Huhtikuussa kokoonnuimme virtuaalisesti. Vaikka ehdottomasti liputamme perinteisten tapaamisten puolesta, oli nyt jo toisen kerran lukupiirin historian aikana taivuttava etäkokoontumiseen, jotta mahdollisimman moni pääsisi paikalle. Ja meitä olikin seitsemän linjoilla - lisäksi tietenkin kaikki kummitukset, möröt, haamut ja aaveet, jotka olivat kokoontumisen teemana.

Tupunavitsi esitteli teeman edellisellä kerralla valinneena ensimmäisenä lukemansa kirjat, joita olikin kaksi.  Hän aloitti Peter Jamesin kirjalla Kirottu talo, jonka alkuperäisteos on vuodelta 2015 (suomeksi 2017). Kirjassa perhe muuttaa taloon, jossa hyvin pian alkaakin tapahtua outoja. Ruma rouvashenkilö näyttäytyy aika ajoin ja  tapetit tippuvat seiniltä. Vaikka kummitustarina on hyvin kliseinen ja perinteinen, on se selkeästi nykyajassa - kummitus nimittäin lähettelee päähenkilölle tekstiviestejä ja myös tietokoneelle saapuu uhkaavia viestejä tyyliin "Nyt poistukaa, olette tuhon omia". Nokkelasti kummitus myös lähettelee ikäviä viestejä päähenkilön asiakasyrityksille. Perhe kääntyy papin puoleen, jotta tämä manaisi kummituksen pois. Mutta kuinka ollakaan, matkalla talolle pappi joutuu auto-onnettomuuteen. Kun talon vintiltä löytyy yllättäen vankityrmä, alkavat asioiden taustat selvitä. Tupunavitsi ei erityisesti kehunut kirjaa, sillä hän koki sen hyvin ennalta arvattavaksi ja rahvaanomaiseksi. Mutta toinen Tupunavitsin lukema kirja, Daiva Savianon Ikuisen rakkauden saari vuodelta 2006 (suomeksi 2008) oli sen sijaan ihan toista maata. Saviano on kuubalainen kirjailija, ja tämänkin kirjan tapahtumat sijoittuivat Kuubaan, vaikka päähenkilö Cecilia olikin jo muuttanut Miamiin. Miamissa hän tapaa baarissa vanhan naisen, joka alkaa kertoa Cecilialle kolmea vanhaa tarinaa, jotka kulkivat usean sukupolven läpi ja alkoivat vähitellen yhtyä. Kirjassa kummitukset eivät liity kauhuun vaan ihmiset yleisesti näkivät vainajia, henkiä ja menninkäisiä luonnollisena osana elämää. Cecilian elämässä kummitus oli aavetalo, joka aina välillä ilmaantui hänen elämäänsä. Kirjassa tuodaan hyvin esille vieraiden kulttuurien vaikutus Kuuban kehitykseen. Suuri merkitys on ollut erityisesti kiinalaisella, espanjalaisella ja afrikkalaisella kulttuurilla.  Kirjan kieli oli rikasta ja kaunista, ja se oli tyylikäs kokonaisuus yllättävine käänteineen ja monine vihahteineen. Tupunavitsi totesi, että välillä oli vaikea pysyä kärryillä tarinassa, koska siinä oli niin paljon ihmisiä  eri ajoissa. Mutta kirja sai kyllä ehdottomat suositukset. Kirja on käännetty jopa 21 kielelle.

Minä luin teemaan Elaine Coffmanin historiallisen rakkausromaanin Mustan Douglasin morsian vuodelta 2000 (suomeksi 2006). Yritin kovasti selitellä valintaani, mutta pakkohan se on todeta, hömppäkirja se oli. Tapahtumat sijoittuvat vuoden 1785 Englantiin ja Skotlantiin, jolloin maiden välillä oli runsaasti jännitteitä ja kaunaa. Englantilainen lady Meleri Weatherby avioituu skotlantilaisen Robert Douglasin kanssa välttääsen epämiellyttävän avioliiton huikentelevaiseksi ja arvvaamattomaksi osoittautuneen lapsuuden ystävänsä kanssa, jolle hänet oli lapsena myös kihlattu. Douglasin linnassa Skotlannissa historia on vahvasti läsnä, ja tärkeässä osassa on Musta Douglas, joka on elänyt 1300-luvulla, mutta jonka on epäilty kummittelevan kunnes Douglasin suku on päässyt jälleen ansaitsemaansa asemaan. Ja kyllähän se Musta Douglas kummitteli, eli ihan kunnon kummitustarina tämä oli. Mukavaa ja helpooa luettavaa, mutta tuskinpa mitään menettää, vaikka tätä ei lukisikaan...

