lauantai, 12. toukokuu 2018

Perhesuhteita kirjallisesti

esikot.jpg

Kevään merkit olivat jo ilmassa, kun viisi kirjaperhosta kokoontui huhtikuun puolivälissä keskustelemaan Nasumurmelin edellisellä kerralla valitsemasta teemasta "perhe ja perhesuhteet". Paikkana oli Rimarinnan koti Vantaalla, jossa emäntä oli pitänyt huolen, että perhesuhteista päästiin keskustelemaan erinomaisen kylläisinä..!

esikattaus.jpg

Nasumurmeli esitteli ensimmäisenä lukemansa kirjan, joka oli kanadalaisen Leah Mercerin Kun kerran kohtasimme vuodelta 2016 (suomeksi vuonna 2017).  Päähenkilöt ovat Edward ja Zoe, pariskunta, joka päätyi yhteen jo kerran erottuaan, kun Zoe huomasi eron jälkeen olevansa raskaana. Muutaman vuoden he elävät lapsiperheenä, kunnes tapahtuu onnettomuus, jossa heidän pieni poikansa kuolee. Kaksi vuotta onnettomuuden jälkeen asiat ovat edelleen huonosti. Zeo on käpertynyt itseensä, masentunut ja surrut yksin käytännön asioiden kaatuessa Edwardin harteille. Edwardkin on surrut itsekseen, mutta eri lailla. Kirjassa pariskunta päättää lähteä viettämään viikonloppua Pariisiin, jossa he kuitenkin ajautuvat erilleen toisistaan. Pariisi on taustana kaikille niille mietteille, joita kumpikin tahollaan vieraassa kaupungissa käy läpi. Kaupunkiin saapuu Edwardin pyynnöstä myös Fiona, työkaveri, johon Edward on ihastunut. Ja mihin kaikki johtaakaan..  Nasumurmeli piti kirjaa "semihyvänä", se ei ollut mikään huippukokemus, mutta ehdottomasti lukemisen arvoinen.

Paavon kirja oli australialaisen Kate Mortonin Salaisuuden kantaja vuodelta 2012 (suomeksi 2016).  Paavo kuvaili kirjaa vanhan ajan kirjaksi ja hyväksi lukukokemukseksi, joka sisälsi sekä romantiikkaa että jännitystä. Paavon käyttämän kirjaston kirjastonhoitaja oli lukenut kirjan viikonlopussa, mutta Paavolta kului enemmän aikaa, koska hän luki ainoastaan iltaisin eikä väsymykseltään jaksanut lukea pitkään.  Kirjan tapahtumat sijoittuivat pääasiassa kahteen eri aikaan (1930 ja 1966), mutta tästä huolimatta rakenne pysyi selkeänä. Kirjassa esikoistyttö oli  nähnyt julman tapahtuman, joka liittyi hänen äitiinsä eikä asiasta ollut puhuttu. Nyt äiti oli kuolemaisillaan (2011), ja tytär joutui miettimään, viekö äiti salaisuuden mukanaan hautaan vai selviääkö totuus tapahtuman taustalta. Mm. Lontoo, sota ja pommitukset olivat kirjan tapahtumien kulissit. Ja Paavo paljasti, että kirjan lopussa tuli yllätyskäänne..!

ikkunaperhonen.jpg

Tupunavitsi oli tehnyt teemaa varten kirjalöydyn kirjaston kierrätyshyllystä, ja tämä kirja oli Pat Boothin Sisarukset vuodelta 1987 (suomeksi 1988).  Päähenkilöt ovat sisarukset Julie ja Jane. Julie on 15 vuotta vanhempi kuin Jane, eikä ole lainkaan ilahtunut pikkusiskon syntymästä. Hän lähteekin aikuistuttuaan perheen luota Lontoosta Amerikkaan, missä hänestä tulee kuuluisa kirjailija. PIkkusiskosta kasvaa tyrmäävä kaunotar, joka päättää lähteä myös aikuisena Amerikkaan tutustuakseen kunnolla siskoonsa. Julie teeskentee avuliasta, mutta on edellen katkera Janelle, josta puolestaan tulee kuuluista näyttelijä. Kirjan juonen voi kuvata lyhyesti sanoilla "koston kierre",  sillä Julien kataluudet muodostavat kirjan punaisen langan. Toinen hyvin keskeinen asia kirjassa on pehmoporno. Kirja sisältää monisivuisia seksikuvauksia, joita ei kirjan aloitettuaan tarvitse kauan odotella: jo muutaman sivun jälkeen kirjan tämän puoli tulee esille. Tupunavitsi luki meille matalalla äänellään valikoidun kohdan kirjasta varmistettuaan ensin, että keski-ikäinen kuulijakunta kestää kuulemansa. Kirja oli ehdottomasti lukupiirikokoontumisen helmi - kaikki nauroivat kippurassa ja vedet silmissä!

IMG_7767.jpg

Emäntämme Rimarinna oli lukenut Arthur Goldenin kirjan Memoirs of a Geisha vuodelta 1997 ihan alkuperäiskielellä. Teos on myös suomennettu, ja siitä on tehty elokuvakin. Rimarinna kehui sekä elokuvaa että kirjaa. Kirjan tarina on traaginen. Köyhän perheen äiti kuolee eikä isä enää pärjää tyttäriensä kanssa. Vanhempi myydään ilotaloon, nuorempi geishataloon. Nämäkin vaihtoehdot tuntuvat isästä paremmilta kuin valtava köyhyys kotona, joskaan isällä ei välttämättä ole täysin oikeata käsitystä tyttöjen tulevaisuudesta, sillä isän kanssa asioiva välittäjä osaa asiansa ja on oikein ymmärtäväinen. Uudessa elämässään sisarukset etsivät toisensa ja tekevät yhdessä suunnitelman karata. Vanhempi sisko onnistuu, muttta nuorempi jää kiinni ja hänen geishakasvatuksensa talossa pysähtyy ja tytöstä tulee syrjitty. Kun hän kerran itkee suruaan kadulla, eräs mies antaa hänelle nenäliinan ja rahaa jäätelöön. Tuosta ystävällisestä eleestä ja miehestä sen takana tulee tytölle valo elämään, joka auttaa häntä jaksamaan ja jota kohti hän suuntaa tulevaisuuttaan. Rimarinna totesi, että kirja ei rankoista tapahtumistaan huolimatta ollut raskas lukea. Asiat olivat asioita, ne todettiin ja mentiin eteenpäin. Ennen kaikkea kirja oli mielenkiintoinen kuvaus erilaisesta maailmasta ja se antaa ajattelemisen aihetta myös meille yltäkylläisyydessä eläville.

