lauantai, 28. elokuu 2021

Perhosjuna

IMG_20210815_083117_resized_20210815_083

Lukupiirillä oli elokuussa luksuskokoontuminen. Tuurista oli varattu lukupiirin käyttöön kokonainen juna, vanhalla Tuurin asemalla sijaitseva höyryjuna - Tuurin junamajoitus. Junassa on yhteensä kuusi hyttiä, ja kun meitä oli paikalla seitsemän, "joutui" kaksi perhosta samaan hyttiin - kylläkin sviittiin! Teemana tässä kokoontumisessa oli Paavon viime kerralla päättämä "hyvä mies". Hyvää miestä käsiteltiinkin pitkän kaavan mukaan, kun kellään ei ollut kiire mihinkään paitsi tietenkin Keskisen kyläkauppaan...

B-.jpgB_tuulihatut2.jpg

Lukupiirin kokoontumispaikaksi valikoitui junan ravintolavaunu, jonne makeat tuomiset kahvin ja teen oheen huolehti Heluna. Meillä oli mm. ihania tuulihattuja niin paljon kuin vain kukin jaksoi syödä! Juttua riitti taas paljon ennen kuin päästiin edes kirjoihin saakka, mutta se vähän niinkuin kuuluu asiaan...

Kirjaesittelyt aloitti Paavo. Hän oli etsinyt hyvää miestä Elly Griffithsin Ruth Galloway -dekkarisarjan avausromaanista Risteyskohdat, joka on vuodelta 2009 (suomeksi 2017). Päähenkilö kirjoissa on arkeologi Ruth Galloway, luututkija, jonka asiantuntemusta poliisissakin usein tarvitaan. Ruthin ja rikostutkija Harry Nelsonin välillä on vahva ammatillinen kunnioitus, mutta myös voimakasta kemiaa, mikä johtaa syrjähyppyyn - Ruth on kyllä sinkku, mutta Harry puolestaan tukevasti naimisissa. Syrjähyppy johtaa  raskauteen. Paavo pohti, että miksi lukija ei tuomitse mokomaa petturia vaan on aina jollain tapaa Harryn puolella tai ainakin ymmärtää tätä. Keskusteluissa tultiin tulokseen, että uskollisuus ei ole hyvän miehen välttämätön ominaisuus eikä se missään nimessä yksinään riitä. Harry Nelson on muullakin tapaa ristiriitainen persoona. Hän on äkkipikainen ja hankalan maineessa, mutta nauttii kuitenkin suuresti työssään arvostusta myös alaisiltaan. Tulimme tulokseen, että Harry Nelson on kaikesta huolimatta hyvä mies!

B_hytti.jpg

Uskollisuudesta tuli aasinsilta Helunan kirjaan. Hän oli lukenut teemaan Aino Räty-Hämäläisen toimittaman Tauno Palon omaelämäkerran Käsi sydämellä vuodelta 1969. Tauno Palollahan on myös tiettävästi ollut avioliiton ulkopuolinen suhde, josta syntyi poika Esko Salminen. Kirjan ilmestymisen aikaan Tauno Palo oli Suomessa superjulkkis, ja tämä näkyy kirjassa. Siinä oletetaan lukijan jo tietävän monia asioita, mikä ei enää nykylukijaan pädekään. Kirjassa on hyvin vähän henkilökohtaisia asioita eikä myöskään elokuvien teosta kerrota juurikaan - teatteriesitykset ovat jääneet paremmin Palon mieleen. Palo oli kirjan ilmestymisen  aikaan naimissa toisen vaimonsa Kirsti Ortolan kanssa. Kirjasta välittyy kuva Tauno Palosta hauskana ja herttaisena miehenä, joka kuitenkin oli aikakautensa ilmentymä sukupuoliroolien suhteen: mies kulki omat polkunsa ja nainen hoiti kodin ja lapset. Tauno Palokin vaikutti kuitenkin olleen ihan hyvä mies.

Jäniksen kirja oli teemaa ajatellen 10+ -valinta! Jäniksen kirjan nimi oli nimittäin Hyvä mies - kyseessä on Leila Tuuren kirja vuodelta 2000. Kirjan päähenkilö on Jorma Andersson, josta kerrotaan, että "Jorma Andersson on hyvä mies, mutta ei ole pienten syrjähyppyjen yläpuolella". Eli jälleen tämä uskollisuus! Tämä Jorma ei kuitenkaan vaikuta hyvältä mieheltä, vaikka hän itse (!) vahvasti sitä mieltä onkin. Hän avioitui naisen kanssa, jonka oli  tehnyt raskaaksi, mutta koska vaimo ei huolehtinut itsestään riittävästi, JOUTUI Jorma etsimään nuorempia naisia. Kun vaimo sairastui, toi tämä jo rakastajattaren kotiin vaimosta huolimatta. Jänis puhisi kiukkua kirjan johdosta - Andersson oli pahimman luokan sovinisti, joka dissasi alati vaimooan ja lapsiaan. Anderssonin omahyväisyys ulottui myös hänen työhönsä historian lehtorina: oppilaiden kuului katsoa häntä ylöspäin. Helunaa tämä nauratti - hänkin on opettaja ja kuvitteli tilannetta, jossa hän lukukauden aluksi sanoisi oppilailleen Andersonin sanoin, että "ette ole arvoisiani". Luulen, että Heluna on kuitenkin valinnut hieman toisenlaisen lähestymistavan! Mutta olimme yksimielisesti sitä mieltä, että Jorma Andersson ei ollut hyvä mies. Ei.

B_k%C3%A4yt%C3%A4v%C3%A4.jpg

Minun kirjani teemaan oli Roope LIpastin Aviotärähdys vuodelta 2020. Kirjan päähenkilö on kaatopaikalla työnjohtajana työskentelevä Jussi, joka on naimisissa Riikan kanssa. Kirjasta käy hyvin pian ilmi, että Jussin ja Riikan avioliitto ei ole terveellä pohjalla. Jussi viihtyy paremmin kaatopaikalla kuin kotonaan, ja Riikka käskyttää miestään ja puhuu tälle hyvin ikävään sävyyn. Jussi matelee ja miellyttää. Hän vaikuttaa olevan hyvin kiltti mies, mutta selittääkö se tämän käytöksen?  Välillä Jussi kuitenkin kapinoi ja tekee Riikalle kiusaa. Vähitellen selviää, että Jussin lapatossumaisuuden taustalla on syyllisyys. Jussi on kirjan kertoja, ja hän ei avaa kaikkea heti, vaan lukija joutuu odottamaan motiivien ja taustojen paljastumista. Tapahtumien edetessä Jussinkin persoona alkaa avautua, eikä tämäkään suinkaan täydellinen ole ja kykenee myös laittomuuksiin. Kirja oli hauska, siinä on veijariromaanimaisia piirteitä ja lopputulemana sanoisin, että kyllä Jussi on hyvä mies. Mutta kannattaa lukea ja varmistua asiasta itse!

