Maaliskuussa kokoonnuimme Liinun luo Hattulaan teemanamme kuvataiteet. Kun herkkujen luota ruokapöydästä taas selvittiin, niin teeman antanut Nasumurmeli pääsi aloittamaan oman kirjansa esittelyllä.

Nasumurmeli oli kuunnellut teemaan Kati Tervon kirjan Iltalaulaja vuodelta 2017, lukijana hyvin tähän sopiva Milka Ahlroth.  Kirja on sekoitus todellisia tapahtumia ja fiktiota. Pääosassa on kuvataiteilija Ellen Thesleff, ja tarinassa Ellen pyytää nuoren maalaistyttö Taimin mallikseen Muroleen kesähuvilalleen Ruovedellä. Taimi on fiktiota. Kirjan nimi Iltalaulaja tulee siitä, että Ellen oli hyvin ihastunut lintuihin - kun muut metsästivät ja söivät niitä, Ellenille ne olivat ystäviä. Ellen oli viettänyt paljon aikaa Italiassa ja kaipasi sinne, ja kirjassakin hän muistelee paljon Italian aikojaan. Kirjassa on myös paljon kiinnostavaa lähihistoriaa kuten esimerkiksi Kuru-laivan uppoaminen vuonna 1929. Historialliset faktat Muroleesta ja Tampeereesta ovat kirjassa myös totta. Ja saimme tähän kirjaan suosituksen!

Rimarinnan varsinaisesti teemaan valitsema kirja oli sen sortin järkäle, että hän otti rinnalle suunnitelma B:n ja lukaisi Göstän pieni taidekirjasto -sarjaan kuuluvan kirjan Albert Edelfeltistä, jonka on kirjoittanut Maria Vainio-Kurtakko. Kirja on ilmestynyt vuonna 2023. Rimarinna totesi, että kun on lukenut Syrjästäkatsojan tarinoita, on Edelfeltistä jo hyvä käsitys, mutta toki biofiktio hämää. Nyt tuli puhtaasti historiallista faktaa, mikä olikin mielenkiintoista. Rimarinna pohti myös, miksi taideteoksia ei tarinallisteta. Nyt tarinat teoksien takaa kuulee vain opastetuilla kierroksilla, mutta voisiko rinnalla olla QR-koodi, jota kautta pääsi käsiksi teoksien saloihin? Rimarinna selätti myös sen järkäleensä lukemalla ja kuuntelemalla. Tämä kirja oli Donna Tarttin 800-sivuinen Tikli vuodelta 2013, suomeksi 2014. Kirjan kannessa on pieni lintu, Tikli, ja koko kirja kietoutuu vuonna 1654 valmistuneen Tikli-maalauksen ympärille. Kirjan alkuasetelmassa äiti ja hänen poikansa menevät taidemuseokäynnille. Pojan hulttioisä on jättänyt perheensä ja poika on ajautunut kaikenlaisiin hankaluuksiin. Museossa tapahtuu räjähdys ja vanhan miehen usutuksesta poika varastaa sieltä Tikli-taulun. Pojan äiti kuolee räjähdyksessä, ja poika tauluineen muuttaa isänsä luo, missä eletään huonoa elämää. Kirja kertoo taulusta ja kuvataiteen voimasta, mutta myös rikkinäisen pojan kasvutarinan. Huolimatta sivumäärästä lukukokemus oli erittäin hyvä eikä edes mikään koettelemus. Palkittuun kirjaan saimme lukusuosituksen!

Minä luin teemaan kahden kirjan verran biofiktiota. Ensin ajattelin lukea vain Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjan kuudennen osan Taiteilijan vaimo vuodelta 2018, mutta kun Silent Book Club Porin kokoontumisessa esiteltiin Katja Kärjen kuvanveistäjä Eeva Ryynäsestä kertomaa kirjaa Evan neljä elämää vuodelta 2024, päätin lukea myös sen. Taiteilijan vaimo sijoittui sotien väliseen aikaan sekä Suomeen että Pariisiin, ja siinä ovat mukana monet sen ajan kuuluisat taiteilijat ja ajan ilmiöt. Päähenkilönä on Kirsti Aaltonen os. Eriksson, joka on avioitunut kuvanveistäjän kanssa. Kirsti itse on muotisuunnittelija. Enni Mustosen kerrontaa on kyllä mukava lukea, mutta suurempi elämys oli kuitenkin Evan neljä elämää. Taiteilijapiirien ahdasmielisyys, kateus ja helsinkikeskeisyys tulee hyvin esille, mutta ennen kaikkea Eeva Ryynäsen palava intohimo puun veistämiseen. Olen joskus käynyt Ryynästen taiteilijakodissa Paaterissa Lieksassa, ja nyt olisi mukava käydä uudestaan.

Paavo kuunteli teemaan äänikirjan Reidar Särestöniemestä. Kirjan Reidar - Muistiinmerkintöjä Reidar Särestöniemen elämästä vuodelta 2025 on kirjoittanut Brita Polttila, ja lukenut äänikirjaksi hänen tyttärensä Eva Polttila. Kirja on ilmeisesti saatavilla vain äänikirjana. Brita Polttila oli Särestöniemen hyvä ystävä. Särestöniemi ei saanut elinaikanaan taiteestaan tunnustusta vaan häntä halveksittiin taiteilijapiireissä. Kaupallinen menestys aiheutti toisaalta myös kateutta. Pienessä kylässä asuminen oli myös omanlaisensa haaste, sillä Särestöniemi oli pienestä pitäen erikoinen taitelijaluonne, jolla oli valtava polte taiteen tekemiseen, eikä homouskaan auttanut asiaa. Särestöniemi rakasti värejä ja piilotti rakkauttaan tauluihinsa. Myös Kekkonen oli Säreistöniemen ystävä. Paavo totesi, että kirja oli hieno - taitava ajankuva, joka auttoi myös ymmärtämään Säreistöniemen teoksia.

Helunalla tuli aika vastaan ja hän ei ihan ehtinyt lukea loppuun valitsemaansa kirjaa, joka oli Jyrki Erran Lyijyvalkoinen vuodelta 2020. Hän kuitenkin luki kirjan loppuun lukupiirin jälkeen. Kirja on trilleri, jossa minäkertoja on taidemaalari, joka on tehnyt lopputyönsä jäljentämällä Caravaggion maalauksen. Caravaggiot ja niiden aitous on myös tarinassa isossa roolissa, samoin taidemaalarin vaimon katoaminen. Kirjassa on paljon käänteitä ja salamyhkäisiä henkilöitä, mikä tekee välillä haastavaksi pysyä kaikessa kärryillä, mutta mukaansatempaava, vaikkakin välillä ahdistava, trilleri joka tapauksessa. Heluna tunnisti kirjassa myös jotain danbrowntyylistä. Helunaa ihastutti erityisesti kirjan kieli ja hienot kuvaukset, unohtamatta Italian tunnelmia! Ja suositus tuli..!