Oma kirjani oli Juurihoito vuodelta 2016 ja sen oli kirjoittanut yksi lempikirjailijoistani eli Miika Nousiainen. Olin ennen kirjan lukemista jo käynyt katsomassa kirjan pohjalta tehdyn teatteriesityksen, ja tämä harmitti minua tavallaan, koska pidän parempana järjestystä lukea kirja ensin. Kirja oli tälläkin kertaa vähän parempi kuin hieno teatteriesitys, mutta Esko Kirnuvaaran mainio hahmo sai kyllä kirjaakin lukiessa tätä näytelleen Markku Maalismaan kasvot. Kirjassa Pekka Kirnuvaara joutuu hammaslääkäriin juurihoitoon, ja hammaslääkärillä on sama sukunimi kuin hänellä. Pekka epäilee sukulaisuutta, mutta hammaslääkäri ei myönnä, vaikka toteaa saman asian jo veljensä hampaita katsomalla. Esko Kirnuvaara on oppinut elämään elämäänsä ainoastaan hammalääketieteelle omistautuen eikä halua hevin rikkoa järjestystään. Pekka on kuitenkin sinnikäs, sillä häntä häiritsee se, että hän ei tiedä juuri mitään isästään, joka jätti perheensä Pekan ollessa kolme.Vähitellen Eskokin pehmenee ja veljekset lähtevät yhdessä etsimään juuriaan. Matkan varrella löytyy lisää sekä sisaruksia että tarvetta hammashoidolle. Ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja!

esitetytkirjat.jpg

Myös poissaolijalta eli Lappiin "joutuneelta" Jänikseltä tuli raportti hänen lukemastaan kirjasta:

"Moi, tuli työreissu Leville tulevalle viikonlopulle, joten joudun valitettavasti jättämään perhostelun väliin. Tässä jo näin hyvissä ajoin oma kirjakommenttini: teemaan liittyvästi esittelen Booker-palkinnon vuonna 2016 voittaneen eteläkorealaisen Han Kangin kirjan Vegetaristi. Kirjassa on kolme osaa, joissa kertoja on eri. Kaikki kolme tarinaa ovat todella vahvoja ja herättävät kysymyksiä.
Ai miten tämä liittyy perheeseen, no, ensimmäisen tarinan kertoo Yeong-hyen aviomies. Hänen vaimonsa ryhtyi yhtäkkiä vegetaristiksi ja se mullisti koko perheen elämän. Toisessa tarinassa kertojana on Yeong-hyen taiteellinen lanko, joka ei saa mielestään Yeong-hyen mongoliläiskää. Kolmas tarina on Yeong-hyen siskon kertomus heidän lapsuudestaan, nuoruudestaan ja nykyhetkestä.
Voimakas kirja; viimeisen sivun jälkeen jäin miettimään mistä kirja oikein kertoo; mielisairaudesta, perhesuhteista, väkivallasta, naisen oikeudesta omaan kehoonsa vai jostain ihan muusta.
Nappasin kirjan kirjaston pikalainahyllystä ja lukaisin sen myös pikavauhtia, sen verran hyvin kirja piti otteessaan."

Tässä kokoontumisessa taisi tulla lukupiirikokoontumisten epävirallinen nauruennätys, kiitos Tupunavitsin ja Pat Boothin..! Seuraavalla kerralla tunnelmat lienevät toisenlaiset, kun kokoonnumme kesäisen kauniiseen Poriin ja keskustelemme kirjoista, joita yhdistävät RIKOKSET.

Kirjaperhosten puolesta,

Knarp.

esietenev%C3%A4t.jpg

 

maanantai, 15. tammikuu 2018

Kirjoja kirjoista

IMG_7715.jpg

Seitsemän kirjaperhosta paikalla - huraa! Edellisen kerran perhoskato ei mitenkään voi johtua kokoontumispaikasta eli kotikaupungistani Porista, eihän.. Nyt kuitenkin keskustelimme Nasumurmelin luona Tuusulassa kirjoista, joiden yhdistävänä teemana olivat kirjat, lukeminen, lukupiirit.. tai näin ainakin kuvittelin, ja kyllähän se aika hyvin meni. Tuttuun tapaan kirjaperhoset osaavat muokata teemat mieleisekseen. Tärkeintä ovat hyvät keskustelut ja viihtyminen kirjojen parissa, ja tämä tavoite toteutui jälleen 110-prosenttisesti. Kuvassa yläpuolella on kahvipöytä perhoshyökkäyksen jälkeen - sitten siirryttiin asiaan!

Ensimmäisenä lukemansa kirjan esitteli Paavo, jonka kirja oli Nina Georgen Pieni kirjapuoti Pariisissa vuodelta 2013 (suomeksi vuonna 2016). Kirjan päähenkilö on Jean Perdu -niminen kelluvaa laivakirjakauppaa Pariisissa pitävä keski-ikäinen mies. Hän tuntee kirjat ja ihmiset, ja hänen kirjakauppansa on itseasiassa kaunokirjallisuusapteekki, josta löytyy kullekin ihmiselle juuri hänen tilanteeseensa sopiva kirja. Kuten lääkkeidenkin kanssa, vain oikea tuote käy ja sivuvaikutuksiin täytyy varautua. Perdun menneisyydestä on muistona entiseltä tyttöystävältä tullut avaamaton kirje, jonka kirjakauppias eräänä päivänä päättää lukea. Sen johdosta kirjakauppias laivoineen lähtee kirjoineen normaalia pitemmälle matkalle selvittämään menneisyyden solmuja. Paavo piti kirjasta ja siitä kirjoihin kohdistuvasta innostuksesta, mikä kirjasta välittyi. Loppuratkaisu ei ehkä täysin ollut Paavon mieleen, mutta kokonaisuutena kirja oli Paavon mielestä varsin nautittava. Minä ehdin jo kokoontumisessa väittää myös lukeneeni tämän kirjan, mutta sekoitin sen Nicolas Barreaun kirjaan Meillä on aina Pariisi, joka on myös erittäin viehättävä kirja.

