Lokakuun alussa kokoontumisemme oli Vantaalla Jäniksen luona. Seitsemän pääsi paikalle ja yksi jäi kotiin niistelemään - flunssa-aika verotti näin lukupiiriäkin. Itsekin olin kiikun kaakun mukana, kun olin ollut viikolla sairaana ja ääni oli edelleen siinä kunnossa, että jouduin pitämään normaalia paremmin suuni kiinni. Teemana meillä oli nuorisokirjallisuus, mutta ei sieltä omilta nuoruusvuosilta, vaan nyt tutustuttiin siihen, mitä nykynuoret lukevat. Teeman antoi viime kerralla nyt sairaana oleva Paavo. Nyt ei ole kauheasti kuvia tarjoiluista, paitsi kakusta.. ehkä parempikin, niin Paavolle ei tule paha mieli!

Paavo lähetti kuitenkin raportin lukemastaan kirjasta: "Luin Suklaamuruset kirjasarjan ekan ja tokan osan [Kirsikkasydän ja Vaahtokarkkitaivas]. Ne on kirjoittanut Cathy Cassidy. Tämmöisiä kirjoja olisin varmasti lukenut tyttösenä. Tarinat on mukavia, sujuvia ja niin ihanan tyttömäisiä. Kirjan lopussa on joka sisaruksesta oma sivu, missä hänestä kerrotaan faktoja. Siellä on myös suklaisia reseptejä. Niin ja kirjan alussa kirjailija kirjoittaa lukijalle tervehdyksen, ihan kuin hyvälle ystävälleen. Jos vähänkin "lapsettaa", niin kannattaa tarttua Kirsikkasydämeen."

Nasumurmeli oli tarttunut SÄEROMAANIIN. Aika monille meistä tämä oli ihan uusi juttu. Kirja oli suomenvenäläisen Dess Terentdevan Ihana vuodelta 2021. Nasumurmeli esitteli lukemastaan kirjasta, miltä säeromaanin teksti näyttää ja miltä se luettuna kuulostaa, ja tuntuihan se äkkiseltään vähän oudolta. Tarinan päähenkilö on 9-luokkalainen Lilja, joka on krooninen ihastuja, ja jonka isä seurustelee venäläisen naisen kanssa, jolla on tytär. Tähän tyttöön Lilja on ollut ihastunut ja kutsunut häntä Ihanaksi - siitä kirjan nimi. Lilja on ilmeisesti lesbo, ja Ihana panseksuaalinen. Kirjassa Ihana alkaa seurustella pojan kanssa. Kirja oli ihan mielenkiintoinen tuttavuus, ja nuortenkirjateema innosti Nasumurmelia niinkin paljon, että hän oli aloittanut myös Angie Thomasin nuortenkirjan Viha jota kylvät, joka vaikutti hyvin lupaavalta.

Rimarinna kuunteli teemaan Suzannne Collinsin Nälkäpeli-sarjaan kuuluvan kirjan Elonkorjuun sarastus vuodelta 2025 (ilmeisesti samana vuonna ilmestyi sekä alkuperäisteos että suomennos). Kirja on sarjan viides osa, mutta sijoittuu kronologisesti juuri ensiksi ilmestynyttä trilogiaa edeltävään aikaan noin 50. nälkäpelin tietämille. Rimarinna on ennenkin puhunut meille Nälkäpelistä ja siitä, kuinka vaikuttava kirjasarja on. Se on tavallaan dystopia, tavallaan kuvausta tästä ajasta. Se kuvaa viihteen merkitystä, sitä, kuinka kansa kaipaa leipää ja sirkushuveja, ja kuinka väkivaltakin on viihteen roolissa. Se kuvaa myös ihmisten sokeutta tapahtumien edessä ja luokkaeroja - toisilla on paremmat mahdollisuudet välttää joutuminen Nälkäpeliin kuin toisilla.

