Nasumurmeli oli valinnut lukupiirin toista kokoontumista varten teemaksi esikoiskirjat. Tällä kertaa kokoonnuimme Paavon luona, ja meitä oli paikalla seisemän jäsentä. Kirjat pyrittiin pitämään sovitusti salassa kokoontumiseen saakka, joskin minulla oli ennakkotieto Nasumurmelin ja Tupunavitsin kirjoista syystä, että Nasumurmeli oli lainannut minulta kyseisen kirjan ja Tupunavitsille olin sattumoisin antanut esikoisteoksen joulutervehdykseksi.

Kokenein lukupiiriläinen meistä on Jänis, hän nimittäin kuuluu toiseenkin ja jo vuosia kokoontuneeseen lukupiiriin. Jänis esitteli kirjan, joka oli ollut jo käsittelyssä tässä toisessa lukupiirissä. Esikoisteos oli Venla Hiidensalon pinkkikantinen Mediahuora. Kirja oli saanut runsaasti julkisuutta ja käsitteli työn yhä kiristyviä vaatimuksia ja perheen yhä kapeammaksi käyvää osaa menestystä kaipaavan toimittajan arjessa. Päähenkilön poikakin katosi, mutta lukija ei voinut enää olla varma, oliko toimittaja siitä pahoillaan vai oliko tapahtuman julkisuusarvo hänelle kuitenkin merkittävämpi. Kirjassa oli ironinen sävy, ja lopussa ikään kuin pilkan kohteeksi joutui myös lukija. Jänis ei ollut erityisen ihastunut kirjaan, eikä kukaan pyytänyt sitä lainaksi, vaikka Jänis olisi sen kyllä suostunut lainaamaan, Kirja oli nimestä alkaen julkisuushakuinen, eikä ehkä sitten ollut ensisijaisesti kirjoitettukaan tavallista lukijaa ajatellen.

Paavolla oli esittelyssä J. K. Rowlingin Paikka vapaana. Kirjahan ei ole varsinaisesti esikoisteos, mutta me Kirjaperhoset emme ole turhan tiukkapipoisia näissä asioissa. Kirja oli kuitenkin Harry Pottereiden kirjoittajalta ensimmäinen aikuisille suunnattu teos, ja näin ollen uusi aluevaltaus. Kirja kertoi pikku kaupungista, jossa oli kuollut yhteisölle merkittävä asukas. Hänen paikkansa vapautuminen aiheutti monenlaista kuohuntaa. Paavo piti kirjasta paljon, mutta totesi sen myös olevan aika rankka kirja, ei mikään varsinaisesti hauska teos, ja kirjan ronski kieli tuli yllätyksenä - sellaista ei olisi odottanut Potteiden tekijältä. Olin itsekin miettinyt kirjan lukemista, mutta Paavon esittelystä tuli nyt tunne, että ehkä en kuitenkaan vielä ota kirjaa lähiaikojen lukulistalle.

Rimarinna, joka on varsin näppärä tietokoneiden kanssa, oli jättänyt esikoisteoksen etsimisen viime tippaan, ja päätti viime hetkillä löytää esikoisteoksen, joka olisi (nopealukuinen) novellikokoelma. Internetin hakukoneet tyrkkäsivät Rimarinnan luettavaksi Armas Alvarin Varmat tapaukset. Me Kirjaperhoset olimme myötätuntoisia kirjailijaa kohtaan, jonka nimi on todellakin ARMAS ALVARI, mutta itse kirja ei Rimarinnalta juuri kehuja saanut. Novellit linkittyivät kevyesti toisiinsa, mikä oli kiinnostava piirre, mutta muutoin novellit olivat masentavia tarinoita ihmisistä, jotka olivat syystä tai toisesta syrjäytyneitä. He olivat lähinnä tällaisia "ei kiinnosta mikään" -tapauksia, joiden ryhdittömyyttä ja päämääräättömyyttä oli vaikea ymmärtää. Myös tässä kirjassa kieli oli ronskia,  ja jopa häiritsevässä määrin. Kirja oli muuten ihan Helsingin Sanomien palkitsema esikoisteos. Rimarinna olisi ehkä ratkaissut vähän toisin. Ei liene yllättävää, että kukaan ei kiinnostunut kirjasta.

Oli mukavaa, että Tupunavitsi esitteli minulta joulutervehdykseksi saamansa Lorna Byrnen Enkeleitä hiuksissani. Tupunavitsi on kiinnostunut henkisistä ja jopa hengellisistä asioista, ja Lorna Byrnen elämänkerta istui hyvin hänelle. Kirjoja on tullut tämän esikoisteoksen jälkeen kaksi lisää. Lorna Byrne on nähnyt lapsesta asti enkeleitä, ja hän näkee enkelit samoin kuin muutkin ihmiset. Kirjan viesti on hyvin lohdullinen ja positiivinen, ja Tupunavitsi oli jo lainannut kirjan ystävälleen, joka oli sairastunut rintasyöpään. Enkelit ovat olemassa auttaakseen meitä, ja ovat valmiina tekemään maailmastamme paremman paikan, jos vain annamme heille mahdollisuuden. Kirja kirvoitti hyvää keskustelua, ja Rimarinna kertoi kuulleensa, että höyhenet maassa voivat olla enkeleiden merkkejä, jotka ohjaavat tarkkavaistoisia. Näihin merkkeihin on kuitenkin Rimarinnan kokemuksen mukaan suhtauduttava varauksella esimerkiksi satamassa, jossa lokkiparvet lentelevät pään yli... Tupunavitsin kiinnostus henkisiin asioihin poiki hänelle pari kirjalainaa Paavolta, mutta koko lukupiiri ei kuitenkaan vaikuttanut hurahtaneen enkeleihin. Olisiko lopputulema fifty - sixty?

