IMG_7591.jpg

Sen verran suunnitelmat ehtivät jo muuttua edelliskerrasta, että kokoonnuimmekin aikateeman pariin Tupunavitsin luo. Osanotto oli jälleen varsin hyvä, seitsemän perhosta! Keskustelut rönsyilivät hyvin jo kahvipöydän ääressä ennen kirjojen esittelyäkin; puhuimme mm. luovuudesta ja sen erilaisista ilmenemismuodoista.

Ensimmäisenä lukemansa kirjan esitteli meille Paavo ja hänen kirjansa oli Majgull Axelssonin Kuparienkeli vuodelta 2011 (suomeksi 2012). Kirjan keskiössä oli korkealla vuoren rinteellä sijaitseva kuppila, kuppilan emäntä Minna ja hänen asiakaskuntansa. Tulva-aika loi poikkeustilanteen, ja kirjassa käsiteltiin kuppilan asiakkaiden elämää, joissa kulissit olivat jotain ihan muuta kuin todellisuus. Paavo totesi, että kirjoittaja oli selvästi taitava ja kirjassa oli paljon hienosti kuvattuja asioita. Mutta siihenpä ne kehut sitten jäivätkin. Kirja jätti Paavon täysin kylmäksi, se tuntui tekemällä tehdyltä ja väsäämällä väsätyltä, ajatukset teennäisiltä. Takakansi lupaili huumoria, mutta Paavon mielestä Kuparienkeli oli täysin huumoriton ja synkkä. Kirja ei sisältänyt jännitystä saatikka romantiikka. Paavo jäi ihmettelemään, miksi tällaisia kirjoja ylipäätään tehdään. Kuparienkeli tarkoitti kirjassa muuten päähenkilö Minnan omaatuntoa ja myös suojelusenkeliä.

S. T. Ressin kirjavalinta oli onnistunut vähän paremmin, vaikka hän ei ollut ehtinyt vielä lukea kirjaa loppuun saakka. Kirja oli tänä vuonna Suomen juhlavuoden hengessä ilmestynyt Petri Tammisen Suomen historia. S. T. Ressi oli varannut kirjan kirjastosta ja saanut sen vain muutamaa päivää ennen kokoontumista. Myös S. T. Ressin avomies oli tahollaan varannut saman kirjan ja S. T. Ressi naureskelikin kommunikaation puutteelle. Kirja sisälsi Petri Tammisen kokoamia aitoja ihmisten muistoja Suomen itsenäisyyden ajalta, ts. paljon pieniä juttuja. Mitään yhtenäistä juonta kirjassa ei ollut, muistoja oli laidasta laitaan, mutta kirja eteni kronologisesti. Petri Tammisen oma ääni välittyi myös muistojen kautta lukijalle. Kirjassa muisteltiin mm. Helsingin olympialaisia ja keskioluen tuloa kauppoihin. Erityisesti jäi mieleen S. T. Ressin kertoma juttu, jossa lapselle oli sanottu, että sorrettuja pitää puolustaa, ja koska lapsi oli kuullut, että Kekkosta sorretaan, hän oli joka ilta iltarukouksessaan rukoillut Kekkosen puolesta. Lapselle oli myöhemmin todettu Kekkosen pitkän valtakauden kuluessa, että vähempikin rukoilu olisi riittänyt.

Zperhoshame.jpg

Kauniissa perhoshameessa paikalle hulmahtanut Heluna esitteli meille Kate Atkinsonin kirjan Elämä elämältä vuodelta 2013 (suomeksi 2014). Kirjassa päähenkilö Ursula syntyy ja kuolee aina uudestaan ja uudestaan, eli kirjassa on yhteneväisyyksiä Päiväni murmelina -elokuvan kanssa. Ursula syntyy uudestaan aina samaan aikaan ja samaan maailmaan. Välillä kerrrotaan Ursulan elämästä jonkun toisen näkökulmasta ja pieniä muutoksia alkaa tapahtua. Ursula muistaa jotain aikaisemmista elämistään, ja alkaa tehdä uudenlaisia valintoja, jotka muuttavat elämänkulkua. Kirja oli tuntunut aluksi vähän tylsältä, mutta kun siinä pääsi vauhtiin, eteni lukeminen hyvin ja kirja oli erittäinkin nautittava. Toisto ei ollut kirjassa ongelma, vaikka niin olisi voinut kuvitella. Tämä kirja on saanut vuonna 2013 arvostetun brittiläisen Costa-kirjallisuuspalkinnon. Kate Atkinsonin kirjoja kehuttiin lukupiirissä laajemminkin. 