Tupunavitsi oli lukenut zimbabwelaisen, yhteiskunnallisesti aktiivisen kirjailijan Petina Gappahin kirjan Muistojen kirja vuodelta 2015 (suomeksi 2017). Kirjan nimi liittyy myös kirjan päähenkilöön, joka on nimeltään Memory. Memory on  taustaltaan mustaihoinen mutta väreiltään valkoinen, eli hän on albiino, ja tästä syystä syrjitty omiensa joukossa. Memory on saanut syyttömänä kuolemantuomion valkoihoisen miehen surmasta, ja istuu vankilassa odottamassa tuomion täytäntöönpanoa. Amerikkalainen lehtinainen kiinnostuu Memoryn tapauksesta ja pyytää häntä kirjoittamaan tarinansa - kertomus voisi jopa edistää Memoryn mahdollisuuksia saada tuomionsa kumottua. Memory kirjoittaa ja kirja on Memoryn ääni kohtalostaan albiinona mustien kulttuurissa. Kirja sisältää paljon yhteiskunnallista kuvausta, Memoryn lapsuuden tapahtumia ja ennen kaikkea vankilan arkea, joka on varsin usein raakaa. Tupunavitsi piti kirjasta, mutta totesi sen jättävän kaikki isot kysymykset auki. Vapautuiko Memory, kuka surmasi miehen, jonka surmasta Memoryä syytettiin - kirja ei kerro. Joitain lapsuuden vääryyksiä sentään selvisi.

IMG_7714.jpg

Helunan kirja oli tietokirja ja kuin tämänkertaisen teeman ruumiillistuma - Kaisa Neimalan ja Jarmo Papinniemen Lukukirja -  Kirja kirjoista vuodelta 2008. Kirja on ollut pitkään Helunalla hyllyssä, mutta hän ei ole saanut sitä luettua ennen kuin nyt. Teos on kirjallisuustoimittajien lukemaan innostava kirja, jossa suositellaan eri kirjoja erilaisin hauskoin luokitteluin kuten esimerkiksi "Lue ja naura", Lue ja kummastele", "Lue ja häikäisty", "Lue ja liikutu", "Perusasioita: Rakkaus" ja "Perusasioita: Kuolema". Heluna sai kirjasta paljon lukuvinkkejä, ja omiin lukumuistoihin oli mukava palata silloin, kun toimittajat kuvailivat kirjaa, jonka Heluna jo oli lukenut. Kirjassa oli myös otteita siihen valituista kirjoista. Heluna päätti Lukukirjan ansiosta viimeinkin ottaa lukulistalleen  Lue ja kummastele -kategoriaan sijoitetun  Mikko Rimmisen Pussikaljaromaanin, jota hän on karttanut,  sekä etsiä käsiinsä suosikkikirjailijansa Erlend Loen Tosiasioita Suomesta Lue ja naura -kategoriasta, sillä kyseinen kirja on hänellä vielä lukematta. 

Nasumurmelilla olivat tällä kertaa hyvät unenlahjat vieneet voiton hyvästä kirjasta. Nasumurmeli oli päässyt Linn Ulmannin Rauhattomat kirjassa vuodelta 2015 (suomeksi 2016) sivulle 78. Kokonaissivumäärä olisi ollut 379... Kirja kertoo iäkkäästä isästä ja tyttärestä, jonka on tarkoitus kirjoittaa isänsä vanhenemisesta kirja. Kirjan suunnittelu on kuitenkin venynyt ja vanhuus on ottanut isästä niin suuren otteen, että muistelun kanssa on jo niin ja näin. Kirjasta tulee toisenlainen kuin oli ajateltu. Nasumurmeli totesi kirjassa olevan ylipitkiä lauseita, ja lukunäyte vahvisti tämän - järkyttävää! Ovatko pisteet olleet jotenkin kortilla? Nasumurmeli totesi kuitenkin, että kirja vaikutti niin kiinnostavalta, että hän ilman muuta aikoo lukea sen loppuun.

Jänis oli ensin ajatellut esitellä lukupiirissä häneen vaikutuksen tehneen Anna-Leena Härkösen kirjan Valomerkki, mutta koska lukupiirissä on myös teemojen tulkintaa vahtaava ja asioista huomautteleva sääntöfriikki (kuka lie...), hän oli kuitenkin valinnut toisen kirjan. Jäniksen kirja oli näin ollen Kaisa Haatasen Meikkipussin pohjalta vuodelta 2015. Kirjan päähenkilö on Tytti Karakoski, jonka elämässä on hyvin paljon yhteneväisyyksiä kustannusalalla työskentelevän kirjailijan omaan elämään, ja onpa kirjassa Jäniksen kuuleman mukaan myös hyvin paljon sattumuksia, jotka Haatanen on julkaissut aiemmin omina facebook-päivityksinään. Päähenkilö on 50-kympin tienoilla oleva nainen ja kirja edusti "turkey lit"-genreä.. ("Chick litissä" päähenkilöt ovat nuorempia...) Rimarinna koki "turkey lit" -ilmaisun kovin tylyksi ja yritin helpottaa hänen oloaan toteamalla, että sinä jäät nyt liikaa kiinni tähän kalkkunan ulkoiseen olemukseen, mutta sain vastauksen, että kuinka muuten se olisi otettava.. Niinpä niin.. Tuskin tässä genren nimeämisesä kalkkunan sisäistä olemusta on tosiaan mietittykään... Mutta Haatasen kirja menee kuitenkin pinnan alle ja käsittelee mm. ikäkokemuksia, fobioita ja perhesuhteita. Kirjaa lukiessa oli saanut nauraa ääneen, ja kyllähän se kirja alkoi kovasti kiinnostaa, genremäärityksestä huolimatta!

Kalkkuna.jpg

Rimarinnan kirja oli Kyllikki Villan Pakomatkalla - toinen lokikirja vuodelta 2007. Kirja oli päiväkirja Kyllikki Villan 68-vuotiaana tekemältä pitkältä ulkomaanmatkalta, jonka hän suuntasi loppujen lopuksi Afrikkaan. Päiväkirja teki hyvin autenttisen vaikutelman, osa kirjoituksista oli lyhyitä, vain muutaman rivin mittaisia ja osa pitempiä pohdintoja. Päiväkirjaa on siis tuskin paljon muokattu julkaisua varten. Ammatiltaan Villa oli kielenkääntäjä, ja hän pohti päiväkirjassa myös mahdollisuuksiaan tehdä rakastamaansa työtä eläkeiän ohittaneena. Rimarinna totesi kirjan olevan ennen kaikkea henkilökohtainen prosessi, jossa taustalla oli päättynyt ihmissuhde, ja matkalla olo oli jo sinänsä tärkeää, ei niinkään perille pääseminen. Villa myös pohti elämänsä suuntaa, ja tämä muistuttaa hyvin, että elämällä on merkitystä ikääntyneenäkin eikä iän vuoksi pidä unohtaa elämistä, sen laatua ja merkityksiä. Rimarinna luki  kirjan toista kertaa, ja totesi kiinnittäneensä nyt huomiota sellaisiin asioihin, jotka ensimmäisellä kerralla menivät ohi.

