torstai, 21. kesäkuu 2018

Kädet ylös, Perhonen!

Pori_marenkikakku.jpg

Kun lukupiirimme kokoontui 27. kerran, valitsi emäntämme Rimarinna teemaksi "rikokset". Aika uskomatonta, että olimme kokoontuneet jo noinkin kauan ilman että kukaan oli valinnut teemaksi mitään dekkareihin viittaavaa. Ja dekkareitten lukijoitakin joukossamme on! Mutta nyt siis vihdoin kokoonnuimme Poriin keskustelemaan kirjoista, joita yhdistivät rikokset. Minä emännöin kokoontumista työpaikkani tiloissa. Tarjoilujen paras pala oli muuten porilaisen Annan Marenkileipomon marenkipohjille rakennettu kakku - tämä marenki on aivan omaa luokkaansa!

Ensimmäisenä kirjansa esitteli Tupunavitsi ja kirja oli suomenruotsalaisen Torsten Pettersonin esikoisdekkari Aakkosmurhaaja vuodelta 2012. Tähän kirjaan Tupunavitsi päätyi kirjastossa, koska halusi lukea jonkun vähän tuntemattomamman ja itselle uuden kirjailijan teoksen. Aakkosmurhaajan tapahtumat sijoittuvat kuvitteeelliseen paikkaan Turun liepeille, ja alkajaisiksi löytyy nainen tapettuna jalkakäytävälle. Tapahtunutta tutkii poliisi Harald Lindmark, leskeksi jäänyt työnarkomaani, ominaisuuksiltaan hyvin tyypillinen päähenkilö dekkarigenressä. Ruumiita kirjassa tulee kolme kappaletta, mutta väkivallalla ei mässäillä. Romanssit jäävät uupumaan eli romantiikkaa ei tässä kirjassa sekoiteta mukaan. Tupunavitsi totesi kirjan pitäneen hyvin otteessaan ja se oli hyvin realistinen - loppuratkaisua lukuunottamatta. Omat pähkäilyt murhaajaksi menevät tämän kirjan kohdalla auttamatta metsään, sillä kirjailija kehittää loppumetreillä uusia juonenkäänteitä, ja ratkaisu on varsin outo. Loppuratkaisu vei uskottavuutta koko kirjalta, joka oli muuten hyvä lukukokemus.

Paavon kirja oli yksi viime vuoden tapauksia - Clare Mackintoshin psykologinen trilleri Annoin sinun mennä (alkukielinen teos vuodelta 2014). Kirjatornia varten Paavo joutui tuomaan kokoontumiseen pikalainana saamansa Mackintoshin toisen kirjan, sillä Annoin sinun mennä -kirja oli kirjastossa tiukasti varattuna (varauksia 40 kappaletta). Paavo totesi, että tämä kirja oli hänelle ehdottomasti viime vuoden merkittävimpiä lukukokemuksia ja parhaita hänen ylipäätään lukemiaan kirjoja. Kirja alkaa tilanteesta, jossa lapsi jää auton alle ja kuljettaja pakenee paikalta. Juoni on uskomaton, kirja imaisee heti mukaansa - Paavo ei halunnut paljastaa liikaa, sillä tämän lukemiseksi tuli häneltä meille kaikille ehdoton suositus. Mackintosihin toista kirjaa Paavo oli lukenut vasta kolmisenkymmentä sivua, mutta alku oli jo vakuuttava.

Pori_kes%C3%A4jalat.jpg

Helunan valitsema kirja oli ollut suurista odotuksista huolimatta pettymys. Kyseessä oli Ian McEwanin Pähkinänkuori vuodelta 2016 (suomeksi 2017). Kirjassa pääosassa on sikiö, syntymätön lapsi, jonka äiti ja tämän rakastaja suunnittelevat lapsen isän murhaa. Lapsi kuulee kaiken kohdusta käsin, ja yrittää puuttua tapahtumien kulkuun potkimalla äitinsä vatsaa. Äiti ja tämä rakastaja, joka on muuten lapsen isän veli,  ovat lapsen mielestä tyhmiä kun taas isä on sympaattinen henkilö. Lapsi myös pohtii kohdussa maailman menoa, koska hänen äitinsä kuuntelee ajankohtaisohjelmia, ja lapsi saa näin tietoa maailmasta, johon hän on syntymässä. Helunasta vaikutti siltä, että kirjailija näin pääsi ottamaan kantaa yhteiskunnallisiin asioihin laittamalla sanat sikiön suuhun. Sikiö on kirjassa ylimielinen kaveri, ja vaikuttaa, että hänestä on tulossa erittäin rasittava lapsi... Vaikka kirjan asetelma kuulostaa varsin herkulliselta, oli kirja Helunasta lähinnä pitkäveteinen ja yhteiskunnallinen pohdinta joutavaa jaarittelua.

Rimarinnan dekkarisuosikkeja ovat Harjunpäät, ja nytkään ei vielä löytynyt Harjunpäiden voittajaa vaikka varsin lupaava dekkarisarja tulikin eteen. Rimarinna ei ollut aiemmin koskaan lukenut Leena Lehtolaisen Maria Kallio -dekkareita, ja nyt hänen kirjansa oli sarjan aloitusosa Ensimmäinen murhani vuodelta 1993. Kirjassa poliisitaustainen Maria Kallio opiskelee oikiksessa ja menee kesätöihin Espoon poliisiin. Tuohon aikaan naispoliisin asema oli vielä hankala, hän joutui lunastamaan paikkansa ja osoittamaan pätevyyttään ihan eri laillla kuin miehet. Jopa pukeutuminen oli mietittävä tarkkaan, jotta uskottavuus ei kärsi. Kirjassa Maria Kallio tutkii entisen tuttavapiirinsä keskuudessa tapahtunutta murhaa. Hyvin keskeisessä osassa kirjassa on poliisin inhmillisyys, joka on Rimarinnalle tärkeä osa dekkareiden viehätystä.