Itse luin teemaan Cecelian Ahernin 2-osaisen dystopian, johon kuuluvat kirjat Viallinen vuodelta 2016 (suomeksi 2018)  ja Täydellinen  vuodelta 2017 (suomeksi 2018). Ahern on itselleni tuttu hänen kirjoittamistaan aikuisten romaaneista, mutta nämä nuorille aikuisille suunnatut kirjat olivat uusi tuttavuus. Kirjojen päähenkilö on 17-vuotias, lukiota käyvä Celestine North. Hän elää yhteiskunnassa, jossa normaalin oikeusjärjestelmän rinnalla on moraalinen tuomioistuin, Kilta, joka tuomitsee ihmisiä moraalisista rikkeistä viallisiksi. Vialliset eivät joudu vankilaan, mutta heidät polttomerkitään ja he kulkevat yhteiskunnassa muiden seassa rajoitetuin oikeuksin varoituksena muille. "Meidät halutaan näyttää muulle maailmalle ihmisten pahimpien painajaisten ruumiillistumina. Saamme toimia syntipukkeina kaikelle sille, mikä heidän elämässään on vialla". Celestine on täydellinen kympin tyttö, kunnes hän tekee virheen: auttaa bussissa viallista miestä. Viallisten auttaminen on tässä yhteiskunnassa väärin. Celestine perustelee tekoaan sillä, että siinä oli sekä myötätuntoa että logiikkaa, ja tästä tuleekin slogan viallisisten asemaa parantamaan pyrkivälle puolueelle. Erittäin mielenkiintoinen ja tärkeä dystopia!

Jäniksen kirja oli Alice Osemanin sarjakuvaromaani Heartstopper 2 vuodelta 2019 (suomeksi 2022). Sarja suositellaan aloitettavan ykkösosasta, mutta Jänis ei saanut sitä käsiinsä, koska se oli kirjastossa lainassa. Tässä kirjassa aiheena on nuorten poikien välinen ihastuminen ja rakkaus. Jänis totesi, että kirja oli jotenkin kauhean kiva ja ihana - siinä pääsi mukavasti sisään nuorison maailmaan ja sarjakuvaromaani oli hauska toteutustapa. Jänis luki lisäksi Ulla Onervan Karamellikatastrofin vuodelta 2026, tämä on sarjan toinen osa ja ensimmäisen osan Jänis on jo aiemmin lukenut. Kirjan Mellillä on identiteetin kanssa haasteita ja hän kuuluu myös Oikukkaiden romantikkojen piiriin, jossa puolustetaan romanttista kirjallisuutta sen arvostelijoita vastaan. Jänis totesi, että tämä kirja ei oikein auennut, sitä lukiessa koki olevansa liian vanha. Jänis totesi myös lukemistaan kirjoista, että näissä on jo ihan luonnollista, että tytöt voivat kiinnostua tytöistä ja pojat pojista - maailma on muuttunut oman aikamme nuortenkirjoista. 

Heluna luki teemaan italialaisen, Yhdysvalloissa asuvan kirjailijan Ali Hazelwoodin kirjan Shakkimatti vuodelta 2023 (alkuperäisteos ja suomennos ilmeisesti samalta vuodelta).  Heluna valitsi kirjan oppilaidensa kirjaesittelyiden joukosta - äidinkielen opettajan etuja..! Heluna totesi, että kirjasta tulee mieleen Netflix-sarja Musta kuningatar. Kirjan päähenkilö Mallory on ollut lapsitähti shakissa, mutta ollut pelaamatta monta vuotta. Hänet ylipuhutaan vielä yhteen shakkiturnaukseen, jossa hän pelaa hallitsevaa mestaria, itseään vähän vanhempaa ja komeaa 20-vuotiasta Nolania vastaan. Mallory voittaa ja nuorten välille kehittyy kompleksinen rakkaustarina. Molemmilla on rankat perhetaustat. Heluna totesi, että kirja oli kyllä ihan mukavaa luettavaa.

Liinulla kirjavalintaan vaikutti hänen oman tyttärensä tilanne. Tytär kirjoittaa lukiosta syksyllä, joten luvassa on väkisinkin jonkinmoinen välivuosi ennen seuraavien opintojen aloittamista - Liinun kirja olikin Laura Suomelan Välivuosisyndrooma vuodelta 2026. Kirjan päähenkilö on Vieno, joka lukion jälkeen hakee taideteolliseen, mutta ei pääse, ja näin alkaa hänen tahtomattaan välivuosi. Harmitusta lisää kaverien lähtö opiskelemaan. Vieno purkaa turhautumistaan tekemällä itselleen värikkäät haalarit ja itsensä näköisen Penelope-nuken, jolle hän tekee instasivut. Vieno jättää Penelopen Tampereen Metso-kirjastoon viestin kera, että Penelopen saa ottaa mukaan ja viedä itselleen merkitykselliseen paikkaan, mistä sitten toivotaan kuvamateriaalia Vienolle (ja Penelopen instaan). Kirjassa on hauska juoni, ja Liinu suosittelee kirjaa erityisesti tyttärelleen.