Oma kirjani oli australialaisen Markus Zusakin natsi-Saksaan ja toisen maailmansodan aikaan sijoittuva Kirjavaras vuodelta 2005 (suomeksi 2008). Kirjan kertoja oli Kuolema, joka arvatenkin oli noihin aikoihin hyvin kiireinen, mutta hänelle jäi mieleen sisukas, pieni tyttö, jonka veljen hän nouti pois. Veljen hautajaisissa tapahtui ensimmäinen kirjavarkaus, kun tuolloin 11-vuotias Liesel Meminger nappasi itselleen haudankaivajalta maahan pudonneen Haudankaivajan käsikirjan. Lieselin äiti oli vakavasti sairas ja hallinnon epäsuosiossa, joten Liesel päätyi kasvatusvanhempien huomaan. Liesel opetteli kasvatusisänsä kanssa kunnolla lukemaan, ja kirjavarkauksiakin tapahtui lisää.. Vaikka kirjan aihepiiri oli rankka, sisälsi se myös iloa, rakkautta ja hauskoja kohtia. Mielenkiintoinen kirjallinen ratkaisu oli paljastaa useissa tapauksissa jo etukäteen, milloin ja miten kirjassa keskeiset henkilöt tulevat kuolemaan ja montako kirjaa Liesel tulee varastamaan. Tämä johtui siitä, että Kuolema ei pitänyt yllätyksistä. Minä usein kartan sotaan liittyviä kirjoja, mutta olen iloinen, että luin tämän.

Kirjapino13012018.jpg

Seuraavan kerran kokoonnumme huhtikuussa Rimarinnan luona Vantaalla. Nasumurmeli määritteli uuden teeman ja se on "perhe ja perhesuhteet". Näitä asioita jo rönsyävissä keskusteluissamme sivuttiinkin, joten mielenkiintoinen kokoontuminen on jälleen tulossa..!

Kirjaperhosten puolesta, Knarp.

tiistai, 19. joulukuu 2017

Perhonen Pro 3.0

Lyhty.jpg

Onko lukupiirimme henkitoreissaan? Toivottavasti ei. Joka tapauksessa Poriin kokoontui vain kolme kirjaperhosta keskustelemaan kirjoista, joita yhdistävä teema oli "Asiantuntijat, ammattilaiset ja spesialistit". Hyvin monella meistä on ollut kovatahtinen syksy, mikä sitten näkyi sekä osanottajien että luettujen kirjojen määrässä. Mutta hyvin pärjäsimme kolmestaankin ja keskustelu oli vallan erinomaista.

Teeman viime kerralla meille antanut Paavo paljasti, että hän sai idean teemaan Anneli Kannon kirjasta Pyöveli. Myös pyövelin työ vaati aikanaan paljon osaamista ja ammattitaitoa, ja tämä ammattikunta sai usein oppinsa Saksassa. Naureskelimme ajatukselle "asiakaslähtöisestä pyövelistä", tässä tapauksessa kokemus asiakasuhteesta on varmasti ollut hyvin yksipuolinen... Paavo oli kuitenkin valinnut kokoontumiseemme toisen kirjan, ja se oli Leena Kurikan Hevosesta vuodelta 2008. Paavo on ajautunut hevoshulluuden syövereihin ja suunnittelee kiivasti rakkaan lapsuuden ja nuoruuden aikaisen harrastuksen elvyttämistä, joten suomalaisen hevoskuiskaajan kirja hevosten kanssa toimimisesta oli tähän hätään vallan erinomaista luettavaa. Paavo piti kirjaa muutenkin hyvin ansiokkaana ja totesi, että kaikkien hevosten kanssa tekemisissä olevien kannattaisi lukea tämä tietokirja, joka hyvin selkeästi osoittaa ne asiat, joissa kommunikointi hevosen kanssa usein menee metsään.

Oma kirjani oli Susanna Makaroffin Homeäidin päiväkirja tältä vuodelta. Kirjoittajan voi sanoa tulleen tahtomattaan asiantuntijaksi vakavaan sisäilmaongelmaan, siihen liittyviin tutkimuksiin, oikeudenkäynteihin ja muuttamiseen liittyvissä asioissa. Kirja kuvaa perheen vuosia kestänyttä painajaista, jonka keskellä yritettiin kaikesta huolimatta elää mahdollisimman onnellista ja tavallista elämää. Perheen jäsenet osoittivat kuitenkin kaikki sen, että kun on pakko, jaksaa uskomattoman paljon. Ja kyllä tämän perheen henkiset voimavarat olivat melkoiset. Heillä oli taitoa, osaamista ja henkistä kanttia hoitaa asioita perusteellisesti ja huolellisesti. Kun taloyhtiössä sairastuneesta perheestä tehtiin syntipukki valtaviin remonttikuluihin ja koko taloyhtiön kattavan homeongelman ilmenemiseen, tälle osaamiselle oli käyttöä. Kirjassa sai myös kokea sen, että kun rahasta puhutaan, totuudestakin tulee varsin muuttuva käsite. Jopa joillakin "asiantuntijoilla" omatunto venyi ja paukkui maksajan mukaan. Kirja kannattaa ehdottomasti lukea ymmärtääkseen sisäilmaongelmiin liittyvää monitahoista vyyhteä, mutta jo ihan jännittävyytensä ja ansiokkaan kirjoitustyylinsä takia.

Tupunavitsin kirja oli Aki Hietalan Mauno Kuusisto - Kauniiden laulujen laulaja, ja kirja oli varsin ajankohtainen valinta, sillä Mauno Kuusiston syntymästä oli tänä Suomen juhlavuonna kulunut 100 vuotta (Mauno Kuusisto s. 3.11.2017  ja k. 29.8.2010). Kirja oli myös siinä mielessä Tupunavitsille ajankohtainen, että se oli Aki Hietalan musiikin opintoihin liittyvä pro gradu -työ, ja gradu on myös Tupunavitsillä omissa opinnoissaan pian edessä.  Kirjaprojekti kesti vuodesta 2001 vuoteen 2007, joten Hietala ei pitänyt mitään kiirettä gradunsa kanssa (Tupunavitsillä on kireämpi aikataulu). Kirja arvatenkin keskittyi Kuusiston musiikkiuraan ja lähteenä olivat mm. Mauno Kuusiston ja hänen vaimonsa Kuusiston urasta pitämät leikekirjat. Kuusisto oli lyyrinen tenorilaulaja, joka profiloi itsensä tiukasti kauniiden laulujen laulajaksi eikä hän esimerkiksi lähtenyt iskelmämusiikin pariin, vaikka häntä sinne houkuteltiin. Yksi Mauno Kuusiston tunnetuimmista kappaleista on "Kertokaa se hänelle"