Tupunavitsi luki teemaan kolme kirjaa. Ensimmäinen oli Leena Krohnin Näköisyys tältä vuodelta. Kirja kertoo kuuluisasta taitelijasta, joka on antanut Horkka-nimiselle harjoittelijalleen kesätyön tilausmuotokuvien tekijänä. Horkka on kirjan päähenkilö, ja hänelle tulee kesän aikana monenlaisia persoonia maalattavaksi. Esimerkkeinä mainittakoon therian-tytöt kissanaamareineen ja alastonkuva 100-vuotiaasta mummosta.. Tästä kirjasta Tupunavitsi piti kyllä, mutta varsinaisen vaikutuksen teki toinen kirja, Joel Haahtelan Yö Whistlerin maalauksessa vuodelta 2023. Haahtela on psykiatri ja ortodoksidiakoni, joka kirjoittaa verkkaisia ja ajatuksia herättäviä kirjoja. Kirjaperhosille sopivasti tässä kirjassa pääosassa  on perhoskerääjä, joka haluaa kirjoittaa perhoskirjan, ja lähtee siksi perhostutkijan luo. Kirjassa ei tapahdu paljon, mutta teksti on nautittavaa. Kirja on luettavissa nopeasti, mutta sitä ei ehkä kannata lukea nopeasti. Tupunavitsi hurahti Haahtelaan, luki tältä lisää (Sielunpiirtäjän ilta, myös teemaan sopiva, kertoo hollantilaisesta kuvataiteilijasta) ja uskaltaa jo todeta, että Joel Haahtela on hänen suosikkirjailijansa!

Liinu yritti lukea teemaan Olivia Laingin Yksinäisten kaupungin vuodelta 2016 (suomeksi 2024), mutta kesken jäi. Hän jaksoi sivulle 86 302-sivuista kirjaa - siinä vaiheessa Liinu oli saanut tarpeekseen taiteilijoista, joilla oli tuntemuksia erillisyydestä toisiin. Liinu totesi, että tämä yksinäisyyden pähkiminen alkoi jo johtaa pään halkeamiseen. Mainittakoon, että Andy Warhol oli yksi taiteilijoista, jonka yksinäisyyttä käsiteltiin, ja tämä oli jopa mielenkiintoista. Liinu kuitenkin päätyi vaihtamaan kirjaa, ja uusi valinta oli Pia Feinikin, Janne Laineen ja Anne Mäkelän tietokirja Koti + taide, taidesisustamisen käsikirja vuodelta 2014. Kirja antaa hyödyllisiä neuvoja taiteen hankintaan, ripustamiseen, huoltamiseen jne. Liinulle uusi tieto oli, että kyllä taidetta voi ripustaa vaikka TV:n päälle - hän oli aiemmin ajatellut, että näin ei voi tehdä. Kirja neuvoo myös ripustamaan voimakkaimman teoksen asetelman oikeaan ylänurkkaan ja keveimmän vasempaan ylänurkkaan. Kirja vakuutti Liinun ja meidät muutkin, joskin päädyimme myös keskustelemaan silikoniteipin mahdollisuuksista taulujen kiinnittämisessä..!

Myös Jänis oli lukenut teemaan kaksi kirjaa. Ensimmäisenä esittelyssä oli Ann-Christin Antellin Valkea lilja vuodelta 2025 - kirja on naantalilaisen Adelin perheen lahjakkaista sisaruksista kertovan trilogian ensimmäinen osa. Kirjassa perheen keskimmäinen tytär Lily saa mahdollisuuden lähteä isoäitinsä mukana Firenzeen tutustumaan taiteeseen. Jänis totesi, että kirjan juoni oli vähän höttöinen, mutta kyllä hän silti tästä tykkäsi. Toinen Jäniksen lukema kirja oli erityyppinen. Emmy Abrahamssonin ja Hanna Jedvikin Taiteilijan kuolema vuodelta 2023 (suomeksi 2025) on trilleri, jossa kaksi keskenään hyvin erilaista reportteria saavat suuren tilaisuuden, kun he pääsevät tekemään podcastia itsemurhan tehneestä taiteilijasta. Taiteilijan perheessä ei mikään ole sitä miltä näyttää ja kulisseja pidetään loppuun asti yllä. Oliko itsemurha lainkaan? Kirjassa on yllättävä loppuratkaisu, ja kokonaisuutena oikein viihdyttävä kirja!

Seuraavan kerran kokoonnumme kesäkuussa Rimarinnan luo. Teemaksi Liinu antoi kunkin omana syntymävuonna ilmestyneet kirjat. Mielenkiintoista!

Tapaamisiin,

Kirjaperhosten puolesta,

Knarp.

Tammikuun päätteeksi kokoonnuimme Nasumurmelin luokse Tuusulaan keskustelemaan toivosta ja toiveista; teemasta, jonka Tupunavitsi edellisellä kerralla antoi. Lasagne ja sitruunatorttu antoivat keskustelijoille hyvää energiaa - ilmankos meillä oli taas niiiin hyvät jutut!

Tupunavitsi esitteli ensimmäiseksi lukemansa ja toiveikkaiksi olettamansa kaksi kirjaa. Ensimmäinen kirjoista oli Golnaz Hashemzadeh Bonden Olimme kerran vuodelta 2017 (suomeksi 2018). Kirjaa kertoo Iranista Ruotsiin muuttaneen naisen tarinaa. Hänellä on ikävä mies, tytär, johon etäinen suhde.. sairautta, ahdistusta ja ankeutta. Kirjasta oli toivo hyvin kaukana, mutta se laittoi ajatuksia liikkeelle. Tupunavitsi totesi, että kirja on hyvä lajissaan, mutta olisi sopinut paremmin johonkin muuhun teemaan. Toinen Tupunavitsin kirja oli Susan Madisonin Toivon väri vuodelta 2000 (suomeksi 2001). Kirja kertoo nelihenkisestä perheestä (opettaja-isä, juristi-äiti, kaksi teini-ikäistä), joka näyttää ulospäin onnelliselta, mutta totuus on toinen. Kirja oli vieläkin ankeampi kuin edellinen. Kuolemaa, ahdistusta. Kirjassa kovasti toivottiin, että jotain ei olisi tapahtunut, mutta kun oli. Ankeudesta toiseen.