Pori_kirjatorni.jpg

Nasumurmelin kirja oli ruotsalaisen Mari Jungstedtin Luvattu maa vuodelta 2016 (suomeksi 2017). Jungstedt on kirjoittanut paljon Gotlantiin sijoittuvia dekkareita, mutta tämän tapahtumapaikkana on Kanarian saaret. Kirja onkin kirjailijan Kanaria-sarjan toinen itsenäinen osa. Kirja liikkuu kolmessa ajassa, mutta ei ole tästä huolimatta sekava. Päähenkilöt ovat toimittaja Sara Moberg ja konsulaatissa työskentelevä entinen poliisi Kristian Wade. Tapahtumistaa kerrotaan eri ihmisten näkökulmista - myös murhaajan. Ihmissuhteet ja tapauksen selvittäminen ovat kirjassa keskeisessä osassa, ja kirja on viihdyttävä ja pitää otteessaan. Mielenkiintoista kirjassa on myös turismin kehityksen kuvaus, ovathan Kanarian saaret olleet kauan sekä suomalaisille että ruotsalaisille tärkeä matkakohde!  Nasumurmeli kiitteli kirjaa myös siitä, että se ei ollut raaka.

Minä valitsin kirjan, jonka olet jo jonkin aikaa halunnut lukea. Tämä dekkari oli porilaisen Arttu Tuomisen esikoiskirja Muistilabyrintti. Kirja oli todella hyvä - ihmettelen, että kirjailija ei ole tunnetumpi! Oli tietenkin mukavaa lukea kirjaa jo siksi, että tapahtumat sijoittuvat Poriin. Ruumis löytyy Porissa hyvin tunnetusta Pelle Hermannin leikkipuistosta.Toinen erityisen mieleinen asia oli se, että kirjassa ollaan itsellekin varsin läheisen ympäristöterveydenhuollon ja ympäristönsuojelun kentällä, yksi päähenkilöistäkin on terveystarkastaja Jarkko Kokko.  Ja ympäristörikostakin epäillään tapahtuneeksi. Muut päähenkilöt ovat poliiseja, vaikeasta auto-onnettomuudesta hädin tuskin selvinnyt ylikonstaapeli Janne Rautakorpi ja väkivaltayksikköön siirron saanut tuore poliisi Liisa Sarasoja. Kirjan henkilöt ovat hienosti kuvattuja, juoni mielenkiintoinen ja siinä on mukana myös hivenen rakkauttakin.

Minä sain valita seuraavan kerran teeman ja se on "kotiseutu". Toivon siis, että kirjat sijoittuvat perhosten entisille tai nykyisille kotiseuduille. Tai ainakin suurin piirtein näin... Seuraavan kerran emännöi Paavo.

Pori_portaissa2.jpg

Kirjaperhosten puolesta, Knarp.

lauantai, 12. toukokuu 2018

Perhesuhteita kirjallisesti

esikot.jpg

Kevään merkit olivat jo ilmassa, kun viisi kirjaperhosta kokoontui huhtikuun puolivälissä keskustelemaan Nasumurmelin edellisellä kerralla valitsemasta teemasta "perhe ja perhesuhteet". Paikkana oli Rimarinnan koti Vantaalla, jossa emäntä oli pitänyt huolen, että perhesuhteista päästiin keskustelemaan erinomaisen kylläisinä..!

esikattaus.jpg

Nasumurmeli esitteli ensimmäisenä lukemansa kirjan, joka oli kanadalaisen Leah Mercerin Kun kerran kohtasimme vuodelta 2016 (suomeksi vuonna 2017).  Päähenkilöt ovat Edward ja Zoe, pariskunta, joka päätyi yhteen jo kerran erottuaan, kun Zoe huomasi eron jälkeen olevansa raskaana. Muutaman vuoden he elävät lapsiperheenä, kunnes tapahtuu onnettomuus, jossa heidän pieni poikansa kuolee. Kaksi vuotta onnettomuuden jälkeen asiat ovat edelleen huonosti. Zeo on käpertynyt itseensä, masentunut ja surrut yksin käytännön asioiden kaatuessa Edwardin harteille. Edwardkin on surrut itsekseen, mutta eri lailla. Kirjassa pariskunta päättää lähteä viettämään viikonloppua Pariisiin, jossa he kuitenkin ajautuvat erilleen toisistaan. Pariisi on taustana kaikille niille mietteille, joita kumpikin tahollaan vieraassa kaupungissa käy läpi. Kaupunkiin saapuu Edwardin pyynnöstä myös Fiona, työkaveri, johon Edward on ihastunut. Ja mihin kaikki johtaakaan..  Nasumurmeli piti kirjaa "semihyvänä", se ei ollut mikään huippukokemus, mutta ehdottomasti lukemisen arvoinen.

Paavon kirja oli australialaisen Kate Mortonin Salaisuuden kantaja vuodelta 2012 (suomeksi 2016).  Paavo kuvaili kirjaa vanhan ajan kirjaksi ja hyväksi lukukokemukseksi, joka sisälsi sekä romantiikkaa että jännitystä. Paavon käyttämän kirjaston kirjastonhoitaja oli lukenut kirjan viikonlopussa, mutta Paavolta kului enemmän aikaa, koska hän luki ainoastaan iltaisin eikä väsymykseltään jaksanut lukea pitkään.  Kirjan tapahtumat sijoittuivat pääasiassa kahteen eri aikaan (1930 ja 1966), mutta tästä huolimatta rakenne pysyi selkeänä. Kirjassa esikoistyttö oli  nähnyt julman tapahtuman, joka liittyi hänen äitiinsä eikä asiasta ollut puhuttu. Nyt äiti oli kuolemaisillaan (2011), ja tytär joutui miettimään, viekö äiti salaisuuden mukanaan hautaan vai selviääkö totuus tapahtuman taustalta. Mm. Lontoo, sota ja pommitukset olivat kirjan tapahtumien kulissit. Ja Paavo paljasti, että kirjan lopussa tuli yllätyskäänne..!

