IMG_20210815_083117_resized_20210815_083

Lukupiirillä oli elokuussa luksuskokoontuminen. Tuurista oli varattu lukupiirin käyttöön kokonainen juna, vanhalla Tuurin asemalla sijaitseva höyryjuna - Tuurin junamajoitus. Junassa on yhteensä kuusi hyttiä, ja kun meitä oli paikalla seitsemän, "joutui" kaksi perhosta samaan hyttiin - kylläkin sviittiin! Teemana tässä kokoontumisessa oli Paavon viime kerralla päättämä "hyvä mies". Hyvää miestä käsiteltiinkin pitkän kaavan mukaan, kun kellään ei ollut kiire mihinkään paitsi tietenkin Keskisen kyläkauppaan...

B-.jpgB_tuulihatut2.jpg

Lukupiirin kokoontumispaikaksi valikoitui junan ravintolavaunu, jonne makeat tuomiset kahvin ja teen oheen huolehti Heluna. Meillä oli mm. ihania tuulihattuja niin paljon kuin vain kukin jaksoi syödä! Juttua riitti taas paljon ennen kuin päästiin edes kirjoihin saakka, mutta se vähän niinkuin kuuluu asiaan...

Kirjaesittelyt aloitti Paavo. Hän oli etsinyt hyvää miestä Elly Griffithsin Ruth Galloway -dekkarisarjan avausromaanista Risteyskohdat, joka on vuodelta 2009 (suomeksi 2017). Päähenkilö kirjoissa on arkeologi Ruth Galloway, luututkija, jonka asiantuntemusta poliisissakin usein tarvitaan. Ruthin ja rikostutkija Harry Nelsonin välillä on vahva ammatillinen kunnioitus, mutta myös voimakasta kemiaa, mikä johtaa syrjähyppyyn - Ruth on kyllä sinkku, mutta Harry puolestaan tukevasti naimisissa. Syrjähyppy johtaa  raskauteen. Paavo pohti, että miksi lukija ei tuomitse mokomaa petturia vaan on aina jollain tapaa Harryn puolella tai ainakin ymmärtää tätä. Keskusteluissa tultiin tulokseen, että uskollisuus ei ole hyvän miehen välttämätön ominaisuus eikä se missään nimessä yksinään riitä. Harry Nelson on muullakin tapaa ristiriitainen persoona. Hän on äkkipikainen ja hankalan maineessa, mutta nauttii kuitenkin suuresti työssään arvostusta myös alaisiltaan. Tulimme tulokseen, että Harry Nelson on kaikesta huolimatta hyvä mies!

B_hytti.jpg

Uskollisuudesta tuli aasinsilta Helunan kirjaan. Hän oli lukenut teemaan Aino Räty-Hämäläisen toimittaman Tauno Palon omaelämäkerran Käsi sydämellä vuodelta 1969. Tauno Palollahan on myös tiettävästi ollut avioliiton ulkopuolinen suhde, josta syntyi poika Esko Salminen. Kirjan ilmestymisen aikaan Tauno Palo oli Suomessa superjulkkis, ja tämä näkyy kirjassa. Siinä oletetaan lukijan jo tietävän monia asioita, mikä ei enää nykylukijaan pädekään. Kirjassa on hyvin vähän henkilökohtaisia asioita eikä myöskään elokuvien teosta kerrota juurikaan - teatteriesitykset ovat jääneet paremmin Palon mieleen. Palo oli kirjan ilmestymisen  aikaan naimissa toisen vaimonsa Kirsti Ortolan kanssa. Kirjasta välittyy kuva Tauno Palosta hauskana ja herttaisena miehenä, joka kuitenkin oli aikakautensa ilmentymä sukupuoliroolien suhteen: mies kulki omat polkunsa ja nainen hoiti kodin ja lapset. Tauno Palokin vaikutti kuitenkin olleen ihan hyvä mies.