Minä valitsin teemaan Emily St. John Mandelin dystopian Asema 11 vuodelta 2014 (suomeksi 2022). Tämän dystopian lupailtiin olevan varsin toiveikas. Kirjassa georgialainen influenssa alkaa tappaa ihmisiä niin nopeasti ja laajasti, että koko yhteiskunta romahtaa. Romahduksesta alkaa uusi ajanlasku ja harvat selvinneet elävät ihan toisenlaista elämää kuin me - heillä ei esimerkiksi ole sähköä. Kirjassa ovat pääosassa kiertävä teatteriseurue ja lentokentälle asettunut  selviytyneiden porukka. Todella mielenkiintoinen kirja ja vähän toiveikaskin..! Toisena kirjana luin Mèlissa Da Costan Toivoa versovat päivät vuodelta 2020 (suomeksi 2025). Kirja kertoo surusta selviämisestä ja se oli ihan hyvä. Selviämisen resepti olivat tässä aika, yksinolo, ystävät ja läheiset sekä puutarhanhoito.

Paavo oli valinnut teemaan Sanaka Hiiragin kirjan Unohdettujen muistojen valokuvaamo vuodelta 2019 (suomeksi 2024). Kirjan valokuvaamo on elämän ja kuoleman välitila, jonne aina pölähtää juuri kuolleita ihmisiä. Valokuvaamossa on valokuvanippu heidän elämästään, yksi kuva jokaisesta päivästä. Juuri kuollut voi valita kuvista jonkun ja palata johonkin elämänsä tärkeään hetkeen valokuvaajan kanssa, ja valokuvaaja ottaa tästä hetkestä kuvan. Sen jälkeen kuollut lähtee muistoineen pois välitilasta. Kirja oli erikoinen, koskettava ja yllättävä, ja sisälsi kolmen kuolleen tarinat. Juttelimme, että asetelmasta tulee mieleen myös japanilainen kirjasarja "Ennen kuin kahvi jäähtyy" jne., jossa on vähän samankaltainen tapahtumakuvio. Paavo suositteli kirjaa.

Helunan kirja oli tietokirja, Rutger Bergmanin Hyvän historia vuodelta 2019 (suomeksi 2020). Kirjan tavoitteena on selvittää, onko ihminen lähtökohtaisesti hyvä vai paha. Kirjassa kulkee rinnakkain kaksi filosofiaa ja samalla kaksi puolta asiaan. Kirja on täynnä esimerkkejä ja se on helppoa luettavaa. Kirjassa esitetään, että sotiminen on tullut kaupungistumisen ja väestönkasvun myötä. Metsästäjäkeräilijät olivat ystävällisempiä myös vieraita kohtaan. Lähteitä on paljon, mutta toki kirjailijalla on oma näkökulmansa puolustettavana. Lopputulema on, että ihminen on hyvä aluksi, mutta oppii helposti pahan.

Jänis luki Sanna Marinin kirjan Toivo on tekoja vuodelta 2025. Kirja on käännös, sillä se on kirjoitettu ensin englanniksi!  Tämä näkyy kirjan kielessä, eli se on vähän heppoista suomea. Marin uskoo parempaan maailmaan ja on maailmanparantaja itsekin. Erityisen kiinnostavaa oli lukea kirjasta korona-ajasta. Myös demareiden koukerot olivat mielenkiintoisia politiikkaa vähemmän seuranneelle. Huomionarvoista on myös se, että Marin puhui kirjassa aina hyvin kauniisti ex-miehestään Markuksesta. Alussa kirja tuntui selittelevältä ja jenkeille kirjoitetulta, mutta loppujen lopuksi kirja ei ollut elämäkertana lainkaan huonoimmasta päästä. Kirja on asiallinen ja se on käynyt läpi myös faktantarkastuksen. Jänis luki teemaan myös toisen kirjan, Fiona Valpyn Sypressisokkelon vuodelta 2023 (suomeksi 2025). Kirjassa selvitellään vanhoja tapahtumia. Se ei ole varsinainen rakkausromaani. Tapahtumat sijoittuvat toscanalaiseen villaan ja tapahtuvat kahdessa ajassa, 2015 ja 1943. Jänis totesi, että hän on saanut tarpeekseen kahdessa tasossa liikkuvista tarinoista, mutta hänellä heräsi kuitenkin oma toive viettää joskus aikaa vaikka kuukausi Toscanassa.

Rimarinna kuunteli teemaan Katariina Hakaniemen Hän kuuli lintujen laulavan vuodelta 2025. Kirja kuuluu "Tarinoita toivosta" -sarjaan. Tämä sarjan osa kertoo nuorisopsykiatri Mikaela Blomqvist-Lyytikäisen tarinan. Elämässä on kaikki hyvin, mutta yhtäkkiä hän noin 40-vuotiaana on palaamassa seurakuntatapahtumasta kotiin ja keho alkaakin muistaa asioita, joita mieli ei vielä muistanut. Lapsuuden traumat tuolloin koetusta hyväksikäytöstä palaavat, ja Blomqvist-Lyytikäinen joutuu kolmeen otteeseen laitoshoitoon. Pahin pelko hänellä oli, että hän menettää lääkärinoikeutensa, ja näin osin käykin. Kirja oli hyvä, mutta ei todellakaan mikään hyvän mielen kirja. Kirjassa jäi vähän epäselväksi, kuinka Blomqvist-Lyytikäinen toipui - yhdellä psykoterapeutilla oli joka tapauksessa merkittävä rooli. Mutta hän toipui kuitenkin, ja kirjan tärkeä sanoma onkin, että toivottomia tapauksia ei ole. Toisen teemaan valitsemansa kirjan Rimarinna oli saanut joululahjaksi tyttäreltään. Tämä kirja oli ilmiöksi noussut Mel Robbinsin Let them -teoria vuodelta 2024, suomeksi 2025. Mel Robbinsilla ei ole mitään psykologin koulutusta, mutta siitä huolimatta Let them -teoria on mullistanut maailmaa. Sen sanotaan muuttavan ajattelua pysyvästi. Perusajatus on siinä, että toista ei voi muuttaa, mutta omat vaihtoehdot ovat, mitä tilanteessa voi ja saa tehdä. Muu on osastoa Let them. Kirjassa on jotain samaa kuin Coelhon Alkemistissa. Rimarinnaa ärsytti kirjailijan omakehu eikä kirja ole välttämättä kirjana nyt niin hyvä, mutta JOTAIN siinä on!

