Pori_perhoset.jpg

Marraskuussa pieni joukko kirjaperhosia lehahti eräänä lauantaina Poriin - kokoonnuimme työpaikkani tiloissa keskustelemaan kirjoista, joiden kirjoittaja tai päähenkilö on kaimamme tai vaihtoehtoisesti kirjailijalla tai päähenkilöllä on samat nimikirjaimet. Ennen kirjoihin tarttumista jokainen sai valita itselleen kirjanmerkin, joita olin tyttäreni kanssa askarrellut, ja lisäksi täytyi hieman syödä.. Makeanhimon tappoivat huolella Sarpin sammakot.

Ensimmäisenä kirjansa esitteli teeman valinnut viime kerran emäntä Paavo. Hän oli lukenut Patricia Harmanin kirjan Hope Riverin kätilö vuodelta 2012 (suomeksi 2014). Kirja kertoo 36-vuotiaasta leskestä Patience Murphystä, joka on etsintäkuulutettu ja elelee yksin Länsi-Virginian vuorilla, koska on "liian vanha ja omapäinen kurtiseeraamaan". Hope Riverin kaivoskylässä hän päätyy kätilöksi, ensin iäkkään ystävänsä Kellyn rinnalla ammattia opetellen ja Kellyn kuoltua yksin, tukenaan Synnytysoppi-niminen kirja. Perheet alueella ovat niin köyhiä, että heillä ei ole varaa lääkäriin, ja Patience joutuu yhä useammin auttamaan vaikeissakin synnytyksissä. Yrtit ja loitsut ovat käytössä, ja yhdessa vaiheessa Patiencea syytetään myös vauvan kuolemasta, kylläkin aiheettomasti. Paavo kannusti tarttumaan kirjaan - hyvä lukukokemus luvassa! Paavo oli valinnut teemaan myös toisen kirjan, Paula Havasteen Kymmenen onnen Annan, joka oli vielä lukupiirin aikaan kesken, mutta joka oli jo osoittautunut erittäin mielenkiintoiseksi ja jatkoi Paavon kiinnostuksen kohteena olevaa parantaja-teemaa.

Tupunavitsikin oli valinnut teemaan kaksi kirjaa. Ensimmäiseksi hän esitteli Hannu Koiviston kirjan Fatiman baari ja Kristuksen kirkko vuodelta 1998. Kirjan päähenkilö on tupakoiva (!) seurakuntanuori Tuija, johon runoilijanuorukainen Mika rakastuu ensisilmäyksellä. Mika on nähnyt jo ennen tapaamista Tuijan unessaan, mikä lisää kohtaamisen merkittävyyttä. Mikan ja Tuijan välille kehittyy jonkinmoinen siveästi kuvattu suhteentapainen, joka ei kuitenkaan kestä kauaa eikä osoittaudu niin merkittäväksi kuin alkuasetelma antoi olettaa. Tupunavitsi ei kokenut myöskään kirjaa mitenkään erityisen merkitykselliseksi. Parempi lukukokemus oli Anna-Leena Härkösen Juhannusvieras vuodelta 2006. Tässä kirjassa päähenkilö Tuija palaa usean vuoden tauon jälkeen kesälomanviettoon lapsuusmaisemiinsa Pohjanmaalle lapsuudenystävänsä Sailan kutsumana. Tuija tapaa myös entisen ihastuksensa Riston, Sailan veljen, joka on alkoholisoitunut. Paljon lapsuusmuistoja palaa mieleen ja nyt aikuisena Tuija havahtuu myös siihen, että asiat ovat olleetkin toisin kuin hän silloin aikanaan kuvitteli. Tupunavitsi totesi kirjan olevan kevyt ja viihdyttävä, mutta ei kuitenkaan mitenkään erityinen eikä Härkösen parhaimmistoa.

