Tammikuussa Kirjaperhoset lehahtivat Rimarinnan luo Vantaalle. Ihanat maut ja kissaposeeraukset aloittivat kokoontumisen, jossa teemana oli Tupunavitsin meille viime kerralla antama "Varoitus".

Teeman "äitinä" Tupunavitsi aloitti kirjaesittelyt. Hän oli lukenut teemaan kaksi kirjaa. Näistä ensimmäinen oli Karin Fossumin kirja nimeltä Varoitus vuodelta 2009 (suomeksi 2010). Tupunavitsi kuvaili kirjaa ahdistavaksi tarinaksi teinipojasta, joka tekee ilkeitä jäyniä. Pojalla on lisäksi missionaan myrkyttää juoppo äitinsä. Näitä pilanpäiten tehtyjä jäyniä ovat esimerkiksi soitto henkilölle, että tämän tytär on joutunut onnettomuuteen, lehteen lähetetty vanhan ihmisen kuolinilmoitus, pyörätuolipotilaalle tilattu ruumisauto jne. Jäynien kohteeksi joutuneet uhrit kettuuntuvat, ja teinikin saa osansa. Tupunavitsi ei suositellut kirjaa. Hänen toinen valintansa oli Pentti Kirstilän Varo, kulta, varo – pieniä sovinnollisia tarinoita vuodelta 2003. Sovinnollisina Tupunavitsi ei kirjan tarinoita pitänyt vaan lähinnä omituisina. Kirjan novellit sijoittuvat osin Kreikkaan, ja ovat osin jännitystarinoiden tyylisiä kera poliisi Hanhivaaran. Jutut olivat niin nyrjähtäneitä, että Tupunavitsi ei suositellut tätäkään. Molemmissa kirjoissa varoitus oli käytännössä vain kirjan nimessä.

Heluna oli lukenut teemaan viime vuoden Finlandia-ehdokkaan IIda Turpeisen esikoiskirjan Elolliset. Heluna totesi kirjan olevan vähän outo, sillä siinä ei ole varsinaista juonta.  Se kertoo pätkiä eri ihmisten elämästä, joiden kohtalot liittyvät jollain lailla stellerinmerilehmään. Stellerinmerilehmä on kirjan punainen lanka, eläin, joka maistui ihmisistä niin hyvälle, että se metsästettiin sukupuuttoon. Retkikunta löysi merilehmät vuonna 1741 ja kolmekymmentä vuotta myöhemmin niitä ei enää ollut. Vuonna 1859 Hampus Furuhjelm, Venäjän Alaskan suomalainen kuvernööri, lähetti miehiä etsimään stellerinmerilehmän luurankoa, sillä sellainen haluttiin keisarillisen yliopiston kokoelmiin.Stellerinmerilehmän kokonaisia luurankoja ei ole kuin muutamia ja Suomessa on nyt yksi tällainen harvinaisuus Helsingin Luonnontieteellisessä museossa.Kirjassa kerrotaan luurangon saapumisesta Helsinkiin vuonna 1861, sen konservointityöstä ja kirja päättyy nykypäivään ja varoittaa meitä siitä, mitä liika ahneus voi aiheuttaa. Heluna kiitteli, että kirja on hyvin kirjoitettu ja siinä on mielenkiintoisia ihmisiä.

