maanantai, 18. heinäkuu 2022

Mediaperhoset

IMG_20220605_143512_resized_20220718_122

"Jos ei heilaa helluntaina, ei muitakaan murheita loppukesästä!" Tämä(kin) toteamus nauratti kirjaperhosia, kun he kokoontuivat helluntaina Nasumurmelin luokse Klaukkalaan keskustelemaan teemasta "media". Nasumurmeli itse oli kuitenkin aika tavalla tuoreen heilastelun pyörteissä, mistä paikallaolevat perhoset häntä armottomasti kiusasivat. Oli ihanaa nauraa ja nauttia yhdessä auringon paisteessa sekä maistuvista tarjoiluista että kirjakeskusteluista  - pystyimme nimittäin pitämään lukupiirimme ulkona taloyhtiön grillipaikalla. Niin luksusta!

Koska Tupunavitsi oli tämänkertaisen teeman takana, aloitti hän myös kirjaesittelyt. Tupunavitsi oli lukenut teemaan Liza Marklundin kirjan Uutispommi, jonka ruotsinkielinen alkuteos ilmestyi vuonna 1998, ja joka ilmestyi suomeksi vuonna 2000. Kirja on avausosa Marklundin iltapäivälehdessä työskentelevästä rikostoimittaja Annika Bengtzonista kertovalle sarjalle, joka olikin monelle kirjaperhoselle tuttu. Uutispommissa Tukholma on järjestämässä olympialaiset, ja melkein valmiilla stadionilla räjähtää. Kirjassa on mukana paitsi rikoksen selvittelyä myös Annikan perhe-elämää aviomies Thomasin ja heidän kahden lapsensa kanssa. Tupunavitsi piti kirjaa oivana viihteenä, mutta hän oli lukenut Uutispommin lisäksi teemaan myös Enni Mustosen kirjan Morsiuskesä, joka kertoo tv-reportaasien kuvaajasta. Tapahtumat pyörivät eräänlaisen Maajussille morsian -version (IEVAn kehittyneempi muoto) ympärillä. Tämäkin oli Tupunavitsin mukaan mukavaa kesälukemista.

Itse luin teemaan Regina Raskin Vappu Helander -sarjan. Lukupiirin aikaan olin lukenut sarjan kaksi ensimmäistä osaa Paikka auringossa (vuodelta 2005) ja Puhtaalta pöydältä (vuodelta 2006). Kolmas ja viimeinen osa Hyvä naapuri (vuodelta 2007) oli vielä tuolloin kesken, mutta luin sen loppuun pian lukupiirin jälkeen. Toimittaja Vappu Helanderista kertovat kirjat viehättivät minua todella paljon - en muista toista sarjaa, josta olisin lukenut järjestelmällisesti kaikki osat samalla lailla peräkkäin. Ensimmäisessä kirjassa Vappu työskentee tv:ssä ajankohtaisohjelmien toimituksessa, mutta kymmenen vuoden uraa ja kertynyttä osaamista ei juurikaan arvosteta vaan nuori juontajatähti saa pian esimiehen täyden tuen jopa muiden kustannuksella. Ensimmäistä osaa leimaa Vapun tyytymättömyys sekä työhönsä että parisuhteeseensa, ja toisessa osassa hän on tehnyt elämänmuutoksen, jossa hän on jättänyt taakseen sekä tv-työnsä että miesystävänsä ja työskentelee lehdistöneuvoksena Suomen Oslon suurlähetystössä. Tämä ura päättyy yksityiselämän tapahtumiin, jotka saavat Vapun palaamaan Suomeen. Elämänmuutosta uutisoi paikallislehti kirjan kolmannessa osassa otsikolla "Lehdistöneuvoksesta omaishoitajaksi". Kirjasarja kertoo monipuolisesti erilaisista media-alan töistä ja Vapun elämää ja ajatuksia on mielenkiintoista seurata. Keski-ikäisenä naisena samaistumisen tunteitakin tulee. Suosittelen ehdottomasti tutustumaan Vappu Helanderiin!

Rimarinna oli joutunut turvautumaan Bookbeatiin, kun hänen teemaan valitsemansa kirjat olivat kirjastossa lainassa. Hän oli kuunnellut Tuomas Mustikaisen Mutta pimeys näkee sydämen vuodelta 2022 (lukupiirin aikaan oli vielä 15 minuuttia kuuntelematta) ja Pitääkö olla huolissaan? Elämänkoulun kymppiluokka, joka oli Kari Hotakaisen, Tuomas Kyrön, Miika Nousiaisen ja Jenni Pääskysaaren käsialaa vuodelta 2019, mutta jonka Janne Sarja oli toimittanut.  Toimittaja Tuomas Mustikaisen esikoisromaani on omakohtainen ja kertoo hänen toimittajan työstään Gazassa, missä hän raportoi Israelin ja Palestiinan kriisistä. Sodan lisäksi kirja käsittelee Mustikaisen sokeutumista ja sitä, kuinka sota vaikuttaa yksilöön. Mikään hyvän mielen kirja tämä ei ole, vaikka kirja ei mitenkään mässäile tapahtumillaan tai pyri vaikuttamaan tunteisiin - kirjoitustyyli on lähinnä toteava. Kirjailijan sokeutuminen tuli esille vasta loppumetreillä, ja tällöin hän oli harhaillut asunnossaan mitään näkemättä neljän päivän ajan. Rimarinna totesi, että äänikirjan lukija vaikutti kokemattomalta. Pitääkö olla huolissaan? -äänikirjan samannimiseen tv-ohjelmaan perustuen oli puolestaan lukenut juontaja Jenni Pääskysaari itse, mutta tämäkään ei oikein toiminut, koska äänikirjasta puuttui tv-ohjelman osallistujien äänten sävyt ja vuorovaikutus. Äänikirjasta puuttui myös nauru, mikä on ohjelmassa olennaista.

piirakka.jpg

Jänis oli sekä kuunnellut että lukenut. Kuuntelussa oli Mikko Kuustosen Omaelämäkerta vuodelta 2022 ja luettavana Noora Vaaralan ja Anton Vanha-Majamaan toimittama tietokirja Television lapset vuodelta 2019. Kuustosen kirja varmasti toimikin parhaiten kuunneltuna, sillä se sisältää myös musiikkia. Lukupiirissä todettiin, että Kuustosen musiikki on lähinnä fiilismusaa, josta suuret hitit puuttuvat. Jänis kertoi, että omaelämäkerrassa olivat vahvasti esillä esimerkiksi Kuustosen hyvä ystävä Heikki Silvennoinen sekä nyt jo kuollut muusikko Juha Kela, joka oli Anssi Kelan isä. Televison lapset -kirja oli puolestaan Vaaralan ja Vanha-Majamaan vastaus heidän havaitsemaansa epäkohtaan, että televisiosta ei ole juurikaan kirjoitettu älykästä tekstiä. Kirja sisältää kolmetoista esseetä, joista Jänis nosti esille Tiia Rantasen kirjoituksen "Ei tartte auttaa - miten Kummeli teki minusta vitsivarkaan" sekä Pasila-sarjaan hurahtaneen Silvia Hosseinin mielenkiintoisen esseen.