Nasumurmeli oli lukenut teemaan deittailumaailmaan sijoittuvan Milja Kauniston Parfait amour vuodelta 2025. Kirja oli kevyt hyvän mielen romaani. Kirjassa hyödynnetään tekoälyä sopivan kumppanin etsinnässä, ja parinmuodostuksessa auttavat it-yritykset tarjoavat kalliita kaupallisia sovelluksiaan. Yritysten välillä on kilpailua ja ihmisillä erilaisia lähtökohtia kumppanin etsintään. Nasumurmeli totesi, että aluksi kirjassa meinaavat eri henkilöt mennä sekaisin, mutta loppujen lopuksi ihan mukava kirja.

Liinu oli yrittänyt lukea teemaan Nick Hornbyn kirjaa Alas on pitkä matka vuodelta 2005 (suomeksi 2006), joka on kertomus ryhmäitsemurhasta. Tornitalon katolla parveilee uudenvuodenaattona ihmisiä, joilla on aikeenaan päättää päivänsä. Liinu ei tykännyt kirjan tyylistä ja kirja olikin vielä lukupiirin aikaan kesken. Muut harrastukset ja melkein sähkömies ovat pitäneet Liinun niin kiireisenä, että hän ei todennäköisesti myöskään lue kirjaa loppuun, koska hän ei edes pitänyt siitä. Olen itse tämän kirjan lukenut - ei Hornbyn parhaita, mutta luettava kuitenkin.

Ja sitruunatortun huvetessa loppuu myös lukupiiri ja esiteltävät kirjat. Mutta ei hätää - Nasumurmeli antoi meille jo uuden teeman ja maaliskuussa kokoonnumme Hattulaan. Uusi teema on kuvataiteet, joka oli edellisen kerran teemanamme vuonna 2020, joten aikaa on mennyt. Saas nähdä, mitä tänä vuonna luetaan!

Syksyllä Pohjanmaalla Heluna antoi meille teemaksi aiheen "matkalla", jota talven kynnyksellä kokoonnuimme käsittelemään Tupunavitsin luokse Tampereelle. Ennen kirjallisia matkoja söimme kuitenkin Tupunavitsin luona varsin maittavat "matka"eväät..!

Heluna aloitti kirjaesittelyt lukemallaan Mikael Hisingerin matkakirjalla Halki vanhan Euroopan. Hisinger on kirjoittanut kirjan vuosina 1783-1784, ja se on ilmestynyt suomeksi Jouni Kuurnen suomentamana ja toimittamana vuonna 2012. Kyseessä on suomalaisen aatelisnuorukaisen Grand Tour Euroopassa, ja Heluna totesi sarkastisesti, että kaikki ruukit tuli varmasti tutkittua. Myös armeijan harjoituksien kuvaaminen on saanut kirjassa runsasti tilaa. Pienenä yksityiskohtana voi todeta, että matkalaisen mielestä Kööpenhaminassa oli rumia naisia, jotka myös pukeutuivat rumasti. Heluna kiteytti lukukokemuksena siihen, että tätä insinöörimäistä kirjaa ei kannata lukea - kiinnostavinta siinä oli 60-sivuinen prologi.

Tupunavitsin kirjavalinta oli Jonas Jonassonin Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi vuodelta 2009 (suomeksi 2010). Kirja on Forrest Gump -tyylinen veijaritarina, jossa Allan Karlsson karkaa vanhainkodista juuri ennen 100-vuotisjuhliaan. Hän saa karkumatkansa alussa puolivahingossa mukaansa matkalaukullisen riihikuivaa rahaa, ja pakomatkalla hänellä ovat perässään sekä rikolliset että viranomaiset. Kirjassa Allan kaikkien karkumatkansa vaiheiden ohessa muistelee elämäänsä ja tapaamiaan ihmisiä. Kirjassa on hurja vauhti, ja Allan ennättää satavuotiaanakin vielä Balille, mutta kaikkea on jotenkin liikaa. Tupunavitsi totesi, että puolet vähempikin olisi riittänyt, ja piti kirjasta tehtyä  elokuvaa parempana kuin kirjaa, koska se oli jo sopivasti typistetty.

Liinu kuunteli teemaan Inari Fernándezin Lemmentulet-trilogian avausosan Vapaus vuodelta 2025. Kirjan päähenkilö Camilla muuttaa avioeronsa jälkeen Lappiin ja löytää itsensä seksuaalisesti "Tinder-Lapissa".  Kirja on fiktiivinen, vaikka kirjailija itsekin on eronnut, asuu Lapissa ja vietti ennen uutta vakiintumistaan villiä elämää Tinderin siivittämänä. Yhtymäkohtia omaankin elämään siis on. Kuten arvata saattaa, kirja sisältää paljon seksiä yksityiskohtaisesti käsiteltynä, mutta myös runsaasti Lapin luonnon ja avioeron jälkeisten tuntemusten kuvausta. Liinu harkitsee jopa aidon kirjan ostamista itselleen, mikä kertoo jo paljon siitä, tuliko tästä lukusuositus..!

Jänis oli lukenut teemaan kaksi kirjaa. Ensimmäinen niistä oli Anna-Katri Räihän Menolippu kaikkialle - Yksinmatkaajan käsikirja vuodelta 2024. Jänis kiinnostui kirjasta, koska seuraa kirjoittajaa Instagramissa, missä hänen tilinsä nimi on Adalminas Adventure. Räihä on ensimmäinen suomalainen nainen, joka on käynyt maapallon jokaisessa maassa. Käsikirjan ohjeet voivat tuntua vähän naiveilta, jos on jo matkustellut, mutta kirja tarinoineen on kuitenkin ihan mielenkiintoinen. Jäniksen toinen kirja oli Laura Malmivaaran ja Antti Heikkisen dialogimuotoon kirjoitettu Pelkkää hyvää vuodelta 2025. Kirjassa päähenkilöt Laulaja ja Toimittaja tapaavat Nilsiässä Aunen baarissa. Toimittaja on maanisesti kaivellut tietoja laulajasta, jolla ei ole juurikaan keikkoja. Jänis totesi, että dialogin lukeminen vaati kyllä keskittymistä, ja luvattu hersyvyys löytyi vasta kirjan lopussa.