Liinu kuunteli teemaan äänikirjan David Attenboroughin Yksi elämä, yksi planeetta vuodelta 2020 (myös suomennos).Varoitus lienee samansuuntainen kuin Helunan kirjalla..! Tunnettu luontodokumentaristi on ollut kirjan julkaisun aikoihin 94-vuotias ja täyttää tänä vuonna 98 vuotta. Äänikirjan lukija on Jarmo Heikkinen – Avaran luonnon tuttu kertojaääni. Kirjan alkupuheessa kerrotaan ukranalaisesta kylästä nimeltä Prypjat, joka tunnetaan paremmin siellä sijainneesta ydinvoimasta nimeltä Tsernobyl. Attenboroughin kirjassa haetaan tasapainoa ihmisen ja luonnon välille, ja kerrotaan faktoja ihmisten väkiluvusta, ilmakehän hiilidioksidin ja koskemattoman luonnon määristä vuosina 1937–2020. Kirjassa puhutaan villiinnytyksestä, jonka voi ajatella uudeksi filosofiaksi - tai oikeastaan paluuksi vanhaan. Tämä kirja ollut esimerkiksi näyttelijä Irina Björklundin ympäristöherätyksen takana.

Myös Nasumurmeli oli kuunnellut äänikirjaa: hänen valintansa oli Kate Quinnin osin todelliseen historiaan pohjautuva kirja Koodinimi Alice vuodelta 2018 (suomeksi 2020), lukija Roosa Honkanen. Päähenkilö Lili, jonka koodinimi Alice on, perustaa ensimmäisen maailmansodan aikana Saksan miehittämässä Ranskassa naisvakoojien verkoston. Viestejä kuljetettiin nutturoissa..! Tällöin ollaan vuodessa 2015. Yksi vakoojista, Eve, joutuu petetyksi ja katkeroituu. Hänet löytää vuonna 1947 raskaana oleva Charlie, joka on tullut Ranskaan selvittämään serkkunsa katoamista ensimmäisen maailmansodan aikana. Naiset lähtevät yhdessä selvittämään totuutta. Kirjan varoitus on, että koko ajan pitää olla varuillaan tai sinut voidaan löytää. Veitsenterällä olemisesta kirjan parissa nautti ainakin Nasumurmeli.

Rimarinna oli lukenut teemaan Maggie O'Farrellin kirjan Varoitus tukalasta helteestä vuodelta 2013 (suomeksi 2014). Sattumoisin tämä kirja oli minunkin valintani. Kirja kertoo irlantilaissyntyisestä pariskunnasta, joka on aikanaan muuttanut Lontooseen ja perustanut siellä perheen. Heillä on kolme aikuista lasta: Michael Francis, Monica ja Aoife. Eräänä päivänä perheen isä katoaa, ja kaikki kolme lasta tulevat kotiin selvittelemään asiaa äitinsä kanssa. Tunnelmat ovat tukalia:  Michael Francisilla ja Monicalla on molemmilla tahollaan aviokriisi, Monica ja Aoife eivät ole edes puheväleissä, ja koko ajan on helle. Kirja avaa hienosti perheen jäsenten erilaisia motiiveja toiminnalleen. Sinänsä "varoitus" näkyy tässä kirjassa ainoastaan kirjan nimessä, mutta varsin hyvä kirja tämä oli - toimivaa ihmissuhdedraamaa!

Paavon kirja varoittaa sykloneista! Hän siis luki teemaan Christina Wahldenin Darwin-sarjan toisen kirjan Syklonivaroitus vuodelta 2021 (suomeksi 2022). Kyseessä on Australian Darwiniin sijoittuva dekkari, jonka päähenkilöihin kuuluvat irlantilaissyntyinen, punatukkainen poliisi Bluey, hänen aboriginaaliväestöön kuuluva nuori apulainen Jess ja ruotsalainen taideopiskelija Greta, joka on tullut Australiaan tutkimaan aboriginaalitaidetta. Poliisit selvittävät kirjassa laajalti levinneitä ja pahentuneita huumerikoksia. Myös huumekuolemat ovat lisääntynet paljon, ja kuolleet ovat suurelta osin aboriginaaliväestöön kuuluvia. Kaiken yllä painajaismaisuutta lisää myös meneillään oleva syklonikausi, joka on Blueylle erityisen hankala, koska hän on kokenut tähän liittyvä tragedian. Paavo oli lukenut myös sarjan edellisen osan, ja piti molemmista.