Pori_lautanen.jpg

Minun piti alunperin lukea teemaan Marja Aarnipuron Kaarina Riikonen ratkaisee -dekkarisarjan kolmas kirja Syöpälääkärin kuolema, mutta en ehtinytkään lukea sitä kirjaa ennen lukupiiriä loppuun saakka, kun toinen teemaa varten lainaamani kirja vei mukanaan. Tämä kirja oli Kaarina Davisin Toinen tie - tietokirjalijan elämää vuodelta 2019. Kirja tuli niin lähelle omaa työtäni, että lukiessani mietin omia arvojani, yrityksemme toimintatapoja ja niiden yhteensovittamista. Kirja laittoi liikkeelle paljon. Myös lukukokemuksena kirja oli  erinomainen, Davisin tyyli kirjoittaa on koskettava ja ihailen suuresti hänen tapaansa elää omannäköistään, luonnonläheistä ja puhtaasti arvojaan vastaavaa elämää. Hän on arjessaan käsittämättömän osaava ja puuhakas, mikä laiskaa kaupunkilaistumpeloa myös jaksaa hämmästyttää. Tämä aika tarvitsee Davisin kaltaisia ihmisiä ja tietenkin hänen kirjojaan. Ehdottomasti suosittelen. (PS. Luin kyllä sitten loppuun myös Aarnipuron dekkarin ja se oli hyvä.)

Rimarinna oli lukenut teemaan David Crossmanin kirjan Kun Nina sai tietää vuodelta 2019 (suomeksi 2020). Kirjailija on Israelista ja alkuteos kirjoitettu hepreaksi. Rimarinna aloitti kirjan äänikirjana BookBeatissa, mutta vaihtoi tavalliseen kirjaan, koska lukija eläytyi tekstiin aivan väärin. Kirjan päähenkilöt ovat Gili (on hepreaa ja tarkoittaa "Iloitse!"), hänen äitinsä Nina ja isoäitinsä Vera, joka on aikanaan paennut Jugoslaviasta vankilasaarelta Israeliin kibbutsille. Jugoslavian tapahtumat ovat kirjassa merkittävässä osassa. Vera myös joutui tekemään valinnan, pelastaako tyttärensä Ninan vai häpäiseekö entisen miehensä maineen. Hän valitsi maineen säilyttämisen ja tytär joutui kadulle äitinsä jouduttua vankilaan. Tämä valinta on juurikin se asia, johon kirjan nimessä "Kun Nina sai tietää" viitataan. Nina on elämänsä tapahtumien johdosta sekaisin kuin seinäkello, ja vaikka Israelissa olisi jo mahdollisuus seesteisempään elämään, ei Nina siihen kykene. Sekä Vera etta Ninä löytävät Israelissa rakkauden, mutta jälkimmäistä tämä ei rauhoita. Ninan tytär Gili on äidilleen katkera samoin kuin Nina omalle äidlleen. Kirjan kerronta on tajunnanvirtamaisen sekavaa ja koko ajan tapahtuu paljon. Mutta Rimarinna piti kuitenkin kirjasta ja siitä, että sen myötä tuli tutustuttua sellaiseen lähihistoriaan, jota ei muutoin tule pohtineeksi. 

Pori_torni2.jpg

Saimme ilahduttavasti myös lukupiiristä poissaolleelta S. T. Ressiltä perusteellisen arvion hänen lukemastaan kirjasta:

"Löysin lukupiiriä varten Helsingin kaupunginkirjaston Pasilan kirjavarastosta John Carlovan kirjan Anne, merten kuningatar. Amerikkalainen alkuteos on vuodelta 1964, suomennos painettu 1970. Saatesanoiksi lukijalle kirjailija kertoo kirjan olevan "totuudenmukainen kertomus Anne Bonnysta, kauniista merirosvosta, joka käytti seksiä siinä missä miekkaakin avatakseen tien valtaan". Koska kirja kertoo historiallisesta henkilöstä, ei kenenkään lukukokemusta varmaan pilaa, vaikka esitänkin tiivistelmän teoksesta tässä. Kirja olisi keskushenkilönsä poikkeuksellisen elämään perustuen voinut olla mielenkiintoisemminkin kirjoitettu. Tai ehkä vika on suomennoksessa? (Yksityiskohtana suomennokseen liittyen: kirjassa esiintyy henkilö, jonka sukunimi on Backhouse. Suomentajan alaviitteessä selitetään, että suomeksi nimi on Takatalo, minkä pitäisi muka selventää sitä, miksi nimi ei oikein tuota kantajalleen kunniaa. Sananmukaisesti toki näin on, mutta kun backhouse tarkoittaa varsinaisesti ulkohuonetta...)