Tupanavitsi valinnassa oli taivaallinen ulottuvuus - tai näin olisi ainakin voinut olettaa, kun kirjan nimi on Tuntematon taivas. Kirja on vuodelta 2022 ja sen on kirjoittanut Elina Rouhiainen. Tarina sijoittuu Venäjälle, jossa kutsuntoja välttelevä Dima lähtee junamatkalle ja hänet poistetaan liputtomana junasta Siperiassa. Asemalla hän törmää Aljonaan, joka tuntee myötäntuntoa selkeästi hukassa olevaa poikaa kohtaan, ja Alionan perhe ottaakin Diman hoiteisiinsa ja töihin maatilalleen. Dima ei voi kertoa totuutta tilanteestaan, koska Alionan isä on upseeri. Kirjan juoni on outo ja ja siinä on paljon sisältövaroituksia, myös kriisipuhelimen puhelinnumero. Tupunavitsi ei löytänyt kirjasta taivaallista ulottuvuutta eikä paljon muutakaan - tarina on ankea, ehkä taustalla on joku syvällisempi ajatus, joka ei ainakaan nyt aennut.

Seuraavan kerran kokoonnumme Tupunavitsin luo käsittelemään sivistystä, joka on kirjojemme seuraava teema. Ensi kertaan!

Kirjaperhosten puolesta,

Knarp.

PS. Tämän vuoden Roosa nauha on koristeltu perhosin. Yhdellä meistä oli se rinnassaan - ei niinkään perhosten vaan aiheen takia. Tänä vuonna hän sairasti rintasyövän. Syöpä konkretisoitui näin karulla tavalla meidänkin lukupiirille. Onneksi vaikuttaa siltä, että leikkaus onnistui hyvin ja kasvain saatiin pois. Tämäkin syöpä löytyi seulonnassa - niissä todella kannattaa käydä! Ja toki myös hankkia roosa nauha.

Heinäkuun lopussa kokoonnuimme Paavon luo keskustelemaan kirjoista, jotka olimme valinneet kannen perusteella. Tässä arvioitiin kirjoja vähän niinkuin "Moni kakku päältä kaunis, mutta.." -sananlaskun pohjalta – vastasiko kansi sisältöä tai nimeä. Tässä postauksessa ei ole nyt ruokakuvia, mutta se ei tarkoita, etteikö olisi taas herkuteltu. Reseptejä pyydeltiin Paavolta vielä jälkikäteenkin...

Teeman antoi viimeksi Rimarinna, joten hän myös aloitti esittelyt. Rimarinna luki vaihdevuosia käsitteleviä kirjoja, joista kannen perusteella valikoitui kuunteluun/luettavaksi Varpu Tavin Vaihdevuodet luonnollisesti vuodelta 2020, jonka kansi on hyvin kaunis. Tietokirja ei yritä olla hauska eikä myöskään lähde heti suosittelemaan hormonikorvaushoitoja, mutta ohjaa mahdollisimman luonnolliseen kehonhallintaan myös vaihdevuosien aikana. Rimarinna tutustui myös Ani Kellomäen ja Tiia Koivusalon kirjaan V*tun vaihdevuodet tältä vuodelta. Tämä kirja haluaa olla hauska, mutta Rimarinnaan ei tehonnut V-sanojen pudottelu hauskuutena, eikä hän kokenut kirjaa lainkaan sen saamaan hypetyksen arvoiseksi. Informatiivinen ja viihdyttävä se toki on, mutta ei nyt mikään hullunhauska. Kirja on vahvasti hormonikorvaushoitojen kannalla.