Minä esittelin Kristiina Vuoren esikoisteoksen Näkijän tytär. Kirja oli paksu historiallinen romaani, joka sijoittui 1200-luvulle ristiretkien aikaan, ja olihan se paljolti Kaari Utrion -tyyppinen. Utrio on historiallisissa romaaneissa omaa luokkaansa, mutta ei ollut huono Kristiina Vuorikaan. Kirja ei esimerkiksi ollut niin raaka kuin useat Utrion kirjat. Kirja kertoi Eirasta, joka menetti äitinsä jo syntymässä, ja jonka isä ei ollut se, jonka kanssa äiti oli aviossa. Isän oletettiin olevan merkittävät näkijän lahjat omaavan shamaanisuvun jäsen, jolta myös Eira vaikutti perineen kyseenalaiset kykynsä. Kirja kertoi kiinnostavasti näkijän ja parantajan taidoista, ristiretkien ajasta, joka ei juurikaan kirkkoa mairittele, ja vanhan ajan elämästä, mutta  se oli myös rakkaustarina. Nyyyyh! Kyllä se oli ihana kirja, vaikka loppua olisin vähän vielä viilannut. Kukaan ei kuitenkaan pyytänyt minulta kirjaa lainaan. Miksikähän?

Nasumurmeli esitteli kokoontumisen ainoan dekkarin, joka oli Hjorth & Rosenfeltin Mies joka ei ollut murhaaja. Eli jälleen yksi ruotsalainen dekkariavaus! Jos puhutaan Wallandereista, niin tästä alkaisivat sitten "Bergmanit". Sebastian Bergman on psykologi, joka on erikoistunut rikollisten profilointiin. Bergman on kuitenkin kokenut suuren henkilökohtaisen menetyksen ja jättäytynyt pois työelämästä, johon hänet houkutellaan takaisin ratkaisemaan nuoren pojan murhaa. Bergman ei ole erityisen yhteistyökykyinen eikä hän välttämättä noudata sääntöjä. Hän on mielenkiintoinen päähenkilö ja myös rikostarina on kirjassa erittäin koukuttava yllättävine käänteineen. Nasumurmeli on jo hankkinut itselleen seuraavankin Bergmanin, ja se saattaa olla jopa parempi kuin tämä esikoinen, joka oli sekin vakuuttava avaus. Nasumurmelin esittelyi sai ainakin yhden lukupiiriläisen innostumaan kirjasta.

S.T. Ressi sai lukupiirin teemasta kimmokkeen lukea kirjan, jonka hän oli jo pitkään halunnut lukea - Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi. Tämäkin kirja on palkittu teos, kirja oli saanut vuonna 2000 Finlandia-palkinnon! S. T. Ressi on fantasiakirjojen ystävä, ja myös Ennen päivänlaskua ei voi edustaa tätä tyylisuuntaa. Kirja kertoi peikoista ja niiden elämästä ja tavoista tietokirjan tyyliin, eli ottaen lähtökohdaksi, että peikot ovat totta. Peikot olivat kuitenkin hieman erilaisia, kuin olemme tottuneet ajattelemaan. Kirja oli varmasti kaikista erikoisin esitellyistä esikoisteoksista, ja minä kyllä kiinnostuin kirjasta, ja haluaisin kokeilla sen joskus lukea. En sitten tiedä, olisiko kirja jo liiankin erikoinen. S. T. Ressillä ei ollut kirjaa mukanaan kokoontumisessa. Hän oli joutunut jo palauttamaan sen kirjastoon, koska siitä oli ollut varaus, eli kirjalla on vientiä vielä näinkin kauan palkintovuoden jälkeen!

Lopputulema esikoisteoksista voisi ehkä olla seuraavan TOP3-listan muotoinen.

1) Erikoisin: Ennen päivänlaskua ei voi

2) Eniten keskustelua: Enkeleitä hiuksissani

3) Epämiellyttävin: Varmat tapaukset

Esikoisteoksien käsittely oli hauskaa! Paavo valitsi seuraavan kokoontumisen teemaksi ruokaan liittyvät kirjat. Eli kasvatellaanpa sitten vain ruokahalua seuraavaan kertaan!

Kuvan Paavon lukutuolista otti Nasumurmeli. Otsikkoon vaihtui Rimarinnan perhoskuva.

Kirjaperhosten puolesta: Knarp.