ikkunaperhonen.jpg

Tupunavitsi oli tehnyt teemaa varten kirjalöydyn kirjaston kierrätyshyllystä, ja tämä kirja oli Pat Boothin Sisarukset vuodelta 1987 (suomeksi 1988).  Päähenkilöt ovat sisarukset Julie ja Jane. Julie on 15 vuotta vanhempi kuin Jane, eikä ole lainkaan ilahtunut pikkusiskon syntymästä. Hän lähteekin aikuistuttuaan perheen luota Lontoosta Amerikkaan, missä hänestä tulee kuuluisa kirjailija. PIkkusiskosta kasvaa tyrmäävä kaunotar, joka päättää lähteä myös aikuisena Amerikkaan tutustuakseen kunnolla siskoonsa. Julie teeskentee avuliasta, mutta on edellen katkera Janelle, josta puolestaan tulee kuuluista näyttelijä. Kirjan juonen voi kuvata lyhyesti sanoilla "koston kierre",  sillä Julien kataluudet muodostavat kirjan punaisen langan. Toinen hyvin keskeinen asia kirjassa on pehmoporno. Kirja sisältää monisivuisia seksikuvauksia, joita ei kirjan aloitettuaan tarvitse kauan odotella: jo muutaman sivun jälkeen kirjan tämän puoli tulee esille. Tupunavitsi luki meille matalalla äänellään valikoidun kohdan kirjasta varmistettuaan ensin, että keski-ikäinen kuulijakunta kestää kuulemansa. Kirja oli ehdottomasti lukupiirikokoontumisen helmi - kaikki nauroivat kippurassa ja vedet silmissä!

IMG_7767.jpg

Emäntämme Rimarinna oli lukenut Arthur Goldenin kirjan Memoirs of a Geisha vuodelta 1997 ihan alkuperäiskielellä. Teos on myös suomennettu, ja siitä on tehty elokuvakin. Rimarinna kehui sekä elokuvaa että kirjaa. Kirjan tarina on traaginen. Köyhän perheen äiti kuolee eikä isä enää pärjää tyttäriensä kanssa. Vanhempi myydään ilotaloon, nuorempi geishataloon. Nämäkin vaihtoehdot tuntuvat isästä paremmilta kuin valtava köyhyys kotona, joskaan isällä ei välttämättä ole täysin oikeata käsitystä tyttöjen tulevaisuudesta, sillä isän kanssa asioiva välittäjä osaa asiansa ja on oikein ymmärtäväinen. Uudessa elämässään sisarukset etsivät toisensa ja tekevät yhdessä suunnitelman karata. Vanhempi sisko onnistuu, muttta nuorempi jää kiinni ja hänen geishakasvatuksensa talossa pysähtyy ja tytöstä tulee syrjitty. Kun hän kerran itkee suruaan kadulla, eräs mies antaa hänelle nenäliinan ja rahaa jäätelöön. Tuosta ystävällisestä eleestä ja miehestä sen takana tulee tytölle valo elämään, joka auttaa häntä jaksamaan ja jota kohti hän suuntaa tulevaisuuttaan. Rimarinna totesi, että kirja ei rankoista tapahtumistaan huolimatta ollut raskas lukea. Asiat olivat asioita, ne todettiin ja mentiin eteenpäin. Ennen kaikkea kirja oli mielenkiintoinen kuvaus erilaisesta maailmasta ja se antaa ajattelemisen aihetta myös meille yltäkylläisyydessä eläville.

Oma kirjani oli Juurihoito vuodelta 2016 ja sen oli kirjoittanut yksi lempikirjailijoistani eli Miika Nousiainen. Olin ennen kirjan lukemista jo käynyt katsomassa kirjan pohjalta tehdyn teatteriesityksen, ja tämä harmitti minua tavallaan, koska pidän parempana järjestystä lukea kirja ensin. Kirja oli tälläkin kertaa vähän parempi kuin hieno teatteriesitys, mutta Esko Kirnuvaaran mainio hahmo sai kyllä kirjaakin lukiessa tätä näytelleen Markku Maalismaan kasvot. Kirjassa Pekka Kirnuvaara joutuu hammaslääkäriin juurihoitoon, ja hammaslääkärillä on sama sukunimi kuin hänellä. Pekka epäilee sukulaisuutta, mutta hammaslääkäri ei myönnä, vaikka toteaa saman asian jo veljensä hampaita katsomalla. Esko Kirnuvaara on oppinut elämään elämäänsä ainoastaan hammalääketieteelle omistautuen eikä halua hevin rikkoa järjestystään. Pekka on kuitenkin sinnikäs, sillä häntä häiritsee se, että hän ei tiedä juuri mitään isästään, joka jätti perheensä Pekan ollessa kolme.Vähitellen Eskokin pehmenee ja veljekset lähtevät yhdessä etsimään juuriaan. Matkan varrella löytyy lisää sekä sisaruksia että tarvetta hammashoidolle. Ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja!

esitetytkirjat.jpg

Myös poissaolijalta eli Lappiin "joutuneelta" Jänikseltä tuli raportti hänen lukemastaan kirjasta:

"Moi, tuli työreissu Leville tulevalle viikonlopulle, joten joudun valitettavasti jättämään perhostelun väliin. Tässä jo näin hyvissä ajoin oma kirjakommenttini: teemaan liittyvästi esittelen Booker-palkinnon vuonna 2016 voittaneen eteläkorealaisen Han Kangin kirjan Vegetaristi. Kirjassa on kolme osaa, joissa kertoja on eri. Kaikki kolme tarinaa ovat todella vahvoja ja herättävät kysymyksiä.
Ai miten tämä liittyy perheeseen, no, ensimmäisen tarinan kertoo Yeong-hyen aviomies. Hänen vaimonsa ryhtyi yhtäkkiä vegetaristiksi ja se mullisti koko perheen elämän. Toisessa tarinassa kertojana on Yeong-hyen taiteellinen lanko, joka ei saa mielestään Yeong-hyen mongoliläiskää. Kolmas tarina on Yeong-hyen siskon kertomus heidän lapsuudestaan, nuoruudestaan ja nykyhetkestä.
Voimakas kirja; viimeisen sivun jälkeen jäin miettimään mistä kirja oikein kertoo; mielisairaudesta, perhesuhteista, väkivallasta, naisen oikeudesta omaan kehoonsa vai jostain ihan muusta.
Nappasin kirjan kirjaston pikalainahyllystä ja lukaisin sen myös pikavauhtia, sen verran hyvin kirja piti otteessaan."