Kuka olikaan suositellut Nasumurmelille hänen lukemaansa kirjaa.. ettei vaan helluntaiheila! Tämä kirja oli lukupiirin aikaan lähes loppuun luettu ja se oli toimittaja Johanna Vehkoon Oikeusjuttu vuodelta 2021. Kirja käsittelee Johanna Vehkoon saamaa kunnianloukkaussyytettä ja tästä seurannutta oikeustaistelua, joka kesti viisi vuotta. Oikeustaistelu päättyi Korkeimman oikeuden päätökseen, jonka mukaisesti Johanna Vehkoo EI ollut loukannut äärioikestolaisen kunnallispolitiikon kunniaa. Kirja kertoo trollauksesta, sananvapaudesta  ja siitä, että uhkailla saa ja huoritella, mutta natsismista ja rasismista ei saa syyttää - siitä voi joutua oikeuteen. Näin siinäkin tapauksessa, että näyttöä rasistisista puheista olisi. Nasumurmeli totesi kirjan olevan vaikuttava ja silmiä avaava.

Paavolla oli vaikeuksia löytää teemaan sopivaa kirjaa. Koska lukupiirin yllä leijuu aina tieto siitä, että sääntöfriikki bloginpitäjä kirjaa ylös, jos kirjaa ei ole luettu tai se on teeman vierestä, meinasi Paavo ajautua paniikkiin. Viime hetkillä hän keksi kuunnella Petri Sarasteen kirjan Kirjeenvaihtaja vuodelta 2021. Petri Sarasteen ura ulkomaankirjeenvaihtajana onkin mielenkiintoinen. Hänen työhönsä ovat kuuluneet niin Berliinin muurin sortuminen, Fukushiman ydinonnettomuus kuin Ähtärin pandat. Usein hän on myös vain sattunut olemaan oikeaan oikeassa paikassa. Hän toimi pitkään Kiinassa kirjeenvaihtajana, ja sen jälkeen Virossa. Saraste ottaa kirjassaan selkeästi kantaa Kiinan ihmisoikeustilanteeseen, mutta Viroa hän puolestaan kehuu paljon. Saraste kertoo kirjassa myös henkilökohtaisista asioistaan, mm. eturauhassyövästään ja siihen liittyvistä hoidoista. Paavo totesi, että ei olisi kuunnellut kirjaa ilman lukupiiriä, mutta se oli kuitenkin palkitseva kokemus.

284682048_10160656241863395_508868344011

Nasumurmeli päivän emäntänä antoi seuraavaksi teemaksi naiseuden voimavarana. Lisäksi meillä on oletuksena, että jokainen on seuraavaan kertaan mennessä lukenut tai kuunnellut Anneli Kannon Rottien pyhimyksen. Paavo nimittäin ehdotti, että tekisimme kesäretken Hattulan Pyhän Ristin Kirkkoon, ja sinnehän me sitten suuntaamme ja yövymme Petäys Resortissa. Ihana viikonloppu kirjaperhosten kanssa tiedossa - siitä lisää myöhemmin!

Kirjaperhosten puolesta, Knarp.

maanantai, 2. toukokuu 2022

Kirjaperhoset vihreinä

IMG_20220501_104254_resized_20220501_105

Huhtikuussa kokoonnuimme Tupunavitsin luokse keskustelemaan teemasta, joka oli tällä kertaa väri, VIHREÄ. Aloituskuva on otettu kotonani, ja siinä on kirja, joka oli yksi vaihtoehdoistani teemaan, mutta loppujen lopuksi luin sitten kuitenkin jotain muuta... Mutta tuttuun tyyliin Tupunavitsin luona aloitimme ruokapöydästä, jossa oli tarjolla myös vihreää.

B_p%C3%B6yt%C3%A4.jpg

Rimarinnalla oli teeman keksijänä kunnia aloittaa kirjaesittelyt, ja hänen kirjansa oli väriltään hyvin vihreä. Kyseessä oli Anna-Maija Raittilan "värssykirja" Onnea ja iloa päivääsi vuodelta 2008. Kirja sisältää runoja ja virsiä, ja joka aukeamalla on luontokuva. Rimarinna muistelee saaneensa kirjan äidiltään. Kirja oli nyt yllättäen osoittanut paikkansa, kun Rimarinnan serkku oli saanut suruviestin hänelle läheisen isoäidin kuolemasta, ja näissä ajatuksissa myös Rimarinna oli tarttunut kirjaan ja se oli avautunut virren 458 kohdalta. Kuvaviesti kirjan aukeamasta lähtikin serkulle lohduksi.

Paavo oli lukenut teemaan Richard Powersin kirjan Ikipuut vuodelta 2018, suomeksi 2021. Tämä kirja on palkittu Pulizerilla vuonna 2019, ja sen suomentaja Sari Karhulahti sai suomennoksestaan tänä vuonna Mikael Agricola-kääntäjäpalkinnon. Kirjassa on yhdeksän toisiinsa nivoutuvaa tarinaa ihmisistä, joiden elämään puut vahvasti liittyvät. Kirja sisältää tutumman tieteellisen faktan lisäksi myös yllättäviä asioita puista. Tiedämme paljon juuriston ja versojen merkityksestä, mutta puut ovat paljon enemmän ja vaikuttavat  meihin enemmän kuin tiedämme tai uskomme. Puut yrittävät kertoa meille asioita, mutta me emme ymmärrä tai edes kuule. Paavo totesi kirjan olevan hetkittäin sekava, kun siinä hypätään yhtäkkiä ihmisistä toisiin, mutta kokonaisuutena kirja oli vaikuttava teos, jossa oli myös vahva luonnonsuojelullinen aspekti. Paavo piti kirjaa yhtenä tärkeimmistä lukukokemuksistaan.  Kirjassa oli myös kirjailija Anni Kytömäen esittelyteksti, jossa hän totesi, että tämä on kirja, jota hän on koko elämänsä etsinyt. Aika paljon sanottu.

