Kesällä Rimarinna antoi meille uudeksi teemaksi rakkaustarinat. Niiden käsittelyyn syvennyimme syyskuun alussa Paavon luona. Toki ensin hieman nautiskeltiin Paavon pöydän antimia - ah, etta maistuikin taas niin hyvälle, kuten lukupiirissä ystävien seurassa yleensäkin!

Minä pidän rakkausromaaneista ja siitä syystä teemasta meinasikin tulla yllättävän hankala: mikä kirja olisi tähän riittävän hyvä? Loppujen lopuksi päätin lukea uudelleen Eppu Nuotion kirjan Mutta minä rakastan sinua vuodelta 2015. Kun luin sen ensimmäisen kerran, lumouduin kielestä, joka ikäänkuin myötäili rakkaussuhteen vaiheita. Alkuhuumassa kieli oli kaunista ja kuvailevaa, mutta vaikeuksien möytä kielikin tuntui muuttuvan toisenlaiseksi. Toisella lukukerralla en kiinnittänyt niinkään huomiota kieleen vaan henkilöasetelmiin. Oli mielenkiintoista lukea kirja uudelleen, kun jo tiesi päähenkilöiden piilottelemat salaisuudet. Joka tapauksessa historian opettaja Karinin ja insinööri Laurin rakkaustarina on kaunis ja välillä kipeä. Rakkaus yllättää keski-ikäiset, kolhuja saaneet päähenkilöt ja tunteet välittyvät taiten lukijalle saakka. Nasumurmeli, Rimarinna ja Paavo olivat lukeneet tämän kirjan, mutta heihin se ei ollut tehnyt niin suurta vaikutusta (kuin minuun). Heluna oli jättänyt sen alkuasetelman masentamana kesken, mutta nyt hän päätti tarttua kirjaan uudelleen. Minä kyllä suosittelen! (Sain Helunalta jo kommetit kirjasta - oli lukemisen väärti, vaikka välillä kerronta olikin liian laveaa Helunan makuun!)

"Ankea, kamalan huono", puuskahti Heluna kirjastaan. Hän oli odottanut klassikolta jotain ihan muuta, mutta Gabriel Carcía Márguezin kuuluisa teos Rakkautta koleran aikaan vuodelta 1985 (suomeksi 1988) ei vastannut odotuksia. Kirjan suurimmaksi osaksi yksipuolinen, yli 50 vuotta kestävä rakkaustarina on Florentinon osalta pakkomielteistä palvontaa yläluokkaiseen Ferminaan, joka on tahollaan onnellisesti naimisissa. Lyhyt, kirjeenvaihtoon perustunut suhde Florentinon kanssa romuttui, kun pari oikeasti tapasi toisensa. Fermina jatkoi elämää, Florentino jäi junnaamaan paikoilleen ja muunsi turhautumisensa seksisuhteiden keräilyksi. Lukijan piinaksi näitä seksisuhteita riittää sivutolkulla. Jossain blogissa kirjasta oli todettu seuraavasti: "Kirjan lukeminen on yhtä turhaa kuin puhtaan lattian imuroiminen." Heluna totesi, että krjan parhaat hetket olivat loppuratkaisun tienoilla, jossa vanhusten rakkautta kuvataan kauniisti. Mutta sekään osio ei riittänyt pelastamaan kirjaa.

Paavon kirja oli uusin tällä kertaa esitellyistä. Beth O'Learyn Kimppakämppä on ilmestynyt vuonna 2019, suomeksi tänä vuonna. Tiffyn ja Leonin kimppakämppäratkaisu on varsin erikoislaatuinen, sillä he nukkuvat samassa sängyssä, mutta eri aikaan. Leon on yöhoitaja ja asunnossa päivisin Tiffyn ollessa kustannustoimittajan työssään. Viikonloppuisin Leon on tyttöystävänsä luona tai lapsuuden kodissaan. Tiffy ja Leon kuitenkin viestittelevät toisilleen post it -lapuin, joista muodostuu vähitellen pitkiä viestiketjuja ympäri asuntoa. Kirja on erittäin hauska, mutta siinä on tummia pohjasävyjä ja ihmissuhteiden pimeitä puolia. Paavo suositteli tätä kirjaa niin voimaperäisesti, että tein varauksen kirjastoon ja olen lukenut jo tämän itsekin. TÄSSÄ kirjassa on ehdottomasti klassikon ainekset ja tämän voi lukea aina, kun tarvitsee kirjaa, joka antaa iloa, toivoa ja uskoa rakkauteen, ystävyyteen ja aitoon välittämiseen ihmisten kesken. Olisipa maailmassa enemmän Tiffyn ja Leonin kaltaisia ihmisiä! (Tähän teemaan Paavo olisi voinut valita myös kirjan Ruokaa amore, mutta Paavo on kuulemma antanut tämän jo kaksi kertaa esitellyn kirjan pois. Se ei tunnu kyllä hyvältä. Kirjahan on lukupiirimme klassikko!)