Tässä kokoontumisessa taisi tulla lukupiirikokoontumisten epävirallinen nauruennätys, kiitos Tupunavitsin ja Pat Boothin..! Seuraavalla kerralla tunnelmat lienevät toisenlaiset, kun kokoonnumme kesäisen kauniiseen Poriin ja keskustelemme kirjoista, joita yhdistävät RIKOKSET.

Kirjaperhosten puolesta,

Knarp.

esietenev%C3%A4t.jpg

 

maanantai, 15. tammikuu 2018

Kirjoja kirjoista

IMG_7715.jpg

Seitsemän kirjaperhosta paikalla - huraa! Edellisen kerran perhoskato ei mitenkään voi johtua kokoontumispaikasta eli kotikaupungistani Porista, eihän.. Nyt kuitenkin keskustelimme Nasumurmelin luona Tuusulassa kirjoista, joiden yhdistävänä teemana olivat kirjat, lukeminen, lukupiirit.. tai näin ainakin kuvittelin, ja kyllähän se aika hyvin meni. Tuttuun tapaan kirjaperhoset osaavat muokata teemat mieleisekseen. Tärkeintä ovat hyvät keskustelut ja viihtyminen kirjojen parissa, ja tämä tavoite toteutui jälleen 110-prosenttisesti. Kuvassa yläpuolella on kahvipöytä perhoshyökkäyksen jälkeen - sitten siirryttiin asiaan!

Ensimmäisenä lukemansa kirjan esitteli Paavo, jonka kirja oli Nina Georgen Pieni kirjapuoti Pariisissa vuodelta 2013 (suomeksi vuonna 2016). Kirjan päähenkilö on Jean Perdu -niminen kelluvaa laivakirjakauppaa Pariisissa pitävä keski-ikäinen mies. Hän tuntee kirjat ja ihmiset, ja hänen kirjakauppansa on itseasiassa kaunokirjallisuusapteekki, josta löytyy kullekin ihmiselle juuri hänen tilanteeseensa sopiva kirja. Kuten lääkkeidenkin kanssa, vain oikea tuote käy ja sivuvaikutuksiin täytyy varautua. Perdun menneisyydestä on muistona entiseltä tyttöystävältä tullut avaamaton kirje, jonka kirjakauppias eräänä päivänä päättää lukea. Sen johdosta kirjakauppias laivoineen lähtee kirjoineen normaalia pitemmälle matkalle selvittämään menneisyyden solmuja. Paavo piti kirjasta ja siitä kirjoihin kohdistuvasta innostuksesta, mikä kirjasta välittyi. Loppuratkaisu ei ehkä täysin ollut Paavon mieleen, mutta kokonaisuutena kirja oli Paavon mielestä varsin nautittava. Minä ehdin jo kokoontumisessa väittää myös lukeneeni tämän kirjan, mutta sekoitin sen Nicolas Barreaun kirjaan Meillä on aina Pariisi, joka on myös erittäin viehättävä kirja.

Tupunavitsi oli lukenut zimbabwelaisen, yhteiskunnallisesti aktiivisen kirjailijan Petina Gappahin kirjan Muistojen kirja vuodelta 2015 (suomeksi 2017). Kirjan nimi liittyy myös kirjan päähenkilöön, joka on nimeltään Memory. Memory on  taustaltaan mustaihoinen mutta väreiltään valkoinen, eli hän on albiino, ja tästä syystä syrjitty omiensa joukossa. Memory on saanut syyttömänä kuolemantuomion valkoihoisen miehen surmasta, ja istuu vankilassa odottamassa tuomion täytäntöönpanoa. Amerikkalainen lehtinainen kiinnostuu Memoryn tapauksesta ja pyytää häntä kirjoittamaan tarinansa - kertomus voisi jopa edistää Memoryn mahdollisuuksia saada tuomionsa kumottua. Memory kirjoittaa ja kirja on Memoryn ääni kohtalostaan albiinona mustien kulttuurissa. Kirja sisältää paljon yhteiskunnallista kuvausta, Memoryn lapsuuden tapahtumia ja ennen kaikkea vankilan arkea, joka on varsin usein raakaa. Tupunavitsi piti kirjasta, mutta totesi sen jättävän kaikki isot kysymykset auki. Vapautuiko Memory, kuka surmasi miehen, jonka surmasta Memoryä syytettiin - kirja ei kerro. Joitain lapsuuden vääryyksiä sentään selvisi.

IMG_7714.jpg

Helunan kirja oli tietokirja ja kuin tämänkertaisen teeman ruumiillistuma - Kaisa Neimalan ja Jarmo Papinniemen Lukukirja -  Kirja kirjoista vuodelta 2008. Kirja on ollut pitkään Helunalla hyllyssä, mutta hän ei ole saanut sitä luettua ennen kuin nyt. Teos on kirjallisuustoimittajien lukemaan innostava kirja, jossa suositellaan eri kirjoja erilaisin hauskoin luokitteluin kuten esimerkiksi "Lue ja naura", Lue ja kummastele", "Lue ja häikäisty", "Lue ja liikutu", "Perusasioita: Rakkaus" ja "Perusasioita: Kuolema". Heluna sai kirjasta paljon lukuvinkkejä, ja omiin lukumuistoihin oli mukava palata silloin, kun toimittajat kuvailivat kirjaa, jonka Heluna jo oli lukenut. Kirjassa oli myös otteita siihen valituista kirjoista. Heluna päätti Lukukirjan ansiosta viimeinkin ottaa lukulistalleen  Lue ja kummastele -kategoriaan sijoitetun  Mikko Rimmisen Pussikaljaromaanin, jota hän on karttanut,  sekä etsiä käsiinsä suosikkikirjailijansa Erlend Loen Tosiasioita Suomesta Lue ja naura -kategoriasta, sillä kyseinen kirja on hänellä vielä lukematta. 