Anni Kytömäestä tulikin sopiva aasinsilta seuraavaan kirjaan.. Sekä minä että Heluna olimme lukeneet teemaan Anni Kytömäen vuonna 2020 Finlandialla palkitun kirjan Margarita. Margarita on kirjassa päähenkilö Sennin toinen nimi, ja lisäksi se on osa jokihelmisimpukoiden tieteellistä nimeä Margaritifera margaritifera. Jokihelmisimpukoiden tarina kulkee Sennin tarinan mukana kirjan alusta loppuun. Kirjan tapahtumat sijoittuvat sota- ja sodan jälkeiseen aikaan. Osin johtuen Sennin ammatista - hän on hieroja, joka aloittaa myös lääkintävoimistelijan opinnot - kirjassa on myös paljon anatomian, luiden ja haavojen kuvausta. Heluna ei erityisemmin viihtynyt kirjan henkilöiden seurassa, mutta kirjassa tapahtui käänne suunnilleen 3/4-kohdassa, minkä jälkeen kirja alkoi kiinnostaa enemmän. Hän mietti tosin, että kirjassa oli niin paljon sattumia, että ne jo koettelivat tarinan uskottavuutta. Itselläni oli myös hetkiä, jolloin ajattelin, että en pidä tästä kirjasta, mutta kokonaisuutena pidin paljonkin. Kirjalla on vahva yhteys tähän aikaan, koronaan ja Ukrainan sotaan, sillä Senni työskenteli poliopotilaiden parissa aikana, jolloin rokote tuli, ja koko Suomi yritti toipua sodasta.

Tupunavitsi oli lukenut teemaan Pirjo Tuomisen kirjan Vihreät oksat vuodelta 2004. Jos Rimarinnan kirjan vihreys tuli kirjan vihreästä väristä ja Paavon, Helunan ja minun kirjoissa luontoyhteydestä, niin Tupunavitsin kirjassa vihreä oksa kuvasi parempaa elämää, jota päähenkilöt Hilda, hänen tyttärensä Helena, tämän tytär Eeva ja lopulta Eevan tytär Rea kaikki tavoittelivat. Sukuromaanin tapahtumat alkavat 1900-luvun alun Lappeenrannasta ja päättyvät vuoteen 2002. Tupunavitsi totesi, että miehtyksen ajoista lukeminen tässä ajassa kylmäsi aivan eri lailla kuin olisi ollut ilman Ukrainan sotaa. Kirjassa keskitytään eniten Reaan, joka pyrki kostamaan äitinsä kokeman vääryyden. Kosto onkin kirjan kantava teema, mutta loppujen lopuksi hieman pliisu ja pintapuolinen asia, kuten monet muutkin kirjan tapahtumat. Tupunavitsi totesi, että hänen osaltaan Pirjo Tuomisen kirjojen lukeminen alkoi ja loppui tähän.

Jänis kuunteli teemaan Matthew Mcconaugheyn kirjan Vihreää valoa. Kirja on ilmestynyt vuonna 2020, suomeksi 2021. Äänikirjaksi kirjan oli lukenut Markus Niemi, jonka äänen Jänis totesi tähän erinomaisen sopivaksi. Liikennevaloista alkunsa saanut ajatus vihreästä valosta on tässä asenne elämään ja myös tavoite - on päästävä vihreään aaltoon, jossa asiat sujuvat. Välillä tulee vastaan keltaista ja punaista, mutta elämässä on löydettävä tie takaisin vihreän valon tielle. Mcconaughey pitää itseään onnellisena ihmisenä, ja tärkeintä hänelle on perhe: vaimo ja kaksi lasta.  Hän olisi päässyt aikanaan lukemaan lakia, mutta halusi näyttelijäksi. Tämä onnistui monien onnelllisten sattumien kautta. Hän teki pitkään romattisia komedioita, mutta muutti suuntaa ja loi nahkansa näyttelijänä uudelleen. Mcconaugheyn vanhemmat olivat riitaisia, ja erosivat ja avioituivat useamman kerran. Tähän liittyen Rimarinnalla olikin tullut samaisen kirjan kuunteluun stoppi - puukkojen heiluttelun ja verissä päin tappelun loppuminen sovintoseksiin keittiön lattialla lasten hiippaillessa vaivihkaa toisaalle oli vain liikaa. Jänis oli selvinnyt kirjasta tästä huolimatta, ja piti sitä mielenkiintoisena. Rimarinna mietti, että ehkä tämä toimisi hänellä tavallisena kirjana, jossa on helpompi säädellä sitä, mitä kerralla haluaa ottaa vastaan. Lukupiiriä varten Jänis oli hakenut kirjastosta ihan perinteisen kirjan, vaikka olikin muutoin kuunnellut äänikirjan.

Nasumurmelin kirja oli Emma Puikkosen Musta peili vuodelta 2021. Huolimatta nimestä tässä kirjassa on vihreä teema, joka liittyy öljyyn ja luonnonsuojeluun. Kirjassa on päähenkilöinä kolme naista ja se kulkee kolmessa aikakaudessa, joista yksi on tulevaisuus. Henkilöt ovat amerikkalainen Ida, norjalainen Astrid ja hollantilainen Lotte. Kirja kertoo ajasta, jota öljy pyörittää, ja ja öljy on myös yksi kirjan kertojista. Yksi naisista lähtee ekoterrorismin tielle ja tekemään omia ratkaisujaan öljynporauslautalle. Hän tekee videon, jonka aiheena on tanssi työkalujen kanssa, ja hän onnistuukin lamauttamaan lautan toiminnan, ja joutuu tästä syystä piiloutumaan. Piilossa hän yllättäen tutustuu Shellin ympäristökonsulttiin. Kirja on sen verran sekava, että lukiessa on hyvä pitää ajatukset kasassa, mutta se on kuitenkin hyvin kirjoitettu ja palkitseva lukukokemus. Kirjailijan edellinen kirja oli käsitellyt vanhemmuutta ekokriisin aikakaudella.

B_kirjatorni.jpg

Tupunavitsi sai emäntänä päättää seuraavan teeman, ja se on media. Mediasta kirjoissa  jutustellaan kesäkuussa Nasumurmelin luona Nurmijärvellä!

Kirjaperhosten puolesta,

Knarp.

B_korvis.jpg

torstai, 17. maaliskuu 2022

Kirjaperhoset ja Tonttu

Aloitus.jpg

Kiitos Jäniksen, viime kertainen Kirjaperhosten kokoontuminen Rimarinnan luona oli suorastaan historiallinen. Ja kiitos Rimarinnan, tämäkin kokoontuminen alkoi perinteisesti sekä suolaisten että makeiden herkkujen äärellä. Ihania makuja jälleen kerran!

Mutta siihen historiallisuuteen.. Teemanamme oli mysteerihahmot, ja ensimmäistä kertaa oli annettu myös vahva ehdotus siitä, minkä kirjan teemaan voisi lukea. Tämä kirja oli Antti Leikaksen Tonttu, joka on ilmestynyt Siltalan julkaisemana vuonna 2018. Meitä oli paikalla kuusi kirjaperhosta, joista viisi oli lukenut Tontun ja lisäksi esittelyyn tuli kaksi muutakin  mysteerihahmokirjaa. Lukupiirin sääntöjen valossa jo tämä suunnitellusti saman kirjan lukeminen oli uraauurtavaa, mutta erityisen poikkeukselliseksi kokoontumisen teki se, että Jänis työyhteyksiensä kautta oli saanut sovittua, että itse  kirjailija Antti Leikas osallistui lukupiiriimme etänä ja saimme kysellä häneltä kirjasta ja kirjailijan työstä! Tämä oli kyllä hieno ele kirjailijalta. Kiitos, kiitos, kiitos.

