Karen Joy Fowler on kirjoittanut kirjan Jane Austen -lukupiiri, jossa lukupiiriläiset lukevat Jane Austenin teoksia. En ole tuota kirjaa lukenut, mutta halusin nimetä tämän postauksen ko. teoksen innoittamana Kaari Utrio -lukupiiriksi, sillä kesäkuun alun kokoontumiseen Paavon luona sovimme lukevamme vain Kaari Utrion kirjoja. Jatkossa luemme kuitenkin muutakin, eli emme ole tyystin muuttumassa Kaari Utrio -lukupiiriksi. Koskaan aikaisemmin kukaan ei ole lukenut teemoihimme Utrion kirjoja, mutta ehkäpä jatkossa käy niinkin! Kirjakeskustelua edelsi - kuten aina - pieni ruokailutuokio...

Ensimmäisenä löi Utrionsa pöytään Tupunavitsi. Hän oli lukenut teemaan kirjan Aatelisneito, porvaristyttö vuodelta 1974. Tämä oli ensimmäinen Tupunavitsin koskaan lukema Kaari Utrion kirja, mutta hänen äitinsä oli lukenut niitä enemmänkin ja kirja löytyikin äidin kirjahyllystä. Kirjan porvaristyttö on tumma ja tulinen Ursula Niklaantytär, joka on häikäilemättämän uskonpuhdistajan Pietari Särkilahden sisar. Hän on syntynyt vuonna 1520, ja samana päivänä kuin Ursula on syntynyt myös kirjan aatelisneito, vaalea ja lempeä Margareeta Vaasa, kuninkaan sisar. Kirjan tapahtumat sijoittuvat pääosin Turkuun ja alkavat varsin reippaasti Ursulan petipuuhilla ukkomiehen kanssa. Tässä ei kuitenkaan oltu oikeasti vällyjen välissä, vaan pari teutaroi kirkon lattialla. Ursula on vahva naishahmo, jonka kupeita kuumottelee ja joka pitää tiukasti itsensä ja tulevien lastensa puolta. 34-vuotiaana Ursula on jäänyt jo kaksi kertaa leskeksi, mutta löytää vielä onnen. Tuohon aikaan naiset olivat miesten omaisuutta, ja huonon miehen kanssa elämä elämä voi muodostua erittäinkin kammottavaksi. Tätä puolta kokevat molemmat naiset. Margareeta jaksaa kuitenkin rakastaa poikiin päin kallellaan olevaa, ilkeää ja pihiä kreiviään. Tupunavitsi totesi, että kirjassa oli myös paljon miljöön kuvausta, joka toi eteen vanhan Turun liejuiset kadut, kaduilla kävelvät kotieläimet ja aikakauden rakennukset. Tupunavitsi piti kirjasta, joten ehkäpä ensimmäinen Utrio ei ollut viimeinen..?

Minä taidan olla lukupiirimme suurin Utrio-fani, ja olen lukenut hänen kirjojaan paljon ja omistankin useita. Eniten pidän uudemman tuotannon epookkiromaaneista. Nyt kuitenkin luin teemaan kaksi ihan toisenlaista kirjaa: Rautaliljan vuodelta 1979 ja Utrion eri lehdissä vuosina 1984-2005 julkaistuista kolumneista kootun kirjan Kiilusilmä feministi eli miksi en enää matkusta junassa vuodelta 2008. Rautaliljassa eletään 1820-lukua ja miljöönä on rautaruukki, jossa valmistetaan mm. rautapatoja. Keskeisiä henkilöitä kirjassa ovat pastori Simon Ekvall ja erityisesti tämän tytär Paulina, entinen masuunimestari Joel Tyrnä ja tämän merikapteenipoika Robert Winterbeck, joka palaa meriltä kotiseuduilleen pitkän poissaolon jälkeen, ruukin patruuna Carl Magnus von Wardow, tämän tytär Fredrika ja Fredrikan mies vänrikki Marcus Ahlstolpe. Utrion romaaneissa luetellaan tyypillisesti kirjan henkilöhahmot ensisivuilla. Raudan valmistuksen ja sen aikaisen elämän kuvaus on tässäkin kirjassa suuressa roolissa - Utrion kirjat eivät ole pelkkää romantiikkaa. Pidin kirjasta, mutta se ei kuitenkaan päihitä omia suosikkejani. Kiilusilmä feministi oli puolestaan todella iloinen yllätys, ja kolumnit avasivat paljon Utrion omaa ajatusmaailmaa. Hän on kyllä äärimmäisen fiksu nainen, ja tuo kolumnikirja kannattaa ehdottomasti lukea!

Nasumurmeli oli lukenut teemaan kirjan Vaitelias perillinen vuodelta 2009. Erityishuomiona todettakoon, että silloin tällöin keskeneräisistä kirjoista mainetta saanut Nasumurmeli oli lukenut kirjan LOPPUUN edellisenä päivänä, ja tämä oli ensimmäinen hänen loppuun asti lukemansa Utrion kirja. Kirja sijoittuu 1830-luvulle ja tässäkin ollaan ruukkimiljöössä, mutta tällä kertaa lasinvalmistuksen parissa. Nasumurmelikin totesi, että kirjassa on paljon aikakauden ja miljöön kuvausta, ja ihmisten väliset luokkaerot näkyvät ja vaikuttavat paljon. Kirjan vaitelias perillinen on kapteeni Robert Bravert, jota on pidetty lapsuudessa hiljaisesta luonteesta johtuen suorastaan vähä-älyisenä, ja nyt mietteitä herättää, kuinka tämä kykenee Venäjän armeijasta palattuaan perintöään hoitamaan. Nasumurmeli kiitteli mielenkiintoista kirjaa, ja tämä on kyllä yksi suosikeistani..!