Nasumurmeli oli lukenut teemaan Natasha Lesterin vuonna 2019 ilmestyneen kirjan Ranskalainen valokuvaaja, joka ilmestyi suomeksi tänä vuonna. Kirja pohjautuu todellisiin tapahtumiin, ja siinä Vogue-lehti lähettää entisen mallinsa Jessica Mayn sotakirjeenvaihtajaksi Pariisiin. Kirjan tapahtumat sijoittuvat sotavuoteen 1942, mutta osin liikutaan myös uudemmassa ajassa vuodessa 2005. Kirjassa käsistellään paljon naisten asemaa ja naisten kohtelua miehiseksi koetussa maailmassa, ja sieltä löytyy myös tämän kirjan hyvä mies Dan, upseeri, joka kohtelee myös naisia asiallisesti. Huomattavasti ikävämpiäkin tyyppejä on maisemissa! Vaikka kirjassa liikutaan sota-alueilla, ei kirjassa kuitenkaan keskitytä niinkään sotajuttuihin kuin ihmissuhteisiin. Tämä kirja puuttuu kirjatornista, koska kirja unohtui Nasumurmelilla Tampereella autoon. Huonommin kävi villatakille, joka jäi junaan. Ei junamajoitusjunaamme vaan junaan, jolla Nasumurmeli ja Rimarinna saapuivat Tuuriin.

B_junakoira.jpg

Tupunavitsi oli selvittänyt hyvän miehen arvoitusta sekä kirjan että elokuvan keinoin. Hänen valitsemastaan Kazuo Ishiguron kirjasta Pitkän päivän ilta vuodelta 1989 (suomeksi 1990) on nimittäin tehty myös elokuva, jossa pääosaa esittää Anthony Hopkins.  Kirjan päähenkilö on hovimestari Mr Stevens, joka saa kirjeen  työpaikkansa entiseltä taloudenhoitajalta mrs Benniltä. Mrs Benn pyytää tapaamista ja Mr Stevens lähtee tapaamiseen autollaan ja muistelee matkana aikana kahdenkymmenen vuoden takaisia tapahtumia, jolloin he molemmat, Mr Stevens ja silloinen Miss Kenton, olivat saman työantajan palveluksessa. Stevens ja Kenton olivat hyviä ystäviä, ja ilmassa oli jotain enemmänkin. Stevens suhtautui kuitenkin nuivasti entisen taloudenhoitajan eläväisyyteen, ja hänelle tärkein ohjenuora elämässä oli arvokkuus. "Arvokkuudesta voi luopua ainoastaan yksin omassa huoneessaan." Stevens ei  provosoitunut ja pysyi aina tyynenä ja arvokkaana tilanteessa kuin tilanteessa. Pohdiskelu automatkan aikana saa hänet kuitenkin miettimään, oliko jatkuva arvokkuuden säilyttäminen sittenkään niin tärkeä asia kuin se silloin tuntui. Oliko Stevens hyvä mies? Hän ei ole itse enää ihan varma.

Rimarinna valitsi teemaan kerran jo aiemmin lukemansa kirjan, jonka hän halusi lukea uudestaan. Tämä kirja oli Eeva Joenpellon Tuomari Müller, hieno mies vuodelta 1994. Joenpelto sai tästä kirjastaan Finlandia-palkinnon. KIrja on monitahoinen monine ihmiskohtaloineen, jotka liittyvät myös tuomari Müllerin elämänvaiheisiin.Kirjan kertoja on Müllerin lapsuudenystävä, joka muistaa hyvin Müllerin lapsuuden, jota varjosti paheksunta tämän isän ammatin - pirtutrokari - johdosta. Müller vietti lapsuuttaan suurimmaksi osaksi lastenhoitajan kanssa. Nuorena Müller rakastui palavasti hiirulaismaiseen kirjastonhoitajaan, josta tulikin Müllerin ensimmäinen vaimo. He eivät voineet saada lapsia, ja vaimo päätti antaa tämän mahdollisuuden Müllerille eroamalla tästä. Toinen vaimo, tomera kotitalousopettaja, on kirjassa isossa roolissa, ja hän päättää Müllerin kuoleman jälkeen kostaa kaikki tämän elämänsä aikana kokemat vääryydet. Rimarinnaa viehättää niin paljon tämä  kirjan taitava ihmisten kompleksisuuden kuvaus, että hän ehkä lukee sen vielä kolmannenkin kerran. Ja kyllä Müller varmaankin oli hyvä mies - tai ainakin hieno.

B_kirjatorni.jpg

Lukupiirin jälkeen kiiruhdimme iltaostoksille kyläkauppaan. Paavo osti langattoman kaiuttimen ja sen jälkeen pidimme diskoa ravintolavaunussa. Samalla mietittiin, oliko Patrick Swayne hyvä mies.. Minä ja Tupunavitsi olimme edellisenä iltana katsoneet Dirty Dancingin Netflixiltä, ja Patrick jäi jotenkin päälle.. Disko päättyi J. Karjalaisen Sekaisin-biisiin. Keski-ikäisten naisten disko oli varsin kesy - seuraavana aamuna kello kahdeksan neljä meistä oli asemarakennuksen joogasalissa. Joka lukupiirissä ei olekaan omaa joogaopettajaa, mutta meillä on - Paavo oli vasta saanut joogaopettajan paperit ja piti meille nyt ensimmäistä kertaa joogatunnin. Teki hyvää!

B_lampppu.jpg

Oli aivan ihanaa viettää lukupiiriä Tuurin junamajoituksessa! Paikka on todella tunnelmallinen ja sopi tarkoitukseemme todella hyvin.Lukupiirimme herkut taikonut Heluna sai päättää seuraavan kokoontumisen teeman. Se on Kjell Westö. Marraskuussa pitäisi siis jokaisella olla luettuna jokin Westön kirja. Omalla kohdallani se on ensimmäinen... Westön kirjoista jutellaan Jäniksen luona Vantaalla. Siihen asti, LUKUILOA!

Kirjaperhosten puolesta,

Knarp.

PS. Sitten vielä kahvilasuositus matkan varrelta! Pysähdyimme Vaskivedellä kahvila Rasin tuvalla mennen tullen, ja heillä on aivan ihania herkkumunkkeja! Munkkien välissä on itsetehtyä mustikkahilloa ja kermavaahtoa. Ei kannata jättää väliin - herkkumunkin jokainen kalori on nauttimisen väärti!

B_rasin_tupa.jpg

tiistai, 13. heinäkuu 2021

Kaari Utrio -lukupiiri

Kes%C3%A421_perhonen.jpg

Karen Joy Fowler on kirjoittanut kirjan Jane Austen -lukupiiri, jossa lukupiiriläiset lukevat Jane Austenin teoksia. En ole tuota kirjaa lukenut, mutta halusin nimetä tämän postauksen ko. teoksen innoittamana Kaari Utrio -lukupiiriksi, sillä kesäkuun alun kokoontumiseen Paavon luona sovimme lukevamme vain Kaari Utrion kirjoja. Jatkossa luemme kuitenkin muutakin, eli emme ole tyystin muuttumassa Kaari Utrio -lukupiiriksi. Koskaan aikaisemmin kukaan ei ole lukenut teemoihimme Utrion kirjoja, mutta ehkäpä jatkossa käy niinkin! Kirjakeskustelua edelsi - kuten aina - pieni ruokailutuokio...