Tonttu oli siinä mielessä hyvä kirja yhteiseksi valinnaksi, että se herätti kysymyksiä ja osin myös jakoi mielipiteitä. Tontussa vilahtelee useampikin tonttu, mutta varsinainen päähenkilö on kirjailija Antti Leikas. Lääketeollisuuden edustajat jahtaavat tonttujaa saadakseen selville kuolemattomuuden salaisuuden, kun taas Leikas yrittää pelastaa hänen asuntoonsa henkihieverissä, ts. jalattomana ja lähes maatuneena, päätyneen tontun hengen. Jalat ovat erityisen tärkeitä tontuille, koska niiden on säilytettävä maayhteys. Leikaksen avuksi ilmestyy Suomen Kulttuurirahaston asiamies Pamela Raatikainen, jonka kanssa Leikakselle virittyy myös suhde. Tapahtumat vievät Suomesta Prahaan ja lopulta myös Kiinaan. Leikaksen henkikin on tapahtumien tiimellyksessä vaarassa, ja sanottava on, että varsin erikoinen ja mielikuvituksellinen dekkari on kyseessä.

Tässä kirjassa tontut ovat sienirihmastoa, joka selittää niiden pitkäikäisyyden. Täysin kuolemattomia tontut eivät kuitenkaan ole. Saimme kuulla, mistä idea sienirihmastoon oli tullut. Leikaksen työhuoneessa oli sekä Suuri tonttukirja että Sienikirja, ja nämä ikäänkuin fuusioituivat Tontussa sienirihmastosta muodostuneiksi tontuiksi. Pamela Raatikaisen hahmo ja autofiktio tyylinä jakoivat meillä eniten mielipiteitä. Osaa Pamela häiritsi, osaa ei. Autofiktiossa jää puolestaan epäselväksi, mikä on totta ja mikä ei. Ja tämä oli vaikeaa joillekin meistä. Huolimatta mielipide-eroista Tonttu oli kuitenkin niin mielenkiintoinen ja omalaatuinen, että kaikkia kiinnostaa myös Tontun nyt maaliskuussa ilmestyvä jatko-osa, Tonttu. Valot sammuvat. Ja saimme myös kuulla, että luvassa on uusikin tonttuhahmo entisten lisäksi!

IMG_20220312_181701_resized_20220312_061

Tupunavitsi ei ollut lukenut lainkaan Tonttua vaan Mary Higgins Clarkin kirjan Vihreäviittainen nainen. Alkuteos on ilmestynyt vuonna 1989, suomeksi 1991. Tässä kirjassa henki ottaa haltuunsa kirjan päähenkilön Judithin, joka on historiallisia romaaneja kirjoittava kirjailija, ja saa tämän tekemään julmia tekoja, joista tämä ei transsista toivuttuaan tiedä mitään. Kyseessa on Lady Margaretin henki, josta Judith parhaillaan kirjoittaa kirjaa. Judithin avulla Lady Margaret haluaa kostaa hänet mestanneille ja muille hänelle vääryyttä tehneille. Vaaravyöhykkeeseen joutuu myös Judithin miesystävä Stephen, joka voisi olla seuraava pääministeri. Tupunavitsi piti kirjaa ihan luettavana, mutta ei se nyt niin suuri elämys ollut, että ketään olisi houkuttanut sitä itse lukea. Siksi saimme tietää myös loppuratkaisun...

Rimarinnan teemaan bonuksena lukema kirja oli varsin erikoinen sekin. Kyseessä oli Paula Silvosen esikoiskirja Nukkemestari vuodelta 2016. Kirjan tapahtumat sijoittuivat inkvisitioiden aikaan. Rimarinnalla ei ollut mitään odotuksia kirjan suhteen, ja se pääsikin yllättämään hänet huolella – hyvä esikoiskirjaksi ja jotain ihan muuta kuin mitä on yleensä lukenut. Pinokkiomaisessa kirjassa on eläviä nukkeja, joita pidetään verellä hengissä, ihmishirviö Pappi Loew ja kertoja on Tuhka, orpo tyttö, jonka elämää muuttu hänen kohdattuaan noidutun nuken. Rimarinna kertoi kirjan olevan hyvin synkkä, ja tästä syystä kukaan ei innostunut tästäkään, vaikka kirjan maailma saattoi pitää erikoisuudessaan kiehtovanakin.

kirjapino.jpg

Sovimme, että jatkossakin voimme halutessamme ehdottaa lukupiirille tiettyä nimettyä kirjaa teeman ohella. Tämä tarkoittaa sitä, että lukupiirikokoontumisessa nimeltä ilmoitetusta kirjasta voidaan käsitellä myös sen loppuratkaisuja, mitä ei teemaan luettujen kirjojen kohdalla tehdä.

Seuraavalle kerralle ei kuitenkaan tullut yhteistä kirjaa vaan pelkästään teema. Ja Rimarinna antoi meille teemaksi värin. Se on vihreä. Tapaamme vihreissä merkeissä huhtikuussa Tupunavitsin luona.

Kirjaperhosten puolesta, 

Knarp.

torstai, 23. joulukuu 2021

Kjell Westö -lukupiiri

Kesän perhosjunassa Heluna antoi seuraavaksi teemaksi Kjell Westön teokset. Niistä kokoontui keskustelemaan Jäniksen luokse viisi kirjaperhosta, yksi osallistui etänä ja kaksi oli kokonaan poissa. Minä olin ensimmäistä kertaa lukupiirin historiassa poissa kokoontumisesta, ja koska olen tavannut kirjoittaa tätä blogia, sovimme, että saan jokaiselta raportin luetusta (tai kesken jääneestä....) kirjasta. On tainnut olla normaalia vapautuneempi lukupiiri, kun minä en ollut mukana huomauttelemassa säännöistä ja kirjaamassa ylös lukemattomuuksia..! Mutta; alla raportit esiteltyjen kirjojen nimien alle kerättynä.

Lang (2002)
 
Tupunavitsi: Viimeisintä lukupiiritapaamista varten lukemani Kjell Westön kirja oli siinä mielessä vähän erilainen kuin muiden lukemat, että se ei ainakaan herättänyt niin paljon kielteisiä lukufiiliksiä. Kirja onkin Westön vähän vanhempaa tuotantoa vuodelta 2002, ja nimeltään Lang. Kirjassa kertojana on Langin kirjailijaystävä Konrad.
 