Jäniksen kirja oli teemaa ajatellen 10+ -valinta! Jäniksen kirjan nimi oli nimittäin Hyvä mies - kyseessä on Leila Tuuren kirja vuodelta 2000. Kirjan päähenkilö on Jorma Andersson, josta kerrotaan, että "Jorma Andersson on hyvä mies, mutta ei ole pienten syrjähyppyjen yläpuolella". Eli jälleen tämä uskollisuus! Tämä Jorma ei kuitenkaan vaikuta hyvältä mieheltä, vaikka hän itse (!) vahvasti sitä mieltä onkin. Hän avioitui naisen kanssa, jonka oli  tehnyt raskaaksi, mutta koska vaimo ei huolehtinut itsestään riittävästi, JOUTUI Jorma etsimään nuorempia naisia. Kun vaimo sairastui, toi tämä jo rakastajattaren kotiin vaimosta huolimatta. Jänis puhisi kiukkua kirjan johdosta - Andersson oli pahimman luokan sovinisti, joka dissasi alati vaimooan ja lapsiaan. Anderssonin omahyväisyys ulottui myös hänen työhönsä historian lehtorina: oppilaiden kuului katsoa häntä ylöspäin. Helunaa tämä nauratti - hänkin on opettaja ja kuvitteli tilannetta, jossa hän lukukauden aluksi sanoisi oppilailleen Andersonin sanoin, että "ette ole arvoisiani". Luulen, että Heluna on kuitenkin valinnut hieman toisenlaisen lähestymistavan! Mutta olimme yksimielisesti sitä mieltä, että Jorma Andersson ei ollut hyvä mies. Ei.

B_k%C3%A4yt%C3%A4v%C3%A4.jpg

Minun kirjani teemaan oli Roope LIpastin Aviotärähdys vuodelta 2020. Kirjan päähenkilö on kaatopaikalla työnjohtajana työskentelevä Jussi, joka on naimisissa Riikan kanssa. Kirjasta käy hyvin pian ilmi, että Jussin ja Riikan avioliitto ei ole terveellä pohjalla. Jussi viihtyy paremmin kaatopaikalla kuin kotonaan, ja Riikka käskyttää miestään ja puhuu tälle hyvin ikävään sävyyn. Jussi matelee ja miellyttää. Hän vaikuttaa olevan hyvin kiltti mies, mutta selittääkö se tämän käytöksen?  Välillä Jussi kuitenkin kapinoi ja tekee Riikalle kiusaa. Vähitellen selviää, että Jussin lapatossumaisuuden taustalla on syyllisyys. Jussi on kirjan kertoja, ja hän ei avaa kaikkea heti, vaan lukija joutuu odottamaan motiivien ja taustojen paljastumista. Tapahtumien edetessä Jussinkin persoona alkaa avautua, eikä tämäkään suinkaan täydellinen ole ja kykenee myös laittomuuksiin. Kirja oli hauska, siinä on veijariromaanimaisia piirteitä ja lopputulemana sanoisin, että kyllä Jussi on hyvä mies. Mutta kannattaa lukea ja varmistua asiasta itse!

Nasumurmeli oli lukenut teemaan Natasha Lesterin vuonna 2019 ilmestyneen kirjan Ranskalainen valokuvaaja, joka ilmestyi suomeksi tänä vuonna. Kirja pohjautuu todellisiin tapahtumiin, ja siinä Vogue-lehti lähettää entisen mallinsa Jessica Mayn sotakirjeenvaihtajaksi Pariisiin. Kirjan tapahtumat sijoittuvat sotavuoteen 1942, mutta osin liikutaan myös uudemmassa ajassa vuodessa 2005. Kirjassa käsistellään paljon naisten asemaa ja naisten kohtelua miehiseksi koetussa maailmassa, ja sieltä löytyy myös tämän kirjan hyvä mies Dan, upseeri, joka kohtelee myös naisia asiallisesti. Huomattavasti ikävämpiäkin tyyppejä on maisemissa! Vaikka kirjassa liikutaan sota-alueilla, ei kirjassa kuitenkaan keskitytä niinkään sotajuttuihin kuin ihmissuhteisiin. Tämä kirja puuttuu kirjatornista, koska kirja unohtui Nasumurmelilla Tampereella autoon. Huonommin kävi villatakille, joka jäi junaan. Ei junamajoitusjunaamme vaan junaan, jolla Nasumurmeli ja Rimarinna saapuivat Tuuriin.

