lukupiiri311015.jpg

Kun ajattelen syksyisen lauantain lukupiirikokoontumistamme Jäniksen luona, minulla alkaa valua kuola. Teemamme oli vanhuus, mutta kuolaaminen ei kohdallani liity kuitenkaan ikääntymisen lieveilmiöihin vaan Jäniksen loihtimiin tarjoiluihin. Jättikokoisia tiikerikakkumuffineja ja Snickers-kakkua ei niin vain unohda, kun muistikin on vielä näin keski-iässä kohtuullisessa kuosissa. Vanhuus oli  innostanut lukupiiriläisiämme todella paljon, useita kirjoja oli luettu ja vinkkejä jaettiin runsaasti. Ikä ja terveys ei kuitenkaan mene näitä kirjoja lukiessa vaan pikemminkin jokainen saa iloa ja voimaa!

Emäntämme Jänis johdatti meidät kakun äärestä aasinsiltaa pitkin teemaan, sillä ensimmäinen esitelty kirja oli Catharina Ingelman-Sundbergin Kakkua, kiitos! vuodelta 2012. Suomeksi kirja oli kuitenkin ilmestynyt vasta viime vuonna. Kirja kertoo viidestä vanhuksesta, jotka asuvat Timantti-nimisessä palvelutalossa. Talossa on aiemmin ollut kaikki hyvin, mutta sitten palvelu alkaa radikaalisti huonontua ja  yksilöiden vapaudet vähentyä, mutta asumisesta laskutetaan silti yhtä kalliisti kuin ennenkin. Palvelun tasoa parantaakseen nämä viisi asukasta päättävät tehdä kunnon rikoksen, jotta voivat vaihtaa palvelutalon olot vankilaan, jossa heidän näkemyksensä mukaan ei voi ainakaan huonommin olla. Suunnitelma johtaa pankkiryöstöön ja muidenkin rikosten sarjaan, ja ehtii poppoo piipahtaa laivalla Suomessakin. Kirjassa on kiireinen meno, paljon tapahtumia ja ihmissuhdedraamaa, mm. sutinaa palvelutalon omistajan ja johtajan välillä. Kirja päätyi Jäniksen suosituksesta meidän monen lukulistalle. Lisäksi Jänis oli lukenut teemaa varten Minna Lindgrenin Ehtoolehto-trilogian ensimmäisen kirjan Kuolema Ehtoolehdossa vuodelta 2013, jossa myös eletään palvelutalossa ja koetaan hämäriä tapahtumia. Ehtoolehto-kirjassa onkin paljon samaa kuin ruotsalaisessa vastineessaan, mutta elämänmeno vaikuttaa kuitenkin verkkaisemmalta kiireettöminen ratikka-ajeluineen ja ajan runsauteen liittyvine mietteineen. Jänis vinkkasi meille vielä kolmannenkin kirjan, joka oli eteläkorealaisen Kuyng-sook Shinin Pidä huolta äidistä, joka on ilmestynyt suomeksi tänä vuonna. Tämän kirjan Jänis lupasi saavan huonoa omaatuntoa aikaiseksi jokaisessa, jolla on ikääntynyt vanhempi, jonka juttuja ei aina kiireessä ehdi / jaksa kunnolla kuunnella. Tässä välissä lähetimme ajatukselliset terveiset Tupunavitsille, joka oli poissa lukupiiristä juurikin siitä syystä, että oli käymässä ikääntyvien vanhempiensa luona näiden asioita järjestelemässä. Jänis suositteli Pidä huolta äidistä -kirjaa meille aivan erityisesti, kirja on hyvä, koskettava ja tällä hetkellä niin suosittu, että kirjastossa päätyy pitkään jonoon. Kirjassa äiti katoaa metroasemalla, ja lapsilla on edessään pitkä arvoitusten sarja.