Kirja siis kertoo noin nelikymppisestä Christian Lang -nimisestä kirjailijasta, joka tapahtumahetkellä ansaitsee elantonsa vetämällä omaa talk show –ohjelmaa televisiossa ja kirjoitushommat ovat enemmän historiaa. Puheohjelman isännöinnin tulevaisuuden yllä on kylläkin harmaita pilviä. Lang on eronnut kahdesti, ja hänellä on Lontoossa asuva noin parikymppinen poika. Lang asuu Helsingin Punavuoressa. Lang kohtaa eräänä iltana Punavuoren yössä Iso-Roobertinkadulla sijaitsevassa pizzapaikassa Saritan, ja he alkavat juttusille. Sarita menee Langin luo yöksi ja juttu luistaa, mutta hän nukkuu kylläkin kiltisti sohvalla sen yön. Siinä yön tunteina Lang katselee Saritaa, joka aamuun mennessä on kuitenkin hävinnyt paikalta vähin äänin. Lang ei saa jostain syystä Saritaa pois mielestään, tästä tulee Langille suorastaan pakkomielle, ja hän käyttääkin useampia kuukausia pyöriäkseen Helsingin kuppiloissa Saritaa etsien. Loppujen lopuksi Sarita kuitenkin soittaa Langille jättäen mystisen viestin puhelinvastaajaan, ja sen seurauksena heidän tiensä jälleen pääsevät yhtymään. Suhde alkaa.
 
Langin ja Saritan parisuhteessa tuntuu muutenkin olevan pääosassa ”yhtyminen”, jota kaksikko Saritan asunnolla Helsinginkadulla harva se yö harrastaa. Sentäs koettavat pitää kuitenkin pientä ääntä, kun asunnossa asuu myös Saritan 6-vuotias poika Miro. Ja asunnossa oleilee, siis henkisellä tasolla, myös Saritan ex-mies ja Miron isä, hämärähemmotyyppinen Marko. Se ON ongelma suhteelle, mutta sitä ei Lang halua itselleen tunnustaa. Ajan myötä tähän kolmoisdraamaan kulminoituukin kirjan lopputapahtumat, joiden vuoksi sitä voisi rikostarinaksikin luonnehtia. Kirjassa, ehkä hieman poikkeuksellisesti, kerrotaan se tapahtumien kulku, joka johti rikokseen, eikä siis yleistä dekkareiden ja vastaavien tarinoiden kuviota, jossa ensin tapahtuu rikos, ja sitä sitten loppukirjan verran ratkotaan. Kirjassa esiintyy myös muutamia ylimääräisiä juonteita, joiden merkitys kokonaisuudessa jää epäselväksi. Tällaisia sivuasioita ovat esimerkiksi Langin pojan päihdeongelma sekä sisaren mielisairaus ja siihen liittyneet kauan sitten tapahtuneet kuviot, joihin myös kertoja Konrad liittyy.
 
Kirja oli mielestäni ok, harmiton, ihan hyvä ja viihdyttävä, nopealukuinenkin. Mutta kuten edellisestä lauseesta voi tulkita sen osan, jota en kirjoittanut, niin tämä kirja ei jättänyt suuria jälkiä tai tunteita minuun, eli sinänsä ei mitenkään erityisen vaikuttava lukukokemus. Eniten tunteita tuli varmaan siitä, kun fiilistelin Helsingissä asumisen aikojani 1990-luvulla sen mukaan, miten Lang seikkaili eri ravintoloissa, joiden nimet ja sijainnit olivat ihan tosielämästä napattuja.
 
lang.jpg
 
Älä käy yöhön yksin (2009)
 
Rimarinna: Minun valintani Westön tuotannosta oli vuonna 2009 ilmestynyt Älä käy yöhön yksin. Se olikin ensikosketukseni kirjailijan tuotantoon. Lukupiirin aikaan kirja oli itse asiassa vasta noin puoli välissä, mistä jo etukäteen arvelin saavani merkinnän pöytäkirjaan. Vaikka nyt sitten saankin kirjoittaa nämä muistiinpanot itse, pidän kohtuullisena antaa tämä merkintä itse itselleni. Kirja ei vain jotenkin tuntunut etenevän vaan aina uni voitti poikkeuksellisen nopeasti. Jossain vaiheessa - taisi itse asiassa olla juuri tapaamisen aikoihin - kirjan synkkyys, hahmojen toivottomuus ja elämän rujous tuntuivat jopa hiukan ylipääsemättömiltä. Usein en harkitse kesken jättämistä, mutta nyt sellaistakin vaihtoehtoa puntaroin. Koin aika lannistavana sen toistuvalta tuntuneen teeman taakse jääneistä loistavista tulevaisuuksista ja turhista unelmista, jotka karahtelevat elämän kivikoille. Että miten nuorena voi hetken aikaa näyttää siltä, että ehkä se siitä. Mutta ei sitten kuitenkaan ja loppu on pelkkää onnetonta alamäkeä - tavalla tai toisella. Loppua kohti joko totuin tähän jopa apatiaan asti taipuvaan tummuuteen tai sitten painostavuus vähän hellitti. Joka tapauksessa viimeinen kolmannes kului merkittävästi nopeammin kuin kaksi ensimmäistä. Varmaan osa omaa ikäpohdintaa ja arvomaailmamyllerystä, mutta sittenkin haluan vielä pitää kiinni ajatuksesta, että vaikka tietyt unelmat eivät kukkeimmassa nuoruudessa lähteneetkään lentoon, edessä voi silti olla vielä hyviäkin aikoja ja ehkä myös joitain aivan uusia, valoisia mahdollisuuksia. Uusia unelmia jopa. Tämän lukukokemuksen jälkeen pitänen entistä tiukemmin kiinni toivon kipinästä. Westön maalamaama sielunmaisema väijyy nimittäin luomilla heti, jos se kipinä hetkeksikään sammuu... Kirjassa usein mainittu nimikkolaulu löytyy Youtubestakin. Minusta kappale kuvastaa hyvin kirjan yleistä tunnelmaa, joskaan kirjassa hehkutettua kitarasooloa en siitä erota. http://www.youtube.com/watch?v=RfdBY1uJkRk
 
Paavo: TOSI lyhyt raportti: Kolme kaverusta, Jouni, Ariel ja Adriana, haluavat popmaailmaan. Keskenään hyvin erilaiset tyypit ja asenteet tuovat ristiriitoja. Kertojana toimii Frank Loman, joka setvii kolmikon touhuja. En päässyt kirjaan millään muotoa "sisään", kun koko ajan pohdin, miksi tämmöinen on kirjoitettu ja miksi kirjailija luulee tämän ketään kiinnostavan? Sinne oli kyllä paljon tuotu historiaa ja musiikistakin pitää jotain tietää, joten selvitystyötä oli kyllä tehty. Mutta en usko, että luen kyseisen kirjoittajan tuotantoa enempää. Rimarinna oli kans tän lukenut, ja kommentoi varmaan paremmin tätä lukukokemusta.
 
Rikinkeltainen taivas (2017)
 
Knarp: Hei kaikki! Sain tänään luettua Westöni, joka olikin minulle ensimmäinen laatuaan. Ajattelin kirjaa aloittaessani, että nyt kun en pääse tulemaan tapaamiseen mukaan, voin myös huoleti jättää kirjan kesken, jos en tykkää. Mutta Rikinkeltainen taivas otti kuitenkin nopeasti mukaansa eikä sitä voinut ajatellakaan jättävänsä kesken.
 