Kirjat.jpg

Myös yksi poissaolijoistamme lähetti raportin lukemastaan kirjasta:

Jänis:

Spesialistina ex-jääkiekkoilija

Nappasin kirjaston pikalainahyllystä ex-jääkiekkoilija Tommi Kovasen omaelämänkerrallisen kirjan Kuolemanlaakso. Normaalissa SM-liigan jääkiekko-ottelussa häntä taklataan rajusti takaapäin, eikä mikään ole sen jälkeen kuten ennen. Taklauksen jälkiseuraamuksena hänellä diagnosoidaan aivovamma ja hän joutuu lopettamaan uransa, joka on ollut lähes tärkeintä hänen elämässään. 

Kukaan ei ota vastuuta tapahtuneesta, ja Kovasta kehotetaan olemaan asiasta hiljaa. Vamman seurauksena Kovasen tunteet alkavat kadota, ja hän ei enää hallitse itseään. Tulee avioero, työpaikka menee ja paljon vaikeuksia. Jossain vaiheessa, kuolemanlaaksossa, Kovanen havahtuu ja lähtee pyrkimään kohti valoa. 
Hän myös tapaa kirjan toisen kirjoittajan Jenny Rostainin ja heidän suhteensa lienee se parantava voima.

Lätkämaailma ei ole ihan tutuinta, mutta pukukoppielämä lienee tuttua kaikille joukkuelajeja harrastaneille. Kirja piti otteesaan reilusti yli puolivälin, mutta sen jälkeen huomasin välillä selailevani sivuja, kun en jaksanut innostua. Kirjassa oli ikuisesta aivovammasta huolimatta valoisa loppu, joten se tuli luettua.

Tässä lainaus kirjasta: 

”Pienenä poikana jäällä kuulin tarinan miehestä, jota oli taklattu selkään. Mies oli muuttunut sen seurauksena, kadonnut täysin koko kuvasta. Puhuttiin, että nykyään hän kulki kuin elävä kuollut, ilman valoa silmissään. Ja tuota taklausta ja sen seurauksia alettiin kutsua kuolemanlaaksoksi.”
– Tommi Kovanen
 

*******

Seuraavan kerran lukupiiriä emännöi Nasumurmeli. Uusi teema tuli minulta, ja se on kirjat kirjoista, lukemisesta, lukupiireistä, lukijoista... Toivottavasti silloin perhostellaan isommalla porukalla.

Kirjaperhosten puolesta,

Knarp.

Pehmoperhonen.jpg

torstai, 26. lokakuu 2017

Vapaa kuin taivaan perhonen

IMG_7688.jpg

Sää oli epävakainen ja myrskyn merkit ilmassa, kun kokoonnuimme Paavon luo keskustelemaan vapaudesta. Teeman oli edellisellä kerralla valinnut Tupunavitsi. Elämän turbulenssiakin oli ollut perhosilla sen verran, että paikalla oli vain neljä perhosta. 

Paavo esitteli jo nimen perusteella varsin hyvin poppoollemme sopivan kirjan, Pirkko Vekkelin ja Liisa Jäppisen Tätinä taipaleella vuodelta 2012. Vekkeli on entinen Glorian toimittaja, Jäppinen puolestaan Eevan entinen päätoimittaja, joten kirjoittaminen oli "tädeillä" hallussa. Naiset olivat tehneet tavattuaan toisensa nopean päätöksen lähteä yhdessä vaeltamaan Santiago de Compostelalle - ystävystyminen tapahtui sitten taipaleen varrella. Heidän tavoitteensa oli itse vaellus, ei niinkään määränpäähän pääseminen. He vaelsivatkin neljänä eri vuonna pätkiä reitistä, eikä vaeltaminen ollut heille mitään ryppyotsaista suorittamista. He söivät hyvin, nukkuivat välillä pitkään, saattoivatpa juoda viiniäkin ja mennä välillä hotelliin. Matkanteko oli vapautta arjesta ja suorittamisesta, nämä naiset nauttivat olostaan ja tekivät aivan omanlaisensa vaelluksen. Kun on vapaus valita, niin miksipäs ei? Tästä tuli itsellekin sellainen olo, että jopa hieman jalkavaivaisenakin voisi lähteä vaeltamaan, omin tavoittein ja päämäärin!

Tupunavitsi ei ollut tällä kertaa löytänyt itse valitsemastaan teemasta järin mielekästä luettavaa. John Irvingin Vapauttakaa karhut! vuodelta 1968 (suomeksi 2012) oli niin sekalaista kohellusta sisältävä kirja, että Tupunavitsi epäili kirjailijan olleen kirjaa kirjoittaessaan jonkinmoisessa pöllyssä. Toki kirjassa oli juonikin.  Opiskelijat Siggy ja Graf ostavat moottoripyörän ja lähtevät reissuun. Heitä kuitenkin mietityttää eläintarhan eläinten tilanne - kuinka ne vielä voisivat elää vapaana? Erinäisten suolasirotinten varastelujen, maailmanhistoria- ja sotamuisteloiden, yövartijan kyttäämisen ja ampiaisten pistoista aiheutuneen sairaalakeikan jälkeen ollaan tilanteessa, että Graf lähtee tyttöystävänsä kanssa vapautusretkelle, vangitsee yövartijan ja vapauttaa eläimet. Lopputulos on sama kuin Tupunavitsin kokemus koko kirjasta: sekamelska.  

009.jpg

Luin tällä kertaa kokoontumiseen kaksi kirjaa.  Ensimmäinen oli Nanna Mikkosen Vapaudu - polku hyvään elämään tältä vuodelta. Mikkosen kirja oli vain 129-sivuinen, kauniisti kuvitettu ja taitettu teos, joka jätti hyvän mielen. Nanna Mikkosen elämän voisi kuvitella olleen melkoista kiiltokuvaa, mutta näin ei kuitenkaan ole vaan Mikkonen on joutunut taistelemaan huonon itsetunnon, kipujen ja sairauksien kanssa. Nyt hänen tilanteensa on hyvä, ja tähän tilanteeseen hän on päässyt ayurveda-ruokavalion ja meditaation avulla. Toinen lukemani kirja oli OSHOn Rakkaus, vapaus, yksinolo - ihmissuhteiden kolme ulottuvuutta,  intialaisen edesmenneen gurun OSHOn puheista koottu kirja, joka oli ilmestynyt englanniksi vuonna 2001 ja suomeksi vuonna 2013. Kirjassa vapaus katsotaan ihmisen perusominaisuudeksi, ja OSHO tyrmää deterministisen kohtalouskon. Kohtaloon uskominen voi toki olla ihmisen valinta, jolloin hän itse valitsee vankilansa, mutta lähtökohtaisesti ihminen on vapaa tekemään elämästään sen minkä tahtoo, elämä on "tabula rasa". Myös rakkauden olemuksen toinen puoli on vapaus, sillä aito rakkaus perustuu vapauteen, ei riippuvuussuhteisiin tai sitoutumiseen.