Nasumurmelilla olivat tällä kertaa hyvät unenlahjat vieneet voiton hyvästä kirjasta. Nasumurmeli oli päässyt Linn Ulmannin Rauhattomat kirjassa vuodelta 2015 (suomeksi 2016) sivulle 78. Kokonaissivumäärä olisi ollut 379... Kirja kertoo iäkkäästä isästä ja tyttärestä, jonka on tarkoitus kirjoittaa isänsä vanhenemisesta kirja. Kirjan suunnittelu on kuitenkin venynyt ja vanhuus on ottanut isästä niin suuren otteen, että muistelun kanssa on jo niin ja näin. Kirjasta tulee toisenlainen kuin oli ajateltu. Nasumurmeli totesi kirjassa olevan ylipitkiä lauseita, ja lukunäyte vahvisti tämän - järkyttävää! Ovatko pisteet olleet jotenkin kortilla? Nasumurmeli totesi kuitenkin, että kirja vaikutti niin kiinnostavalta, että hän ilman muuta aikoo lukea sen loppuun.

Jänis oli ensin ajatellut esitellä lukupiirissä häneen vaikutuksen tehneen Anna-Leena Härkösen kirjan Valomerkki, mutta koska lukupiirissä on myös teemojen tulkintaa vahtaava ja asioista huomautteleva sääntöfriikki (kuka lie...), hän oli kuitenkin valinnut toisen kirjan. Jäniksen kirja oli näin ollen Kaisa Haatasen Meikkipussin pohjalta vuodelta 2015. Kirjan päähenkilö on Tytti Karakoski, jonka elämässä on hyvin paljon yhteneväisyyksiä kustannusalalla työskentelevän kirjailijan omaan elämään, ja onpa kirjassa Jäniksen kuuleman mukaan myös hyvin paljon sattumuksia, jotka Haatanen on julkaissut aiemmin omina facebook-päivityksinään. Päähenkilö on 50-kympin tienoilla oleva nainen ja kirja edusti "turkey lit"-genreä.. ("Chick litissä" päähenkilöt ovat nuorempia...) Rimarinna koki "turkey lit" -ilmaisun kovin tylyksi ja yritin helpottaa hänen oloaan toteamalla, että sinä jäät nyt liikaa kiinni tähän kalkkunan ulkoiseen olemukseen, mutta sain vastauksen, että kuinka muuten se olisi otettava.. Niinpä niin.. Tuskin tässä genren nimeämisesä kalkkunan sisäistä olemusta on tosiaan mietittykään... Mutta Haatasen kirja menee kuitenkin pinnan alle ja käsittelee mm. ikäkokemuksia, fobioita ja perhesuhteita. Kirjaa lukiessa oli saanut nauraa ääneen, ja kyllähän se kirja alkoi kovasti kiinnostaa, genremäärityksestä huolimatta!

Kalkkuna.jpg

Rimarinnan kirja oli Kyllikki Villan Pakomatkalla - toinen lokikirja vuodelta 2007. Kirja oli päiväkirja Kyllikki Villan 68-vuotiaana tekemältä pitkältä ulkomaanmatkalta, jonka hän suuntasi loppujen lopuksi Afrikkaan. Päiväkirja teki hyvin autenttisen vaikutelman, osa kirjoituksista oli lyhyitä, vain muutaman rivin mittaisia ja osa pitempiä pohdintoja. Päiväkirjaa on siis tuskin paljon muokattu julkaisua varten. Ammatiltaan Villa oli kielenkääntäjä, ja hän pohti päiväkirjassa myös mahdollisuuksiaan tehdä rakastamaansa työtä eläkeiän ohittaneena. Rimarinna totesi kirjan olevan ennen kaikkea henkilökohtainen prosessi, jossa taustalla oli päättynyt ihmissuhde, ja matkalla olo oli jo sinänsä tärkeää, ei niinkään perille pääseminen. Villa myös pohti elämänsä suuntaa, ja tämä muistuttaa hyvin, että elämällä on merkitystä ikääntyneenäkin eikä iän vuoksi pidä unohtaa elämistä, sen laatua ja merkityksiä. Rimarinna luki  kirjan toista kertaa, ja totesi kiinnittäneensä nyt huomiota sellaisiin asioihin, jotka ensimmäisellä kerralla menivät ohi.

Oma kirjani oli australialaisen Markus Zusakin natsi-Saksaan ja toisen maailmansodan aikaan sijoittuva Kirjavaras vuodelta 2005 (suomeksi 2008). Kirjan kertoja oli Kuolema, joka arvatenkin oli noihin aikoihin hyvin kiireinen, mutta hänelle jäi mieleen sisukas, pieni tyttö, jonka veljen hän nouti pois. Veljen hautajaisissa tapahtui ensimmäinen kirjavarkaus, kun tuolloin 11-vuotias Liesel Meminger nappasi itselleen haudankaivajalta maahan pudonneen Haudankaivajan käsikirjan. Lieselin äiti oli vakavasti sairas ja hallinnon epäsuosiossa, joten Liesel päätyi kasvatusvanhempien huomaan. Liesel opetteli kasvatusisänsä kanssa kunnolla lukemaan, ja kirjavarkauksiakin tapahtui lisää.. Vaikka kirjan aihepiiri oli rankka, sisälsi se myös iloa, rakkautta ja hauskoja kohtia. Mielenkiintoinen kirjallinen ratkaisu oli paljastaa useissa tapauksissa jo etukäteen, milloin ja miten kirjassa keskeiset henkilöt tulevat kuolemaan ja montako kirjaa Liesel tulee varastamaan. Tämä johtui siitä, että Kuolema ei pitänyt yllätyksistä. Minä usein kartan sotaan liittyviä kirjoja, mutta olen iloinen, että luin tämän.

Kirjapino13012018.jpg

Seuraavan kerran kokoonnumme huhtikuussa Rimarinnan luona Vantaalla. Nasumurmeli määritteli uuden teeman ja se on "perhe ja perhesuhteet". Näitä asioita jo rönsyävissä keskusteluissamme sivuttiinkin, joten mielenkiintoinen kokoontuminen on jälleen tulossa..!