Nasumurmeli oli myös lukenut Ehtoolehto-sarjaa, mutta esitteli Minna Lindgrenin trilogian viimeisen kirjan, joka on nimeltään Ehtoolehdon tuho ja ilmestynyt tänä vuonna. Kirjassa Ehtoolehto on muuttunut kokeilupalvelutaloksi, jossa toiminnot on pitkälti automatisoitu. Henkilökuntaa ei ole enää lainkaan, vain uskonlahkoa edustavia vapaaehtoisia. Asukkaat heräävät huoneissaan olevan screenin hyvän huomenen toivotuksiin, siivoukset hoitaa robotti ja jääkaappi analysoi koneäänellä sisältönsä tilan. Loppujen lopuksi asukkaat ja vapaaehtoiset nousevat yhdessä kapinaan. Kirja ei ollut fyysisesti mukana lukupiirissä, koska se oli pitänyt jo palauttaa kirjastoon.Nasumurmelilla oli kuitenkin mukanaan toinen teemaa varten valittu kirja, jonka hän oli lukenut jo puoleen väliin. Tämä kirja oli Karin Brunk Holmqvistin Pieni potenssipuoti vuodelta 2011 (alkuteos 2004). Kirjassa iäkkäät, edelleen kotitalossaan asuvat vanhapiikasisarukset keksivät vahingossa potenssilääkkeen ja perustavat sitä myydäkseen postimyyntifirman. Postimyyntifirmasta saaduilla tuloilla on tarkoitus nykyaikaistaa kotitaloa mm. hankkimalla sinne sisävessa. Firman ohella vipinää elämään aiheuttaa uusi miespuolinen naapuri, jonka vuoksi siveät ja nuukat ikäneidot päätyvät törsäämään uusiin pyhämekkoihin. Sisaruksilla on myös veli, joka havittelee kotitalosta loma-asuntoa itselleen, mutta päätyy myös tietämättään sisartensa postimyyntifirman asiakkaaksi... Kukaan meistä ei vielä tiennyt, kuinka tämä kirja päättyy, mutta useampikin kuin Nasumurmeli oli kyllä halukas ottamaan siitä selvää!

lukupiiri311015_3.jpg

Paavon kirja oli Kahdeksas kammari vuodelta 1996, jonka kirjailija on edesmennyt Irja Kilpeläinen. Kilpeläinen on kirjoittanut useita muistelmateoksia, mutta Kahdeksatta kammaria hän ei ole enää pystynyt kirjoittamaan itse vaan on käyttänyt assistenttia ja sanellut teoksen. Kilpeläinen on jakanut elämänsä "kammareihin", ja kahdeksas kammari on elämän kahdeksas vuosikymmen. Paavo totesi kirjan sisältävän hiljaista elämänviisautta. Siinä ei varsinaisesti tapahtunut mitään, teksti oli osin tajunnanvirtaa, ja jossain tilanteessa tällainen olisi voinut tuntua tylsältä. Nyt Paavo kuitenkin nautti asiasta toiseen pompahtelevista muistoista, lämpimästä kerronnasta ja tunsi päässeensä kirjailijan ajatusmaailmaan sisään. Parisuhdeviisauskin kirjan sivuilta löytyi: Minä tahdon, että sinä muutut! on vaarallinen asenne. Pohdimme Paavon esittelyn myötä ihmisen hitautta ja nopeutta, kiirettä ja kiirettömyyttä ja ihmisten luonnollisen rytmin erilaisuutta. Työssään vanhusten kanssa Paavokin onkin saanut kuulla useamman kerran, että ota rauhallisesti, ei ole mihinkään kiire. Nykyihmisen tehokkuusajatteluun kiireettömyys ei vain useinkaan sovi, ja me koemme, että meiltä odotetaan nopeutta ja kykyä saada paljon aikaan lyhyessä ajassa. Vanhusasiakkaat eivät useinkaan näe tätä palvelun tärkeimpänä puolena.