Myös Nasumurmeli oli lukenut kaksi kirjaa. Ensimmäinen oli Ingo Schulzen Adam ja Evelyn vuodelta 2011. Kirja sijoittui Saksaan aikaan ennen muurin murtumista, ja Adam ja Evelyn elivät Itä-Saksassa. He kaipasivat vapaampaa elämää, jota ajattelivat länsipuolen tarjoavan. Ajatukset eivät kuitenkaan edenneet toiminnan tasolle ennen kuin Evelyn yllättää Adamin verekseltään toisen naisen kanssa. Evelyn saa tästä kimmokkeen ja lähtee länteen etsimään onneaan. Adam lähtee perään, ja he tapaavat erinäisten vaiheiden jälkeen toisella puolella. Kirja kuvasi paljon matkantekoa ja rajan ylityksiä - Länsi-Saksaan mentiin Unkarin kautta. Länsi ei ollutkaan Evelynille ja Adamille niin suuri edistysaskel ja vapauden ilmentymä kuin he olivat kuvitelleet, eikä tämä kirjakaan ollut Nasumurmelin mielestä mitenkään parhaasta päästä.Toinen Nasumurmelin lukema kirja oli kotimainen, Maarit Verrosen dystopia Karsintavaihe vuodelta 2008. Kirjassa sirutetut ihmiset liikkuvat maailmassa, jossa työ määrittelee ihmisen identiteetin. Ihmisillä on viivakoodit, josta voi lukea heidän tekemänsä työn. Kirjassa vapaus tulee esille lähinnä sen puuttumisen kautta - kontrolli ja vapauden rajoittaminen ovat arkipäivää. Synkeästä aiheesta huolimatta kirja oli mielenkiintoinen.

008.jpg

Jänis ja Rimarinna eivät pääseet paikalle kokoontumiseen, mutta olivat silti lukeneet kirjan - alla heidän raporttinsa:

Jänis

"Tässäpä tätä vapautta; Torgny Lindgrenin Pylssy (vuodelta 2003) ei ole missään tapauksessa helpoin luettava (nukahdin joka ilta kirjan ääreen), mutta luettua se tuli loppujen lopuksi. Pylssy kertoo vapaudesta puhua totta, olla luova, elää ja kirjoittaa luvalla tai ilman. 
Ruotsalaista nykykirjallisuutta, joka meinasi viedä minusta voiton. Tapahtumat sijoittuvat pieneen kylään Pohjois-Ruotsissa. Pylssy on ruokaa, ettäs tiedätte ja parasta pylssyä etsittiin kirjassa pitkään ja hartaasti. Seuraavaksi luen jotain helpompaa...."

Rimarinna

"Oli vähän sattumankauppaa, että päädyin lukemaan vapausteemaan nimenomaan Suzanne Collinsin megasuositun Nälkäpelin. Olin kyllä tietoinen (lähinnä elokuvista) ja koko tematiikka tuntui niin överiltä ja turmeltuneelta, etten ole todellakaan halunnut edes lasten kanssa mennä leffoja katsomaan - vaikka yleensä suostun kaikkeen, joka on sallittu alle 16-vuotiaille.

Kesälomani ensimmäinen pätkä oli juuri alkanut ja olin lukenut koko kesälukemistoksi varatusta pokkaripinosta pari ensimmäistä sivua todetakseni vain, että ne ovat niin täynnä onnellisia ihmisiä ja perheitä ja parisuhteita, etteivät ne todellakaan sopineet silloiseen mielentilaani, joka kaipasi jotain vähemmän veistä haavassa kääntävää. Kysyin tyttäreltäni, sattuisiko hänellä olemaan jotain luettavaa minulle ja hän ehdotti Nälkäpeliä. En todellakaan. En halua sellaista mässäilyä silmileni, jossa valtiovalta pakottaa lapset urheilujuhlan hengessä ja hymyssä suin tappamaan toisiaan. Mutta muiden vaihtoehtojen puuttuessa suostuin lopulta aloittamaan. Lopetan sitten heti jos se on niin huono kuin oletan, julistin.

Ei ollut huono. En lopettanut. Itse asiassa luin siltä istumalta loppuun saakka. Nälkäpeli oli huikea. Se ei ollut lapsen tappamisella mässäilyä vaan todella taidokas ja monitasoinen kirja, jonka rivien välistä voi löytää loputtomasti viitteitä omaan yhteiskuntaamme ja sen kehitykseen. Melko selvästi tästä ajasta oli piirretty kuvitteellinen jana antiikin Kreikan rappioon. Nälkäpeli sijoittui jonnekin tuon janan loppupuolelle tulevaisuuden ympäristössä, jossa luontokin on jo ottanut tappionsa. Aion lukea sen vielä uudelleen, koska tiedän hotkiessani missaaneenikin paljon viittauksia. Raakuus ja julmuus, joka on hyvin ilmiselvää otsikkotasolla, jää itse kirjassa tietyllä tavalla täysin varjoon ja pääpaino on inhimillisessä selviytymisessä. Hyvän ja pahan käsitteet eivät ole sarjakuvamaisen helppoja, niin kuin eivät oikeassa elämässäkään. Harmaan eri sävyjä on paljon, mutta värejä myös.

Vapaus on hyvin keskeinen elementti kirjassa. Tai ehkä ennemminkin vapauden rajoittaminen ja toisaalta se, miten melkein tilanteessa kuin tilanteessa on mahdollista löytää vapauttaan. En kerro juonesta enempää, etten kokemusta pilaisi jos joku päätyy kirjan lukemaan.