Rimarinna oli lukenut teemaan Kate Mortonin kirjan Kellontekijän tytär vuodelta 2018 (suomeksi 2019). Hän kuvaili tarinaa monikerroksiseksi ja hyvin kirjoitetuksi. Tarina kulkee useassa eri ajassa ja kaikki tapahtumat kerrostuvat loppujen lopuksi hauskasti yhden talon ympärille. Nykyajassa elävä päähenkilö Elodie löytää työpaikaltaan arkistomateriaaleja, jotka johdattavat hänet tämän kummallisen tutun tuntuisen talon luo.Kummitteleeko siellä? Sekin tarinan mittaan selviää. Kirja sisältää surua, rakkautta, menetyksiä, taiteilijaelämää, kohtaamisia eri yhteiskuntaluokkien välillä ja sotaa, ja kaikki tilanteet ja ihmiset on kuvattu taitavasti. Kirjassa on syvyyttä ja se teki Rimarinaan hyvän vaikutuksen. Rimarinna oli lukiessaan jo ounastellut, että tästä tulee hänen lempparikirjansa, mutta loppujen lopuksi niin ei käynytkään. Loistavan alun jälkeen tarina pääsi vähän lässähtämään ja lopussa tuntui, että kirjailija oli  ehkä kadottanut tarinansa punaisen langan. Mutta ehdoton lukusuositus kuitenkin, myös minulta. Olen kirjan myös lukenut ja olen siitä Rimarinnan kanssa hyvin samaa mieltä.

Paavon kirja oli Sarah Watersin Vieras kartanossa vuodelta 2009 (suomeksi 2011). Kirjassa on 594 sivua erittäin tiivistä tekstiä. Kirja tuntui Paavosta aluksi ihan mukavalta. Se sijoittuu 1940-luvun Lontooseen ja päähenkiö on nuori tohtorismies. Hän pääsee perhelääkäriksi rapistuneeseen kartanoon, jossa on käynyt jo aiemmin lapsuudessaan äitinsä ollessa siellä töissä. Nyt talossa asuu vanha mummu, joka muistaa kartanon entiset loiston ajat, ja tämän poika ja tytär. Erityisesti tytär  pyrkii suojelemaan äitiään ja ylläpitää illuusiota entisistä ajoista äitinsä vuoksi. Kirja kertoo tohtorin käynneistä talossa, kartanon rappiosta ja taloon liitetyistä oudoista tapahtumista. Tohtori yritti selittää asiat järkevästi, mutta talon väen kuoltua hänkin alkoi uskoa kummitukseen, joka oli mahdollisesti perheen toinen, jo varhain kuollut tytär. Vaikka kirja oli mielenkiintoinen, oli se synkistä aihepiireistään johtuen hyvin raskas luettava. Paavo totesi, että ilman lukupiiriä kirja olisi jäänyt lukematta. Kirja ja kirjailija on saanut paljon palkintoja, ja Watersin kirjat ovat olleet tv-sarjojen ja elokuvien pohjana. Tupunavitsi muistikin nähneensä juuri tästä kirjasta tehdyn elokuvan.

Jäniksellä oli vähän luovempi ote teemaan, sillä hänen valitsemansa kirjan nimi oli Haamusärky. Tässä Anna Tommolan esikoiskirjassa vuodelta 2020 ei kuitenkaan ole aaveita tai haamuja, vaan se on kolmen espoolaisen lapsen kasvutarina. He kohtasivat lapsina asunnottomien hökkelitalossa. Haamusärky liittyy yhteen kirjan päähenkilöistä, Milaan, joka on syntynyt hännän kanssa ja jolta se on leikattu pois lääkärien näkemyksen vastaisesti liian myöhään, koska Milan äiti piti häntää niin ainutlaatuisena. Mila on taustatoimittaja Viemärihyttynen-nimisessa remppaohjelmassa, jota vetää yksi kolmikosta, Juha-Matti. Kolmas päähenkilö on Henri, jonka lapsuudenkoti pitää myydä, ja tästä aiheesta Juha-Matti revittelee erityisesti. Kirja on eräänlainen satiiri nyky-Suomesta ja tosi-tv:stä. Jänis totesi kirjan alkaneen hyvin, mutta lopun kliimaksi oli odotettavissa oleva. Kirjassa hypittiin ajasta toiseen, mutta ei erityisen onnistuneesti. Jänis sinnitteli kirjan loppuun. Tommolalta on tullut toinenkin kirja, mutta Jänis epäili, että tämä riittää hänelle tältä kirjailijalta.