Kes%C3%A421_kakku.jpg

Ensimmäisenä löi Utrionsa pöytään Tupunavitsi. Hän oli lukenut teemaan kirjan Aatelisneito, porvaristyttö vuodelta 1974. Tämä oli ensimmäinen Tupunavitsin koskaan lukema Kaari Utrion kirja, mutta hänen äitinsä oli lukenut niitä enemmänkin ja kirja löytyikin äidin kirjahyllystä. Kirjan porvaristyttö on tumma ja tulinen Ursula Niklaantytär, joka on häikäilemättämän uskonpuhdistajan Pietari Särkilahden sisar. Hän on syntynyt vuonna 1520, ja samana päivänä kuin Ursula on syntynyt myös kirjan aatelisneito, vaalea ja lempeä Margareeta Vaasa, kuninkaan sisar. Kirjan tapahtumat sijoittuvat pääosin Turkuun ja alkavat varsin reippaasti Ursulan petipuuhilla ukkomiehen kanssa. Tässä ei kuitenkaan oltu oikeasti vällyjen välissä, vaan pari teutaroi kirkon lattialla. Ursula on vahva naishahmo, jonka kupeita kuumottelee ja joka pitää tiukasti itsensä ja tulevien lastensa puolta. 34-vuotiaana Ursula on jäänyt jo kaksi kertaa leskeksi, mutta löytää vielä onnen. Tuohon aikaan naiset olivat miesten omaisuutta, ja huonon miehen kanssa elämä elämä voi muodostua erittäinkin kammottavaksi. Tätä puolta kokevat molemmat naiset. Margareeta jaksaa kuitenkin rakastaa poikiin päin kallellaan olevaa, ilkeää ja pihiä kreiviään. Tupunavitsi totesi, että kirjassa oli myös paljon miljöön kuvausta, joka toi eteen vanhan Turun liejuiset kadut, kaduilla kävelvät kotieläimet ja aikakauden rakennukset. Tupunavitsi piti kirjasta, joten ehkäpä ensimmäinen Utrio ei ollut viimeinen..?

Kes%C3%A421_sauna.jpg

Minä taidan olla lukupiirimme suurin Utrio-fani, ja olen lukenut hänen kirjojaan paljon ja omistankin useita. Eniten pidän uudemman tuotannon epookkiromaaneista. Nyt kuitenkin luin teemaan kaksi ihan toisenlaista kirjaa: Rautaliljan vuodelta 1979 ja Utrion eri lehdissä vuosina 1984-2005 julkaistuista kolumneista kootun kirjan Kiilusilmä feministi eli miksi en enää matkusta junassa vuodelta 2008. Rautaliljassa eletään 1820-lukua ja miljöönä on rautaruukki, jossa valmistetaan mm. rautapatoja. Keskeisiä henkilöitä kirjassa ovat pastori Simon Ekvall ja erityisesti tämän tytär Paulina, entinen masuunimestari Joel Tyrnä ja tämän merikapteenipoika Robert Winterbeck, joka palaa meriltä kotiseuduilleen pitkän poissaolon jälkeen, ruukin patruuna Carl Magnus von Wardow, tämän tytär Fredrika ja Fredrikan mies vänrikki Marcus Ahlstolpe. Utrion romaaneissa luetellaan tyypillisesti kirjan henkilöhahmot ensisivuilla. Raudan valmistuksen ja sen aikaisen elämän kuvaus on tässäkin kirjassa suuressa roolissa - Utrion kirjat eivät ole pelkkää romantiikkaa. Pidin kirjasta, mutta se ei kuitenkaan päihitä omia suosikkejani. Kiilusilmä feministi oli puolestaan todella iloinen yllätys, ja kolumnit avasivat paljon Utrion omaa ajatusmaailmaa. Hän on kyllä äärimmäisen fiksu nainen, ja tuo kolumnikirja kannattaa ehdottomasti lukea!

Kes%C3%A421_uimarit.jpg

Nasumurmeli oli lukenut teemaan kirjan Vaitelias perillinen vuodelta 2009. Erityishuomiona todettakoon, että silloin tällöin keskeneräisistä kirjoista mainetta saanut Nasumurmeli oli lukenut kirjan LOPPUUN edellisenä päivänä, ja tämä oli ensimmäinen hänen loppuun asti lukemansa Utrion kirja. Kirja sijoittuu 1830-luvulle ja tässäkin ollaan ruukkimiljöössä, mutta tällä kertaa lasinvalmistuksen parissa. Nasumurmelikin totesi, että kirjassa on paljon aikakauden ja miljöön kuvausta, ja ihmisten väliset luokkaerot näkyvät ja vaikuttavat paljon. Kirjan vaitelias perillinen on kapteeni Robert Bravert, jota on pidetty lapsuudessa hiljaisesta luonteesta johtuen suorastaan vähä-älyisenä, ja nyt mietteitä herättää, kuinka tämä kykenee Venäjän armeijasta palattuaan perintöään hoitamaan. Nasumurmeli kiitteli mielenkiintoista kirjaa, ja tämä on kyllä yksi suosikeistani..!

Kes%C3%A421_kukkak%C3%A4rry.jpg

Rimarinnan valitsemassa kirjassa Isabella vuodelta 1988 mennään jo  Tupunavitsin kirjaakin kauemmas historiaan eli 1300-luvulle aikaan ennen uskonpuhdistusta. Kirja on raaka. Siinä pistetään päitä poikki, raiskataan ja eletään viettien armoilla. Naisilla ei ole juurikaan muuta arvoa kuin tyydyttää miesten himoja ja tehdä lapsia. Päähenkilö Isabellan asema on aluksi parempi kuin monen muun, sillä hän on rikas ja isänsä suojeluksessa, mutta isän kuoltua tilanne muuttuu. Häntä jahtaa mm. saksalainen, erittäin julma ristiritari. Ristiritareilla oli tuolloin paljon valtaa eikä juuri kukaan uskaltanut haastaa heitä. Kirjassa kuvataan hirvittäviä raakuuksia ja välillä mennään pornonkin puolelle. Lukukokemuksena Isabella on rankka, mutta onneksi päähenkilölle käy hyvin kuten Utrion kirjoissa yleensäkin. Mitä vanhempaan aikaan (Utrion) kirjat sijoittuvat, sitä raaempia ne ovat. Pohdimme, että sivistyksen myötä viettien armoilla eläminen ja raakuus ovat vähentyneet, ja monelle lukijalle lähihistoriaan sijoittuvat romaanit ovat helpompaa luettavaa. Epäilen, että olen itsekin tämän Isabellan joskus lukenut ja minulle kävikin niin, että olin pitkään lukematta Utriota, koska koin ne liian julmiksi. Näitä uuden tuotannon epookkikomedioita luenkin sitten useampaan kertaan...

Kes%C3%A421_j%C3%A4rvi.jpg

Paavon kirjassa Ruma kreivitär vuodelta 2002 ollaankin 1830-luvun Helsingissä. Kirjan yksi pääpäähenkilö on tupakkatehtailija Anton Wendel, joten lukija tulee hyvän tarinan ohessa perehtyneeksi tuon ajan tupakkateollisuuteen. Myös Helsingin kuvausta on paljon. Naispuolisia päähenkilöitä Carolinaa, Amandaa, Juliaa ja Doroteaa on siunattu vaihtelevasti kauneudella, rikkaudella ja ylhäisyydellä, ja ongelmana on, kun kaikkien pitäisi päästä naimisiin - vanhanpiian kohtalo ei ole hyvä. Julia on kirjalle nimensä antanut ruma kreivitär - ja ainoastaan ylhäinen. Tämä kirja oli Paavolle toinen Utrio, aiemmin hän oli lukenut vain Pirkkalan pyhät pihlajat. Ruman kreivittären Paavo koki "hyvän mielen saduksi", ja piti paljon kirjasta. Eiköhän Paavokin vielä jatka Utrioiden parissa..! Tämäkin kirja löytyy kirjahyllystäni ja on tullut luettua useampaan kertaan.