Kirjaperhosten puolesta, Knarp.

tiistai, 19. joulukuu 2017

Perhonen Pro 3.0

Lyhty.jpg

Onko lukupiirimme henkitoreissaan? Toivottavasti ei. Joka tapauksessa Poriin kokoontui vain kolme kirjaperhosta keskustelemaan kirjoista, joita yhdistävä teema oli "Asiantuntijat, ammattilaiset ja spesialistit". Hyvin monella meistä on ollut kovatahtinen syksy, mikä sitten näkyi sekä osanottajien että luettujen kirjojen määrässä. Mutta hyvin pärjäsimme kolmestaankin ja keskustelu oli vallan erinomaista.

Teeman viime kerralla meille antanut Paavo paljasti, että hän sai idean teemaan Anneli Kannon kirjasta Pyöveli. Myös pyövelin työ vaati aikanaan paljon osaamista ja ammattitaitoa, ja tämä ammattikunta sai usein oppinsa Saksassa. Naureskelimme ajatukselle "asiakaslähtöisestä pyövelistä", tässä tapauksessa kokemus asiakasuhteesta on varmasti ollut hyvin yksipuolinen... Paavo oli kuitenkin valinnut kokoontumiseemme toisen kirjan, ja se oli Leena Kurikan Hevosesta vuodelta 2008. Paavo on ajautunut hevoshulluuden syövereihin ja suunnittelee kiivasti rakkaan lapsuuden ja nuoruuden aikaisen harrastuksen elvyttämistä, joten suomalaisen hevoskuiskaajan kirja hevosten kanssa toimimisesta oli tähän hätään vallan erinomaista luettavaa. Paavo piti kirjaa muutenkin hyvin ansiokkaana ja totesi, että kaikkien hevosten kanssa tekemisissä olevien kannattaisi lukea tämä tietokirja, joka hyvin selkeästi osoittaa ne asiat, joissa kommunikointi hevosen kanssa usein menee metsään.

Oma kirjani oli Susanna Makaroffin Homeäidin päiväkirja tältä vuodelta. Kirjoittajan voi sanoa tulleen tahtomattaan asiantuntijaksi vakavaan sisäilmaongelmaan, siihen liittyviin tutkimuksiin, oikeudenkäynteihin ja muuttamiseen liittyvissä asioissa. Kirja kuvaa perheen vuosia kestänyttä painajaista, jonka keskellä yritettiin kaikesta huolimatta elää mahdollisimman onnellista ja tavallista elämää. Perheen jäsenet osoittivat kuitenkin kaikki sen, että kun on pakko, jaksaa uskomattoman paljon. Ja kyllä tämän perheen henkiset voimavarat olivat melkoiset. Heillä oli taitoa, osaamista ja henkistä kanttia hoitaa asioita perusteellisesti ja huolellisesti. Kun taloyhtiössä sairastuneesta perheestä tehtiin syntipukki valtaviin remonttikuluihin ja koko taloyhtiön kattavan homeongelman ilmenemiseen, tälle osaamiselle oli käyttöä. Kirjassa sai myös kokea sen, että kun rahasta puhutaan, totuudestakin tulee varsin muuttuva käsite. Jopa joillakin "asiantuntijoilla" omatunto venyi ja paukkui maksajan mukaan. Kirja kannattaa ehdottomasti lukea ymmärtääkseen sisäilmaongelmiin liittyvää monitahoista vyyhteä, mutta jo ihan jännittävyytensä ja ansiokkaan kirjoitustyylinsä takia.

Tupunavitsin kirja oli Aki Hietalan Mauno Kuusisto - Kauniiden laulujen laulaja, ja kirja oli varsin ajankohtainen valinta, sillä Mauno Kuusiston syntymästä oli tänä Suomen juhlavuonna kulunut 100 vuotta (Mauno Kuusisto s. 3.11.2017  ja k. 29.8.2010). Kirja oli myös siinä mielessä Tupunavitsille ajankohtainen, että se oli Aki Hietalan musiikin opintoihin liittyvä pro gradu -työ, ja gradu on myös Tupunavitsillä omissa opinnoissaan pian edessä.  Kirjaprojekti kesti vuodesta 2001 vuoteen 2007, joten Hietala ei pitänyt mitään kiirettä gradunsa kanssa (Tupunavitsillä on kireämpi aikataulu). Kirja arvatenkin keskittyi Kuusiston musiikkiuraan ja lähteenä olivat mm. Mauno Kuusiston ja hänen vaimonsa Kuusiston urasta pitämät leikekirjat. Kuusisto oli lyyrinen tenorilaulaja, joka profiloi itsensä tiukasti kauniiden laulujen laulajaksi eikä hän esimerkiksi lähtenyt iskelmämusiikin pariin, vaikka häntä sinne houkuteltiin. Yksi Mauno Kuusiston tunnetuimmista kappaleista on "Kertokaa se hänelle"

Kirjat.jpg

Myös yksi poissaolijoistamme lähetti raportin lukemastaan kirjasta:

Jänis:

Spesialistina ex-jääkiekkoilija

Nappasin kirjaston pikalainahyllystä ex-jääkiekkoilija Tommi Kovasen omaelämänkerrallisen kirjan Kuolemanlaakso. Normaalissa SM-liigan jääkiekko-ottelussa häntä taklataan rajusti takaapäin, eikä mikään ole sen jälkeen kuten ennen. Taklauksen jälkiseuraamuksena hänellä diagnosoidaan aivovamma ja hän joutuu lopettamaan uransa, joka on ollut lähes tärkeintä hänen elämässään. 

Kukaan ei ota vastuuta tapahtuneesta, ja Kovasta kehotetaan olemaan asiasta hiljaa. Vamman seurauksena Kovasen tunteet alkavat kadota, ja hän ei enää hallitse itseään. Tulee avioero, työpaikka menee ja paljon vaikeuksia. Jossain vaiheessa, kuolemanlaaksossa, Kovanen havahtuu ja lähtee pyrkimään kohti valoa. 
Hän myös tapaa kirjan toisen kirjoittajan Jenny Rostainin ja heidän suhteensa lienee se parantava voima.

