Oli tammikuu ja lauantai, kun kuusi kirjaperhosta kokoontui Nasumurmelin residenssiin ruotimaan Rimarinnan edellisellä kerralla valitsemaa rakkaus-teemaa. Teema puhutti paljon, ja olipa joukossamme myös akuutisti rakastuneita, jotka hehkuivat ja olivat suloisesti höpsähtäneitä. Edes minun kuivakat kommenttini eivät pystyneet tilannetta pilaamaan.

Oliko joku yllättynyt siitä, että Nasumurmeli ei ollut lukenut kirjaansa loppuun? Näinkin harmillisia seurauksia voi rakkaudesta olla... Nasumurmeli teki nyt kuitenkin mielenkiintoisen vedon, ja esitteli meille kokoontumisessa teemaa käsittelevän artikkelin, jolla oli kohua aiheuttava otsikko "On helpompi olla uskollinen, jos on kokenut kielletyn intohimon." Artikkelissa haastateltiin 70-vuotiasta psykiatria Matti O. Huttusta, ja pääpointti ei kuitenkaan ollut uskottomuudessa vaan siinä, että riittävästi itsetuntemusta omaava ihminen ei enää hullaanu helposti. Nuorena tiheät rakastumiset liittyvät oikeastaan oman itsetuntemuksen kasvattamiseen, ja väärään luuloon, että eroottisintohimoinen rakkaus on oikean rakkauden mittari. Elämän vietti, libido, hallitsee ihmisiä, mutta jos elää sille antautuen, ei voi saavuttaa yksiavioista, uskollista suhdetta. Huttunen toteaa, että ihastuminen kestää kolme kuukautta, plus miinus kolme viikkoa. Kun ihminen on löytänyt itsensä, vaikka sitten kielletyn intohimon kokemisen kautta, on helpompi valita uskollisuus. Artikkeli aiheutti vilkasta keskustelua, ja olimme pääsääntöisesti samoilla linjoilla psykiatrin kanssa. Päivän emäntänä Nasumurmeli sai valita seuraavan kerran teeman, eli jos sillä kertaa ihan kirja sitten...

Rakkaus-teeman valinnut Rimarinna fanittaa kovasti Tommy Tabermannia. Ja rakkaus-teemassa oli tällöin itseoikeutetusti esiteltävä jokin Tommy Tabermannin teos. Teos oli Perhonen paidan alla vuodelta 2005, joka on kokoelma Me-lehdessä julkaisuja kolumneja. Rimarinna ei katsonut teoksen kuuluvan Tabermannin parhaimmistoon, mutta se oli kuitenkin mukavaa matkalukemista ja avasi runojen taustoja. Rimarinna luki meille näytteeksi kolumnin "Rakkaus brändien brändi", ja keskustelimme myös paljon Tommy Tabermannista, jolla ei välttämättä pitkän runoilijan ja kirjailijan uransa aikana ollut aina helppoa "rakkauden lähettilään" roolissaan. Tabermannin persoona jakoi mielipiteitä, ja suomalaisille miehille rakkaudesta runoileva suomenruotsalainen mies oli toisinaan kuin punainen vaate. Muistelin, että kerran Kaapelitehtaalla oli Runohissi, jossa Tabermann luki runojaan halukkaille hissimatkan ajan. Rimarinna olisi ollut valmis kokeilemaan! "Rakkautensa kokoinen jokainen on."

Jänis oli lukenut teemaa varten Taiye Selasin esikoiskirjan Ghana ikuisesti vuodelta 2013. Kirjasta oli pöhisty melkoisesti sen ilmestyttyä, ja Jänis ymmärsi kyllä kirjan luettuaan, miksi. Ghana ikuisesti on sukusaaga, jossa afrikkalaistaustainen Kweku opiskelee Amerikassa lääketiedettä ja valmistuu kirurgiksi. Hän avioituu toisen afrikkalaistaustaisen opiskelijan kanssa, ja nainen jää hoitamaan lapsia kotiin ja uhraa oman uransa miehensä hyväksi. Perheen tragedia alkaa siitä, kun vaikutusvaltainen asiakas kuolee Kwekun hoidossa, ja hänestä päätetään tehdä tapauksen syntipukki. Kweku ei kestä tapauksen  aiheuttamaa häpeää, ja hylkää lopulta perheensä ja lähtee takaisin Ghanaan. Romaani alkaa siitä, kun Kweku tekee Ghanassa kuolemaa. Kuolema kokoaa Kwekun lähdön hajoittamat perheenjäsenet taas yhteen. Kirjassa on rakkauteen monta erilaista ulottuvuutta: mies ja nainen, äiti ja tytär, kaksoset. Kirja on pursuavaa tekstiä, hengästyttävää ja jopa uuvuttavaa, ja Jäniskin oli joutunut välillä pitämään kirjasta taukoa. Kirjailija Taiye Selasi on syntynyt Lontoossa, varttunut Yhdysvalloissa ja asuu Roomassa, ja hänellä on ghanalais-nigerialaiset sukujuuret. Kirjailija rankattiin esikoiskirjansa perusteella 20 parhaan brittikirjailijan joukkoon.