Rimarinnan valitsemassa kirjassa Isabella vuodelta 1988 mennään jo  Tupunavitsin kirjaakin kauemmas historiaan eli 1300-luvulle aikaan ennen uskonpuhdistusta. Kirja on raaka. Siinä pistetään päitä poikki, raiskataan ja eletään viettien armoilla. Naisilla ei ole juurikaan muuta arvoa kuin tyydyttää miesten himoja ja tehdä lapsia. Päähenkilö Isabellan asema on aluksi parempi kuin monen muun, sillä hän on rikas ja isänsä suojeluksessa, mutta isän kuoltua tilanne muuttuu. Häntä jahtaa mm. saksalainen, erittäin julma ristiritari. Ristiritareilla oli tuolloin paljon valtaa eikä juuri kukaan uskaltanut haastaa heitä. Kirjassa kuvataan hirvittäviä raakuuksia ja välillä mennään pornonkin puolelle. Lukukokemuksena Isabella on rankka, mutta onneksi päähenkilölle käy hyvin kuten Utrion kirjoissa yleensäkin. Mitä vanhempaan aikaan (Utrion) kirjat sijoittuvat, sitä raaempia ne ovat. Pohdimme, että sivistyksen myötä viettien armoilla eläminen ja raakuus ovat vähentyneet, ja monelle lukijalle lähihistoriaan sijoittuvat romaanit ovat helpompaa luettavaa. Epäilen, että olen itsekin tämän Isabellan joskus lukenut ja minulle kävikin niin, että olin pitkään lukematta Utriota, koska koin ne liian julmiksi. Näitä uuden tuotannon epookkikomedioita luenkin sitten useampaan kertaan...

Paavon kirjassa Ruma kreivitär vuodelta 2002 ollaankin 1830-luvun Helsingissä. Kirjan yksi pääpäähenkilö on tupakkatehtailija Anton Wendel, joten lukija tulee hyvän tarinan ohessa perehtyneeksi tuon ajan tupakkateollisuuteen. Myös Helsingin kuvausta on paljon. Naispuolisia päähenkilöitä Carolinaa, Amandaa, Juliaa ja Doroteaa on siunattu vaihtelevasti kauneudella, rikkaudella ja ylhäisyydellä, ja ongelmana on, kun kaikkien pitäisi päästä naimisiin - vanhanpiian kohtalo ei ole hyvä. Julia on kirjalle nimensä antanut ruma kreivitär - ja ainoastaan ylhäinen. Tämä kirja oli Paavolle toinen Utrio, aiemmin hän oli lukenut vain Pirkkalan pyhät pihlajat. Ruman kreivittären Paavo koki "hyvän mielen saduksi", ja piti paljon kirjasta. Eiköhän Paavokin vielä jatka Utrioiden parissa..! Tämäkin kirja löytyy kirjahyllystäni ja on tullut luettua useampaan kertaan.

Kuten ehkä Nasumurmelin ja Rimarinnan ottamista kuvista voi päätellä, me vietettiin Paavon luona aivan ihana kesäpäivä! Kirjojen lisäksi ehdittiin puhua muutakin, ja työstimme mm. hyvän miehen määritelmää. Tällaisen saimme kokoon:

• ei saa olla pihi
• ei saa olla ilkeä
• osaa puhua ja mielellään fiksuja (puheessa laatu korvaa määrän)
• huumorintajuinen (muistetaan, että huumorintaju ei ole yksiselitteinen asia, koska huumoria on niin monenlaista)
• ei valita saatikka taivastele kaikkea, on siis enemmän positiivinen kuin negatiivinen
• ei laita kaupassa banaaneja muovipussiin.

Lisäksi toin keskusteluun työkaverini kriteerit, jotka ovat: pitkä, tumma, komea, rikas ja von. Totesimme listan hivenen ulkoisiin asioihin keskittyväksi ja tein työkaverilleni vielä lisäkysymyksen, että eikö luonteella ole myös jotain merkitystä. Hän totesi, että ei ole, jos lista toteutuu. Tosin pihiys voisi mahdollsesti olla ongelma.

Paavo sai emäntänä päättää seuraavan kerran teeman. Se on -  yllätys, yllätys - hyvä mies! Jatkamme siis hyvän miehen määrittelyä kirjallisuuden avulla! Ensi kerralla kokoonnummekin  pitkän kaavan mukaan, sillä matkustamme lukupiirikokoontumista varten Tuurin junamajoitukseen, josta lukupiirille on varattu KOKO JUNA. Tuskin maltan odottaa! Tästäkin tulee raporttia myöhemmässä vaiheessa, jolloin tiedämme hyvistä miehistä paljon enemmän.

Kirjaperhosten puolesta,

Knarp.