Lätkämaailma ei ole ihan tutuinta, mutta pukukoppielämä lienee tuttua kaikille joukkuelajeja harrastaneille. Kirja piti otteesaan reilusti yli puolivälin, mutta sen jälkeen huomasin välillä selailevani sivuja, kun en jaksanut innostua. Kirjassa oli ikuisesta aivovammasta huolimatta valoisa loppu, joten se tuli luettua.

Tässä lainaus kirjasta: 

”Pienenä poikana jäällä kuulin tarinan miehestä, jota oli taklattu selkään. Mies oli muuttunut sen seurauksena, kadonnut täysin koko kuvasta. Puhuttiin, että nykyään hän kulki kuin elävä kuollut, ilman valoa silmissään. Ja tuota taklausta ja sen seurauksia alettiin kutsua kuolemanlaaksoksi.”
– Tommi Kovanen
 

*******

Seuraavan kerran lukupiiriä emännöi Nasumurmeli. Uusi teema tuli minulta, ja se on kirjat kirjoista, lukemisesta, lukupiireistä, lukijoista... Toivottavasti silloin perhostellaan isommalla porukalla.

Kirjaperhosten puolesta,

Knarp.

Pehmoperhonen.jpg

torstai, 26. lokakuu 2017

Vapaa kuin taivaan perhonen

IMG_7688.jpg

Sää oli epävakainen ja myrskyn merkit ilmassa, kun kokoonnuimme Paavon luo keskustelemaan vapaudesta. Teeman oli edellisellä kerralla valinnut Tupunavitsi. Elämän turbulenssiakin oli ollut perhosilla sen verran, että paikalla oli vain neljä perhosta. 

Paavo esitteli jo nimen perusteella varsin hyvin poppoollemme sopivan kirjan, Pirkko Vekkelin ja Liisa Jäppisen Tätinä taipaleella vuodelta 2012. Vekkeli on entinen Glorian toimittaja, Jäppinen puolestaan Eevan entinen päätoimittaja, joten kirjoittaminen oli "tädeillä" hallussa. Naiset olivat tehneet tavattuaan toisensa nopean päätöksen lähteä yhdessä vaeltamaan Santiago de Compostelalle - ystävystyminen tapahtui sitten taipaleen varrella. Heidän tavoitteensa oli itse vaellus, ei niinkään määränpäähän pääseminen. He vaelsivatkin neljänä eri vuonna pätkiä reitistä, eikä vaeltaminen ollut heille mitään ryppyotsaista suorittamista. He söivät hyvin, nukkuivat välillä pitkään, saattoivatpa juoda viiniäkin ja mennä välillä hotelliin. Matkanteko oli vapautta arjesta ja suorittamisesta, nämä naiset nauttivat olostaan ja tekivät aivan omanlaisensa vaelluksen. Kun on vapaus valita, niin miksipäs ei? Tästä tuli itsellekin sellainen olo, että jopa hieman jalkavaivaisenakin voisi lähteä vaeltamaan, omin tavoittein ja päämäärin!

Tupunavitsi ei ollut tällä kertaa löytänyt itse valitsemastaan teemasta järin mielekästä luettavaa. John Irvingin Vapauttakaa karhut! vuodelta 1968 (suomeksi 2012) oli niin sekalaista kohellusta sisältävä kirja, että Tupunavitsi epäili kirjailijan olleen kirjaa kirjoittaessaan jonkinmoisessa pöllyssä. Toki kirjassa oli juonikin.  Opiskelijat Siggy ja Graf ostavat moottoripyörän ja lähtevät reissuun. Heitä kuitenkin mietityttää eläintarhan eläinten tilanne - kuinka ne vielä voisivat elää vapaana? Erinäisten suolasirotinten varastelujen, maailmanhistoria- ja sotamuisteloiden, yövartijan kyttäämisen ja ampiaisten pistoista aiheutuneen sairaalakeikan jälkeen ollaan tilanteessa, että Graf lähtee tyttöystävänsä kanssa vapautusretkelle, vangitsee yövartijan ja vapauttaa eläimet. Lopputulos on sama kuin Tupunavitsin kokemus koko kirjasta: sekamelska.  

009.jpg

Luin tällä kertaa kokoontumiseen kaksi kirjaa.  Ensimmäinen oli Nanna Mikkosen Vapaudu - polku hyvään elämään tältä vuodelta. Mikkosen kirja oli vain 129-sivuinen, kauniisti kuvitettu ja taitettu teos, joka jätti hyvän mielen. Nanna Mikkosen elämän voisi kuvitella olleen melkoista kiiltokuvaa, mutta näin ei kuitenkaan ole vaan Mikkonen on joutunut taistelemaan huonon itsetunnon, kipujen ja sairauksien kanssa. Nyt hänen tilanteensa on hyvä, ja tähän tilanteeseen hän on päässyt ayurveda-ruokavalion ja meditaation avulla. Toinen lukemani kirja oli OSHOn Rakkaus, vapaus, yksinolo - ihmissuhteiden kolme ulottuvuutta,  intialaisen edesmenneen gurun OSHOn puheista koottu kirja, joka oli ilmestynyt englanniksi vuonna 2001 ja suomeksi vuonna 2013. Kirjassa vapaus katsotaan ihmisen perusominaisuudeksi, ja OSHO tyrmää deterministisen kohtalouskon. Kohtaloon uskominen voi toki olla ihmisen valinta, jolloin hän itse valitsee vankilansa, mutta lähtökohtaisesti ihminen on vapaa tekemään elämästään sen minkä tahtoo, elämä on "tabula rasa". Myös rakkauden olemuksen toinen puoli on vapaus, sillä aito rakkaus perustuu vapauteen, ei riippuvuussuhteisiin tai sitoutumiseen.