Nasumurmeli oli lukenut Ata Hautamäen kirjan Kadonneet muistot vuodelta 2012. Kirja sijoittuu Helsinkiin, jossa erakoitunut kelloseppä Jouni asuu kissansa Philip Marlowen kanssa ja saa tietää sairastavansa parantumatonta sairautta. Jounilla on toisessa jalassa proteesi vuosia sitten tapahtuneen vakavan auto-onnettomuuden seurauksena. Jalan lisäksi auto-onnettomuudessa meni myös paljon muistoja. Onnettomuuteen hän joutui silloisen naisystävänsä kanssa, ja kumpikin hävitti kolarissa muiston yhteisestä lapsesta, joka oli ollut onnettomuuden aikaan hoidossa. Nyt parinkymmenen vuoden jälkeen muisto lapsesta on palannut Jounin mieleen, ja hän lähtee oman elämänsä etsivänä Ruotsiin poikaansa jäljittämään. Poika löytyykin ja paljastuu narkkariksi, ja tätä kautta Jounikin joutuu mukaan huumeporukoiden välienselvittelyihin ja hänet hakataan. Ruotsista löytyy pojan lisäksi myös lapsenlapsi. Kirjaa luonnehdittiin historialliseksi dekkariksi, vaikka perinteisellä tavalla dekkari se ei ollut. Nasumurmeli totesi kirjan olleen ihan mielenkiintoinen muttei mikään suuri elämys. Kiinnostavaa oli myös se, että kirjailija asuu nykyään Teiskossa, jossa lukupiirimme Paavokin asustaa!

IMG_7584.jpg

Tupunavitsi oli lukenut Marlo Morganin kirjan Viesti ikuisuudelta vuodelta 1998 (suomeksi 1999). Kirja tarinassa liikutaan Australian alkuperäiskansan eli aboriginaalien parissa. Nuori aboriginaalinainen synnyttää kaksoset, tytön ja pojan, jotka kuitenkin otetaan häneltä pois. Poika joutuu Amerikkaan  ja ajautuu huonoon elämään, tyttö puolestaan palaa myöhemmin Australiaan heimonsa pariin. Myöhemmin tämä tyttö, Beatrice, siirtyy jälleen valkoisten joukkoon ja ottaa asiakseen ajaa alkuperäiskansan etuja. Kaksoset tapaavat toisensa ensimmäisen kerran sitten syntymän 54-vuotiaina. He eivät koe mitään erityistä yhteyttä toisiinsa. Kirjassa puhutaan suuresta ykseydestä ja siitä, kuinka kaikki on samaa energiaa. Kaikki ihmiset nähdään luovina, ilmenemistavat ovat vain erilaiset. Kirjan todettiin kuulostavan paljon nykypäivän joogafilosofialta. Tupunavitsi oli saanut kirjan aikoinaan sedältään, joka oli innostunut henkisistä ulottuvuksista. Hän oli tällöin vuosia sitten lukenut kirjan, mutta ei muistanut enää lukemastaan yhtään mitään. Tupunavitsi koki, että kirja jäi henkevyydessään jotenkin puolitiehen, mutta lukukokemus oli ihan ok. Alkuperäiskansojen sosiaalinen asema ja sortamisen seuraukset tuntuivat tutuilta Tupunavitsin opintoihin liittyvän kirjallisuuden johdosta.