Paavolla oli kulunut vuosia siitä, kun hän oli lukenut esiteltäväksi valitsemansa kirjan ja kirjakin oli jo lähtenyt kiertoon. Mutta kirja oli tehnyt niin suuren vaikutuksen, että Paavolle oli hyvin selvää, että juuri tuo kirja on valittava, jos teemana on rakkaus. Tämä kirja oli Benoîte Groultin Rakastajatar. Koska myös minä olin lukenut kirjan ja usemmin kuin kerran(!), tuli kirjan esittelystä vähän sellainen minun ja Paavon yhteismuistelo. Kirja kertoo bretagnelaisesta kalastajasta ja merimiehestä, Gauvainista, ja pariisilaisesta yliopiston opettajasta ja kirjailijasta, Georgesta. He ovat epäsuhtainen pari huolimatta vahvasta intohimosta toisiinsa, ja kun Gauvain nuorena kosii Georgea, hylkää tämä Gauvainin ajatellesssaan, että löytää kyllä vielä paremmin itselleen sopivan puolison. Näin ei kuitenkaan tapahtunut ja käykin niin, että intohimo ajaa loppujen lopuksi parin elämänmittaiseen kiellettyyn suhteeseen. Kirja pursuaa kaunistelematonta erotiikkaa kaikkine varjopuolineen, ja selittämätöntä vetovoimaa, joka vie paria salaisiin kohtamisiin eri maailmankolkkiin. Kirja on vuodelta 1989, ja me Paavon kanssa suosittelemme!

 Jos Paavon valitsemassa Rakastajattaressa oltiin fyysisen rakkauden syövereissä, Tupunavitsin valitsema kirja vei rakkauden niin henkiselle tasolle, että sitä ei (tällainen) maallisempi tajunnutkaan. Kirja oli Paulo Coelhon omaelämäkerrallinen Alef. Alef ei ole tässä kenenkään nimi vaan se tarkoittaa hetkeä, jossa ihmiset ja ajat voivat yhdistyä. Coelho saa junamatkalleen Transsiperian halki seuralaisen sinnikkäästä nuoresta naisesta nimeltä Hilal, joka toteaa, että hänen ja Coelhon oli määrä tavata. Hilal lähestyy maallisen rakkauden odotuksin, mutta Coelho ei sorru tähän vaan ymmärtää tilanteessa olevan jotain muuta. Paljastuu Alefin kautta, että aikaisemmassa elämässään Coelho on toiminut väärin Hilalia kohtaan, ja nyt hänen on määrä pyytää anteeksi tätä kohtaan tekemäänsä vääryyttä. Tupunavitsi luki näytteeksi kohdan, jossa Coelho kuvaili, millaista rakkautta hän Hilalia kohtaan tuntee, ja todettua tuli, että mitään tavanomaista baaripuhetta se ei ollut vaan varsin korkealentoista pohdiskelua. Tupunavitsi piti kirjasta ja sai Nasumurmelinkin niin paljon kiinnostumaan, että kirja jäi lainaan hänen hyllyynsä.

Minun lukemani kirja oli Elizabeth Gilbertin Tahdonko? Kuinka päädyin naimisiin. Kirja oli eräänlainen jatko-osa minuun suuren vaikutuksen tehneelle saman kirjailijan teokselle Omaa tietä etsimässä (Eat Pray Love), ja tämä oli tietokirja länsimaisesta avioliittoinstituutiosta, jonka Elizabeth Gilbert kirjoitti päästäkseen sopuun tulevan avioliittonsa kanssa. Elizabeth ja Felipe, jotka rakastuivat Omaa tietä etsimässä -kirjassa, päättivät elää yhdessä avioitumatta, koska kummallakin oli takanaan repivä avioero. Kävi kuitenkin niin, että voidakseen asua Amerikassa, jossa Elizabethin läheiset ovat, heidän täytyi avioitua. Pakkoavioliitto oli erityisesti Elizabethille kova pala, ja kirjassa hän selvitti avioliiton taustat ja tarkoitukset pohjamutia myöten voidakseen avioitua rauhallisella mielellä. Ja Elizabeth onnistui pyrkimyksessään. Kirja oli mielenkiintoinen, mutta vaisu kokemus edeltäjänsä jälkeen. Myös Jänis oli lukenut tämän ja Omaa tietä etsimässä kirjan, mutta mieluiten hän muisteli Eat Pray Love -elokuvassa Felipeä näytellyttä Javier Bardemia. Pystyin hyvin ymmärtämään tämän...

S.T. Ressi ei päässyt mukaan inhottavan flunssan takia, mutta hän lähetti tekstiviestinä lukemastaan kirjasta arvion. Kirja oli Jouko Sirolan Mitään pelättävää ei ole vuodelta 2006. "Kirjan henkilöt ovat mies ja nainen sekä heidän poikansa, 5, josta mies toivoo matemaatikkoa, joka aikanaan kehittää "suuren yhtenäisteorian", jonka pitäisi selittää kaikki, erityisesti kuolema, jotta sitä ei tarvitsisi enää pelätä. Keskeiset teemat ovat siis rakkaus ja kuolemanpelko. Tämä on lyhyt kirja, mutta alitajunnanomainen tyyli tekee siitä raskaan luettavan. Se kuvaa miehen ja naisen suhdetta ja suhteen kriisejä ensitapaamisesta vanhuuteen ja kuolemaan saakka. He käyvät ikään kuin vuoropuhelua, mutta välillä jää hämäräksi, kumpi on kumpi. Miehen silmien kautta katsotaan eniten. Omalaatuinen teos, jota on vaikea selittää. Kirjan kuvauksessa matematiikkaa nostettiin esiin, ja matemaatikkona odotin siltä puolelta jotenkin enemmän, tieteellistä maailmankuvaa tai jotain. Minusta kuvasi kuitenkin oivasti parisuhteen muuttumista ajan ja vanhemmuuden myötä."

Mutta mikäs onkaan seuraava teema? Nasumurmeli valitsi teemaksi matkakirjat, ja minun ei tarvitse matkustaa kovin kauas siitä keskustelemaan, sillä olen seuraavan kerran emäntä ja kokoonnumme talomme kerhohuoneessa.  Sitä ennen mukavia nojatuolimatkoja meille kaikille!