Kes%C3%A421_kirjat_k%C3%A4dess%C3%A4.jpg

Kuten ehkä Nasumurmelin ja Rimarinnan ottamista kuvista voi päätellä, me vietettiin Paavon luona aivan ihana kesäpäivä! Kirjojen lisäksi ehdittiin puhua muutakin, ja työstimme mm. hyvän miehen määritelmää. Tällaisen saimme kokoon:

  • ei saa olla pihi
  • ei saa olla ilkeä
  • osaa puhua ja mielellään fiksuja (puheessa laatu korvaa määrän)
  • huumorintajuinen (muistetaan, että huumorintaju ei ole yksiselitteinen asia, koska huumoria on niin monenlaista)
  • ei valita saatikka taivastele kaikkea, on siis enemmän positiivinen kuin negatiivinen
  • ei laita kaupassa banaaneja muovipussiin.

Lisäksi toin keskusteluun työkaverini kriteerit, jotka ovat: pitkä, tumma, komea, rikas ja von. Totesimme listan hivenen ulkoisiin asioihin keskittyväksi ja tein työkaverilleni vielä lisäkysymyksen, että eikö luonteella ole myös jotain merkitystä. Hän totesi, että ei ole, jos lista toteutuu. Tosin pihiys voisi mahdollsesti olla ongelma.

Paavo sai emäntänä päättää seuraavan kerran teeman. Se on -  yllätys, yllätys - hyvä mies! Jatkamme siis hyvän miehen määrittelyä kirjallisuuden avulla! Ensi kerralla kokoonnummekin  pitkän kaavan mukaan, sillä matkustamme lukupiirikokoontumista varten Tuurin junamajoitukseen, josta lukupiirille on varattu KOKO JUNA. Tuskin maltan odottaa! Tästäkin tulee raporttia myöhemmässä vaiheessa, jolloin tiedämme hyvistä miehistä paljon enemmän.

Kirjaperhosten puolesta,

Knarp.

Kes%C3%A421_juna.jpg

sunnuntai, 2. toukokuu 2021

Lukupiirissä kummittelee

AA_Tupunavitsi.jpg

Huhtikuussa kokoonnuimme virtuaalisesti. Vaikka ehdottomasti liputamme perinteisten tapaamisten puolesta, oli nyt jo toisen kerran lukupiirin historian aikana taivuttava etäkokoontumiseen, jotta mahdollisimman moni pääsisi paikalle. Ja meitä olikin seitsemän linjoilla - lisäksi tietenkin kaikki kummitukset, möröt, haamut ja aaveet, jotka olivat kokoontumisen teemana.

Tupunavitsi esitteli teeman edellisellä kerralla valinneena ensimmäisenä lukemansa kirjat, joita olikin kaksi.  Hän aloitti Peter Jamesin kirjalla Kirottu talo, jonka alkuperäisteos on vuodelta 2015 (suomeksi 2017). Kirjassa perhe muuttaa taloon, jossa hyvin pian alkaakin tapahtua outoja. Ruma rouvashenkilö näyttäytyy aika ajoin ja  tapetit tippuvat seiniltä. Vaikka kummitustarina on hyvin kliseinen ja perinteinen, on se selkeästi nykyajassa - kummitus nimittäin lähettelee päähenkilölle tekstiviestejä ja myös tietokoneelle saapuu uhkaavia viestejä tyyliin "Nyt poistukaa, olette tuhon omia". Nokkelasti kummitus myös lähettelee ikäviä viestejä päähenkilön asiakasyrityksille. Perhe kääntyy papin puoleen, jotta tämä manaisi kummituksen pois. Mutta kuinka ollakaan, matkalla talolle pappi joutuu auto-onnettomuuteen. Kun talon vintiltä löytyy yllättäen vankityrmä, alkavat asioiden taustat selvitä. Tupunavitsi ei erityisesti kehunut kirjaa, sillä hän koki sen hyvin ennalta arvattavaksi ja rahvaanomaiseksi. Mutta toinen Tupunavitsin lukema kirja, Daiva Savianon Ikuisen rakkauden saari vuodelta 2006 (suomeksi 2008) oli sen sijaan ihan toista maata. Saviano on kuubalainen kirjailija, ja tämänkin kirjan tapahtumat sijoittuivat Kuubaan, vaikka päähenkilö Cecilia olikin jo muuttanut Miamiin. Miamissa hän tapaa baarissa vanhan naisen, joka alkaa kertoa Cecilialle kolmea vanhaa tarinaa, jotka kulkivat usean sukupolven läpi ja alkoivat vähitellen yhtyä. Kirjassa kummitukset eivät liity kauhuun vaan ihmiset yleisesti näkivät vainajia, henkiä ja menninkäisiä luonnollisena osana elämää. Cecilian elämässä kummitus oli aavetalo, joka aina välillä ilmaantui hänen elämäänsä. Kirjassa tuodaan hyvin esille vieraiden kulttuurien vaikutus Kuuban kehitykseen. Suuri merkitys on ollut erityisesti kiinalaisella, espanjalaisella ja afrikkalaisella kulttuurilla.  Kirjan kieli oli rikasta ja kaunista, ja se oli tyylikäs kokonaisuus yllättävine käänteineen ja monine vihahteineen. Tupunavitsi totesi, että välillä oli vaikea pysyä kärryillä tarinassa, koska siinä oli niin paljon ihmisiä  eri ajoissa. Mutta kirja sai kyllä ehdottomat suositukset. Kirja on käännetty jopa 21 kielelle.

Minä luin teemaan Elaine Coffmanin historiallisen rakkausromaanin Mustan Douglasin morsian vuodelta 2000 (suomeksi 2006). Yritin kovasti selitellä valintaani, mutta pakkohan se on todeta, hömppäkirja se oli. Tapahtumat sijoittuvat vuoden 1785 Englantiin ja Skotlantiin, jolloin maiden välillä oli runsaasti jännitteitä ja kaunaa. Englantilainen lady Meleri Weatherby avioituu skotlantilaisen Robert Douglasin kanssa välttääsen epämiellyttävän avioliiton huikentelevaiseksi ja arvvaamattomaksi osoittautuneen lapsuuden ystävänsä kanssa, jolle hänet oli lapsena myös kihlattu. Douglasin linnassa Skotlannissa historia on vahvasti läsnä, ja tärkeässä osassa on Musta Douglas, joka on elänyt 1300-luvulla, mutta jonka on epäilty kummittelevan kunnes Douglasin suku on päässyt jälleen ansaitsemaansa asemaan. Ja kyllähän se Musta Douglas kummitteli, eli ihan kunnon kummitustarina tämä oli. Mukavaa ja helpooa luettavaa, mutta tuskinpa mitään menettää, vaikka tätä ei lukisikaan...