Tupunavitsin silmiin osui Saara Turusen Raukkauden hirviö -kirjan (vuodelta 2015) kansi ja hän kiinnostui. Kirjan kannessa on nainen, jolla on lehmän pää. Tupunavitsi totesi, että sitä itsekin aina välillä toivoisi olevansa sorja tyttönen, mutta peiliin katsoessa tulee kuitenkin kantturafiilis. Kirja on Turusen esikoisteos, joka lähtee liikkeelle päähenkilön isovanhempien elämästä ja etenee päähenkilön lapsuudesta ja nuoruudesta aikuisuuteen. Tämä tuntee ulkopuolisuutta omassa elämässään ja Tupunavitsiin vetosi kirjassa viljelty kyynisskeptinen sarkasmi. Hän epäili, että kirjassa lienee jonkinmoinen omaelämäkerrallinen ote. Tupunavitsi löysi kirjasta paljon samaistumispintaa ja piti kirjaa varsin ilahduttavana yhtä lukua lukuunottamatta. Kirjan nimelle hän ei kirjasta oikein löytänyt vastinetta, mutta kannen kuvalle kyllä!

Nasumurmeli oli viehättynyt Fransesca Giannonen kirjan Lizzanellon kirjeenkantaja vuodelta 2023 (suomeksi 2026) postimerkkiä kuvaavaan, aiheeseen sopivaan kauniiseen kanteen. Kirja on historiallinen romaani, jossa naispäähenkilöstä Annasta tulee postinkantaja, mikä on tuohon aikaan vielä tavatonta, kun kyseessä on miehiseksi koettu ammatti. Postinkantajan laukussa kulkee viestejä rintamalta, rakastavaisten viestejä ja salaisuuksia kirjoitettuina postimerkkien alle. Anna on myös naisasianainen, joka keräsi nimiä adressiin, jolla pyrittiin saamaan naisille äänioikeus. Anna on yhdessä Carlon kanssa, mutta myös Carlon veli on ihastunut Annaan. Kaikkia käänteitä ei Nasumurmelikaan tiennyt vielä lukupiirin aikaan, koska hän oli vielä tuolloin kirjassa sivulla 242, mutta aikoi ehdottomasti lukea mielenkiintoisen kirjan loppuun. Ja onkin lukenut!

Paavolla on elämässään kiinteä kolmen naisen ystäväpiiri, joten hän ihastui Valérie Perrinin kirjan Kolmikko vuodelta 2021 (suomeksi 2026) kanteen välittömästi. Kansi on täynnä vaaleanpunaisia sävyjä, ja siinä on kolme henkilöä uimapuvuissa hyppimässä veteen. Ei hän edes siinä vaiheessa huomannut, että näistä kolmesta henkilöstä vain yksi on nainen. Mutta kirja on kannen lailla viehättävä. Tarina alkaa hitaasti, mutta tässä vaiheessa ei kannata antaa periksi - tarina kyllä palkitsee. Kolmen ystävyksen välille on tullut välirikko, jonka syyt selviävät vähitellen.

Helunan kirja oli nostalginen valinta. Michael Enden Tarina vailla loppua - The Neverending Story  oli 80-luvulla melkoinen hitti siitä tehdyn elokuvan ansiosta. Kirja on ilmestynyt vuonna 1979 (suomeksi 1982). Kirjan ulkoasu on fantasiakirjalle tyypillinen. Osa teksteistä on punaisia ja osa vihreitä. Kaikki luvut alkavat sivun kokoisella anfangilla. Kirjan päähenkilö Bastian on koulukiusattu poika, joka pakenee kiusaajiaan antikvariaattiin. Siellä hän alkaa lukea kirjaa, mutta koska hän on riidoissa omistajan kanssa, joutuu hän varastamaan kirjan pystyäkseen lukemaan sen loppuun. Bastian menee koulun ullakolle lukemaan. Kirjan vihreät tekstit ovat Bastianin lukemaa kirjaa, punaiset Bastianin elämää. Heluna totesi, että kirjassa on kaikki fantasiakirjojen kliseet, liikaa henkilöitä, liikaa juonenkäänteitä - yleensäkin kaikkea liikaa. Sillä on kuitenkin hieno viesti: lukemisen ja mielikuvituksen tärkeys.