Myös Nasumurmeli oli lukenut kaksi kirjaa. Ensimmäinen oli Ingo Schulzen Adam ja Evelyn vuodelta 2011. Kirja sijoittui Saksaan aikaan ennen muurin murtumista, ja Adam ja Evelyn elivät Itä-Saksassa. He kaipasivat vapaampaa elämää, jota ajattelivat länsipuolen tarjoavan. Ajatukset eivät kuitenkaan edenneet toiminnan tasolle ennen kuin Evelyn yllättää Adamin verekseltään toisen naisen kanssa. Evelyn saa tästä kimmokkeen ja lähtee länteen etsimään onneaan. Adam lähtee perään, ja he tapaavat erinäisten vaiheiden jälkeen toisella puolella. Kirja kuvasi paljon matkantekoa ja rajan ylityksiä - Länsi-Saksaan mentiin Unkarin kautta. Länsi ei ollutkaan Evelynille ja Adamille niin suuri edistysaskel ja vapauden ilmentymä kuin he olivat kuvitelleet, eikä tämä kirjakaan ollut Nasumurmelin mielestä mitenkään parhaasta päästä.Toinen Nasumurmelin lukema kirja oli kotimainen, Maarit Verrosen dystopia Karsintavaihe vuodelta 2008. Kirjassa sirutetut ihmiset liikkuvat maailmassa, jossa työ määrittelee ihmisen identiteetin. Ihmisillä on viivakoodit, josta voi lukea heidän tekemänsä työn. Kirjassa vapaus tulee esille lähinnä sen puuttumisen kautta - kontrolli ja vapauden rajoittaminen ovat arkipäivää. Synkeästä aiheesta huolimatta kirja oli mielenkiintoinen.

008.jpg

Jänis ja Rimarinna eivät pääseet paikalle kokoontumiseen, mutta olivat silti lukeneet kirjan - alla heidän raporttinsa:

Jänis

"Tässäpä tätä vapautta; Torgny Lindgrenin Pylssy (vuodelta 2003) ei ole missään tapauksessa helpoin luettava (nukahdin joka ilta kirjan ääreen), mutta luettua se tuli loppujen lopuksi. Pylssy kertoo vapaudesta puhua totta, olla luova, elää ja kirjoittaa luvalla tai ilman. 
Ruotsalaista nykykirjallisuutta, joka meinasi viedä minusta voiton. Tapahtumat sijoittuvat pieneen kylään Pohjois-Ruotsissa. Pylssy on ruokaa, ettäs tiedätte ja parasta pylssyä etsittiin kirjassa pitkään ja hartaasti. Seuraavaksi luen jotain helpompaa...."

Rimarinna

"Oli vähän sattumankauppaa, että päädyin lukemaan vapausteemaan nimenomaan Suzanne Collinsin megasuositun Nälkäpelin. Olin kyllä tietoinen (lähinnä elokuvista) ja koko tematiikka tuntui niin överiltä ja turmeltuneelta, etten ole todellakaan halunnut edes lasten kanssa mennä leffoja katsomaan - vaikka yleensä suostun kaikkeen, joka on sallittu alle 16-vuotiaille.

Kesälomani ensimmäinen pätkä oli juuri alkanut ja olin lukenut koko kesälukemistoksi varatusta pokkaripinosta pari ensimmäistä sivua todetakseni vain, että ne ovat niin täynnä onnellisia ihmisiä ja perheitä ja parisuhteita, etteivät ne todellakaan sopineet silloiseen mielentilaani, joka kaipasi jotain vähemmän veistä haavassa kääntävää. Kysyin tyttäreltäni, sattuisiko hänellä olemaan jotain luettavaa minulle ja hän ehdotti Nälkäpeliä. En todellakaan. En halua sellaista mässäilyä silmileni, jossa valtiovalta pakottaa lapset urheilujuhlan hengessä ja hymyssä suin tappamaan toisiaan. Mutta muiden vaihtoehtojen puuttuessa suostuin lopulta aloittamaan. Lopetan sitten heti jos se on niin huono kuin oletan, julistin.

Ei ollut huono. En lopettanut. Itse asiassa luin siltä istumalta loppuun saakka. Nälkäpeli oli huikea. Se ei ollut lapsen tappamisella mässäilyä vaan todella taidokas ja monitasoinen kirja, jonka rivien välistä voi löytää loputtomasti viitteitä omaan yhteiskuntaamme ja sen kehitykseen. Melko selvästi tästä ajasta oli piirretty kuvitteellinen jana antiikin Kreikan rappioon. Nälkäpeli sijoittui jonnekin tuon janan loppupuolelle tulevaisuuden ympäristössä, jossa luontokin on jo ottanut tappionsa. Aion lukea sen vielä uudelleen, koska tiedän hotkiessani missaaneenikin paljon viittauksia. Raakuus ja julmuus, joka on hyvin ilmiselvää otsikkotasolla, jää itse kirjassa tietyllä tavalla täysin varjoon ja pääpaino on inhimillisessä selviytymisessä. Hyvän ja pahan käsitteet eivät ole sarjakuvamaisen helppoja, niin kuin eivät oikeassa elämässäkään. Harmaan eri sävyjä on paljon, mutta värejä myös.

Vapaus on hyvin keskeinen elementti kirjassa. Tai ehkä ennemminkin vapauden rajoittaminen ja toisaalta se, miten melkein tilanteessa kuin tilanteessa on mahdollista löytää vapauttaan. En kerro juonesta enempää, etten kokemusta pilaisi jos joku päätyy kirjan lukemaan.

Nälkäpelin jälkeen piti tietysti lukea myös kaksi muuta osaa, jotka olivat kyllä hyviä nekin - joskaan eivät minusta aivan ensimmäisen veroisia. Kaikki 4 elokuvaa tuli myös katsottua. Luonnollisesti ne kertovat tietyllä tavalla eri tarinaa. Kirjassa asiat "tapahtuvat" suurelta osin Catnissin pään sisällä, eikä sellaista saa helposti valkokankaalle. Toisaalta leffoissa oli näkökulmia, joita kirjoista ei löytynyt ja jotka osaltaan täydensivät kyllä hyvin kokonaiskuvaa. Kirjojen syvyys on tietenkin aivan totaalisen eri kaliiperia.

Huikea lukuelämys, jota voin todella suositella!"

Seuraavan kerran tapaamme luonani Porissa, ja teemana ovat Paavon valinnan mukaisesti "Asiantuntijat, spesialistit ja ammattilaiset". Spessua Perhosille?

011.jpg