AA_KNarp.jpg

Rimarinna oli lukenut teemaan Kate Mortonin kirjan Kellontekijän tytär vuodelta 2018 (suomeksi 2019). Hän kuvaili tarinaa monikerroksiseksi ja hyvin kirjoitetuksi. Tarina kulkee useassa eri ajassa ja kaikki tapahtumat kerrostuvat loppujen lopuksi hauskasti yhden talon ympärille. Nykyajassa elävä päähenkilö Elodie löytää työpaikaltaan arkistomateriaaleja, jotka johdattavat hänet tämän kummallisen tutun tuntuisen talon luo.Kummitteleeko siellä? Sekin tarinan mittaan selviää. Kirja sisältää surua, rakkautta, menetyksiä, taiteilijaelämää, kohtaamisia eri yhteiskuntaluokkien välillä ja sotaa, ja kaikki tilanteet ja ihmiset on kuvattu taitavasti. Kirjassa on syvyyttä ja se teki Rimarinaan hyvän vaikutuksen. Rimarinna oli lukiessaan jo ounastellut, että tästä tulee hänen lempparikirjansa, mutta loppujen lopuksi niin ei käynytkään. Loistavan alun jälkeen tarina pääsi vähän lässähtämään ja lopussa tuntui, että kirjailija oli  ehkä kadottanut tarinansa punaisen langan. Mutta ehdoton lukusuositus kuitenkin, myös minulta. Olen kirjan myös lukenut ja olen siitä Rimarinnan kanssa hyvin samaa mieltä.

AA_Rimarinna.jpg

Paavon kirja oli Sarah Watersin Vieras kartanossa vuodelta 2009 (suomeksi 2011). Kirjassa on 594 sivua erittäin tiivistä tekstiä. Kirja tuntui Paavosta aluksi ihan mukavalta. Se sijoittuu 1940-luvun Lontooseen ja päähenkiö on nuori tohtorismies. Hän pääsee perhelääkäriksi rapistuneeseen kartanoon, jossa on käynyt jo aiemmin lapsuudessaan äitinsä ollessa siellä töissä. Nyt talossa asuu vanha mummu, joka muistaa kartanon entiset loiston ajat, ja tämän poika ja tytär. Erityisesti tytär  pyrkii suojelemaan äitiään ja ylläpitää illuusiota entisistä ajoista äitinsä vuoksi. Kirja kertoo tohtorin käynneistä talossa, kartanon rappiosta ja taloon liitetyistä oudoista tapahtumista. Tohtori yritti selittää asiat järkevästi, mutta talon väen kuoltua hänkin alkoi uskoa kummitukseen, joka oli mahdollisesti perheen toinen, jo varhain kuollut tytär. Vaikka kirja oli mielenkiintoinen, oli se synkistä aihepiireistään johtuen hyvin raskas luettava. Paavo totesi, että ilman lukupiiriä kirja olisi jäänyt lukematta. Kirja ja kirjailija on saanut paljon palkintoja, ja Watersin kirjat ovat olleet tv-sarjojen ja elokuvien pohjana. Tupunavitsi muistikin nähneensä juuri tästä kirjasta tehdyn elokuvan.

AA_Paavo.jpg

Jäniksellä oli vähän luovempi ote teemaan, sillä hänen valitsemansa kirjan nimi oli Haamusärky. Tässä Anna Tommolan esikoiskirjassa vuodelta 2020 ei kuitenkaan ole aaveita tai haamuja, vaan se on kolmen espoolaisen lapsen kasvutarina. He kohtasivat lapsina asunnottomien hökkelitalossa. Haamusärky liittyy yhteen kirjan päähenkilöistä, Milaan, joka on syntynyt hännän kanssa ja jolta se on leikattu pois lääkärien näkemyksen vastaisesti liian myöhään, koska Milan äiti piti häntää niin ainutlaatuisena. Mila on taustatoimittaja Viemärihyttynen-nimisessa remppaohjelmassa, jota vetää yksi kolmikosta, Juha-Matti. Kolmas päähenkilö on Henri, jonka lapsuudenkoti pitää myydä, ja tästä aiheesta Juha-Matti revittelee erityisesti. Kirja on eräänlainen satiiri nyky-Suomesta ja tosi-tv:stä. Jänis totesi kirjan alkaneen hyvin, mutta lopun kliimaksi oli odotettavissa oleva. Kirjassa hypittiin ajasta toiseen, mutta ei erityisen onnistuneesti. Jänis sinnitteli kirjan loppuun. Tommolalta on tullut toinenkin kirja, mutta Jänis epäili, että tämä riittää hänelle tältä kirjailijalta.

AA_J%C3%84nis.jpg

Nasumurmeli oli valinnut teemaan kaksi kirjaa, mutta lukupiirin aikaan molemmat olivat vielä lukematta... Toista hän oli kyllä ALOITTANUT... Valitut kirjat olivat Eero Ojasen Suomessa kummittelee vuodelta 2018 ja Mervi Kosken Maailman merkillisimmät kummitustarinat vuodelta 2017. Tupunavitsi oli lukenut toista Eero Ojasen kirjaa kerran ja saanut siitä kylmiä väreitä, joten karmaisevia kummitustarinoita on varmasti vielä luvassa Nasumurmelille. Nasumurmelilla on itsellään tapana nähdä enneunia, joten kummituksista lukeminenkin tuntuu kiinnostavalta ja hän aikoo kyllä lukea MOLEMMAT kirjat.

AA_Nasumurmeli.jpg

Heluna oli lukenut teemaan Kingiä, tarkemmin sanoen Stephen Kingin kirjan Keveys vuodelta 2018 (suomeksi 2020). Kirja ei tarkalleen ottaen ole mikään kummitustarina vaan kyseessä ovat yliluonnolliset ilmiöt. Kirjassa 120-kiloinen mies, Scott, alkaa painaa joka päivä vähemmän, mutta ei muutu ulkoisesti. Ensin paino häviää puoli kiloa päivässä, mutta vauhti kiihtyy. Tapahtumat sijoittuvat Mainen osavaltiossa sijaitevaan pieneen, fiktiiviseen kaupunkiin nimeltä Castle Rock. Maine on tyypillinen tapahtumapaikka Kingin kirjoissa, sillä kirjailija myös asuu siellä. Helunaa vaivasi kaupungin tunkkainen ilmapiiri, joka tuntui kauhean konservatiiviselta. Kaikkea erilaista paheksuttiin. Scott käy lääkärissä, mutta diagnoosia ei löydy, ei koko kirjan kuluessakaan. Hän on kuitenkin varsin hyvässä kunnossa, kun lihakset ovat tottuneet liikuttamaan paljon suurempaa painoa. Kirjassa on kyse suvaitsevaisuudesta, yhteisymmärryksestä ja anteeksiannosta. Ja Trumpista. Kirjan alkuperäinen nimi, Elevation, kertoo kirjasta ja sen syvimmästä tarkoituksesta paljon. Heluna kuunteli tämän äänikirjana ja kirja kesti vain reilut kaksi tuntia, nopeutettuna tosin. Hän piti tässä siitä, että kirja ei selitellyt liikaa ja vielä kuunneltuaankin sai miettiä, mitä kirja loppujen lopuksi halusi sanoa. Heluna on lukenut Kingiä aiemminkin, vaikka ei ole mikään suuri fani. Hän oli päättänyt, että ei ikinä enää lue mitään Kingiltä luettuaan kirjan 22.11.63, mutta rikkoi nyt "lupauksen". Hän ei kuitenkaan erityisemmin pidä Kingin tyylistä, joten tämäkään kirja tuskin aloittaa mitään uutta Kingin kirjojen lukurupeamaa, vaikka ihan kuunneltava olikin. Lyhyys oli tällä kertaa valttia.