Nasumurmelin valinta teemaan oli Riikka Pulkkisen Viimeinen yhteinen leikki vuodelta 2024. Kirjan päähenkilöitä ovat Maj, Eelis ja Nova, ja kirja rakentuu Eeliksen katoamisen ympärille. Maj on Eeliksen puoliso, heillä on lapsia, ja Nova on Eeliksen entinen tyttöystävä, jolla on merkitystä Eeliksen katoamisen selvittelyssä. Eelis on aikanaan osallistunut kesäleirille, jolla hän on saanut terapeuttisia hoitoja - voiko näillä olla vielä merkitystä ja voivatko ne muuttaaa persoonaa? Kirja on kauniisti ja hyvin kirjoitettu, ei kaikista kevyin, mutta pitää otteessaan. Ihan loppuun asti kirjassa Nasumurmeli ei vielä ollut päässyt, mutta kokonaan hän oli kuitenkin lukenut Terhi Tarkiaisen romaanin Peto irti, jossa matkataan kalevalaisissa maisemissa. Mutta ei tästä nyt enempää.. vampyyrikirjat tuntuvat meillä jakavan mielipiteitä.. ;-)

Oma kirjani oli Heli Laaksosen Lähtisiks föli? vuodelta 2015. Kirja koostuu lyhyistä kolumnityyppisistä kirjoituksista - lounaismurteella kirjoitettuja tietenkin - joita on osin julkaistu aiemmin eri kanavilla. Kirjoitukset kertovat matkustamisesta eli pääosin Laaksosen runokiertueista kotimaassa. Muutama kauemmaksikin suuntautunut reissu mahtuu mukaan. Laaksonen kertoo mukavasti eri paikkakunnista ja kommelluksistaan, tavastaan pakata, eksyä ja somistaa. Kirja on iloista ja helppoa luettavaa, josta tulee hyvälle tuulelle.

Paavolla oli kaksi matka-aiheista kirjaa esiteltävänä, joista ensimmäinen oli kepeää viihdettä edustava Lucy Diamondin Lomasaari lohtua kaipaaville vuodelta 2024 (suomeksi 2025). Ja saarihan sijaitsee tietenkin Kreikassa. Paavo totesi, että kirja oli yllättävänkin hyvä!  Erityinen plussa myös siitä, että päähenkilöt ovat monenikäisiä. Toinen Paavon kirja oli Mélissa De Costan Kaikki taivaan sini vuodelta 2019 (suomeksi 2024), jossa nuoruusiän Alzheimeriin sairastunut mies etsii ilmoituksella matkakumppania viimeiselle seikkailulleen, ja saa mukaansa elämänkolhiman Joannen. Paavo totesi, että kirja oli mietelauseineen ja koskettavine käänteineen todella hyvä. Kirja oli jo tuttu muutamille lukupiiriläisille.

Rimarinna ei päässyt mukaan kokoontumiseen, mutta lähetti raportin lukemistaan kirjoista:

Pitkään lukupiirin sivuraiteilla viihtynyt S. T. Ressi lähetti raportin lukemastaan kirjasta! Hän oli matkannut suomalaisen miehen mielenmaisemaan ja tähän siivittänyt kirja oli Samuli Putron Elämäni miehet vuodelta vuodelta 2025. "Terapeuttinen matka suomalaisen miehen mielenmaisemaan. Oli kiinnostava ja Putron tekstiä oli ilo lukea. Ahmin tuon päivässä."

Seuraavan kerran kokoonnumme tammikuun lopussa Tuusulassa Nasumurmelin luona. Teemana ovat tuolloin toivo/toiveet. 

Tapaamisiin!

Kirjaperhosten puolesta, 

Knarp.

Vaikka voisi ajatella, että lukupiirissä kirjat ja niistä keskusteleminen ovat tärkein prioriteetti, niin koskaan niillä ei aloiteta. Eikä varsinkaan lukupiirin syysretkellä, jossa yhteiseen viikonlopun viettoon on mahdutettu paljon muutakin ohjelmaa. Yleensä ensiksi syödään. Niin oli nytkin, kun saavuimme syysretken kohteeseemme eli Ylistaroon Helunan "mökille", joka on vanha maalaistalo. Ihanat tarjoilut odottivat matkalaisia.

Ruoan päälle lähdimme Wanhaan Markkiin, joka oli valikoitunut tämänkertaiseksi vierailukohteeksemme. Wanha Markki on eläinten vanhainkoti, jonka ihastuttavia asukkaita saimme tervehtiä syksyisessä säässä - välillä tuli ihan kunnolla vettä.

Vielä Wanhan Markin jälkeenkään ei ollut kirjojen vuoro, koska oli iltapäiväkahvien aika... Ja että oli herkullista sitruunatorttua!

Ja sitten lopultakin siirryimme kirjojen pariin..! Meillä oli käsittelyssä Paavon viime kerralla antama teema, jonka mukaisesti kehotettiin valitsemaan luettavaksi kirja, jonka genren kokee itselleen vieraaksi tai jopa vastenmieliseksi, tai muutoin itseä haastavan kirjan. Jo matkan varrella facebook-ryhmäämme alkoi tulla kommentteja, jotka antoivat ymmärtää, että ihan helppo teema ei ollut kyseessä, vaikkakin mielenkiintoinen..!

Paavo itse oli päättänyt lukea teemaan Terhi Tarkiaisen vampyyrisarjan aloitusosan Pure mua vuodelta 2018. Vampyyrikirjat ovat jotain, mikä ei ajatuksena yhtään kolahda Paavoon, mutta nyt hän päätti yrittää. Minä olin kerran kehunut tuota kirjaa lukupiirikokoontumisessa, mutta ilmeisesti tälle ei pistetty paljon painoa, sillä myös Nasumurmeli ilmoitti valinneensa saman kirjan HAASTEEKSEEN. Lopputulema oli, että Paavoa vampyyrit eivät edelleenkään vakuuttaneet ja kirjan lukeminen oli tosiaan ollut haastavaa, mutta Nasumurmeli puolestaan kiinnostui ja aikoo jatkaa myös seuraavan osan parissa. Puhuimme siitä, että Tarkiaisen vampyyrikirjoissa monet asiat on vedetty ikään kuin övereiksi, mutta ei kuitenkaan niin, että kirjat olisivat kieli poskessa kirjoitettu. Ja historialliset faktathan ovat historioitsijan kirjoittamissa romaaneissa kohdillaan!

