Tammikuisena lauantaina meitä tervehti Jäniksen luona  karvainen vastaanottokomitea, jonka toinen jäsen osallistui myös lukupiiriin. Hra E ei kavahtanut naisten juttuja. Teemana oli viime kerralla valitsemani aihe "wanhat kirjat", ja vanhojen kirjojen kera paikalla oli yhteensä seitsemän kirjaperhosta. Vielä odottaa aikaansa se kerta, jolloin kaikki kahdeksan pääsisivät paikalle yhtä aikaa!

Paavo oli hakenut kirjansa divarista ja maksanut siitä 4 euroa. Ostos oli Daniel Defoen Robinson Crusoe, jota Paavo ei ollut aiemmin lukenutkaan. Kirjan hinta oli vuonna 1946 ollut 70 mk, ja kyseessä oli klassikosta nuorisolle sopivaksi muokattu versio. Pohdimme, oliko sopivaksi muokkaaminen tarkoittanut raakuuksien lisäämistä vai vähentämistä - joka tapauksessa Paavo koki kirjan ihmissyönteineen ja taisteluineen väkivaltaiseksi. Huomasimme myös, että mielikuvamme ja muistomme Robinson Crusoen tarinasta olivat hyvin erilaiset kuin totuus. Autiosaarella eletty elämä oli vain pieni osa kirjaa, ja myöskin Cruseon löytämästä ystävästä Perjantaista oli erilaisia käsityksiä. Pari meistä muisteli, että Perjantai olisi ollut koira, mutta tosiasiassa Perjantai oli alkuasukas. Paavo ei ollut mitenkään erityisen vaikuttunut lukukokemuksestaan, mutta pölyinen klassikko tuli kuitenkin kahlattua läpi.

S. T. Ressi oli napannut vanhempiensa kirjahyllystä luettavaksi Agatha Christien Hercule Poirot -tarinan Norsun muisti vuodelta 1973 (suomennos). S. T. Ressi oli lukenut nuorena paljonkin Christien dekkareita, mutta ei Hercule Poirot -tarinoita. Tämä kyseinen oli kuitenkin jo TV:stä tuttu. Mysteerinä oli vanha tapaus, joka oli aikanaan käsitelty itsemurhana, ja tapauksen selvittämiseksi piti jäljittää ihmisiä, jotka vielä muistavat tapahtumat. Kirjassa oli paljon vuoropuheluja ja asiapitoista kerrontaa, ei juurikaan kuvailevaa tekstiä. S. T. Ressi totesi, että Christie ei enää oikein kolahtanut, kirja tuli luettua, mutta mikään suuri tai edes nostalginen elämys sen lukeminen ei ollut.

Dekkari oli myös Tupunavitsin valinta, ja tämä kirja, Georges Simenonin Maigret ja hotellin kahvinkeittäjä vuodelta 1957 oli löytynyt kirjaston kierrätyshyllystä. Televisiossa pyörii myös komisario Maigretin tutkimuksia ja Rowan Atkinson on nyt esittänyt komisario Maigretia. Kirjassa kuvattiin hyvin hotellin kuhinaa, ja mieleen jäi huonepalvelun käytössä ollut hissi, joka kuljetti kahvia eri kerroksiin. Kirjaan mahtui pari murhaa, ja Tupunavitsi totesi juonenkäänteiden olleen aika yllättäviäkin. Kirja oli ihan hyvä, mutta Tupunavitsi epäili silti, tuleeko jatkamaan komisario Maigretin seurassa tulevaisuudessa.

Rimarinna ei ollut ehtinyt etsiä vanhaa kirjaa, joten hänellä oli mukana vanhan kirjan uusi painos. Tämä kirja oli Alli Oksasen ja Liisi Harmion keittokirja Maija keittää vuodelta 1955. Kyseessä olikin jo 14. painos vuodelta 2004, ja Rimarinnan joululahjakirja. Kirjassa näkyi hyvin ruokakulttuurin muutos - ennen valmistettiin ruokaa niistä aineksista, mitä löytyi eikä lähdetty ruokaohjeen takia hakemaan kaupasta kaikkea mahdollista.  Omasta maasta saadut juurekset olivat suuressa roolissa, ja kirja opastaakin monin erin tavoin esimerkiksi nauris- ja lantturuokien valmistukseen ja ohjeilla syntyy myös täytetty kanipaisti. Kirja on mielenkiintoinen selailtava, vaikka vielä Rimarinna ei ole yhtään kirjan ohjeista toteuttanut.

Jäniksen kirja oli divarista hankittu John Steinbeckin Ystävyyden talo. Alkuperäisteos oli ilmestynyt jo vuona 1935, suomeksi se oli käännetty 1950, ja Jäniksen kirja oli Suuren Suomalaisen kirjakerhon versio vuodelta 1969. Ystävyyden talon sanotaan olevan Steinbeckin ensimmäinen merkittävä teos. Kirja kertoo sodasta palaavasta Danielista, joka asuu kaveriporukan kanssa perimässään talossa, ja miesten elämän kulku käsittää lähinnä rahan tienaamista ja pieniä rötöksiä päätehtävää, viinin juontia varten. No, naisissakin käydään välillä. Yksi suurempi hässäkkä tapahtuu, kun talossa asuvalta ystävältä varastetaan, jotta saadaan rahaa viiniin, ja seuraava vaihe on varastaa varastettu ja myyty tavara takaisin. Meno jatkuu, kunnes yksi porukasta kuolee. Jänis totesi kirjan olevan rillumarei-meininkiä, joka ei juurikaan puhutellut.

