Seitsemän kirjaperhosta paikalla - huraa! Edellisen kerran perhoskato ei mitenkään voi johtua kokoontumispaikasta eli kotikaupungistani Porista, eihän.. Nyt kuitenkin keskustelimme Nasumurmelin luona Tuusulassa kirjoista, joiden yhdistävänä teemana olivat kirjat, lukeminen, lukupiirit.. tai näin ainakin kuvittelin, ja kyllähän se aika hyvin meni. Tuttuun tapaan kirjaperhoset osaavat muokata teemat mieleisekseen. Tärkeintä ovat hyvät keskustelut ja viihtyminen kirjojen parissa, ja tämä tavoite toteutui jälleen 110-prosenttisesti. Kuvassa yläpuolella on kahvipöytä perhoshyökkäyksen jälkeen - sitten siirryttiin asiaan!

Ensimmäisenä lukemansa kirjan esitteli Paavo, jonka kirja oli Nina Georgen Pieni kirjapuoti Pariisissa vuodelta 2013 (suomeksi vuonna 2016). Kirjan päähenkilö on Jean Perdu -niminen kelluvaa laivakirjakauppaa Pariisissa pitävä keski-ikäinen mies. Hän tuntee kirjat ja ihmiset, ja hänen kirjakauppansa on itseasiassa kaunokirjallisuusapteekki, josta löytyy kullekin ihmiselle juuri hänen tilanteeseensa sopiva kirja. Kuten lääkkeidenkin kanssa, vain oikea tuote käy ja sivuvaikutuksiin täytyy varautua. Perdun menneisyydestä on muistona entiseltä tyttöystävältä tullut avaamaton kirje, jonka kirjakauppias eräänä päivänä päättää lukea. Sen johdosta kirjakauppias laivoineen lähtee kirjoineen normaalia pitemmälle matkalle selvittämään menneisyyden solmuja. Paavo piti kirjasta ja siitä kirjoihin kohdistuvasta innostuksesta, mikä kirjasta välittyi. Loppuratkaisu ei ehkä täysin ollut Paavon mieleen, mutta kokonaisuutena kirja oli Paavon mielestä varsin nautittava. Minä ehdin jo kokoontumisessa väittää myös lukeneeni tämän kirjan, mutta sekoitin sen Nicolas Barreaun kirjaan Meillä on aina Pariisi, joka on myös erittäin viehättävä kirja.

Tupunavitsi oli lukenut zimbabwelaisen, yhteiskunnallisesti aktiivisen kirjailijan Petina Gappahin kirjan Muistojen kirja vuodelta 2015 (suomeksi 2017). Kirjan nimi liittyy myös kirjan päähenkilöön, joka on nimeltään Memory. Memory on  taustaltaan mustaihoinen mutta väreiltään valkoinen, eli hän on albiino, ja tästä syystä syrjitty omiensa joukossa. Memory on saanut syyttömänä kuolemantuomion valkoihoisen miehen surmasta, ja istuu vankilassa odottamassa tuomion täytäntöönpanoa. Amerikkalainen lehtinainen kiinnostuu Memoryn tapauksesta ja pyytää häntä kirjoittamaan tarinansa - kertomus voisi jopa edistää Memoryn mahdollisuuksia saada tuomionsa kumottua. Memory kirjoittaa ja kirja on Memoryn ääni kohtalostaan albiinona mustien kulttuurissa. Kirja sisältää paljon yhteiskunnallista kuvausta, Memoryn lapsuuden tapahtumia ja ennen kaikkea vankilan arkea, joka on varsin usein raakaa. Tupunavitsi piti kirjasta, mutta totesi sen jättävän kaikki isot kysymykset auki. Vapautuiko Memory, kuka surmasi miehen, jonka surmasta Memoryä syytettiin - kirja ei kerro. Joitain lapsuuden vääryyksiä sentään selvisi.

Helunan kirja oli tietokirja ja kuin tämänkertaisen teeman ruumiillistuma - Kaisa Neimalan ja Jarmo Papinniemen Lukukirja -  Kirja kirjoista vuodelta 2008. Kirja on ollut pitkään Helunalla hyllyssä, mutta hän ei ole saanut sitä luettua ennen kuin nyt. Teos on kirjallisuustoimittajien lukemaan innostava kirja, jossa suositellaan eri kirjoja erilaisin hauskoin luokitteluin kuten esimerkiksi "Lue ja naura", Lue ja kummastele", "Lue ja häikäisty", "Lue ja liikutu", "Perusasioita: Rakkaus" ja "Perusasioita: Kuolema". Heluna sai kirjasta paljon lukuvinkkejä, ja omiin lukumuistoihin oli mukava palata silloin, kun toimittajat kuvailivat kirjaa, jonka Heluna jo oli lukenut. Kirjassa oli myös otteita siihen valituista kirjoista. Heluna päätti Lukukirjan ansiosta viimeinkin ottaa lukulistalleen  Lue ja kummastele -kategoriaan sijoitetun  Mikko Rimmisen Pussikaljaromaanin, jota hän on karttanut,  sekä etsiä käsiinsä suosikkikirjailijansa Erlend Loen Tosiasioita Suomesta Lue ja naura -kategoriasta, sillä kyseinen kirja on hänellä vielä lukematta. 