B_junakoira.jpg

Tupunavitsi oli selvittänyt hyvän miehen arvoitusta sekä kirjan että elokuvan keinoin. Hänen valitsemastaan Kazuo Ishiguron kirjasta Pitkän päivän ilta vuodelta 1989 (suomeksi 1990) on nimittäin tehty myös elokuva, jossa pääosaa esittää Anthony Hopkins.  Kirjan päähenkilö on hovimestari Mr Stevens, joka saa kirjeen  työpaikkansa entiseltä taloudenhoitajalta mrs Benniltä. Mrs Benn pyytää tapaamista ja Mr Stevens lähtee tapaamiseen autollaan ja muistelee matkana aikana kahdenkymmenen vuoden takaisia tapahtumia, jolloin he molemmat, Mr Stevens ja silloinen Miss Kenton, olivat saman työantajan palveluksessa. Stevens ja Kenton olivat hyviä ystäviä, ja ilmassa oli jotain enemmänkin. Stevens suhtautui kuitenkin nuivasti entisen taloudenhoitajan eläväisyyteen, ja hänelle tärkein ohjenuora elämässä oli arvokkuus. "Arvokkuudesta voi luopua ainoastaan yksin omassa huoneessaan." Stevens ei  provosoitunut ja pysyi aina tyynenä ja arvokkaana tilanteessa kuin tilanteessa. Pohdiskelu automatkan aikana saa hänet kuitenkin miettimään, oliko jatkuva arvokkuuden säilyttäminen sittenkään niin tärkeä asia kuin se silloin tuntui. Oliko Stevens hyvä mies? Hän ei ole itse enää ihan varma.

Rimarinna valitsi teemaan kerran jo aiemmin lukemansa kirjan, jonka hän halusi lukea uudestaan. Tämä kirja oli Eeva Joenpellon Tuomari Müller, hieno mies vuodelta 1994. Joenpelto sai tästä kirjastaan Finlandia-palkinnon. KIrja on monitahoinen monine ihmiskohtaloineen, jotka liittyvät myös tuomari Müllerin elämänvaiheisiin.Kirjan kertoja on Müllerin lapsuudenystävä, joka muistaa hyvin Müllerin lapsuuden, jota varjosti paheksunta tämän isän ammatin - pirtutrokari - johdosta. Müller vietti lapsuuttaan suurimmaksi osaksi lastenhoitajan kanssa. Nuorena Müller rakastui palavasti hiirulaismaiseen kirjastonhoitajaan, josta tulikin Müllerin ensimmäinen vaimo. He eivät voineet saada lapsia, ja vaimo päätti antaa tämän mahdollisuuden Müllerille eroamalla tästä. Toinen vaimo, tomera kotitalousopettaja, on kirjassa isossa roolissa, ja hän päättää Müllerin kuoleman jälkeen kostaa kaikki tämän elämänsä aikana kokemat vääryydet. Rimarinnaa viehättää niin paljon tämä  kirjan taitava ihmisten kompleksisuuden kuvaus, että hän ehkä lukee sen vielä kolmannenkin kerran. Ja kyllä Müller varmaankin oli hyvä mies - tai ainakin hieno.

B_kirjatorni.jpg

Lukupiirin jälkeen kiiruhdimme iltaostoksille kyläkauppaan. Paavo osti langattoman kaiuttimen ja sen jälkeen pidimme diskoa ravintolavaunussa. Samalla mietittiin, oliko Patrick Swayne hyvä mies.. Minä ja Tupunavitsi olimme edellisenä iltana katsoneet Dirty Dancingin Netflixiltä, ja Patrick jäi jotenkin päälle.. Disko päättyi J. Karjalaisen Sekaisin-biisiin. Keski-ikäisten naisten disko oli varsin kesy - seuraavana aamuna kello kahdeksan neljä meistä oli asemarakennuksen joogasalissa. Joka lukupiirissä ei olekaan omaa joogaopettajaa, mutta meillä on - Paavo oli vasta saanut joogaopettajan paperit ja piti meille nyt ensimmäistä kertaa joogatunnin. Teki hyvää!

B_lampppu.jpg

Oli aivan ihanaa viettää lukupiiriä Tuurin junamajoituksessa! Paikka on todella tunnelmallinen ja sopi tarkoitukseemme todella hyvin.Lukupiirimme herkut taikonut Heluna sai päättää seuraavan kokoontumisen teeman. Se on Kjell Westö. Marraskuussa pitäisi siis jokaisella olla luettuna jokin Westön kirja. Omalla kohdallani se on ensimmäinen... Westön kirjoista jutellaan Jäniksen luona Vantaalla. Siihen asti, LUKUILOA!

Kirjaperhosten puolesta,

Knarp.

PS. Sitten vielä kahvilasuositus matkan varrelta! Pysähdyimme Vaskivedellä kahvila Rasin tuvalla mennen tullen, ja heillä on aivan ihania herkkumunkkeja! Munkkien välissä on itsetehtyä mustikkahilloa ja kermavaahtoa. Ei kannata jättää väliin - herkkumunkin jokainen kalori on nauttimisen väärti!

B_rasin_tupa.jpg