Tupunavitsin äiti luki mielellään rakkausromaaneja, ja hänen kirjahyllystään löytyikin lukupiirikirja tähän teemaan. Mary Ellen Barrettin Kohtalokas rakkaus vuodelta 1973 oli aikakaudelleen tyypillinen teos, mutta ei mikään erityinen elämys. Kirjan elämänpiiri oli rikkaitten seurapiirielämää juhlineen, ja siinä maailmassa keskiössä on kahden nuoren avioliitto, jota kuitenkin varjostivat miehen jatkuvat sivusuhteet, joiden sivuuttaminen käy vaimolle ajan kanssa entistä hankalammaksi. Kirja oli helppoa luettavaa, jota ei tarvitse jälkikäteenkään isommin miettiä, mutta jonka lukematta jättämälläkään ei jää mistään paitsi.

Eniten keskustelua syntyi kokoontumisessamme Rimarinnan valitsemasta kirjasta, joka oli Klassikko: Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaani vuodelta 1847 (suomeksi 1915). Kirja ei ollut kaikille tuttu, ja Rimarinnallakin oli kirja vielä vähän kesken. Minä olen lukenut kirjan useamman kerran enkä voinut millään kestää mitään kritiikkiä tätä kirjaa kohtaan. Siksi sitä ei ole tähän edes kirjoitettu... Rimarinna oli kuitenkin sitä mieltä, että kirjan alkuperäinen nimi Jane Eyre on parempi nimi kuin Kotiopettajattaren romaani, sillä kirja käsittelee juurikin nuoren, nöyräksi kasvatetun naisen kasvua omaksi, itseään arvostavaksi persoonaksi, ei vain kotiopettajattaren toisista riippuvaista elämää. Rimarinna ei ollut vielä lukupiirissä varma siitä, että kirja on aiheesta Klassikko, mutta kun hän sai kirjan loppuun ja kokonaisuus oli selvinnyt, allekirjoitti hänkin teoksen suuruuden. Toki kirjassa on paljon omaan aikakauteen sidottuja asioita, mutta siitä huolimatta - yli 150 vuoden jälkeenkin Jane Eyren ja Mr. Rochesterin rakkaustarina on kaunis ja aikaa kestävä.

Myös Nasumurmelilla oli lukupiirikirja vielä hieman kesken... Kirja oli Agnés Martina-Lugandin Huolet pois, elämä on helppoa vuodelta 2015 (suomeksi 2019). Kirja on itsenäinen jatko-osa kirjalle Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia. Paavo oli lukenut edellisen osan, ja iloitsi siitä, että ihana tarina on saanut jatkoa. Hän kuitenkin järkyttyi asetelmasta, jossa ensimmäisen osan mieleenpainuva pari Diane ja Edward elivät omilla tahoillaan, ja Dianen elämään pyrkikin jo uusi mies! Peli ei tosin vielä tainnut olla Edwardinkaan osalta pelattu... Nasumurmelilla ei ole pakkomiellettä siitä, että kirjat pitää lukea järjestyksessä kuten eräillä.. mutta sanoisin kuitenkin, että kyllä.. kannattaa lukea järjestyksessä. Kirjojen tarinaan sisältyy olennaisesti suuri suru, joka varjostaa Dianen elämää. Sekä Paavon että Nasumurmelin kommenttien perusteella näihin kirjoihin kannattaa tarttua ja siis oikeassa järjestyksessä. Kenelläkähän se pakkomielle oli?

Lukupiirikokoontumisemme ovat aina iloisia ja valoisia arjen valopilkkuja. Kirjaperhostenkin elämässä on kuitenkin myös niitä surullisia aikoja kuten elämässä yleensäkin. Nyt on suru kohdannut kahta lukupiiristämme. Suruvaipan siivillä on osanottomme. Kuva: Petri Tapola, Wikimedia Commons.

Seuraavan kerran meillä on tarkoitus kokoontua Porissa, jollei korona pääse muuttamaan suunnitelmia.Teema onkin vähän erilainen. Kirja pitää valita siten, että joko kirjailija tai kirjan päähenkilö on lukijan kaima. Jos tämä ei onnistu, myös kirjailijan tai päähenkilön samat nimikirjaimet hyväksytään. Ensi kertaan - pysytään terveinä!

Kirjaperhosten puolesta, Knarp.