Uskon, että joku muukin on lukenut tämän saman, enkä siksi ala isommin juonta avaamaan. Pähkinänkuoressa suomenruotsalainen vaihtelevasti menestynyt kirjailija muistelee elämäänsä ja suhdettaan rikkaaseen Rabellien perheeseen. Minulle kirja näyttäytyi suurelta osin luokkaeron kuvauksena: oli hankalaa olla tavallinen ja vähän köyhäkin Rabellien vanhan rahan rinnalla. Varakkailla on myös eri säännöt kuin muilla eikä heille niin vain sanota vastaan. Päähenkilökin sortuu pelkoon ja mielistelyyn, ja käyttäytyy siten, että katuu myöhemmin. Päähenkilö ei ole mikään sankari, hän kyllä miettii paljon oikeaa ja väärää, mutta monta asiaa menee ohi ilman että hän niihin tarttuu, vaikka aihetta olisi ollutkin. Hän on siis hyvin inhimillinen.
 
Itse pidin myös siitä, että kirjassa käytiin Porissa, vaikka siellä tapahtuikin jotain hyvin vastenmielistä. Ja Rimarinna tuli heti mieleen, kun yhden henkilön sanottiin olevan Vantaan kaupungilla verkkotoimittajana! Kirjan päätös oli hyvin uskottava, ja vaikka ei voi sanoa, että paha olisi saanut palkkansa, niin jotain siihen suuntaan kuitenkin. Ainakin voi ajatella, että jotain väärää ja sivuutettua tuli näin näkyväksi. Mutta syvissä vesissä mentiin, mitään helppoja tai lopullisia ratkaisuja kirja ei tarjoa.
 
Nyt kun kirjasta tehty elokuva on tullut teattereihin, oli minunkin lainaamaani kirjaan tullut varaus. Palautan kirjan ensi viikolla ja ehkäpä menen vielä katsomaan sen leffan..!
 
lake-g4704ac33a_1920.jpg
 
Tritonus (2020)
 
Jänis: Moi, ohessa muutama ajatus Tritonuksesta: Todellinen marraskuun harmauteen sopiva lukukokemus Tritonus - miesten välinen ystävyys ja musiikki ovat kirjan kantavat teemat. Päähenkilö Brander on maailmalla mainetta niittänyt, kuusikymppinen kapellimestari, joka sijoittaa omaisuutensa rakennuttamalla “lasisen” ökyhuvilan pienelle saarelle monen tunnin ajomatkan päähän Helsingistä (kuulostaa kuitenkin Paraisten saaristolta). Casa Tritonus saa nimensä musiikkiterminologiasta (mm. hälyytysäänistä tuttu sointuaskel). Brander tutustuu naapuriinsa koulukuraattori-psykologi Lindelliin, joka soittaa kitaraa harrastajabändissä ja kalastaa. Romaani kertoo rinnakkain näiden kahden miehen tarinaa. Välillä ne risteävät ja kietoutuvat toisiinsa. Myös Westön edellinen romaani, Rikinkeltainen taivas, on mukana. Sandrine Rabelli, valokuvaaja, on Tritonuksessa Lindellin tyttären Majan ystävä ja rakastettu. Musiikki on tärkeä osa kirjaa ja Westön on luonut Spotifyihin soittolistat. Kirjassa on mielestäni liikaa kaikkea #metoo, pakolaiset, uusnatsit, ympäristökatastrofi sekä paikallisia kunnanvaltuutettuja vodkalla ja konvehtirasioilla muistava Sasha. Myös pandemia on mukana - eletään aikaa sen jälkeen. Mutta siis, luin Bookbeatista ja sitten vielä kirjana selailin läpi. Rikinkeltainen olisi ollut valintani, mutta se piti palauttaa kirjastoon ennen kuin ehdin sitä kunnolla mutustella. Kotoa löytyvät Missä kuljimme kerran (kadoksissa jossain hyllyjen uumenissa) sekä Älä käy yöhön yksin, jolle olin antanut sen ilmestymisvuotena ⅘ tähteä - en kyllä muista miksi.
 
Heluna: Luin Westöltä Tritonuksen, joka kertoo ongelmiensa kanssa painiskelevasta menestyksensä aallonharjalta jo hiukan pudonneesta kapellimestarista, Thomas Branderista, joka rakennuttaa saaristoon hulppean asunnon ja ristii sen Casa Tritonukseksi. Päähenkilö asuu saarella konserttikeikkojensa välissä, seuraa rakentamisen edistymistä ja tutustuu pikkuhiljaa saaren yhteisöön. Tapahtumat sijoittuvat ainoastaan päähenkilön saarella käynteihin, muuta elämää kuvataan ainoastaan takaumina henkilöiden muistoissa. Toinen tärkeä henkilö onkin Branderin naapurissa asuva psykologi Reidar Lindell, jolla on harrastelija-cover-bändi. Lukija pääsee kummankin päähenkilön pään sisään, heidän sosiaalisiin kuvioihinsa, Lindellin suruun menehtyneestä vaimostaan, Branderin ammatillisiin kunnianhimoihin ja kateuden ja katkeruuden tunteisiin – ja tietenkin naishuoliin. Westö kuvaa välillä uskottavasti, välillä ei ihan niin uskottavasti kaikkia henkilöitään – minusta riittävän todenmukaisesti, että henkilöistä alkoi kiinnostua ja keksittyyn maailmaan uskoa. Joku totesi lukupiirissä, että teos oli tupattu täyteen eri teemoja, ja se on totta: mukaan oli ympätty syrjäytymistä, korkea- ja populaarikulttuurin eroja, ekokatastrofia, lintuinfluenssaa, seksuaalista vähemmistöä, pakolaisia ja vaikka mitä. Juonta, jos sellaista edes oli, oli vaikea hahmottaa kaiken seasta. Ehkei sitä ollutkaan, olipahan vain katkelma muutamien ihmisten elämästä. Jatkuvana tekijänä koko kirjassa oli musiikki. Musiikillisia viittauksia pudoteltiin suunnilleen joka sivulla, ja välillä teki mieli kuunnella joitakin mainittuja kappaleita, mutta se olisi keskeyttänyt lukemisen (joka meni ihan vähän viime tunneille). Kun olin saanut kirjan loppuun, huomasin vasta pitkähkön, perustellun biisilistan, teoksen valikoidun "soundtrackin", jota olisi voinut käyttää samalla kun luki teosta. No, ehkä sitten, jos tartun siihen uudestaan, mitä ei kyllä tapahdu lähivuosina. Kirja ei yllä ihanan, historiallisen Missä kuljimme kerran -teoksen tasolle mutta ei se huonokaan ollut.
 