AA_Heluna.jpg

Seuraavalla kerralla on tarkoitus kokoontua ihan LIVENÄ Paavon luona. Päätimme seuraavan teeman yhteisesti ja se on Kaari Utrio! Lukupiirissämme on vielä henkilöitä, jotka eivät ole koskaan lukeneet Utriota tai vain yhden tai kaksi kirjaa. Itse olen lukenut häneltä melkoisen paljon, ja odotankin teemaa innolla. Olen jo ostanutkin pari kirjaa seuraavaa kokoontumista varten....

Kirjaperhosten puolesta, Knarp.

sunnuntai, 7. maaliskuu 2021

Kirjalla avaruuteen

A_Tampere_avaruus.jpg

Tammikuussa kokoonnuimme Tampereelle kolmen naisen voimin keskustelemaan avaruusteemaisista kirjoista. Teema oli minun valitsemani ja sen kunniaksi pukeuduinkin teeman mukaisesti avaruuskuosiseen tunikaan, josta mallikuvaa yllä. Kokoontuminen oli Tupunavitsin luona, ja ennen sinkoutumista avaruuteen nautimme hurjan herkullista kanakeittoa. Ja aika paljon muutakin...

A_Tampere_p%C3%B6yt%C3%A4jpg.jpg

Niin innostunut kuin avaruusteemasta olinkin, oli oma kirjani ehkä jonkinmoinen pettymys. Johanna Sinisalon Iron Sky-elokuvan käsikirjoitusversioihin pohjautuva Renaten tarina vuodelta 2018 kertoo pääosin ajasta ennen elokuvan tapahtumia. Lähtökohta on aika hurja - Kuun pimeällä puolella asuu toisen maailmansodan jälkeen maapallolta paenneita natseja. Kuuhun rakennetussa yhteiskunnassa natsiaatetta pidetään edelleen yllä ja kaikki, mikä voisi asettaa ideologian kyseenalaiseksti, hävitetään propagandakoneiston voimin pois. Kun maapallon asukas kuulennollaan joutuu natsien nappaamaksi ja Renate pääsee tutustumaan tummaihoiseen Jamesiin, alkaa tästä Renaten maailmanjärjestystä ja uskomuksia horjuttava tapahtumasarja. Kirja on ihan mielenkiintoinen, mutta parempiakin Sinisalolla on. Iron Sky-elokuvaa en ole nähnyt, mutta voisin kyllä joskus katsoakin.

Paavo oli lukenut teemaan Esko Valtaojan ja Lisbeth Landefortin kirjan Tähdenlento pöytälaatikossa ja muita taivaan tarinoita vuodelta 2013. Kirjan oli kuvittanut Tuula Moilanen. Kirjan rakenne perustui kysymyksiin ja vastauksiin. Lisbeth Landefort, avaruusasioista kiinnostunut vanhempi naishenkilö, lähetti Valtaojalle monia avaruutta käsitteleviä kysymyksiä, jotka olivat tulleet hänen mieleensä elämän muiden tapahtumien ohessa. Itävältalaistaustainen Landefort oli paennut natseja Suomeen toisen maailmansodan aikana ja toiminut sittemmin näyttämötaiteilijana sekä teatteri- ja oopperaohjaajana, joten tähdet ovat monella tapaa sivunneet hänen elämäänsä..! Valtaojan vastaukset olivat selkeitä ja perusteellisia. Paavo piti kovasti kirjasta ja se sai jopa kiinnostumaan enemmän avaruudesta, mutta kuvituksen hän koki kirjassa turhaksi. Jos joku muukin innostuu tästä, on kirja ladattavissa ilmaiseksi (!) täältä

Tupunavitsin kirja oli Lucilla Linin Vihreä maailma vuodelta 2017. Nimestä huolimatta kyseessä on suomalainen kirjailija. Vihreä maailma sijoittuu tulevaisuuteen 6000-luvulle ja ihmiset ovat asettuneet eri planeetoille siirtokuntiin. Sanotaan, että he asuvat eri maailmoissa. Maapallokin on olemassa, mutta se on autioitunut ja kokonaan kasvillisuuden peitossa. Siellä asuu vain muutamia ihmisiä, jotka pitävät arkistoa ihmiskunnan historiasta. Luonnon ja ympäristön suojelu on kaikkialla pääasia eikä mitään saa surmata, ei edes kärpästä eikä edes itsepuolustuksen vuoksi. Suurin osa ihmisistä ei osaa lukea eikä kirjoittaa, ja he asuvat parakeissa. Maailmat ovat hyvin primitiivisiä eikä missään ole esimerkiksi taidetta. Pari kaverusta alkaa kyseenalaistaa taantumuksellista elämäänsä ja keskusmaailman määräysvaltaa, ja he tekeytyvät vartijoiksi (vartijat saavat matkustaa maailmoiden välillä) ja alkavat kokeilla kiellettyjä asioita. Ajatukset leviävät eivätkä ilman väkivaltaa. Tupunavitsi totesi kirjan olevan ihan luettava - suurin viehätys oli kaiken outoudessa.

 

A_Tampere_kiRJAT.jpg

Poissaolijatkin muistivat meitä ilahduttavasti kirjaraporteillaan.

Nasumurmeli oli lukenut Emmi Itärannan uusimman kirjan Kuunpäivän kirjeet, joka ilmestyi viime vuonna. "Pidin kovasti Itärannan erittäin kiinnostavasti ja kauniilla kielellä kirjoitetusta kirjasta. Kirja piti otteessaan enkä pitänyt sitä liian synkkänä, vaikkakin kauhealta tuntuivat kuvaukset lähes tuhotusta maapallosta. Hauskoja yksityiskohtia oli esimerkiksi matkalaukkurobotti eli itse kulkeva matkalaukku ja kotitalousrobotit, joita saattoi ohjelmoida vaikkapa imuroimaan. Lumi Salolla, kirjan päähenkilöllä, oli myös kissa lemmikkinä ja hänen voimaeläimensä henkien maailmassa oli ilves. Ammatiltaan hän oli parantaja, missä näin yhtäläisyyksiä tämän päivän läsnäoloammatteihin. Monesti seura "parantaa" ihmistä enemmän kuin lääkkeet."

S. T. Ressi: "Päivän teema suorastaan huusi scifiä, ja niin valitsin kirjan nimeltä Kuunnousu. Alkuteoksen Moonrise on kirjoittanut Ben Bova jo vuonna 1996, mutta suomennos on painettu vasta 2018. Kyseessä on reilusti yli 500-sivuinen järkäle, enkä ehtinut edes sataa sivua lukea... Tähän mennessä vaikuttaa maapallon lisäksi Kuussa tapahtuvalta saippuaoopperalta. Perheyritys, pettämistä, itsemurhalta näyttävä kuolmea, jota ainakin vainajan poika epäilee murhaksi jne. Laijityypilleen tyypillisesti toki kuvaa paljon tekniikkaa. Ehkä lueskelen loppuun, mutta kovin innostunut tästä en ole."

Rimarinna oli lukenut teemaan Neil DeGrasse Tysonin Tähtitiedettä kiireisille vuodelta 2019. "Allekirjoittaneen aivot on viime aikoina olleet vähän kovilla kaiken muun elämässä tapahtuvan vuoksi, joten valittu kirja vetosi jo nimensä perusteella. Arvelin, että se voisi ehkä olla hiukan kevyempi tulokulma äärettömyyteen. Kirja osoittautuikin oikein mukavasti kirjoitetuksi, se ei ollut yhtään puisevaa tai puistattavan tieteellistä avaruusjargonia. Tykkään kovasti tällaisesta "viihteellisestä faktasta", jossa mukaansatempaavasti ja vähän kuin sivutuotteena myös opetetaan uusia asioita. Ja arvostan hurjasti ihmisiä, jotka osaavat pukea monimutkaisia asioita yksinkertaisiksi, ymmärrettäviksi tiivistyksiksi. Idolini Albert Einsteinin sanoin, If you can't say it simply, you don't know it well enough.