Nälkäpelin jälkeen piti tietysti lukea myös kaksi muuta osaa, jotka olivat kyllä hyviä nekin - joskaan eivät minusta aivan ensimmäisen veroisia. Kaikki 4 elokuvaa tuli myös katsottua. Luonnollisesti ne kertovat tietyllä tavalla eri tarinaa. Kirjassa asiat "tapahtuvat" suurelta osin Catnissin pään sisällä, eikä sellaista saa helposti valkokankaalle. Toisaalta leffoissa oli näkökulmia, joita kirjoista ei löytynyt ja jotka osaltaan täydensivät kyllä hyvin kokonaiskuvaa. Kirjojen syvyys on tietenkin aivan totaalisen eri kaliiperia.

Huikea lukuelämys, jota voin todella suositella!"

Seuraavan kerran tapaamme luonani Porissa, ja teemana ovat Paavon valinnan mukaisesti "Asiantuntijat, spesialistit ja ammattilaiset". Spessua Perhosille?

011.jpg

sunnuntai, 25. kesäkuu 2017

Kirjojen aika

IMG_7591.jpg

Sen verran suunnitelmat ehtivät jo muuttua edelliskerrasta, että kokoonnuimmekin aikateeman pariin Tupunavitsin luo. Osanotto oli jälleen varsin hyvä, seitsemän perhosta! Keskustelut rönsyilivät hyvin jo kahvipöydän ääressä ennen kirjojen esittelyäkin; puhuimme mm. luovuudesta ja sen erilaisista ilmenemismuodoista.

Ensimmäisenä lukemansa kirjan esitteli meille Paavo ja hänen kirjansa oli Majgull Axelssonin Kuparienkeli vuodelta 2011 (suomeksi 2012). Kirjan keskiössä oli korkealla vuoren rinteellä sijaitseva kuppila, kuppilan emäntä Minna ja hänen asiakaskuntansa. Tulva-aika loi poikkeustilanteen, ja kirjassa käsiteltiin kuppilan asiakkaiden elämää, joissa kulissit olivat jotain ihan muuta kuin todellisuus. Paavo totesi, että kirjoittaja oli selvästi taitava ja kirjassa oli paljon hienosti kuvattuja asioita. Mutta siihenpä ne kehut sitten jäivätkin. Kirja jätti Paavon täysin kylmäksi, se tuntui tekemällä tehdyltä ja väsäämällä väsätyltä, ajatukset teennäisiltä. Takakansi lupaili huumoria, mutta Paavon mielestä Kuparienkeli oli täysin huumoriton ja synkkä. Kirja ei sisältänyt jännitystä saatikka romantiikka. Paavo jäi ihmettelemään, miksi tällaisia kirjoja ylipäätään tehdään. Kuparienkeli tarkoitti kirjassa muuten päähenkilö Minnan omaatuntoa ja myös suojelusenkeliä.

S. T. Ressin kirjavalinta oli onnistunut vähän paremmin, vaikka hän ei ollut ehtinyt vielä lukea kirjaa loppuun saakka. Kirja oli tänä vuonna Suomen juhlavuoden hengessä ilmestynyt Petri Tammisen Suomen historia. S. T. Ressi oli varannut kirjan kirjastosta ja saanut sen vain muutamaa päivää ennen kokoontumista. Myös S. T. Ressin avomies oli tahollaan varannut saman kirjan ja S. T. Ressi naureskelikin kommunikaation puutteelle. Kirja sisälsi Petri Tammisen kokoamia aitoja ihmisten muistoja Suomen itsenäisyyden ajalta, ts. paljon pieniä juttuja. Mitään yhtenäistä juonta kirjassa ei ollut, muistoja oli laidasta laitaan, mutta kirja eteni kronologisesti. Petri Tammisen oma ääni välittyi myös muistojen kautta lukijalle. Kirjassa muisteltiin mm. Helsingin olympialaisia ja keskioluen tuloa kauppoihin. Erityisesti jäi mieleen S. T. Ressin kertoma juttu, jossa lapselle oli sanottu, että sorrettuja pitää puolustaa, ja koska lapsi oli kuullut, että Kekkosta sorretaan, hän oli joka ilta iltarukouksessaan rukoillut Kekkosen puolesta. Lapselle oli myöhemmin todettu Kekkosen pitkän valtakauden kuluessa, että vähempikin rukoilu olisi riittänyt.

Zperhoshame.jpg

Kauniissa perhoshameessa paikalle hulmahtanut Heluna esitteli meille Kate Atkinsonin kirjan Elämä elämältä vuodelta 2013 (suomeksi 2014). Kirjassa päähenkilö Ursula syntyy ja kuolee aina uudestaan ja uudestaan, eli kirjassa on yhteneväisyyksiä Päiväni murmelina -elokuvan kanssa. Ursula syntyy uudestaan aina samaan aikaan ja samaan maailmaan. Välillä kerrrotaan Ursulan elämästä jonkun toisen näkökulmasta ja pieniä muutoksia alkaa tapahtua. Ursula muistaa jotain aikaisemmista elämistään, ja alkaa tehdä uudenlaisia valintoja, jotka muuttavat elämänkulkua. Kirja oli tuntunut aluksi vähän tylsältä, mutta kun siinä pääsi vauhtiin, eteni lukeminen hyvin ja kirja oli erittäinkin nautittava. Toisto ei ollut kirjassa ongelma, vaikka niin olisi voinut kuvitella. Tämä kirja on saanut vuonna 2013 arvostetun brittiläisen Costa-kirjallisuuspalkinnon. Kate Atkinsonin kirjoja kehuttiin lukupiirissä laajemminkin. 

Nasumurmeli oli lukenut Ata Hautamäen kirjan Kadonneet muistot vuodelta 2012. Kirja sijoittuu Helsinkiin, jossa erakoitunut kelloseppä Jouni asuu kissansa Philip Marlowen kanssa ja saa tietää sairastavansa parantumatonta sairautta. Jounilla on toisessa jalassa proteesi vuosia sitten tapahtuneen vakavan auto-onnettomuuden seurauksena. Jalan lisäksi auto-onnettomuudessa meni myös paljon muistoja. Onnettomuuteen hän joutui silloisen naisystävänsä kanssa, ja kumpikin hävitti kolarissa muiston yhteisestä lapsesta, joka oli ollut onnettomuuden aikaan hoidossa. Nyt parinkymmenen vuoden jälkeen muisto lapsesta on palannut Jounin mieleen, ja hän lähtee oman elämänsä etsivänä Ruotsiin poikaansa jäljittämään. Poika löytyykin ja paljastuu narkkariksi, ja tätä kautta Jounikin joutuu mukaan huumeporukoiden välienselvittelyihin ja hänet hakataan. Ruotsista löytyy pojan lisäksi myös lapsenlapsi. Kirjaa luonnehdittiin historialliseksi dekkariksi, vaikka perinteisellä tavalla dekkari se ei ollut. Nasumurmeli totesi kirjan olleen ihan mielenkiintoinen muttei mikään suuri elämys. Kiinnostavaa oli myös se, että kirjailija asuu nykyään Teiskossa, jossa lukupiirimme Paavokin asustaa!