Jänis ei päässyt paikalle, mutta lähetti lukemistaan kirjoistaan raportin:

"Luin ensin Eeva Nikoskelaisen Keltaisen vaaran. Se on Tammen kustantama kirja vuodelta 2004. Kutsuvat sitä lämpimän humoristiseksi romaaniksi lääkäripiireistä. Minusta se on enemmän kauniilla suomen kielellä kirjoitettu romaani, jossa on vanhahtavat elämänasenteet ja kliseiset henkilöhahmot - Jyrki Impola, työlleen omistautunut Taajakkalan yliopistollisen keskussairaalan silmäklinikan jumaloitu silmäkirurgi ja puolisonsa Ruut, joka kaupunginkirjaston neuvoja ja armoton lukutoukka vapaa-aikanakin. Tytär on muuttanut kotoa ja molempia vaivaa tyhjyys. Jyrki jää kiinni syrjahypystä hoitajan kanssa, joten Ruut lähtee pakoon tätä ryhmämatkalle Kiinaan. Samaan aikaan Sars-epidemia (keltainen vaara) leviää maailmalla ja erityisesti Kiinassa. No, molemmille sattuu erinäisiä käänteitä, ja mukana on vähän epäuskottavia sivuhahmoja. Sitten on Jyrkin aika palata kotiin vaimokullan luo, joka syyttelee itseään miehensä syrjähypystä - argh!
Jostain luin osuvan kommentin teoksen tarjoamasta elämänasenteesta: älähän hötkyile, vaan pysyttele keskiverrosti keskitien kulkijana. 

Kiva yhteys Turkuun tässä on se, että Nikoskelainen on TYKSin silmätautiopin emeritaprofessori, ja Turussa keltaisia busseja on “aina” kutsuttu keltaisiksi vaaroiksi - siellä on ollut myös sinisiä busseja, ja ne olivat ihan vaan busseja - sinisillä busseilla kuljin lukioon keskustaan, enkä juuri astunut keltaiseen vaaraan ennen teini-ikää 🙂 

Toinen, enemmän tietokirja, on Mari Koistisen uunituore (9.1.2024 julkaistu) Pahan päivän varalle. Tämäkin on Tammen julkaisema kirja. Pahan päivän varalle -kirja kertoo varautumisesta, kriiseistä ja toisten ihmisten merkityksestä. Siinä käydään läpi menneitä keissejä, kuten koronapandemian epäonnisia maskikauppoja, kerrotaan Suomen upeasta huoltovarmuustyöstä (yhtä laajaa ei muilla mailla ole), mutta myös sitä miten meidän kaikkien tulisi valmistautua kriisiin. Pahan päivän varalle on syytä olla säilykkeitä, vettä ja paristoradio, mutta yhtä tärkeää on tuntea naapurinsa. Näin omakotiasujana meillä on kohtuulliset varastot (ei paristoradiota), mutta juomavettä en osaa varastoida. Vettä on kyllä jemmassa, mutta se on enemmän sitten käsienpesuun tms, ei juomiseen. Naapurit tunnen lähes kaikki, ja tiedän keneltä löytyy mitäkin työkaluja tms. Pidin erityisesti vinkistä varastoida sellaista josta aidosti itse pitää, ja näin sipsien rakastajana nekin ovat suositeltavia. Suosittelen lukemaan, ja hoitamaan kotivaran kuntoon."

Seuraavan kerran kokoonnumme luonani Porissa. Teemana on "Kuin vettä vain", jonka meille antoi Jänis (!), koska alunperin meidän piti kokoontua hänen luonaan, mutta virus muutti suunnitelmat. Ja Jäniksellä oli jo teema mietittynä valmiiksi. Hmm.. kuin vettä vain.. Porissa? Syksyllä täällä ainakin oli kahdeksan putkirikon sarja, joten ehkä teema sopii tänne paremmin kuin hyvin.

Kirjaperhosten puolesta,

Knarp