Kirjan markkinoinnissa kerrotaan, että kirjassa esitellään "tähtitieteen perusperiaatteet ja tosiasiat alkuräjähdyksestä mustiin aukkoihin, kvarkeista kvanttimekaniikkaan ja pimeästä energiasta aina elämän etsimiseen maailmankaikkeudesta". Varmasti näin, mutta tunnustan, että taisin itse kuitenkin suhtautua siihen vähän niin kuin iltasatuun - en kuin oppikirjaan. En tiedä, paljonko kaikesta tietomäärästä lopulta jäi korvien väliin ja kuinka paljon putoili toiselta puolelta ulos... Olisikohan minulle ehkä sittenkin sopinut paremmin sopinut paremmin saman kirjailijan Tähtitiedettä kiireisille nuorille? 

Joka tapauksessa nämä aiheet kiinnostavat minua kovasti, joten voi hyvin olla, että niin nuorisoversio kuin tämä nyt luettukin vielä ilmestyvät yöpöydälleni!"

A_Tampere_Ninan_kirja.jpg

Seuraavalla kerralla kokoonnumme etänä. Ja virtuaalimaailmaan mahtuvat hyvin myös KUMMITUKSET, möröt, haamut ja aaveet, jotka ovat seuraavan kerran teemana..!

Kirjaperhosten puolesta, Knarp.

Kuvassa voi olla ulkoilu ja puu

 

sunnuntai, 13. joulukuu 2020

Kirjalliset kaimat

Pori_perhoset.jpg

Marraskuussa pieni joukko kirjaperhosia lehahti eräänä lauantaina Poriin - kokoonnuimme työpaikkani tiloissa keskustelemaan kirjoista, joiden kirjoittaja tai päähenkilö on kaimamme tai vaihtoehtoisesti kirjailijalla tai päähenkilöllä on samat nimikirjaimet. Ennen kirjoihin tarttumista jokainen sai valita itselleen kirjanmerkin, joita olin tyttäreni kanssa askarrellut, ja lisäksi täytyi hieman syödä.. Makeanhimon tappoivat huolella Sarpin sammakot.

Ensimmäisenä kirjansa esitteli teeman valinnut viime kerran emäntä Paavo. Hän oli lukenut Patricia Harmanin kirjan Hope Riverin kätilö vuodelta 2012 (suomeksi 2014). Kirja kertoo 36-vuotiaasta leskestä Patience Murphystä, joka on etsintäkuulutettu ja elelee yksin Länsi-Virginian vuorilla, koska on "liian vanha ja omapäinen kurtiseeraamaan". Hope Riverin kaivoskylässä hän päätyy kätilöksi, ensin iäkkään ystävänsä Kellyn rinnalla ammattia opetellen ja Kellyn kuoltua yksin, tukenaan Synnytysoppi-niminen kirja. Perheet alueella ovat niin köyhiä, että heillä ei ole varaa lääkäriin, ja Patience joutuu yhä useammin auttamaan vaikeissakin synnytyksissä. Yrtit ja loitsut ovat käytössä, ja yhdessa vaiheessa Patiencea syytetään myös vauvan kuolemasta, kylläkin aiheettomasti. Paavo kannusti tarttumaan kirjaan - hyvä lukukokemus luvassa! Paavo oli valinnut teemaan myös toisen kirjan, Paula Havasteen Kymmenen onnen Annan, joka oli vielä lukupiirin aikaan kesken, mutta joka oli jo osoittautunut erittäin mielenkiintoiseksi ja jatkoi Paavon kiinnostuksen kohteena olevaa parantaja-teemaa.

Tupunavitsikin oli valinnut teemaan kaksi kirjaa. Ensimmäiseksi hän esitteli Hannu Koiviston kirjan Fatiman baari ja Kristuksen kirkko vuodelta 1998. Kirjan päähenkilö on tupakoiva (!) seurakuntanuori Tuija, johon runoilijanuorukainen Mika rakastuu ensisilmäyksellä. Mika on nähnyt jo ennen tapaamista Tuijan unessaan, mikä lisää kohtaamisen merkittävyyttä. Mikan ja Tuijan välille kehittyy jonkinmoinen siveästi kuvattu suhteentapainen, joka ei kuitenkaan kestä kauaa eikä osoittaudu niin merkittäväksi kuin alkuasetelma antoi olettaa. Tupunavitsi ei kokenut myöskään kirjaa mitenkään erityisen merkitykselliseksi. Parempi lukukokemus oli Anna-Leena Härkösen Juhannusvieras vuodelta 2006. Tässä kirjassa päähenkilö Tuija palaa usean vuoden tauon jälkeen kesälomanviettoon lapsuusmaisemiinsa Pohjanmaalle lapsuudenystävänsä Sailan kutsumana. Tuija tapaa myös entisen ihastuksensa Riston, Sailan veljen, joka on alkoholisoitunut. Paljon lapsuusmuistoja palaa mieleen ja nyt aikuisena Tuija havahtuu myös siihen, että asiat ovat olleetkin toisin kuin hän silloin aikanaan kuvitteli. Tupunavitsi totesi kirjan olevan kevyt ja viihdyttävä, mutta ei kuitenkaan mitenkään erityinen eikä Härkösen parhaimmistoa.

Pori_lautanen.jpg

Minun piti alunperin lukea teemaan Marja Aarnipuron Kaarina Riikonen ratkaisee -dekkarisarjan kolmas kirja Syöpälääkärin kuolema, mutta en ehtinytkään lukea sitä kirjaa ennen lukupiiriä loppuun saakka, kun toinen teemaa varten lainaamani kirja vei mukanaan. Tämä kirja oli Kaarina Davisin Toinen tie - tietokirjalijan elämää vuodelta 2019. Kirja tuli niin lähelle omaa työtäni, että lukiessani mietin omia arvojani, yrityksemme toimintatapoja ja niiden yhteensovittamista. Kirja laittoi liikkeelle paljon. Myös lukukokemuksena kirja oli  erinomainen, Davisin tyyli kirjoittaa on koskettava ja ihailen suuresti hänen tapaansa elää omannäköistään, luonnonläheistä ja puhtaasti arvojaan vastaavaa elämää. Hän on arjessaan käsittämättömän osaava ja puuhakas, mikä laiskaa kaupunkilaistumpeloa myös jaksaa hämmästyttää. Tämä aika tarvitsee Davisin kaltaisia ihmisiä ja tietenkin hänen kirjojaan. Ehdottomasti suosittelen. (PS. Luin kyllä sitten loppuun myös Aarnipuron dekkarin ja se oli hyvä.)