Minä en ole oikein koskaan ymmärtänyt "tunnustuskirjallisuutta", jossa kirjailija tilittää loputtomasti omaa elämäänsä ja jaarittelee jonninjoutavista sattumuksista oletuksella, että kiviäkin kiinnostaa (vaikka ei kiinnosta). Karl Ove Knausgårdin autofiktiivisen Taisteluni-sarjan olen sijoittanut tähän kategoriaan, ja omana haasteenani päätin lukea norjalaisen elämästä ensimmäisen osan eli Taisteluni, ensimmäinen kirja vuodelta 2009 (suomeksi 2011). Knausgård vaikuttaa kirjansa perusteella itsekeskeiseltä ja aika ärsyttävältäkin tyypiltä, ja jaaritteluja kaiken maailman keskusteluista ja pohdinnoista on riittämiin ennakkoluulojeni katteeksi. Mutta; kuitenkin, joku ihmeen kiinnostus heräsi. On virkistävää, että nykyisessä somekiiltokuvien valtaamassa maailmassa joku kirjoittaa elämästään turhia kainostelematta unohtamatta noloja tai hävettäviäkään tapahtumia. Niin paljon tämä kiinnosti, että luettu on jo myös Taisteluni, toinen kirja vuodelta 2009 (suomeksi 2012).

Liinu tarttui haasteenaan lukupiirikirjaan, joka hänellä oli jäänyt kesken. Kyseessä oli tuolloin Jane Austen -teema ja kirjana Austenin Viisasteleva sydän vuodelta 1818 (suomeksi 1951). Jane Austen -teeman aikaan Liinu todella taisteli kirjan kanssa, turvautui jopa dopingiin, mutta mikään ei auttanut: kirja jäi kesken.  Nyt hän sitten päätti kuunnella kirjan ja onnistui! Lopputulema on kuitenkin se, että enempää Jane Austenia Liinu ei koe tarvitsevansa, tämä riitti.

Rimarinna haastoi itsenään hieman toisin. Hän valitsi teemaan kaksi kirjaa, jotka kyllä haastoivat häntä, mutta eivät siksi, että sisältö olisi jotenkin tökkinyt. Rimarinnaa kiinnostaa kiinalainen lääketiede, ja hän oli ostanut (!) itselleen järkälemäisen kiinalaisen lääketieteen perusteoksen José Luis Padilla Corran Henkäyksen taiteella parantaminen. Espanjankielinen alkuteos on vuodelta 1999, ja suomeksi kirja on ilmestynyt vuonna 2015. Kirjan ohjevähittäismyyntihinta on 160 e. Rimarinna totesi, että tässä kirjassa on haastetta koko loppuelämäksi, mutta kyllä hän oli jo aloittanut! Rimarinnan toinen haaste oli lukea muumeja alkukielellä, ja siksi hän tarttui Tove Janssonin kirjaan Muminpappas memoarer vuodelta 1968 - suomenkieliset lukijat tuntevat teoksen nimellä Muumipapan urotyöt. Tästä lukukokemuksesta hän totesi, että ei ollut mitenkään helppo - muumikirjojen kieli kun on melkoisen kuvailevaa ja pohdiskelevaa. Hän seurasi rinnalla suomenkielistä e-kirjaa, mikä helpotti lukemista. Hyvä vinkki muillekin, joita mietityttää alkukielellä lukeminen!

Jäniksen haaste oli scifi. Hän päätti aloittaa huipulta ja valitsi kirjakseen alan mestariteokseksekin tituleeratun Arthur C. Clarken Jumalan moukarin vuodelta 1993 (suomeksi 2010). Jänis totesi, että tämä kirja on erinomainen valinta, jos on jonkinmoisia nukahtamisvaikeuksia... Kirjassa on hyvin paljon tiedettä, mennään maasta Marsiin ja kirja sijoittuu tulevaisuuteen 2100-luvulle. Tämän scifin mestarin teoksia Jänis ei kuitenkaan aio enää lukea.

Helunalle haastavia ovat kiinalaisten kirjailijoiden kirjat. Ne ovat jotenkin liian erilaisia. Hänellä on hyvä lukukokemus Yiyun Lin keveästä novellikokoelmasta Kultapoika, smaragdityttö, mutta nyt hän päätti ottaa lukuun arvostetun kiinalaisen romaanin ja valituksi tuli kiinalaisen nobelistin Gao Xingjianin Sielun vuori vuodelta 1990 (suomeksi 2003). Kirja oli aina näkökulmasta ja kertojasta riippuen joko minä-, sinä- tai hän-muodossa. Kirja oli kohtuullisen helppoa luettavaa ja Kiinan vanha kulttuuri hämmästytti - paikoin puhuttiin jopa 3000 vuoden jatkumosta. Kirjassa oli hyvin miehinen ajatusmaailma. Heluna sai kirjan luettua, loppupuolen osin harppoen, mutta mitenkään erityisen mukava lukukokemus se ei ollut. Vaikuttaa siltä, että kiinalaiseen kirjaan tarttuminen voi edelleen olla haaste.

Tupunavitsi ei päässyt mukaan kokoontumiseen, mutta hän oli antanut minulle kokoontumiseen mukaan otettavaksi mysteeripussin, jossa oli kaksi kirjaa ja viesti. Alla viesti lyhennettynä:

"Tupun lukuelämys: Kotirintama (2017) / kirjoittanut Jarno Mällinen. Eka ajatus, kun aloin miettiä että minkä sortin kirjaa en missään nimessä lähtisi vapaaehtoisesti lukemaan, oli että "sotakirjat" olisi normisti ihan laitimmainen valinta. Ei siis nappaa yhtään kuvaukset sodista, joissa Suomi on ollut osallinen ja suomalaiset rintamalla taistelleet. En ole Tuntematonta sotilasta edes telkkaristakaan katsonut. Jälleen kerran kulttuurikierroksillani pitkin Pirkanmaata kävin kirjastojen kierrätyshyllyiltä itselleni kotimaista sotakirjaa etsimässä. Ihme kyllä, eipä löytynyt ihan varsinaista sotakirjaa, mutta sinnepäin eli kirja, jonka nimi on Kotirintama. Hyväksyin sen itselleni teemakirjaksi: sota on, mutta näkökulma ei varsinaisesti taistelukentiltä. Ajankohta on vuosi 2014. Koko kirja on täynnä kohtalaisen ankeaa ahdistusta. En ihmettele, että kirjaan oli lyöty mustalla leimalla sana "POISTETTU". En suosittele. Jotenkin tulee kirjoitustyylistäkin mieleen sellainen wannabe-kirjailija... Kävin äskettäin pohjoisessa alkukodissa ja sieltä sitten vielä bongasin kirjahyllystä varsinaisen aarteen, joka olisi ollut teemaan nähden napakymppi: Eino Pietolan teos "Sallasta Viipurinlahdelle" (1997). Luin ekan luvun, ja pudotin kirjan käsistäni - ikuisiksi ajoiksi!"

