Kiitos Jäniksen, viime kertainen Kirjaperhosten kokoontuminen Rimarinnan luona oli suorastaan historiallinen. Ja kiitos Rimarinnan, tämäkin kokoontuminen alkoi perinteisesti sekä suolaisten että makeiden herkkujen äärellä. Ihania makuja jälleen kerran!

Mutta siihen historiallisuuteen.. Teemanamme oli mysteerihahmot, ja ensimmäistä kertaa oli annettu myös vahva ehdotus siitä, minkä kirjan teemaan voisi lukea. Tämä kirja oli Antti Leikaksen Tonttu, joka on ilmestynyt Siltalan julkaisemana vuonna 2018. Meitä oli paikalla kuusi kirjaperhosta, joista viisi oli lukenut Tontun ja lisäksi esittelyyn tuli kaksi muutakin  mysteerihahmokirjaa. Lukupiirin sääntöjen valossa jo tämä suunnitellusti saman kirjan lukeminen oli uraauurtavaa, mutta erityisen poikkeukselliseksi kokoontumisen teki se, että Jänis työyhteyksiensä kautta oli saanut sovittua, että itse  kirjailija Antti Leikas osallistui lukupiiriimme etänä ja saimme kysellä häneltä kirjasta ja kirjailijan työstä! Tämä oli kyllä hieno ele kirjailijalta. Kiitos, kiitos, kiitos.

Tonttu oli siinä mielessä hyvä kirja yhteiseksi valinnaksi, että se herätti kysymyksiä ja osin myös jakoi mielipiteitä. Tontussa vilahtelee useampikin tonttu, mutta varsinainen päähenkilö on kirjailija Antti Leikas. Lääketeollisuuden edustajat jahtaavat tonttujaa saadakseen selville kuolemattomuuden salaisuuden, kun taas Leikas yrittää pelastaa hänen asuntoonsa henkihieverissä, ts. jalattomana ja lähes maatuneena, päätyneen tontun hengen. Jalat ovat erityisen tärkeitä tontuille, koska niiden on säilytettävä maayhteys. Leikaksen avuksi ilmestyy Suomen Kulttuurirahaston asiamies Pamela Raatikainen, jonka kanssa Leikakselle virittyy myös suhde. Tapahtumat vievät Suomesta Prahaan ja lopulta myös Kiinaan. Leikaksen henkikin on tapahtumien tiimellyksessä vaarassa, ja sanottava on, että varsin erikoinen ja mielikuvituksellinen dekkari on kyseessä.

Tässä kirjassa tontut ovat sienirihmastoa, joka selittää niiden pitkäikäisyyden. Täysin kuolemattomia tontut eivät kuitenkaan ole. Saimme kuulla, mistä idea sienirihmastoon oli tullut. Leikaksen työhuoneessa oli sekä Suuri tonttukirja että Sienikirja, ja nämä ikäänkuin fuusioituivat Tontussa sienirihmastosta muodostuneiksi tontuiksi. Pamela Raatikaisen hahmo ja autofiktio tyylinä jakoivat meillä eniten mielipiteitä. Osaa Pamela häiritsi, osaa ei. Autofiktiossa jää puolestaan epäselväksi, mikä on totta ja mikä ei. Ja tämä oli vaikeaa joillekin meistä. Huolimatta mielipide-eroista Tonttu oli kuitenkin niin mielenkiintoinen ja omalaatuinen, että kaikkia kiinnostaa myös Tontun nyt maaliskuussa ilmestyvä jatko-osa, Tonttu. Valot sammuvat. Ja saimme myös kuulla, että luvassa on uusikin tonttuhahmo entisten lisäksi!

Tupunavitsi ei ollut lukenut lainkaan Tonttua vaan Mary Higgins Clarkin kirjan Vihreäviittainen nainen. Alkuteos on ilmestynyt vuonna 1989, suomeksi 1991. Tässä kirjassa henki ottaa haltuunsa kirjan päähenkilön Judithin, joka on historiallisia romaaneja kirjoittava kirjailija, ja saa tämän tekemään julmia tekoja, joista tämä ei transsista toivuttuaan tiedä mitään. Kyseessa on Lady Margaretin henki, josta Judith parhaillaan kirjoittaa kirjaa. Judithin avulla Lady Margaret haluaa kostaa hänet mestanneille ja muille hänelle vääryyttä tehneille. Vaaravyöhykkeeseen joutuu myös Judithin miesystävä Stephen, joka voisi olla seuraava pääministeri. Tupunavitsi piti kirjaa ihan luettavana, mutta ei se nyt niin suuri elämys ollut, että ketään olisi houkuttanut sitä itse lukea. Siksi saimme tietää myös loppuratkaisun...

Rimarinnan teemaan bonuksena lukema kirja oli varsin erikoinen sekin. Kyseessä oli Paula Silvosen esikoiskirja Nukkemestari vuodelta 2016. Kirjan tapahtumat sijoittuivat inkvisitioiden aikaan. Rimarinnalla ei ollut mitään odotuksia kirjan suhteen, ja se pääsikin yllättämään hänet huolella – hyvä esikoiskirjaksi ja jotain ihan muuta kuin mitä on yleensä lukenut. Pinokkiomaisessa kirjassa on eläviä nukkeja, joita pidetään verellä hengissä, ihmishirviö Pappi Loew ja kertoja on Tuhka, orpo tyttö, jonka elämää muuttu hänen kohdattuaan noidutun nuken. Rimarinna kertoi kirjan olevan hyvin synkkä, ja tästä syystä kukaan ei innostunut tästäkään, vaikka kirjan maailma saattoi pitää erikoisuudessaan kiehtovanakin.

Sovimme, että jatkossakin voimme halutessamme ehdottaa lukupiirille tiettyä nimettyä kirjaa teeman ohella. Tämä tarkoittaa sitä, että lukupiirikokoontumisessa nimeltä ilmoitetusta kirjasta voidaan käsitellä myös sen loppuratkaisuja, mitä ei teemaan luettujen kirjojen kohdalla tehdä.

Seuraavalle kerralle ei kuitenkaan tullut yhteistä kirjaa vaan pelkästään teema. Ja Rimarinna antoi meille teemaksi värin. Se on vihreä. Tapaamme vihreissä merkeissä huhtikuussa Tupunavitsin luona.

Kirjaperhosten puolesta, 

Knarp.