Oma kirjani oli Hanna Rauta -nimisen uskonnollisen kirjailijan teos Naapurirakkautta vuodelta 1936. Kirja on kuulunut mummolleni, ja koska hän ei ollut mitenkään erityisen uskonnollinen ihminen, kirjan kristillinen puoli vähän yllätti. Oma äitini on myös lukenut kirjan ja hän piti sitä hauskana - myös tämä yllätti. Kirjassa oli toki hauskoja elementtejä, kun kahden maalaistalon isännät kyräilee toisiaan ja pelkää, että talojen nuorison välillä alkaa leimuta rakkautta. Näin tietysti käykin. Minua kirja kuitenkin suurelta osin kiukutti. Kirjassa keskeinen henkilö on nöyrä emäntä, jota mies hakkaa, haukkuu ja nöyryyttää, ja joka tästä huolimatta jaksaa uskoa ja rakastaa. Jumalan armosta kaikki käy hyvin, ja juuri tämä emännän nöyryys ja uhrautuva rakkaus on se asia, joka nähdään kirjassa keskeisimpänä hyveenä. Tältä osin on pakko sanoa, että onneksi maailma on muuttunut.

Nasumurmeli esitteli meille norjalaisen Tryggve Gulbranssenin kirjan Metsien humina vuodelta 1935. Kirja oli peräisin Nasumurmelin töistä eli avustettavan kirjahyllystä. Kirjan tapahtumat sijoittuivat 1700-luvulle noin 20 vuoden jaksolle ja keskeisinä olivat kahden eri kylän toisiaan kohtaan kokemat ennakkoluulot ja välienselvittelyt. Se oli myös eräänlainen sukutarina ja sisälsi paljon luonto- ja erämaakuvausta, vahvoja henkilökuvia sekä tarinoita metsästysretkiltä kuten esimerkiksi taisteluista karhun kanssa. Elämä oli kovaa, ja eteen tuli traagisia kohtaloita, mm. pari pientä lasta menehtyi. Kirjassa kuvattiin myös avioliittoa ja vanhanpiian elämää, ja tarinaa kerrottiin vuorollaan eri ihmisten suulla ja eri näkökulmista. Kirja oli Nasumurmelista kyllä mielenkiintoinen, mutta ei mikään suuri elämys.

Myös lukupiiristä poissaollut Heluna lähetti raportin lukemastaan kirjasta: "Luin Seldon Trussin kirjan Kadonnut raharuhtinas. Suomalainen painokseni (kolmas) on vuodelta 1960, mutta englanninkielinen teos on ilmestynyt jo vuonna 1929 nimellä Stolen millionaire. Vaikka teoksen kannessa lukee SALAPOLIISI ROMAANI, (erikseen!), kyseessä ei ole ihan perinteinen dekkari vaan lähinnä seikkailu- / toimintakertomus, jossa päähenkilö, 1. maailmansodan sodan jälkeen työttömäksi jäänyt englantilainen lehtimies Philip Logue, joutuu yhä uudelleen julman rikollisliigan ja hullun kreivittären vangiksi ja pelastuu ihmeen kaupalla kerta toisensa jälkeen. Toki hän joutuu hankaluuksiin juuri siksi, että selvittää kadonneen miljonäärin tapausta "Päivän hälytyksen" uutena reportterina. Tapahtumiin liittyy myös romantiikkaa ja uskomattomia yhteensattumia. Vanha kunnon aikuisten satu  siis, ja lopputuloksenkin voi arvata hyvissä ajoin. Mutta kirja ei silti ole tylsä vaan erittäin vauhdikas. Kirja on pehmeäkantinen ja kuuluu "Riksin sarjaan". Meillä oli lapsuudenkodissa Kemissä muovikassillinen näitä pokkari-salapoliisikirjoja ja lännentarinoita, (jotka eivät kelvanneet kirjahyllyyn) ja olen lukenut tämän ensimmäisen kerran ehkä 12-vuotiaana. "

Vaikka tämä wanhat kirja -teema oli itse valitsemani, täytyy sanoa, että mikään lukuvinkkien ilotulitus ei kokoontuminen kyllä ollut. Kukaan ei kiinnostunut kenenkään lukemasta kirjasta. Teema oli helppo, luettavaa löytyi helposti, mutta mitään kovin kummoisia lukukokemuksia ei monellakaan ollut ollut. Otimme kaikki ilolla vastaan meille jälleen kerran herkkuja tarjoilleen emäntämme Jäniksen valitseman uuden teeman, joka on VALO. Valoa kohti menemme aprillipäivänä Rimarinnan luona, joka kenties taikoo meille Maija keittää -kirjasta vihannesvanukasta ja lanttumunkkeja..!

Kirjaperhosten puolesta, Knarp.