Rimarinnan kirja oli Eckhart Tollen Läsnäolon voima vuodelta 1997, joten kirjalla on tänä vuonna 20-vuotisjuhlavuosi. Rimarinna on kärsinyt neljänkympin kriisistä ja miettinyt aikaa, sen kulumista, ajan puutetta ja sitä, mikä onkaan "parasta aikaa". Tollen ajatuksista on ollut apua, sillä Tollelle ei ole olemassa menneisyyttä tai tulevaisuutta, vain nykyhetki. Tulevaisuuskin tapahtuu aikanaan nykyhetkessä, ja niin tapahtui myös menneisyys. Pienet lapset osaavat Tollen suositteleman hetkessä elämisen taidon. Tollen kirjassa on ajatuksia eri uskonnoista, mutta se ei edusta mitään yksittäistä uskonnollista suuntausta. Rimarinna on kokenut, että Tollen ajatuksista on ollut hänelle hyötyä ja hän on ottanut tavakseen kuunnella, kuinka Tolle itse lukee rauhallisella äänellä kirjaansa - äänikirja löytyy netistä! Kuuntelimme Tollea hetken yhdessä, alkuperäisteos on nimeltään Power of now, eli saksalainen filosofi Tolle on kirjoittanut kirjansa englanniksi. Nykyään hän asuu Kanadassa.

IMG_7587.jpg

Oma kirjani oli turkkilaisen naiskirjailijan Elif Shafakin Rakkauden aikakirja vuodelta 2009 (suomeksi 2010). Kirja sijoittuu kahteen aikaan, 1200-luvulle sekä nykyaikaan, jossa erittäin turvallisuushakuinen ja rutiineissa pitäytyvä kotiruova Ella Rubenstein saa osa-aikatyön kustantamosta ja tehtäväkseen lukea käsikirjoituksen Suloinen rienaus. Käsikirjoituksessa liikutaan 1200-luvulla vaeltavan dervissin, suufi Shams i-Tabrizin ja kuuluisan runoilija Rumin maailmassa, ja oman elämänsä ongelmien kanssa kipuileva Ella vaikuttuu lukemastaan ja ottaa yhteyttä myös suoraan kirjailija Aziziiin. Ellan ja Azizin välille syntyy kirjeenvaihto, joka kehittyy hyvin intensiiviseksi ja henkilökohtaiseksi. Kirjan pääsanoma on rakkaus kaikissa ilmenemismuodoissaan, ja se on myös islamin pääsanoma, mikä on monelta nykyajassa unohtunut. Ella ja Aziz rakastuvat, Shams ja Rumi löytävät toisissaan henkiset kumppanit, eikä maailma ole enää entisellään. Kirja piti hyvin otteessaan ja vei koko ajan lukijaa kohti loppuhuipennusta, joka pitkän odotuksen jälkeen tuntui kuitenkin hieman lattealta.  Mutta kirja oli aivan ehdottomasti lukemisen arvoinen ja kertoi myös sen, että rakkaus on tässä ja nyt, siinä ei mietitä tulevaisuutta eikä menneisyyttä.

Zkirjatorni.jpg

Ainoa poissaolijamme Jäniskin oli lukenut teemakirjan ja lähetti siitä raportin:

"Tässä lyhyt kommentti lukemastani: Elina Hirvosen Kun aika loppuu on oikeasti hyvin kirjoitettu teos (muunlaisiakin on tullut luettua...).

Tartuin siihen monta kertaa kirjastossa, mutta mietin onko se liian vahva ja vaikuttaa minuun liikaa. Sitten rohkaistuin ja nappasin kirjan mukaani. No, olihan se liian vahva. Tuli mieleen nämä kouluampumiset yms. Äiti ja tytär ovat tässä vahvassa roolissa, mutta "ajan lopettajasta" kirjoitetaan jännästi vähän ulkopuolisesti. En halua paljastaa juonta sen enempää, koska kirja kannattaa lukea itse. Jos haluaa lukea tekstiä, joka imaisee mukaansa, kannattaa tarttua tähän, mutta sänkylukemiseksi tämä ei ainakaan minulle sopinut."

Seuraavan kerran kokoonnumme elokuussa Paavon luokse. Teemaksi valikoi Tupunavitsi käytyjen keskustelujen innoittamana meille vapauden. Sitä ennen monilla on vapautta nimeltä loma - lukuisaa kesää!

Kirjaperhosten puolesta, Knarp.