Hieman oli epävakaista säätä, kun lukupiiri Kirjaperhosten kesäretkeläiset kokoontuivat Lepaan viinitilan kahvioon. Katetulla terassilla oli kuitenkin hyvä vaihtaa kuulumisia ja nauttia kauniista maisemasta, jossa golfkenttä ja pelto olivat sulassa sovussa rinta rinnan. Kävimme läpi viime aikojen tapahtumia ja lisäsimme yhdessäolon taikaa myös Paavon mukanaan tuomilla Taikahetkiä elämään -korteilla. Oli hienoa olla yhdessä - kesäretkelle olivat päässet lisäkseni Paavo, Tupunavitsi, Rimarinna, Jänis ja Nasumurmeli.

Lepaalta suuntasimme Petäys Resortiin ottamaan huoneet - huonekaverit oli etukäteen arvottu - ja sen jälkeen lähdimme syömään Mierolan Silta Cafe'seen, joka sijaitsi ihanasti veden äärellä. Seuraavaksi vuorossa oli koko kesäretken kohokohta ja pääaihe, vierailu ja yksityisopastus Hattulan Pyhän Ristin kirkkoon, mitä varten jokainen oli lukenut Anneli Kannon kirjan Rottien pyhimys. Kirjahan kertoo kuvitteellisen tarinan keskiaikaisista kirkkomaalareista. Vaikka tarina on keksitty, on kirkko kuvineen täyttä totta.

"Kirkko on valtava, punatiilestä muurattu ja sen tukipilarein vahvistetut seinät jaksavat juuri ja juuri kannatella korkeaa harjakattoa. Tervatut, haapapuiset paanut päällystävät kattoa kuin kalansuomut. Korkealta mäeltään kirkko katselee valtiaana hämäläistä maisemaansa, pieniä peltoja, könsätöllejä, paria taloksi laskettavaa, metsälämpäreitä, järveä. Rakennukset kutistuvat mitättömiksi yritelmiksi kirkon rinnalla."

Anneli Kanto, Rottien pyhimys, Gummerus 2021

"Andreas oli maalaamaansa kuvaan tyytymätön.
- Aasista tuli huono. En ole mokomaa elukkaa koskaan nähnyt. Tämä on taatelipuu, joka kumartuu antaakseen ravintoa perheelle. En ole sellaistakaan koskaan nähnyt enkä tiedä, mikä on taateli, mutta ei kai taatelipuu puuta kummempi ole. Enkä tiedä viikunapuutakaan. Rusinoita olen nähnyt ja maistanutkin, makeita ovat."

Maalausten teon aikaan on varmasti ollut todellinen haaste piirtää kuvia asioista, joista ei ole kokemustietoa tai ylipäätään olemassa olevaakaan tietoa. Valokuvia ei ollut, eikä paljon kirjojakaan. Esimerkiksi leijona kirkon seinällä on varsin erikoinen ilmestys. Vaikka maalareista ei ole säilynyt oikeaa tietoa, on kuvia tarkastelemalla havaittu se, että heitä on ollut useampia.

"Korvapuusti kajahti hänen poskelleen niin että korvat alkoivat soida.
- Haiset vielä oluelle, että kehtaat, sinä juopporatti ja jalkapuuhun kelvollinen! Ettet häpeä tulla krapulaisena pyhään huoneeseen.
...
- Kehtaatko puolustella itseäsi, sinä naurishaudikas? Tammimetsässä tonkiva sika huiskisi saparollaan paremmat maalaukset kuin te koiranpaskat. Katsokaa nyt, mitä olette seinälle söhertäneet, ja hävetkää."

Kirjan lukijalle tarjoamia iloja ovat myös värikäs kieli ja mehevät sadattelut. Yllä olevassa lainauksessa korvapuustin saa Vilppu, maalarien apupoika. Vilppu-nimellä on esikuvansa kirkossa, sillä Anneli Kanto nimesi apupojan Vilpuksi Hattulan Pyhän Ristin kirkossa työskentevän Vilppu-nimisen oppaan mukaan. Lukupiirimme oli tilannyt Vilpulta yksityisopastuksen, eikä tätä Vilppua voi kehua liikaa. Hän on koulutukseltaan soitinrakentaja, ja opastuksen päätteeksi hän myös soitteli meille keskiaikaisia soittimia. Kirjan Vilppu sen sijaan ei ole niin kovin mukava henkilö.

Illalla Petäyksessä pidimme vielä "virallisen" lukupiirikokoontumisen, ja siellä totesimme, että kirkkovierailu avautui ihan eri tavalla, kun oli lukenut Kannon kirjan. Mutta myös yksityisopastus oli todella antoisa - ilman sitä keskiaikaisen kirkon saloihin perehtyminen olisi jäänyt pintapuoliseksi. Mutta kirja kannattaa kyllä lukea, vaikka ei olisi kirkkoon menossakaan. Tarina henkilöineen on herkullinen. Paavo suositteli myös muita Kannon historiallisia romaaneja kuten esimerkiksi Pyöveliä. Minä pienesti yritin sanoa, että olen lukenut Kannon viihderomaanin "Ihan pähkinöinä", mutta kukaan ei tainnut kuulla tai ainakaan piitata tästä.. 