Syysretkeemme sisältyi vielä lukupiiriosuuden jälkeen kävelyretkiä, saunomista ja oraakkelikortteja. Ja paljon puhetta ja naurua. Oli todella mukavaa - kiitos Helunalle ja kaikille osallisille ihanasta syysretkestä!

Heluna sai emäntänä päättää seuraavan kerran teeman ja se on "matkalla". Tätä teemaa matkaamme käsittelemään marraskuussa Tupunavitsin luo. 

Kirjaperhosten puolesta,

Knarp.

Mikä ihana kesäpäivä! Saimme kokoontua Paavon luokse Näsijärven rannalle valossa ja lämmössä syömään (ah, miten maistui taas) ja keskustelemaan kirjoista. Kirjojen teemat, Rimarinnan antama Tammen (auringon)keltainen kirjasto ja Jänikselta tullut perhonen, sopivat molemmat päivään paremmin kuin hyvin. Osa meistä pulahti järveenkin, ja aurinkokylpyjä riitti kaikille.

Keltaisen kirjaston kirjat

Rimarinna aloitti keltaisen kirjaston kirjojen esittelyt kirjalla numero 505, joka on Elizabeth Stroutin Olive Kitteridge vuodelta 2008 (suomeksi 2020). Kirja on nimetty päähenkilönsä Olive Kitteridgen mukaan. Olive on pahansisuinen entinen opettaja, hauska ja häijy originelli. Kirjassa on enemmän ajatuksia kuin tekemisiä, ja siinä on sosiaalipsykologinen näkökulma liittyen Oliven rooliin muiden ihmisten elämissä. Jotkut ovat saaneet hänestä elinikäiset traumat, mutta näin yksioikoiseksi ei kuitenkaan Oliven merkitys jää. Kirjassa on useampia kerroksia, se on viihdyttävä, viehättävä ja helpohko lukea. Pulitzerilla kirja on palkittu vuonna 2009. Rimarinna piti kirjasta ja aikoo ehkäpä myös jatkaa seuraavan Olivesta kertovan kirjan parissa.

Tupunavitsin keltaiset olivat kirjat numero 277 ja 470 eli Antonio Tabucchin Taivaanranta vuodelta 1986 (suomeksi 1995) ja Toni Morrisonin Luoja lasta auttakoon vuodelta 2015 (suomeksi 2016). Tupunavitsi valitsi Taivaanrannan sen ohuuden perusteella, ja luetuksi se tuli, vaikka ulkoisesti dekkarilta  vaikuttava teos tuntui kadottavan merkityksensä matkan varrella. Kirjassa selvitetään löydetyn ruumiin henkilöllisyyttä, mutta kirja tuntui Tupunavitsistä täysin pöhköltä, ja jos siinä on jokin suurempi arvoitus tai vertauskuva, jäi se kyllä taiteellisuutensa taakse pimentoon. Luoja lasta auttakoon sen sijaan oli tyylikäs teos, joka piti otteessaan. Kirja on puheenvuoro hyvän lapsuuden puolesta, ja toisenlaista todellisuutta eli esimerkiksi lasten hyväksikäyttöä ja kaltoinkohtelua käsitellään, joten kirja on paikoin raskasta luettavaa. Kertomus kuitenkin kantaa ja kokonaisuutena kirja oli Tupunavitsin mielestä hyvä lukukokemus. Kirjailija on palkittu Nobelilla vuonna 1993. 

Paavo oli valinnut kirjakseen numeron 419 eli Calm Tóibínin kirjan Brooklyn vuodelta 2009 (suomeksi 2011). Kirja oli aluksi tasapaksu ja tylsä, mutta yhtäkkiä tarina alkaa vetää. Päähenkilö on irlantilainen Eilis Lacey, joka lähetetään kotimaastaan Amerikkaan paremman elämän toivossa. Tyttö itse on hyvin tavallinen ja vaatimaton eikä kaipaa elämäänsä mitään hienouksia. Elämä kuitenkin löytää rutiininsa myös uudessa maassa ja Eilis rakastuu italiaiseen mieheen, jonka kanssa hän myös avioituu. Irlantilaisia ei tuolloin Amerikassa arvostettu erityisen korkealle, mikä tulee esille myös kirjan ihmissuhteissa. Kirjassa Eilis palaa käymään myös Irlannissa miehensä kanssa. Eilisin elämässä tapahtuu kaikenlaista, ja kaikki ei selviä vielä Brooklynissä vaan kirjalle on myös jatko-osa. Niin paljon Eilisin kohtalo Paavoa kiinnosti, että hän kuunteli myös sen jatko-osan Long Island, joka tuntui paremmalta kuin Brooklyn.

Minun keltaisen kirjaston kirjani olivat numerot 516 ja 432 eli Yoko Ogawan Muistipoliisi vuodelta 1994 (suomeksi 2021) ja Jennifer Eganin Aika suuri hämäys vuodelta 2010 (suomeksi 2012). Luin ensin Muistipoliisin, jossa eristäytyneellä saarella on autoritäärinen hallinto, joka hävittää ihmisten elämästä asioita siten, että ne häviävät myös heidän muististaan. Kun esimerkiksi ruusut kadotetaan saarelta, heittelevät ihmiset ruusut jokeen niin, että hetken aikaa joki on käsittämättömän kaunis ja tulvii ruusunlehtiä, jotka häviävät sitten aavalle merelle. Kaikki saarella kasvaneet ruusut hävitetään ja ne myös häviävät ihmisten muistista tavalla, että kaikki sanaat liittyvät merkitykset ja muistot katoavat. Saarella on kuitenkin myös ihmisiä, joiden muistot eivät katoa. Hallinto etsii heitä ja vie heidät pois - minne: se ei käy kirjasta ilmi. Kukaan ei kuitenkaan palaa. Kirjan päähenkilö on kirjailija, joka piilottelee kustannustoimittajaansa asunnossaan, sillä kustannustoimittaja on yksi heistä, joiden muistot eivät katoa. Tämä oli erikoinen kirja, josta pidin paljon. Ja vaikka se on dystopia, on siinä omalla omituisella tavallaan onnellinen loppu. Aika suuri hämäys oli sen sijaan siinä mielessä onnistunut hämäys, että kirjan merkitys pysyi minulle salaisuutena loppuun saakka. Sekoiluja, seksiä ja päihteitä musiikkimaailmassa, siinäpä se. En pitänyt kirjasta.