IMG_7584.jpg

Tupunavitsi oli lukenut Marlo Morganin kirjan Viesti ikuisuudelta vuodelta 1998 (suomeksi 1999). Kirja tarinassa liikutaan Australian alkuperäiskansan eli aboriginaalien parissa. Nuori aboriginaalinainen synnyttää kaksoset, tytön ja pojan, jotka kuitenkin otetaan häneltä pois. Poika joutuu Amerikkaan  ja ajautuu huonoon elämään, tyttö puolestaan palaa myöhemmin Australiaan heimonsa pariin. Myöhemmin tämä tyttö, Beatrice, siirtyy jälleen valkoisten joukkoon ja ottaa asiakseen ajaa alkuperäiskansan etuja. Kaksoset tapaavat toisensa ensimmäisen kerran sitten syntymän 54-vuotiaina. He eivät koe mitään erityistä yhteyttä toisiinsa. Kirjassa puhutaan suuresta ykseydestä ja siitä, kuinka kaikki on samaa energiaa. Kaikki ihmiset nähdään luovina, ilmenemistavat ovat vain erilaiset. Kirjan todettiin kuulostavan paljon nykypäivän joogafilosofialta. Tupunavitsi oli saanut kirjan aikoinaan sedältään, joka oli innostunut henkisistä ulottuvuksista. Hän oli tällöin vuosia sitten lukenut kirjan, mutta ei muistanut enää lukemastaan yhtään mitään. Tupunavitsi koki, että kirja jäi henkevyydessään jotenkin puolitiehen, mutta lukukokemus oli ihan ok. Alkuperäiskansojen sosiaalinen asema ja sortamisen seuraukset tuntuivat tutuilta Tupunavitsin opintoihin liittyvän kirjallisuuden johdosta.

Rimarinnan kirja oli Eckhart Tollen Läsnäolon voima vuodelta 1997, joten kirjalla on tänä vuonna 20-vuotisjuhlavuosi. Rimarinna on kärsinyt neljänkympin kriisistä ja miettinyt aikaa, sen kulumista, ajan puutetta ja sitä, mikä onkaan "parasta aikaa". Tollen ajatuksista on ollut apua, sillä Tollelle ei ole olemassa menneisyyttä tai tulevaisuutta, vain nykyhetki. Tulevaisuuskin tapahtuu aikanaan nykyhetkessä, ja niin tapahtui myös menneisyys. Pienet lapset osaavat Tollen suositteleman hetkessä elämisen taidon. Tollen kirjassa on ajatuksia eri uskonnoista, mutta se ei edusta mitään yksittäistä uskonnollista suuntausta. Rimarinna on kokenut, että Tollen ajatuksista on ollut hänelle hyötyä ja hän on ottanut tavakseen kuunnella, kuinka Tolle itse lukee rauhallisella äänellä kirjaansa - äänikirja löytyy netistä! Kuuntelimme Tollea hetken yhdessä, alkuperäisteos on nimeltään Power of now, eli saksalainen filosofi Tolle on kirjoittanut kirjansa englanniksi. Nykyään hän asuu Kanadassa.

IMG_7587.jpg

Oma kirjani oli turkkilaisen naiskirjailijan Elif Shafakin Rakkauden aikakirja vuodelta 2009 (suomeksi 2010). Kirja sijoittuu kahteen aikaan, 1200-luvulle sekä nykyaikaan, jossa erittäin turvallisuushakuinen ja rutiineissa pitäytyvä kotiruova Ella Rubenstein saa osa-aikatyön kustantamosta ja tehtäväkseen lukea käsikirjoituksen Suloinen rienaus. Käsikirjoituksessa liikutaan 1200-luvulla vaeltavan dervissin, suufi Shams i-Tabrizin ja kuuluisan runoilija Rumin maailmassa, ja oman elämänsä ongelmien kanssa kipuileva Ella vaikuttuu lukemastaan ja ottaa yhteyttä myös suoraan kirjailija Aziziiin. Ellan ja Azizin välille syntyy kirjeenvaihto, joka kehittyy hyvin intensiiviseksi ja henkilökohtaiseksi. Kirjan pääsanoma on rakkaus kaikissa ilmenemismuodoissaan, ja se on myös islamin pääsanoma, mikä on monelta nykyajassa unohtunut. Ella ja Aziz rakastuvat, Shams ja Rumi löytävät toisissaan henkiset kumppanit, eikä maailma ole enää entisellään. Kirja piti hyvin otteessaan ja vei koko ajan lukijaa kohti loppuhuipennusta, joka pitkän odotuksen jälkeen tuntui kuitenkin hieman lattealta.  Mutta kirja oli aivan ehdottomasti lukemisen arvoinen ja kertoi myös sen, että rakkaus on tässä ja nyt, siinä ei mietitä tulevaisuutta eikä menneisyyttä.

Zkirjatorni.jpg

Ainoa poissaolijamme Jäniskin oli lukenut teemakirjan ja lähetti siitä raportin:

"Tässä lyhyt kommentti lukemastani: Elina Hirvosen Kun aika loppuu on oikeasti hyvin kirjoitettu teos (muunlaisiakin on tullut luettua...).

Tartuin siihen monta kertaa kirjastossa, mutta mietin onko se liian vahva ja vaikuttaa minuun liikaa. Sitten rohkaistuin ja nappasin kirjan mukaani. No, olihan se liian vahva. Tuli mieleen nämä kouluampumiset yms. Äiti ja tytär ovat tässä vahvassa roolissa, mutta "ajan lopettajasta" kirjoitetaan jännästi vähän ulkopuolisesti. En halua paljastaa juonta sen enempää, koska kirja kannattaa lukea itse. Jos haluaa lukea tekstiä, joka imaisee mukaansa, kannattaa tarttua tähän, mutta sänkylukemiseksi tämä ei ainakaan minulle sopinut."

Seuraavan kerran kokoonnumme elokuussa Paavon luokse. Teemaksi valikoi Tupunavitsi käytyjen keskustelujen innoittamana meille vapauden. Sitä ennen monilla on vapautta nimeltä loma - lukuisaa kesää!

Kirjaperhosten puolesta, Knarp.