Kirkkovierailulla ja illan kokoontumisessa meillä oli mukana myös vierailija. Hän oli Liinu, Tupunavitsin entinen työkaveri ja Jäniksen koiran pojan nahkaäiti (tarkempi sukupuu jääköön salaisuudeksi), joka ASUU Hattulan upeissa maisemissa. Hän taisi odottaa lukupiirikokoontumiselta hieman sofistikoituneempaa otetta kuin Petäys Resortin aulatiloissa tapahtuntut naurun räkätys ja ehkei niin kovin älyllinen kirjojen ja lukukokemusten käsittely, mutta hän ei kuitenkaan järkyttynyt.

Kannon kirjan lisäksi käsittelimme Nasumurmelin viime kerralla antamaa teemaa "Naiseus voimavarana", johon muutama oli lukenut kirjan. Mainittakoon, että Nasumurmeli itse ei ollut lukenut teemaan mitään. Totesimme myös, että Rottien pyhimyskin sopisi tähän teemaan. Kirjassa oli useita vahvoja naishahmoja, jotka ohjailivat tapahtumia miesten tehdessä näennäisesti päätökset. 

Paavon kirja teemaan oli Sheila O'Flanaganin Naiset karkuteillä vuodelta 2020, suomeksi 2022. Kirjassa Deira ja  Grace tapaavat toisensa matkalla, jolle heidän kummankin piti lähteä puolisonsa kanssa, mutta suunnitelmien muututtua he lähtivät reissuun yksin kumpikin tahollaan. Deiran mies oli yllättäen ilmottanut löytäneensä toisen naisen, joka nyt odotti hänelle lasta, kun taas Gracen mies oli tehnyt itsemurhan saatuaan lääkäriltään surullisen diagnoosin. Tätä ennen hän oli kuitenkin laatinut vaimolleen suunnitellun matkan varrelle aarrejahdin, jota loppujen lopuksi Grace ratkoo yhdessä Deiran kanssa. Naiset ratkaisevat arvoituksia ja elämänsä solmuja, ja paljon on matkan loppuessa toisin. Paavo suositteli kirjaa mukavana kesälukemisena, jossa naiset osoittivat voimansa selvitä ongelmista. Varoitus! Kirja aiheuttaa matkakuumetta!

Rimarinna oli lukenut teemaan suosikkikirjailijaansa, joka on ehdottomasti vahva nainen. Kirja oli Eeva Kilven Minä haluan olla tässä vielä, joka on kolmen kirjan yhteisnide sisältäen kirjat Kesä ja keski-ikäinen nainen vuodelta 1970, Tamara vuodelta 1972 ja Naisen päiväkirja vuodelta 1978. Eeva Kilven naiseudessa keskeistä on, että hän on omaa tietään kulkeva nainen, ei nainen miehiä varten. Teksti on raikasta ja kestänyt aikaa, jota on kuitenkin kulunut noin 50 vuotta! Oma tie on kuitenkin vaatinut veronsa, sillä usein Kilpi on myös ollut surullinen ja onneton, ja kokenut kaipuuta sellaiseen, jota ei ole kuitenkaan tavoittanut. Kilven kirjat voivat sisältää myös aika rohkeaakin seksuaalisuuden kuvausta. Tällainen on esimerkiksi juuri Tamara.

Tupunavitsin valitseman kirjan nimi sopi teemaan kuin nyrkki silmään: se oli  Pirjo Hassisen Voimanaiset vuodelta 1996. Noin muutoin Tupunavitsi koki naisten voiman kirjassa lähinnä sarkasmiksi. Kirjan päähenkilöitä ovat äiti ja tytär Irja ja Julia, ja Irja on aina pyrkinyt kasvattamaan Juliasta vahvan naisen. Tämä kuitenkin ilmenee lähinnä irtoseksin harrastamisena, millä onkin kirjassa iso rooli. Tosiasiassa Irja ei ole Julian biologinen äiti vaan Tuula, Irjan sisko. Irja ja Tuula ovat molemmat seurustelleet aikoinaan saman miehen kanssa, josta sitten aikanaan tulikin Julian isä. Tuula on kiltti lapanen, Irja ilkeä pompottelija ja Julia hukassa vaikeine ihmissuhteineen siinä välissä. Tupunavitsi koki kirjan lähinnä tekotaiteelliseksi eikä sen anti ollut kummoinen.

Minä luin kesällä uudelleen Kaarina Davisin kirjan Irti oravanpyörästä ja koin, että myös tämä kirja sopisi teemaan. Kaarina Davis tunnollisena ja ahkerana sairaanhoitajana paloi loppuun, ja teki elämänmuutoksen: hän luopui työstään ja muutti sukutilalleen elämään luonnonmukaisempaa elämää. Tunnollinen suorittaminen on varmasti naisille tyypillisempää kuin miehille, samoin kuin se herkkyys, jolla hän uudessa elämässään seuraa luonnon tapahtumia ja saa niistä voimaa ja elämäniloa. Jänis totesi, että myös Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinat tuovat hienosti esille naisten voimaa, ja tästä kaikki näihin kirjoihin tutustuneet olivat samaa mieltä.

Se, että Liinu ei järkyttynyt lukupiirin rempseästä otteesta, vahvistui seuraavana päivänä. Päätimme pyytää Liinua jäseneksi lukupiiriimme, ja hän hyväksyi tämän harvinaislaatuisen kutsun. Nyt meillä on uusi jäsen! Seuraavan kerran kokoonnumme Paavon luona ja silloin teemana on Jane Austen.

Ensi kertaan, Kirjaperhosten puolesta,

Knarp