Nasumurmelilla olivat tällä kertaa hyvät unenlahjat vieneet voiton hyvästä kirjasta. Nasumurmeli oli päässyt Linn Ulmannin Rauhattomat kirjassa vuodelta 2015 (suomeksi 2016) sivulle 78. Kokonaissivumäärä olisi ollut 379... Kirja kertoo iäkkäästä isästä ja tyttärestä, jonka on tarkoitus kirjoittaa isänsä vanhenemisesta kirja. Kirjan suunnittelu on kuitenkin venynyt ja vanhuus on ottanut isästä niin suuren otteen, että muistelun kanssa on jo niin ja näin. Kirjasta tulee toisenlainen kuin oli ajateltu. Nasumurmeli totesi kirjassa olevan ylipitkiä lauseita, ja lukunäyte vahvisti tämän - järkyttävää! Ovatko pisteet olleet jotenkin kortilla? Nasumurmeli totesi kuitenkin, että kirja vaikutti niin kiinnostavalta, että hän ilman muuta aikoo lukea sen loppuun.

Jänis oli ensin ajatellut esitellä lukupiirissä häneen vaikutuksen tehneen Anna-Leena Härkösen kirjan Valomerkki, mutta koska lukupiirissä on myös teemojen tulkintaa vahtaava ja asioista huomautteleva sääntöfriikki (kuka lie...), hän oli kuitenkin valinnut toisen kirjan. Jäniksen kirja oli näin ollen Kaisa Haatasen Meikkipussin pohjalta vuodelta 2015. Kirjan päähenkilö on Tytti Karakoski, jonka elämässä on hyvin paljon yhteneväisyyksiä kustannusalalla työskentelevän kirjailijan omaan elämään, ja onpa kirjassa Jäniksen kuuleman mukaan myös hyvin paljon sattumuksia, jotka Haatanen on julkaissut aiemmin omina facebook-päivityksinään. Päähenkilö on 50-kympin tienoilla oleva nainen ja kirja edusti "turkey lit"-genreä.. ("Chick litissä" päähenkilöt ovat nuorempia...) Rimarinna koki "turkey lit" -ilmaisun kovin tylyksi ja yritin helpottaa hänen oloaan toteamalla, että sinä jäät nyt liikaa kiinni tähän kalkkunan ulkoiseen olemukseen, mutta sain vastauksen, että kuinka muuten se olisi otettava.. Niinpä niin.. Tuskin tässä genren nimeämisesä kalkkunan sisäistä olemusta on tosiaan mietittykään... Mutta Haatasen kirja menee kuitenkin pinnan alle ja käsittelee mm. ikäkokemuksia, fobioita ja perhesuhteita. Kirjaa lukiessa oli saanut nauraa ääneen, ja kyllähän se kirja alkoi kovasti kiinnostaa, genremäärityksestä huolimatta!

Rimarinnan kirja oli Kyllikki Villan Pakomatkalla - toinen lokikirja vuodelta 2007. Kirja oli päiväkirja Kyllikki Villan 68-vuotiaana tekemältä pitkältä ulkomaanmatkalta, jonka hän suuntasi loppujen lopuksi Afrikkaan. Päiväkirja teki hyvin autenttisen vaikutelman, osa kirjoituksista oli lyhyitä, vain muutaman rivin mittaisia ja osa pitempiä pohdintoja. Päiväkirjaa on siis tuskin paljon muokattu julkaisua varten. Ammatiltaan Villa oli kielenkääntäjä, ja hän pohti päiväkirjassa myös mahdollisuuksiaan tehdä rakastamaansa työtä eläkeiän ohittaneena. Rimarinna totesi kirjan olevan ennen kaikkea henkilökohtainen prosessi, jossa taustalla oli päättynyt ihmissuhde, ja matkalla olo oli jo sinänsä tärkeää, ei niinkään perille pääseminen. Villa myös pohti elämänsä suuntaa, ja tämä muistuttaa hyvin, että elämällä on merkitystä ikääntyneenäkin eikä iän vuoksi pidä unohtaa elämistä, sen laatua ja merkityksiä. Rimarinna luki  kirjan toista kertaa, ja totesi kiinnittäneensä nyt huomiota sellaisiin asioihin, jotka ensimmäisellä kerralla menivät ohi.

Oma kirjani oli australialaisen Markus Zusakin natsi-Saksaan ja toisen maailmansodan aikaan sijoittuva Kirjavaras vuodelta 2005 (suomeksi 2008). Kirjan kertoja oli Kuolema, joka arvatenkin oli noihin aikoihin hyvin kiireinen, mutta hänelle jäi mieleen sisukas, pieni tyttö, jonka veljen hän nouti pois. Veljen hautajaisissa tapahtui ensimmäinen kirjavarkaus, kun tuolloin 11-vuotias Liesel Meminger nappasi itselleen haudankaivajalta maahan pudonneen Haudankaivajan käsikirjan. Lieselin äiti oli vakavasti sairas ja hallinnon epäsuosiossa, joten Liesel päätyi kasvatusvanhempien huomaan. Liesel opetteli kasvatusisänsä kanssa kunnolla lukemaan, ja kirjavarkauksiakin tapahtui lisää.. Vaikka kirjan aihepiiri oli rankka, sisälsi se myös iloa, rakkautta ja hauskoja kohtia. Mielenkiintoinen kirjallinen ratkaisu oli paljastaa useissa tapauksissa jo etukäteen, milloin ja miten kirjassa keskeiset henkilöt tulevat kuolemaan ja montako kirjaa Liesel tulee varastamaan. Tämä johtui siitä, että Kuolema ei pitänyt yllätyksistä. Minä usein kartan sotaan liittyviä kirjoja, mutta olen iloinen, että luin tämän.

Seuraavan kerran kokoonnumme huhtikuussa Rimarinnan luona Vantaalla. Nasumurmeli määritteli uuden teeman ja se on "perhe ja perhesuhteet". Näitä asioita jo rönsyävissä keskusteluissamme sivuttiinkin, joten mielenkiintoinen kokoontuminen on jälleen tulossa..!

Kirjaperhosten puolesta, Knarp.