Nasumurmeli oli valinnut teemaan kaksi kirjaa, mutta lukupiirin aikaan molemmat olivat vielä lukematta... Toista hän oli kyllä ALOITTANUT... Valitut kirjat olivat Eero Ojasen Suomessa kummittelee vuodelta 2018 ja Mervi Kosken Maailman merkillisimmät kummitustarinat vuodelta 2017. Tupunavitsi oli lukenut toista Eero Ojasen kirjaa kerran ja saanut siitä kylmiä väreitä, joten karmaisevia kummitustarinoita on varmasti vielä luvassa Nasumurmelille. Nasumurmelilla on itsellään tapana nähdä enneunia, joten kummituksista lukeminenkin tuntuu kiinnostavalta ja hän aikoo kyllä lukea MOLEMMAT kirjat.

Heluna oli lukenut teemaan Kingiä, tarkemmin sanoen Stephen Kingin kirjan Keveys vuodelta 2018 (suomeksi 2020). Kirja ei tarkalleen ottaen ole mikään kummitustarina vaan kyseessä ovat yliluonnolliset ilmiöt. Kirjassa 120-kiloinen mies, Scott, alkaa painaa joka päivä vähemmän, mutta ei muutu ulkoisesti. Ensin paino häviää puoli kiloa päivässä, mutta vauhti kiihtyy. Tapahtumat sijoittuvat Mainen osavaltiossa sijaitevaan pieneen, fiktiiviseen kaupunkiin nimeltä Castle Rock. Maine on tyypillinen tapahtumapaikka Kingin kirjoissa, sillä kirjailija myös asuu siellä. Helunaa vaivasi kaupungin tunkkainen ilmapiiri, joka tuntui kauhean konservatiiviselta. Kaikkea erilaista paheksuttiin. Scott käy lääkärissä, mutta diagnoosia ei löydy, ei koko kirjan kuluessakaan. Hän on kuitenkin varsin hyvässä kunnossa, kun lihakset ovat tottuneet liikuttamaan paljon suurempaa painoa. Kirjassa on kyse suvaitsevaisuudesta, yhteisymmärryksestä ja anteeksiannosta. Ja Trumpista. Kirjan alkuperäinen nimi, Elevation, kertoo kirjasta ja sen syvimmästä tarkoituksesta paljon. Heluna kuunteli tämän äänikirjana ja kirja kesti vain reilut kaksi tuntia, nopeutettuna tosin. Hän piti tässä siitä, että kirja ei selitellyt liikaa ja vielä kuunneltuaankin sai miettiä, mitä kirja loppujen lopuksi halusi sanoa. Heluna on lukenut Kingiä aiemminkin, vaikka ei ole mikään suuri fani. Hän oli päättänyt, että ei ikinä enää lue mitään Kingiltä luettuaan kirjan 22.11.63, mutta rikkoi nyt "lupauksen". Hän ei kuitenkaan erityisemmin pidä Kingin tyylistä, joten tämäkään kirja tuskin aloittaa mitään uutta Kingin kirjojen lukurupeamaa, vaikka ihan kuunneltava olikin. Lyhyys oli tällä kertaa valttia.

Seuraavalla kerralla on tarkoitus kokoontua ihan LIVENÄ Paavon luona. Päätimme seuraavan teeman yhteisesti ja se on Kaari Utrio! Lukupiirissämme on vielä henkilöitä, jotka eivät ole koskaan lukeneet Utriota tai vain yhden tai kaksi kirjaa. Itse olen lukenut häneltä melkoisen paljon, ja odotankin teemaa innolla. Olen jo ostanutkin pari kirjaa seuraavaa kokoontumista varten....

Kirjaperhosten puolesta, Knarp.