Nasumurmeli: Olin lukenut tämän aiemminkin. Mutta lukeminen takkusi ja tapahtumia oli ahdettu turhan paljon yhteen kirjaan. Henkilöhahmot olivat kyllä eläväntuntuisia.

 
perhoskuva.jpg

 

Jänis antoi seuraavan kerran teemaksi mysteerihahmot. Vahva ehdotus luettavaksi kirjaksi on myös teemaan sopiva Antti Leikaksen Tonttu, jota kautta voidaan kokeilla sitä, että suunnitellusti useampikin olisi lukenut saman kirjan. Teemaan käydään käsiksi tammikuussa Rimarinnan luona. Mutta ensin tonttuillaan joulu!

Kirjaperhosten puolesta,

Knarp.

lauantai, 28. elokuu 2021

Perhosjuna

IMG_20210815_083117_resized_20210815_083

Lukupiirillä oli elokuussa luksuskokoontuminen. Tuurista oli varattu lukupiirin käyttöön kokonainen juna, vanhalla Tuurin asemalla sijaitseva höyryjuna - Tuurin junamajoitus. Junassa on yhteensä kuusi hyttiä, ja kun meitä oli paikalla seitsemän, "joutui" kaksi perhosta samaan hyttiin - kylläkin sviittiin! Teemana tässä kokoontumisessa oli Paavon viime kerralla päättämä "hyvä mies". Hyvää miestä käsiteltiinkin pitkän kaavan mukaan, kun kellään ei ollut kiire mihinkään paitsi tietenkin Keskisen kyläkauppaan...

B-.jpgB_tuulihatut2.jpg

Lukupiirin kokoontumispaikaksi valikoitui junan ravintolavaunu, jonne makeat tuomiset kahvin ja teen oheen huolehti Heluna. Meillä oli mm. ihania tuulihattuja niin paljon kuin vain kukin jaksoi syödä! Juttua riitti taas paljon ennen kuin päästiin edes kirjoihin saakka, mutta se vähän niinkuin kuuluu asiaan...

Kirjaesittelyt aloitti Paavo. Hän oli etsinyt hyvää miestä Elly Griffithsin Ruth Galloway -dekkarisarjan avausromaanista Risteyskohdat, joka on vuodelta 2009 (suomeksi 2017). Päähenkilö kirjoissa on arkeologi Ruth Galloway, luututkija, jonka asiantuntemusta poliisissakin usein tarvitaan. Ruthin ja rikostutkija Harry Nelsonin välillä on vahva ammatillinen kunnioitus, mutta myös voimakasta kemiaa, mikä johtaa syrjähyppyyn - Ruth on kyllä sinkku, mutta Harry puolestaan tukevasti naimisissa. Syrjähyppy johtaa  raskauteen. Paavo pohti, että miksi lukija ei tuomitse mokomaa petturia vaan on aina jollain tapaa Harryn puolella tai ainakin ymmärtää tätä. Keskusteluissa tultiin tulokseen, että uskollisuus ei ole hyvän miehen välttämätön ominaisuus eikä se missään nimessä yksinään riitä. Harry Nelson on muullakin tapaa ristiriitainen persoona. Hän on äkkipikainen ja hankalan maineessa, mutta nauttii kuitenkin suuresti työssään arvostusta myös alaisiltaan. Tulimme tulokseen, että Harry Nelson on kaikesta huolimatta hyvä mies!

B_hytti.jpg

Uskollisuudesta tuli aasinsilta Helunan kirjaan. Hän oli lukenut teemaan Aino Räty-Hämäläisen toimittaman Tauno Palon omaelämäkerran Käsi sydämellä vuodelta 1969. Tauno Palollahan on myös tiettävästi ollut avioliiton ulkopuolinen suhde, josta syntyi poika Esko Salminen. Kirjan ilmestymisen aikaan Tauno Palo oli Suomessa superjulkkis, ja tämä näkyy kirjassa. Siinä oletetaan lukijan jo tietävän monia asioita, mikä ei enää nykylukijaan pädekään. Kirjassa on hyvin vähän henkilökohtaisia asioita eikä myöskään elokuvien teosta kerrota juurikaan - teatteriesitykset ovat jääneet paremmin Palon mieleen. Palo oli kirjan ilmestymisen  aikaan naimissa toisen vaimonsa Kirsti Ortolan kanssa. Kirjasta välittyy kuva Tauno Palosta hauskana ja herttaisena miehenä, joka kuitenkin oli aikakautensa ilmentymä sukupuoliroolien suhteen: mies kulki omat polkunsa ja nainen hoiti kodin ja lapset. Tauno Palokin vaikutti kuitenkin olleen ihan hyvä mies.

Jäniksen kirja oli teemaa ajatellen 10+ -valinta! Jäniksen kirjan nimi oli nimittäin Hyvä mies - kyseessä on Leila Tuuren kirja vuodelta 2000. Kirjan päähenkilö on Jorma Andersson, josta kerrotaan, että "Jorma Andersson on hyvä mies, mutta ei ole pienten syrjähyppyjen yläpuolella". Eli jälleen tämä uskollisuus! Tämä Jorma ei kuitenkaan vaikuta hyvältä mieheltä, vaikka hän itse (!) vahvasti sitä mieltä onkin. Hän avioitui naisen kanssa, jonka oli  tehnyt raskaaksi, mutta koska vaimo ei huolehtinut itsestään riittävästi, JOUTUI Jorma etsimään nuorempia naisia. Kun vaimo sairastui, toi tämä jo rakastajattaren kotiin vaimosta huolimatta. Jänis puhisi kiukkua kirjan johdosta - Andersson oli pahimman luokan sovinisti, joka dissasi alati vaimooan ja lapsiaan. Anderssonin omahyväisyys ulottui myös hänen työhönsä historian lehtorina: oppilaiden kuului katsoa häntä ylöspäin. Helunaa tämä nauratti - hänkin on opettaja ja kuvitteli tilannetta, jossa hän lukukauden aluksi sanoisi oppilailleen Andersonin sanoin, että "ette ole arvoisiani". Luulen, että Heluna on kuitenkin valinnut hieman toisenlaisen lähestymistavan! Mutta olimme yksimielisesti sitä mieltä, että Jorma Andersson ei ollut hyvä mies. Ei.

B_k%C3%A4yt%C3%A4v%C3%A4.jpg

Minun kirjani teemaan oli Roope LIpastin Aviotärähdys vuodelta 2020. Kirjan päähenkilö on kaatopaikalla työnjohtajana työskentelevä Jussi, joka on naimisissa Riikan kanssa. Kirjasta käy hyvin pian ilmi, että Jussin ja Riikan avioliitto ei ole terveellä pohjalla. Jussi viihtyy paremmin kaatopaikalla kuin kotonaan, ja Riikka käskyttää miestään ja puhuu tälle hyvin ikävään sävyyn. Jussi matelee ja miellyttää. Hän vaikuttaa olevan hyvin kiltti mies, mutta selittääkö se tämän käytöksen?  Välillä Jussi kuitenkin kapinoi ja tekee Riikalle kiusaa. Vähitellen selviää, että Jussin lapatossumaisuuden taustalla on syyllisyys. Jussi on kirjan kertoja, ja hän ei avaa kaikkea heti, vaan lukija joutuu odottamaan motiivien ja taustojen paljastumista. Tapahtumien edetessä Jussinkin persoona alkaa avautua, eikä tämäkään suinkaan täydellinen ole ja kykenee myös laittomuuksiin. Kirja oli hauska, siinä on veijariromaanimaisia piirteitä ja lopputulemana sanoisin, että kyllä Jussi on hyvä mies. Mutta kannattaa lukea ja varmistua asiasta itse!