Kirjan mukaan kaimani syntyi 8.3.1700 Irlannin Corkissa arvostetun lakimiehen ja hänen palvelijattarensa suhteesta. Lakimies sattui edustamaan yhtä alueen suurta klaania ja hänen laillinen vaimonsa toista, ja niinpä avioliiton ulkopuolisen raskauden paljastuminen johti klaanien väliseen tappeluun. Lakimies pelastui sukulaistensa salakuljettamana Englantiin. Tuore isä haetutti luokseen pian myös palvelijattaren ja tämän lapsen. Jonkin ajan päästä laiton perhe muutti Amerikkaan, tarkemmin Charles Towniin (nyk. Charleston), Etelä-Carolinaan, missä sivistynyt, laajasti lakia tunteva asianajaja pääsi nopeasti jälleen nousemaan arvostettuun asemaan.

Anne vaikuttaa saaneen hyvän kotikasvatuksen alueen eliittiin kuuluneessa perheessä, mutta kymmenvuotiaana hänestä tuli ainakin ajan mittapuulla kauhukakara, joka juoksenteli metsissä ja opetteli kotiplantaasin intiaanimetsästäjän johdolla paitsi ampumaan sekä jousella että musketilla ja pistoolilla, myös heittämään veistä ja tomahawkia - epätyypillisiä harrasteita tytölle. Kolmetoistavuotiaana Anne pääsi isänsä mukana kauppa-asioille sataman värikkääseen ja nuorta mieltä kiehtovaan ympäristöön. 1700-luvulla merirosvous ei ollut täysin halveksittava ammatti, vaan Amerikan siirtomaissa käytiin kauppaa näiden kanssa, ja lakimiehenkin kotona kävi merirosvoja päivällisvieraana kertoilemassa jännittäviä tarinoita, joita Anne mielellään myös kuunteli. Seuraava vaiheikas kolmevuotiskausi käydään kirjassa nopeasti läpi ja tarina varsinaisesti alkaa Annen avioitumisesta 16-vuotiaana James Bonny -nimisen merimiesketkun kanssa.

Epäsopivan liiton aiheuttamaan järkytykseen Annen äiti ilmeisesti kuoli. Surun murtama isä hylkäsi tyttärensä ja teki tämän perinnöttömäksi. Kivitettyään suutuspäissään  kotitalonsa ikkunat ja yritettyään polttaa paikan Anne joutui pakenemaan jo kelvottomaksi pelkuriksi osoittautuneen aviomiehensä kanssa Bahamalle New Providenceen, merirosvojen kaupunkiin. Kaunis ja älykäs lady päätyi välittömästi kaupungin seurapiireihin ja hylkäsi surkean aviomiehensä heti, kun hänestä ei ollut enää hyötyä. Kun kumppaniksi löytyi merirosvolaivan perämies, Annesta tuli täysiverinen merirosvo parin vuoden ajaksi. Näiden vuosien tapahtumia kuvaillaan kirjassa seikkaperäisesti. 
Kirjan mukaan Annen merirosvoelämä päättyi vangitsemiseen ja hirttotuomioon, jota ei raskauden takia kuitenkaan pantu täytäntöön. Vapauduttuaan katumuksen avulla hän avioitui merirosvoaikana tapaamansa lääkärin kanssa ja lähti tämän kanssa uudisasukasseurueessa kohti sisämaata 21-vuotiaana. Tämän jälkeen kirjailija ei ollut löytänyt enää mitään jälkiä Annesta.

Tämä on hyvä esimerkki lukupiirimme merkityksestä, en olisi milloinkaan muuten törmännyt tähän teokseen, koska
1. Se on sijoitettu kirjavarastoon, jossa oleviin kirjoihin ei vahingossa törmää,
2. Se kertoo merirosvoelämästä, jota en ole pitänyt lainkaan niin kiehtovana kuin 1700-luvulla elänyt kaimani nähtävästi piti.

Suomenkielisen Wikipedian tiedot Anne Bonnystä poikkeavat kirjassa esitetyistä jonkin verran, joten ehkä tekstiin kannattaa suhtautua varauksella. En ole enempää perehtynyt asiaan, mutta todenperäisyyden vakuutteluista huolimatta joukossa voi olla sepitettä paremman tarinan aikaansaamiseksi."

Pori_Annen_kirja.jpg

Seuraavan kerran kokoonnumme tammikuun lopussa Tampereella Tupunavitsin luona. Teema on avaruus. Villin soveltamisen rajaamiseksi totean, että avaruus tarkoittaa nyt ilmakehän ulkopuolista tilaa, johon kirjan soisi jollain tavalla liittyvän...

Kirjaperhosten puolesta, Knarp.

Pori_sammakot.jpg