Rimarinna oli lukenut teemaan David Crossmanin kirjan Kun Nina sai tietää vuodelta 2019 (suomeksi 2020). Kirjailija on Israelista ja alkuteos kirjoitettu hepreaksi. Rimarinna aloitti kirjan äänikirjana BookBeatissa, mutta vaihtoi tavalliseen kirjaan, koska lukija eläytyi tekstiin aivan väärin. Kirjan päähenkilöt ovat Gili (on hepreaa ja tarkoittaa "Iloitse!"), hänen äitinsä Nina ja isoäitinsä Vera, joka on aikanaan paennut Jugoslaviasta vankilasaarelta Israeliin kibbutsille. Jugoslavian tapahtumat ovat kirjassa merkittävässä osassa. Vera myös joutui tekemään valinnan, pelastaako tyttärensä Ninan vai häpäiseekö entisen miehensä maineen. Hän valitsi maineen säilyttämisen ja tytär joutui kadulle äitinsä jouduttua vankilaan. Tämä valinta on juurikin se asia, johon kirjan nimessä "Kun Nina sai tietää" viitataan. Nina on elämänsä tapahtumien johdosta sekaisin kuin seinäkello, ja vaikka Israelissa olisi jo mahdollisuus seesteisempään elämään, ei Nina siihen kykene. Sekä Vera etta Ninä löytävät Israelissa rakkauden, mutta jälkimmäistä tämä ei rauhoita. Ninan tytär Gili on äidilleen katkera samoin kuin Nina omalle äidlleen. Kirjan kerronta on tajunnanvirtamaisen sekavaa ja koko ajan tapahtuu paljon. Mutta Rimarinna piti kuitenkin kirjasta ja siitä, että sen myötä tuli tutustuttua sellaiseen lähihistoriaan, jota ei muutoin tule pohtineeksi. 

Pori_torni2.jpg

Saimme ilahduttavasti myös lukupiiristä poissaolleelta S. T. Ressiltä perusteellisen arvion hänen lukemastaan kirjasta:

"Löysin lukupiiriä varten Helsingin kaupunginkirjaston Pasilan kirjavarastosta John Carlovan kirjan Anne, merten kuningatar. Amerikkalainen alkuteos on vuodelta 1964, suomennos painettu 1970. Saatesanoiksi lukijalle kirjailija kertoo kirjan olevan "totuudenmukainen kertomus Anne Bonnysta, kauniista merirosvosta, joka käytti seksiä siinä missä miekkaakin avatakseen tien valtaan". Koska kirja kertoo historiallisesta henkilöstä, ei kenenkään lukukokemusta varmaan pilaa, vaikka esitänkin tiivistelmän teoksesta tässä. Kirja olisi keskushenkilönsä poikkeuksellisen elämään perustuen voinut olla mielenkiintoisemminkin kirjoitettu. Tai ehkä vika on suomennoksessa? (Yksityiskohtana suomennokseen liittyen: kirjassa esiintyy henkilö, jonka sukunimi on Backhouse. Suomentajan alaviitteessä selitetään, että suomeksi nimi on Takatalo, minkä pitäisi muka selventää sitä, miksi nimi ei oikein tuota kantajalleen kunniaa. Sananmukaisesti toki näin on, mutta kun backhouse tarkoittaa varsinaisesti ulkohuonetta...)

Kirjan mukaan kaimani syntyi 8.3.1700 Irlannin Corkissa arvostetun lakimiehen ja hänen palvelijattarensa suhteesta. Lakimies sattui edustamaan yhtä alueen suurta klaania ja hänen laillinen vaimonsa toista, ja niinpä avioliiton ulkopuolisen raskauden paljastuminen johti klaanien väliseen tappeluun. Lakimies pelastui sukulaistensa salakuljettamana Englantiin. Tuore isä haetutti luokseen pian myös palvelijattaren ja tämän lapsen. Jonkin ajan päästä laiton perhe muutti Amerikkaan, tarkemmin Charles Towniin (nyk. Charleston), Etelä-Carolinaan, missä sivistynyt, laajasti lakia tunteva asianajaja pääsi nopeasti jälleen nousemaan arvostettuun asemaan.

Anne vaikuttaa saaneen hyvän kotikasvatuksen alueen eliittiin kuuluneessa perheessä, mutta kymmenvuotiaana hänestä tuli ainakin ajan mittapuulla kauhukakara, joka juoksenteli metsissä ja opetteli kotiplantaasin intiaanimetsästäjän johdolla paitsi ampumaan sekä jousella että musketilla ja pistoolilla, myös heittämään veistä ja tomahawkia - epätyypillisiä harrasteita tytölle. Kolmetoistavuotiaana Anne pääsi isänsä mukana kauppa-asioille sataman värikkääseen ja nuorta mieltä kiehtovaan ympäristöön. 1700-luvulla merirosvous ei ollut täysin halveksittava ammatti, vaan Amerikan siirtomaissa käytiin kauppaa näiden kanssa, ja lakimiehenkin kotona kävi merirosvoja päivällisvieraana kertoilemassa jännittäviä tarinoita, joita Anne mielellään myös kuunteli. Seuraava vaiheikas kolmevuotiskausi käydään kirjassa nopeasti läpi ja tarina varsinaisesti alkaa Annen avioitumisesta 16-vuotiaana James Bonny -nimisen merimiesketkun kanssa.

Epäsopivan liiton aiheuttamaan järkytykseen Annen äiti ilmeisesti kuoli. Surun murtama isä hylkäsi tyttärensä ja teki tämän perinnöttömäksi. Kivitettyään suutuspäissään  kotitalonsa ikkunat ja yritettyään polttaa paikan Anne joutui pakenemaan jo kelvottomaksi pelkuriksi osoittautuneen aviomiehensä kanssa Bahamalle New Providenceen, merirosvojen kaupunkiin. Kaunis ja älykäs lady päätyi välittömästi kaupungin seurapiireihin ja hylkäsi surkean aviomiehensä heti, kun hänestä ei ollut enää hyötyä. Kun kumppaniksi löytyi merirosvolaivan perämies, Annesta tuli täysiverinen merirosvo parin vuoden ajaksi. Näiden vuosien tapahtumia kuvaillaan kirjassa seikkaperäisesti. 
Kirjan mukaan Annen merirosvoelämä päättyi vangitsemiseen ja hirttotuomioon, jota ei raskauden takia kuitenkaan pantu täytäntöön. Vapauduttuaan katumuksen avulla hän avioitui merirosvoaikana tapaamansa lääkärin kanssa ja lähti tämän kanssa uudisasukasseurueessa kohti sisämaata 21-vuotiaana. Tämän jälkeen kirjailija ei ollut löytänyt enää mitään jälkiä Annesta.

Tämä on hyvä esimerkki lukupiirimme merkityksestä, en olisi milloinkaan muuten törmännyt tähän teokseen, koska
1. Se on sijoitettu kirjavarastoon, jossa oleviin kirjoihin ei vahingossa törmää,
2. Se kertoo merirosvoelämästä, jota en ole pitänyt lainkaan niin kiehtovana kuin 1700-luvulla elänyt kaimani nähtävästi piti.

Suomenkielisen Wikipedian tiedot Anne Bonnystä poikkeavat kirjassa esitetyistä jonkin verran, joten ehkä tekstiin kannattaa suhtautua varauksella. En ole enempää perehtynyt asiaan, mutta todenperäisyyden vakuutteluista huolimatta joukossa voi olla sepitettä paremman tarinan aikaansaamiseksi."

Pori_Annen_kirja.jpg

Seuraavan kerran kokoonnumme tammikuun lopussa Tampereella Tupunavitsin luona. Teema on avaruus. Villin soveltamisen rajaamiseksi totean, että avaruus tarkoittaa nyt ilmakehän ulkopuolista tilaa, johon kirjan soisi jollain tavalla liittyvän...

Kirjaperhosten puolesta, Knarp.

Pori_sammakot.jpg