Nasumurmeli oli lukenut teemaan Natasha Lesterin vuonna 2019 ilmestyneen kirjan Ranskalainen valokuvaaja, joka ilmestyi suomeksi tänä vuonna. Kirja pohjautuu todellisiin tapahtumiin, ja siinä Vogue-lehti lähettää entisen mallinsa Jessica Mayn sotakirjeenvaihtajaksi Pariisiin. Kirjan tapahtumat sijoittuvat sotavuoteen 1942, mutta osin liikutaan myös uudemmassa ajassa vuodessa 2005. Kirjassa käsistellään paljon naisten asemaa ja naisten kohtelua miehiseksi koetussa maailmassa, ja sieltä löytyy myös tämän kirjan hyvä mies Dan, upseeri, joka kohtelee myös naisia asiallisesti. Huomattavasti ikävämpiäkin tyyppejä on maisemissa! Vaikka kirjassa liikutaan sota-alueilla, ei kirjassa kuitenkaan keskitytä niinkään sotajuttuihin kuin ihmissuhteisiin. Tämä kirja puuttuu kirjatornista, koska kirja unohtui Nasumurmelilla Tampereella autoon. Huonommin kävi villatakille, joka jäi junaan. Ei junamajoitusjunaamme vaan junaan, jolla Nasumurmeli ja Rimarinna saapuivat Tuuriin.

B_junakoira.jpg

Tupunavitsi oli selvittänyt hyvän miehen arvoitusta sekä kirjan että elokuvan keinoin. Hänen valitsemastaan Kazuo Ishiguron kirjasta Pitkän päivän ilta vuodelta 1989 (suomeksi 1990) on nimittäin tehty myös elokuva, jossa pääosaa esittää Anthony Hopkins.  Kirjan päähenkilö on hovimestari Mr Stevens, joka saa kirjeen  työpaikkansa entiseltä taloudenhoitajalta mrs Benniltä. Mrs Benn pyytää tapaamista ja Mr Stevens lähtee tapaamiseen autollaan ja muistelee matkana aikana kahdenkymmenen vuoden takaisia tapahtumia, jolloin he molemmat, Mr Stevens ja silloinen Miss Kenton, olivat saman työantajan palveluksessa. Stevens ja Kenton olivat hyviä ystäviä, ja ilmassa oli jotain enemmänkin. Stevens suhtautui kuitenkin nuivasti entisen taloudenhoitajan eläväisyyteen, ja hänelle tärkein ohjenuora elämässä oli arvokkuus. "Arvokkuudesta voi luopua ainoastaan yksin omassa huoneessaan." Stevens ei  provosoitunut ja pysyi aina tyynenä ja arvokkaana tilanteessa kuin tilanteessa. Pohdiskelu automatkan aikana saa hänet kuitenkin miettimään, oliko jatkuva arvokkuuden säilyttäminen sittenkään niin tärkeä asia kuin se silloin tuntui. Oliko Stevens hyvä mies? Hän ei ole itse enää ihan varma.

Rimarinna valitsi teemaan kerran jo aiemmin lukemansa kirjan, jonka hän halusi lukea uudestaan. Tämä kirja oli Eeva Joenpellon Tuomari Müller, hieno mies vuodelta 1994. Joenpelto sai tästä kirjastaan Finlandia-palkinnon. KIrja on monitahoinen monine ihmiskohtaloineen, jotka liittyvät myös tuomari Müllerin elämänvaiheisiin.Kirjan kertoja on Müllerin lapsuudenystävä, joka muistaa hyvin Müllerin lapsuuden, jota varjosti paheksunta tämän isän ammatin - pirtutrokari - johdosta. Müller vietti lapsuuttaan suurimmaksi osaksi lastenhoitajan kanssa. Nuorena Müller rakastui palavasti hiirulaismaiseen kirjastonhoitajaan, josta tulikin Müllerin ensimmäinen vaimo. He eivät voineet saada lapsia, ja vaimo päätti antaa tämän mahdollisuuden Müllerille eroamalla tästä. Toinen vaimo, tomera kotitalousopettaja, on kirjassa isossa roolissa, ja hän päättää Müllerin kuoleman jälkeen kostaa kaikki tämän elämänsä aikana kokemat vääryydet. Rimarinnaa viehättää niin paljon tämä  kirjan taitava ihmisten kompleksisuuden kuvaus, että hän ehkä lukee sen vielä kolmannenkin kerran. Ja kyllä Müller varmaankin oli hyvä mies - tai ainakin hieno.

B_kirjatorni.jpg

Lukupiirin jälkeen kiiruhdimme iltaostoksille kyläkauppaan. Paavo osti langattoman kaiuttimen ja sen jälkeen pidimme diskoa ravintolavaunussa. Samalla mietittiin, oliko Patrick Swayne hyvä mies.. Minä ja Tupunavitsi olimme edellisenä iltana katsoneet Dirty Dancingin Netflixiltä, ja Patrick jäi jotenkin päälle.. Disko päättyi J. Karjalaisen Sekaisin-biisiin. Keski-ikäisten naisten disko oli varsin kesy - seuraavana aamuna kello kahdeksan neljä meistä oli asemarakennuksen joogasalissa. Joka lukupiirissä ei olekaan omaa joogaopettajaa, mutta meillä on - Paavo oli vasta saanut joogaopettajan paperit ja piti meille nyt ensimmäistä kertaa joogatunnin. Teki hyvää!

B_lampppu.jpg

Oli aivan ihanaa viettää lukupiiriä Tuurin junamajoituksessa! Paikka on todella tunnelmallinen ja sopi tarkoitukseemme todella hyvin.Lukupiirimme herkut taikonut Heluna sai päättää seuraavan kokoontumisen teeman. Se on Kjell Westö. Marraskuussa pitäisi siis jokaisella olla luettuna jokin Westön kirja. Omalla kohdallani se on ensimmäinen... Westön kirjoista jutellaan Jäniksen luona Vantaalla. Siihen asti, LUKUILOA!

Kirjaperhosten puolesta,

Knarp.

PS. Sitten vielä kahvilasuositus matkan varrelta! Pysähdyimme Vaskivedellä kahvila Rasin tuvalla mennen tullen, ja heillä on aivan ihania herkkumunkkeja! Munkkien välissä on itsetehtyä mustikkahilloa ja kermavaahtoa. Ei kannata jättää väliin - herkkumunkin jokainen kalori on nauttimisen väärti!

B_rasin_tupa.jpg