chetillä oli oma erittäin tärkeä osansa! Tämä kirja oli dekkariksikin varsin kelpo, ja koiranäkökulma teki siitä oikean hyvän mielen kirjan. Suosittelen ehdottomasti! Myös Paavo oli tämän kirjan lukenut.

S. T. Ressi oli lukenut noin puoleen väliin (!) Lauren Beukesin Zoo City - Eläinten valtakunta -kirjan vuodelta 2010. Kirja oli saanut vuonna 2011 brittiläisen tieteiskirjallisuudelle annettavan Arthur C. Clarke -palkinnon. Suomennos englanninkielisestä alkuteoksesta oli tullut vasta tänä vuonna. S. T. Ressi luonnehti kirjaa scifiksi, jossa elettiin eräänlaisessa rinnakkaistodellisuudessa, mutta kirja kuvasi myös Etelä-Afrikan nykytilannetta. Lauren Beukes on itse etelä-afrikkalainen (buuri). Kirjassa Zoo City on slummi, jossa elää eläimellisiä ihmisiä. Eläimellinen ei tässä tapauksessa tarkoita luonteen piirrettä, vaan ihan konkreettisesti sitä, että eläimellisellä ihmisellä on eläin mukanaan käytännössä koko ajan. Eläimettömät ajattelevat, että eläimen saaminen on ollut rangaistus jostakin rikoksesta, ja eläimelliset ovat näin hylkiöitä ja slummiinsa eristettyjä. Eläimellisen elämä on sidottu omaan eläimeen, eli eläin on pidettävä lähellä ja hoidettava hyvin, muutoin käy huonosti molemmille. Kirjan päähenkilön eläin on laiskiainen, jonka hän oli saanut aiheutettuaan jollain hämärällä tavalla veljensä kuoleman. Eläimen mukana eläimellinen sai aina myös jonkin maagisen kyvyn. Päähenkilö pystyi näkemään ihmisissä lankoja, jotka veivät näiden kadottamien esineiden luo. Tällä kyvyllä päähenkilö pystyi hankkimaan elantoaan, ja lisäksi hän kirjoitti nigerialaiskirjeitä. S. T. Ressi piti kirjan asetelmaa mielenkiintoisena, mutta kirjoitustyyli oli vieras, ja tunnelma ahdistava. Juoni ei oikein edennyt. S. T. Ressi aikoi kuitenkin lukea kirjan loppuun.

Tupunavitsi oli päättänyt lukea opintojensa vastapainoksi jotain kevyttä ja hauskaa. Kirjavalinta oli Lucy Dillonin Eksyneiden sydänten koti  vuodelta 2009 (suomeksi 2011) ja se vastasikin hyvin Tupunavitsin toiveita. Kirja oli romanttinen höpsis-tarina, ja se tuli luettua nopeasti. Kirjan päähenkilö on Rachel, joka perii vanhapiikatätinsä koirahoitolan. Lisäksi kirjassa ovat keskeisissä osissa vauvaa toivova lapseton pariskunta, jolla on basset hound, ja yksinhuoltajaäiti, jonka lapset saavat isältään koiran, mutta koiran huolehtimisvastuu tuntuukin lankeavan äidille. Tupunavitsi luki meille näytteeksi kohdan, jossa Rachel tutustui perimäänsä koirahoitolaan ja luki koirien häkkien kohdalle kirjoitetut kuvaukset - ne oli kirjoitettu koiran näkökulmasta ja kertoivat paljon Rachelin tädin huumorintajusta ja siitä, että hän oikeasti tunsi koirahoitolansa asukkaat ja oli omistautunut asialleen. No, kyllähän kirjassa seikkaili myös komea eläinlääkäri, tietenkin. Kirjassa oli myös sen ehdottomasti vaatima onnellinen loppu.Tupunavitsi piti kirjaa niin hyvänä välipalana, että voisi harkita lukevansa muitakin saman kirjailijan kirjoja.

Helunan valitsema kirja oli eläimellisyyden ytimessä, sillä se oli Helena Telkänrannan vuoden 2015 Tietofinlandia -ehdokkuuden saanut kirja Millaista on olla eläin?. Heluna oli lukenut kirjan lukupiiripäivänä noin puoleen väliin saakka. Kirja keskittyi enemmän villeihin eläimiin kuin lemmikkeihin, ja Heluna piti sitä hurjan mielenkiintoisena. Kirjailijalla on ollut käytössään valtavat tutkimusaineistot ympäri maailmaa, mutta kirjasta on kuitenkin tehty hyvin havainnollinen ja lukijaystävällinen, sillä siinä on lyhyitä kappaleita ja paljon esimerkkejä. Suurin osa kirjan tiedosta on vielä niin uutta, että sitä ei löydy edes oppikirjoista. Heluna kertoi meille, että esimerkiksi delfiinit näkevät ihmisen suurina keuhkoina ja että muuttolinnut eivät löydä perille vaiston avulla suunnistustaidon takana on oppiminen toisilta linnuilta ja magneettiaisti. Eläinten oppimiskyky on yleensäkin melkoinen, ja jopa kalanpoikasille on pystytty opettamaan, että niiden tulee varoa tiettyjen petokalujen hajua, mikä on niiden selviämisen kannalta hyvin olennaista. Jos haluaa oppia uutta eläimistä, kannattaa lukea tämä kirja!

Seuraavan kerran kokoonnumme tammikuussa Jäniksen luona Vantaalla. Valitsin teemaksi Wanhan kirjan, eli aiheella sinänsä ei ole väliä, mutta kirjan on oltava vanhempi kuin itse on, ja myös luettavan kappaleen on oltava vanhempi kuin itse on, joten nyt ovat pölyiset teokset arvossaan.. Mielenkiinnolla odotan, millaisena mennyt maailma meille silloin näyttäytyykään!

Kirjaperhosten puolesta, Knarp.