Minä esittelin lukupiirille Seppo Saraspään kirjan Ministerivierailu vuodelta 2014. Kirjassa päälle 80-vuotias eversti evp joutuu, nimenomaan joutuu, vanhainkotiin aiheutettuaan rivitaloasunnossaan tulipalon. Maisemat kirjassa ovat syvää Lappia. Kirjassa tulevat hyvin esille vanhan miehen suurelta osin menneisyyteen kohdistuvat ajatukset siitä, miten elämää on tullut elettyä ja mitkä elämänpolun vaiheista harmittavat. Nykyhetkessä pitävät kuitenkin kiinni palvelutalon tapahtumat, työvuosilta tutun asukkaan kanssa oleilu ja ystävystyminen yhden hoitajan pojan kanssa. Omaan poikaan on vaikea suhde. Kirjan teemoihin sisältyivät isäpoikasuhteen lisäksi koulukiusaaminen ja hoitohenkilökunnan jaksaminen. Kirja on yllättävän hauska vakavista sävyistään huolimatta, ja saa miettimään jälleen kerran vanhustenhoidon tilaa ja sitä, kuinka tärkeää olisi pystyä varmistamaan kaikille arvokas ja elämäntäyteinen aika myös vanhuksena. Kirjassa myös oikeasti tapahtuu ministerivierailu palvelutaloon, ja tähän vierailuun liittyvät käänteet ovat melkoisen epäuskottavia. Tai sitten ei.. kyllähän ihmiset melkoisiin tekoihin ryhtyvät. Luin teemaan myös toisen kirjan, Hilary Boydin Torstaisin puistossa vuodelta 2013 (alkuteos 2011). Tämä teos ei käsitellyt niinkään vanhuutta kuin vanhuuteen valmistautumista ja pitkään naimisissa olleen avioparin odotuksia ja ajatuksia siitä, kuinka loppuelämä vietetään. Myös itsenäistyneillä lapsilla on odotuksensa vanhempiensa elämän valinnoista. Mitä jos ajatukset eivät enää menekään yksiin? Vieläkö kuusikymppisenä voi rakastua aidosti ja kannattaako näiden tunteiden takia rikkoa perhe ja pettää läheisten odotukset? Tämä oli jotenkin ihana kirja.

Rimarinna oli valinnut teemaan Pauli Kallion yleisesti vanhemista käsittelevän sarjakuvakirjan Lapsuus vaikea - keski-ikä mahdoton vuodelta 2004. Kirjan sarjakuvilla oli Pauli Kallion lisäksi myös muita tekijöitä. Rimarinna arvotti kirjan sarjakuvat laimeasta mitäänsanomattomaan. Kirja ei ollut Rimarinnan mielestä sinänsä huono, mutta ei erityisen oivaltavakaan. Sarjakuvan parhaat puolet eivät päässeet esille. Tästä syystä Rimarinna halusi jakaa meille muutaman vuoden takaisen teeman sopivan lukukokemuksen, joka oli ollut mieleenpainuva. Kyseessä oli Eeva Kilpi ja tämän teos Unta vain vuodelta 2007. Kilven kirjassa noin 80-vuotias nainen palaa kotiseuduilleen kesän viettoon oltuaan pitkään ulkomailla. Kesäpaikassaan hän käy läpi mennyttä elämäänsä, lapsuuttaan evakkona ja sota-aikaa, ja pohtii myös sitä, kuinka haluaa elämänsä loppuajat viettää. Kirjassa on paljon yllättäviä ajatuksia, sellaisia, joita ei yleensä sanota tai kirjoiteta. Nainen ei muutoinkaan ole perinteisimmästä päästä, hän ei mukaudu, ei ole nöyrä,  vaan sen sijaan hän pärjää koko kesän ihan itsekseen mökillä, hallitsee omaa elämäänsä vielä tuossakin iässä. Kirja oli tehnyt Rimarinnaan voimakkaan vaikutuksen, ja hänellä on tarkoitus lukea jatkossa enemmänkin Eeva Kilven teoksia.

lukupiiri311015_4.jpg

Paikan päällä Jäniksen luona oli viisi kirjaperhosta, mutta saimme myös kahdelta poissaolijalta omakätiset raportit heidän lukemistaan kirjoista.

