Huhtikuussa kirjaperhoset suunnistivat Tuusulaan Nasumurmelin uuteen kotiin veijarikirjat kainalossaan. Veijariteeman lukupiirille antoi Heluna viime kokoontumisessa, ja ideana oli selvittää, löytyykö kirjoja naispuolisista veijareista - yleensä veijariromaanit kertovat miehistä. Mutta ennen kuin siirrytään kirjoihin, todettakoon, että Nasumurmelin uusi koti oli aivan ihana: viihtyisä ja kodikas ja varsin toimiva!

Kirjaesittelyt sai aloittaa teeman keksinyt Heluna. Hänen kirjansa oli Elizabeth Petersin Krokotiili hiekkasärkällä vuodelta 1975 (suomeksi 2008). Teemaan sopivan kirjan löytämisessä hyödynnettiin tekoälyä. Kirjan päähenkilö Amelia Peabody, reipas nuori nainen, on kiinnostunut tieteestä ja egyptologiasta, mutta Helunan mielestä hän on myös rasittava besserwisser. Kirja on osa sarjaa, mutta siitä on suomennettu vain tämä yksi osa. Amelia Peabody rikkoo ehkä aikansa eli viktoriaanisen ajan Englannin tabuja, ja se ilmeisesti teki hänestä tekoälylle sopivan veijarin.  Kirja on dekkari, hiipivää pelkoa, mutta siinä ei tapahdu yhtään murhaa, murhayrityksiä kuitenkin. Erittäin "cozy crime", ja ihan ok kirja, kunhan päästään yli puolen välin. Siihen asti ei nimittäin tapahdu juurikaan mitään.

Nasumurmeli oli kuunnellut valitsemansa kirjan lähes kahteen kertaan: 1,85 kertaa. Kirja oli Clare Pooleyn Ikä on vain numero vuodelta 2024 (suomeksi 2025). Kirjan päähenkilöitä yhdistää kamppailu alueen yhteisötalon puolesta, jonka kaupunki haluaa sulkea. Seniorikerholaisia on mukana taistelussa, ja yksi heistä on 70-vuotias Daphne, jonka tunnistaa nutturasta, johon on pujoteltu kaikenmoista tavaraa. Nasumurmeli oli sitä mieltä, että juuri Daphnessa on ainesta veijarinaiseksi liittyen hänen menneisyyteensä. Menneisyyden salaisuus on eristänyt häntä muista ihmisistä, ja Seniorikerhoon liittymisen motiivi olikin saada tätä kautta ystäviä. Nasumurmeli ei voinut kertoa kirjasta kovinkaan paljon, sillä jo esittelyn alkusanoista alkaen oli selvää, että tämä kirja kiinnostaa kaikkia eikä juonenkäänteistä kannata kertoa liikaa..! Hyvän mielen lukukokemus luvassa!

Jänis oli valinnut teemaan Veera Niemisen kirjan Ei muisteta pahalla vuodelta 2018. Kirjan teema on kosto. Päähenkilö Piipe haluaa kostaa ex-miehelleen Jurille. Kostotoimenpiteet kattavat kaikkea klassisesta "perunoita pakoputkeen"
-tempusta aina postilaatikon räjäyttämiseen. Kirjassa on paljon pohdiskelua ja pähkimistä, ja Jäniksestä kirja ei ollut hauska. Piipen tempaukset menevät hyvinkin liian pitkälle eikä hän ehkä loppujen lopuksi ole mikään veijarinainen vaan kenties vain kaheli?

Minä valitsin teemaan Maria Petterssonin tietokirjan Historian jännät naiset vuodelta 2020. Laadin kirjaa varten veijarinaisen kriteerit (huumorintajuinen/hauska, hivenen vastuuton, mutta hyväntahtoinen) ja päätin selvittää, kuinka montaa kirjan yli sadasta naisesta voisi pitää veijarina. Tulin tulokseen, että kahdeksan naista täyttäisi veijarinaisen kriteerit. Tämän tiiliskiven jälkeen luin Emma Hambergin kirjan Au re­voir ja nä­ke­miin, Ag­ne­ta vuodelta vuodelta 2023 (suomeksi 2024), sillä olin pitänyt kovasti hänen edellisestä Agnetasta kertovasta kirjastaan Je m'ap­pel­le Ag­ne­ta vuodelta 2021 (suomeksi 2022). Lukiessani tajusin, että Agneta on veijarinainen! Keski-ikäinen Agneta jättää vakinaisen työpaikan ja miehensä Ruotsiin, sinne jäävät myös aikuiset lapset, ja hän lähtee aupairiksi Ranskaan, vaikka ei edes juurikaan osaa kieltä. Paikan päällä paljastuu, että hoidettava ei ole edes lapsi vaan muistisairas, syntyjään ruotsalainen homomies Einar. Palkka maksetaan hänelle ylöspitona ja juustona, joten lastenkaan rahapyyntöihin ei voi enää vastata. Ja omasta mielestäni keksin, että miksi naispuolisia veijareita on niin vähän. Naiset kantavat niin paljon vastuuta milloin mistäkin, että veijariksi voi heittäytyä vasta vanhemmalla iällä..!