Nasumurmeli luki teemaan kirjan numero 267, joka on Haruki Murakamin Suuri lammasseikkailu vuodelta 1982 (suomeksi 1993). Nasumurmeli muisti lukeneensa kirjan jo aiemminkin, joten nyt tuli toinen lukukerta, ja tälläkin kertaa se oli ihan luettava. Kirjassa nimettömäksi jäävä päähenkilö tapaa naisen, jolla on poikkeuksellisen lumoavat korvat. Naisesta tulee miehen tyttöystävä, ja tämä ennustaa miehelle, että tämä joutuu pian tekemisiin lampaiden kanssa. Ennustus toteutuu ja tarina onkin yhden erityisen lampaan etsintää, mutta kauan saa odottaa, että päähenkilö aidosti kohtaa lampaita ylipäätään. Kirja on outo, ja ehkä nimi lupaa enemmän kuin kirja antaa.

Perhonen

Perhosen antoi teemaksi Jänis, ja hänen oma perhoskirjansa oli Lucinda Rileyn Perhosten huone vuodelta 2019 (suomeksi 2020). Saman kirjan oli valinnut Rimarinna. Kirjassa on 652 sivua, mutta tiiliskiveksi se on nopealukuinen. Tapahtumat ovat osin eri ajassa, ja kirjassa on selkeä hyvän ja pahan jaottelu - esimerkiksi päähenkilö Posyn toinen poika on hyvis, toinen pahis. Juonenkäänteissä on ennalta-arvattavuutta ja asiat napsahtelevat liiankin hyvin paikoilleen. Perhoset ovat kirjassa mukana vahvasti, sillä päähenkilön isä on perhostutkija. Kirjaa leimaa jonkinmoinen surumielisyys. Ihan hyvä kirja, mutta ei mikään ihmeellinen.

Tupunavitsin perhoskirja oli Veera Salmen Perhoset veljeni ympärillä vuodelta 2019. Tämä on Puluboi-lastenkirjasarjastaan tunnetun kirjailijan toinen aikuisille suunnattu kirja. Kirjan pääosassa ovat sisarukset, joista  nuorin, 19-vuotias Johannes, ei puhu lainkaan. Johannes katoaa perheen (Johanneksen lisäksi veli Joona ja sisko Joonia sekä äiti ja isäpuoli) matkalla Islantiin ja kirja kertoo Johanneksen etsinnöistä ja mitä uusia puolia Johanneksesta etsintöjen aikana paljastuu. Kirjassa on myös mielikuvitusjuttuja kuten puhuva koira. Tupunavitsi totesi, että kirja oli mukavaa luettavaa, hauskakin, mutta loppu jätti asioita avoimiksi.

Rimarinna on usein hehkuttanut Eeva Kilven proosaa, ja nyt päätin lukea teemaan hänen runojaan. Valitsin kokoomateoksen, jossa on Kilven runoja vuosilta 1972-2000, sillä jo kirjan nimi varmisti pääsyn teemaan: Perhonen ylittää tien. Tämä kokoelma on ilmestynyt ensimmäisen kerran vuonna 2000 ja tekijän tarkastamana vuonna 2006. Runoista saa hyvän käsityksen siitä, millainen ihminen on Eeva Kilpi ja kuinka rohkea ja radikaali hän on sanoissaan ja teoissaan. Kerroin myös siitä, kuinka Sastamalan vanhan kirjallisuuden päivillä Eeva Kilven kustantaja ja ystävä Anna-Riikka Carlsson luki Eeva Kilven runoja ja kertoi hänen elämästään. Ja tässä vielä maistiaiseksi kirjasta yksi runo, jossa on mukana perhonen:

Lähti putoamaan lehtenä. 
Muutti puolivälissä matkaa mielensä,
muuttui keltaiseksi perhoseksi
ja lensi kokonaan pois.

Nasumurmeli kuunteli teemaan Gabriella Ullberg Westinin kirjan Yksinäinen perhonen vuodelta 2014. (Kirja on ilmestynyt painettuna suomeksi vuonna 2016.) Kirja on ensimmäinen osa dekkarisarjaa, jossa poliisi Johan Rokka selvittää rikoksia. Tämä osa käsittelee Ruotsin parhaan jalkapalloilijan vaimon murhaa. Yksi kirjan teemoista on yksinäisyys. Nasumurmelia häiritsi kirjan roisi kieli eikä se muutenkaan ollut täysin Nasumurmelin mieleen. Kirjan mainostetaan olevan "jännittävä ja eroottisesti latautunut". Nasumurmeli epäilee, että ei aio jatkaa sarjan parissa...

Liinu oli myös kuuntelulinjalla ja kirjavalinta oli Jipun (Merituuli Elorinne) ja Kai Kortelaisen Kun perhonen lakkaa hengittämästä vuodelta 2022. Kirja kertoo Jipun elämästä; siitä, kuinka hän vasta pohjakosketuksen myötä löysi elämälleen uuden perustan ja suunnan. Jipun kokema on melkoista: tolkutonta alkoholin käyttöä, mielisairaala, vaihtuvia suhteita ja tietenkin kaikesta vielä kohuotsikot lehdissä, joista monet Jipun muistavat. Liinu totesi kirjan olevan hätkähdyttävä. Äänikirjan lukee Jippu itse, mutta lukutyyli ei Liinua täysin miellyttänyt  - itse kirja kyllä!

Lukupiirin loppupuolella tutkailimme myös taikakortteja. Minä sain Inspiraatio-kortin. Tuntuu, että tämä kuvastaa lukupiiriämme. Tämä lukupiirihän on inspiraation lähde jos mikä!

Paavo emäntänä päätti seuraavan kerran teeman ja hän antoi meille HAASTEEN. Jokaisen on valittava kirja genrestä, joka on itselle vieras ja jota on pyrkinyt karttamaan tai yksittäinen kirja, jonka lukemiseen liittyvät vastaavat haasteet. Kirja voi olla ollut lukupiirissä ennenkin esillä. Toiveena on, että voisimme kenties yllättyä iloisesti selvitettyämme valitsemamme haasteen. Uskon, että Paavolla voisi käydä näin dystopian parissa, sillä hän onnistuneesti (mutta ontuvin selityksin) kartteli dystopian lukemista silloinkin, kun dystopia oli teemana... Syyskuussa meillä on yön yli -syysretki Helunan kesäpaikkaan, ja silloin kuullaan, mitä haasteita on otettu ja kuinka niitä on selätetty.

Kesäterveisin,

Kirjaperhosten puolesta, 

Knarp