S. T. Ressi oli lähestynyt teemaa runokirjan kautta: "Teeman mukaisen kirjan löysin, kun siitä oli arvio Hesarissa. Kyseessä on Claes Anderssonin uutuus Aamu meren rannalla. Yksi iso teema teoksessa on kuoleman lähestyminen, ja tähän aiheeseen liittyivät minusta teoksen parhaat hetket. Suhdetta paljon poissa olleeseen isään Andersson käsittelee myös paljon. Puoli kirjaa oli takakannessa "kiihkeäksi runoelmaksi" kuvailtu Sisäänhengitys, uloshengitys, 30 sivua elo-lokakuussa 2014 kirjoitettua tajunnanvirtaa, asioita laidasta laitaan. Minusta tämä osuus oli vaikea ja raskas, ehkä liian monta kuilua ylitettävänä minun ja kirjoittajan välillä.

Jaan teille nyt tässä omaksi suosikikseni muodostuneen runon":

Yhtenä aamuna meren rannassa aurinko paistaa, tuulee,
linnut ääntelevät ja niiden siivet iskevät ilmaa,
ja ymmärrän miten kaunis maailma on
Hetken koen niin valtavan onnen etten tiedä
uskallanko elää pidempään
Olen jo jättänyt kaiken ja odotan vain
että seuraan itse perässä
Se kestää hetken ja minulla on kaikki maailman aika

Tupunavitsi oli puolestaan lukenut teemaan Outi Almin kirjan Hemingwayn naiset vuodelta 2007. "Tämä kirja oli jotensakin vähäeleinen, erityisiä tapahtumia ei ollut paljoa - sattumalta toisiinsa tutustuneet päähenkilöt Maija ja Kaisa enimmäkseen vain keskustelivat keskenään. Päähenkilöiden tarkkaa ikää ei missään vaiheessa paljastettu, mutta todennäköisesti Maija oli lähemmäs 50-vuotias, ja Kaisa ehkä jo yli 80. Joitain pieniä sivujuonteita keskustelujen lisäksi oli, esimerkiksi Maijalla uuden harrastuksen aloitus sekä romanssiviritelmä, ja Kaisalla koiran hankinta. Vähäeleisyydessäänkin naisten keskusteluissa ja henkilökohtaisissa pohdinnoissa tuli kuitenkin esiin sellaisia teemoja, vanhenevien naisten, tai ylipäänsä naisten, elämästä, joita tulin mielessäni peilanneeksi myös omaan elämääni ja elämäntilanteeseeni. Esimerkiksi jäin miettimään "paikalleen jämähtämistä", ja että onko se arvotettavissa hyväksi tai pahaksi asiaksi. Jotkut kirjassa käsitellyt asiat, vaikkapa parisuhteettomuus, yksinäisyys ja alkoholinkäyttö, eivät itselle ole enää ongelmia, mutta voin kuvitella että tuhannet naiset koto-Suomessakin pähkäilevät samantyyppisten mietiskelyjen ja ongelmien kanssa. Minusta oli hyvä, että kirja ei valmina tarjoillut elämälle parasta tai edes parempaa vaitoehtoa, ainakaan kovin suorasanaisesti, mutta se sai aikaiseksi pientä liikehdintää omissa, ehkä pinttyneissäkin, ajatusjuonteissa. Miten sitten Hemingway tähän kaikkeen liittyy? Molemmat naiset olivat paljon Hemingwayta lukeneet ja kirjailijan teoksia analysoitiin välillä kovastikin. Ja lisäksi kirjan loppua kohti heräteltiin epäilystä kirjan toisen henkilön ja Hemingwayn sukululaisuussuhteesta, joka sitten jäi kylläkin varmistamatta." Tupunavitsi totesi, että kirjaa voi kyllä suositella, jos ei kaipaa lukukokemukseensa juurikaan "äksöniä".

Seuraavan kerran kokoonnumme tammikuussa Rimarinnan luona. Uuden vuoden ensimmäinen teema on Jäniksen valitsema "kirjailija".

Kirjaperhosten puolesta, Knarp. Kuvista kiitos Nasumurmelille.

kirjatorni311015.jpg