Rimarinna oli pohtinut paljon veijarinaisten olemusta myös tyttärensä kanssa ja he olivat yhtä mieltä siitä, että Kathryn Stockettin Piiat-kirjasta löytyy veijarinainen liittyen kakkakepposeen.. Tämä ei kuitenkaan ollut Rimarinnan valinta lukupiirikirjaksi, sillä tästä kirjasta on puhuttu lukupiirissä ennenkin. Toinen, jota Rimarinna pohti, oli Margaret Atwoodin naisten dystopia Orjattaresi (1985) ja erityisesti sen jatko-osa Testamentit (2019), jossa Lydia-täti osoittaa veijariainesta huijaamalla koko systeemin. Atwoodin kirjoissa karmaisevaa on se, että vaikka ne sinänsä ovat fiktiiviisiä dystopioita, kaikki niissä tapahtuva on oikeasti tapahtunut joskus jollekin. Mutta loppujen lopuksi Rimarinna valitsi kirjakseen Agatha Christien dekkarin Syyttävä sormi vuodelta 1942 (suomeksi 1972). Tämä on Miss Marple -dekkari, ja juuri neiti Marplesta Rimarinna katsoi löytyvät veijariainesta. Mielikuva perustui kuitenkin enemmänkin elokuviin, joissa Marple muina mummeleina tulee ja selvittää tapaukset, sillä (erityisesti tässä) kirjassa Marplen rooli jää varsin vähäiseksi eikä veijarimaisuuskaan pääse esille. Rimarinna joutui toteamaan, että tällä kertaa elokuvat ovat parempia kuin kirja.

Liinu etsi veijarinaista Marjo NIemen kirjasta Kuuleminen vuodelta 2021. Kirja ei ollut mitenkään helppo. Siinä päähenkilö Titta K. selvitää päätään kirjoittamalla kirjeitä tutuille ja tuntemattomille vastaanottajille. Sisältö on aikamoista tajunnanvirtaa ja välillä tulee vastaan täysin irrallisilta tuntuvia tekstiosuuksia. Liinu totesi, että kirjan alku oli ihan kamala, mutta kirjassa oli kuitenkin jotain kiinnostavaa, sillä hän jäi pohtimaan, ansaitsisiko se vielä toisen lukukerran. "Vain munkkirinkilä on rakennettu elämään tyhjyyden ympärillä" -lause edustaa kirjan filosofista puolta. Kirja sai osan kiinnostumaan, osan ei niinkään...

Tupunavitsin kirja oli elokuvanakin toteutettu Gillian Flynnin Kiltti tyttö vuodelta 2012 (suomeksi 2013). Tupunavitsi oli aiemmin nähnyt leffan ja päätti nyt lukea kirjan, ja katsoi kirjan lukemisen jälkeen leffan vielä uudelleen. Kirja alkaa Amyn katoamispäivästä, ja kirjassa vaihtuvat vuoroin Amyn ja hänen miehensä Nickin osiot, joissa he ovat minä-kertojina. Amyn osíot ovat aluksi hänen päiväkirjamerkintöjään. Suurimmaksi osaksi nämä osiot menevät eri ajoissa, mutta lopussa tullaan samaan päivään ja mysteeri ratkeaa. Onko Amy veijari? Hmm.. sitä voi jokainen vielä pohtia.

Nasumurmeli päätti seuraavan kerran teeman ja se on vanhemmuus. Vanhemmuutta käsittelevät kirjat ovat meillä puheenaiheena kesäkuun alussa Vantaalla!

Kirjaperhosten puolesta,

Knarp.