Jänis on kärsinyt neulejumista, mikä on innokkaalle neulojalle ja lankakauppojen kävijälle vakava tila. Siksi kirjaksikin valikoitui ahvenanmaalaisen Karin Erlandssonin Sininen lanka - mitä tiedän neulomisesta vuodelta 2022 (myös suomeksi). Erlandsson oli teini-ikäisenä päättänyt neuloa itselleen ilman mitään ohjeita kotoa löytyneistä jämälangoista puseron, josta tulikin erittäin hieno ja paljon pidetty vaate. Se oli alku neulojan elämälle. Sininen lanka on puoliksi tietokirja, sillä se käsittelee Erlandssonin omakohtaisten kokemuksien lisäksi neulomisen kulttuurihistoriaa. Jänis luki teemaan myös toisen kirjan, Thua Aallon Augustan tehtävän tältä vuodelta. Kirja aloittaa Heurlinin koulu -sarjan ja sen kansi on hyvin samantyylinen Ann-Christin Antellin Naantaliin sijoittuvien kirjojen historiaa henkivien kansien kanssa. Augustan tehtävä sijoittuu Turkuun, mutta ei kaupunkikuvauksessa onnistu niin hyvin kuin Antell Puuvillatehdas-sarjassaan. Augusta Heurlin on todellinen historiallinen henkilö ja kirjakin perustuu tositapahtumiin ollen siis jonkinmoinen biofiktio. Kirjan pohjana ovat Augustan kirjeet R:lle, ja se tuntuu koko ajan valmistelevan lukijaa sarjan toiseen osaan. Jänis ei ollut erityisen vaikuttunut eikä välttämättä edes jatka sarjan parissa. 

Oma kirjani oli japanilaisen Sosuke Natsukawan Kissa joka suojeli kirjoja vuodelta 2017 (suomeksi 2021). Kirjan kannessa on kaikkea mistä pidän: kissa, kirjoja ja teetä. Kaikkea tätä löytyy myös kirjan sisällöstä. Kirja on eräänlainen filosofinen satu, jossa päähenkilö on aina viihtynyt isoisänsä omistamassa antikvariaatissa, mutta isoisän kuoltua poika on hukassa. Puhuva kissa ilmestyy antikvariaattiin ja pyytää - tai suorastaan vaatii - poikaa mukaansa pelastamaan kirjoja kaltoinkohtelulta. Näillä retkillä on mukana myös pojan koulukaveri ja ennen tai jälkeen pelastuseikkailujen juodaan myös teetä. Kirja saa pohtimaan myös omaa suhdettaan kirjoihin ja lukemiseen, ja tämä on kyllä kaunis pieni kirja, jolle kannattaa suoda aikaansa.

Paavo emäntänä antoi meille teeman seuraavaa kertaa varten. Tämä teema on nykyajan nuortenkirjallisuus. Nyt ei kaiveta esiin pölyisiä suosikkeja omilta nuoruusvuosilta, vaan selvitetään, mitä nuoret lukevat nykyään. Nuotenkirjoista jutellaan lokakuussa Jäniksen luona.

Tapaamisiin,

Kirjaperhosten puolesta,

Knarp.

Kesäkuun alussa kokoonnuimme Rimarinnan luona Vantaalla. Oli niin kesäinen päivä, että pystyimme olemaan osin terassilla. Tällä kertaa jokainen toi keskusteluun kirjan, joka oli ilmestynyt omana syntymävuonna. Joku voisi ajatella, että aika vanhoja kirjoja käsiteltiin, mutta kyllä ne ihan hyvin säilyneitä olivat..! Ja jotta keskustelijoiden ravitsemus pysyi kunnossa, kokoontuminen aloitettiin ruokapöydän äärestä. Rimarinnalla oli muuten todella mielenkiintoinen tehosekoitin, jolla pystyy tekemään lämpimän kasvissosekeiton - ja olikin kyllä todella kuohkea ja maukas keitto. 

Päätimme käsitellä kirjat syntymävuosien mukaan kypsimmästä aloittaen:

1966

Paavo oli lukenut teemaan Hilja Valtosen Poikamiestytön. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Paavo luki Valtosta. Kirjasta huomasi, että aikaa on vierähtänyt. Kirja tuntui tosi vanhanaikaiselta ja vähän pitkästyttävältäkin - ollut kuitenkin varmasti aikoinaan menevä ja kiva. Se, että Hilja Valtonen oli naisasianainen, näkyy kirjassa. Kirjassa on henkilöitä, jotka rikkovat aikansa käyttäymismalleja.

1967

Heluna oli poissa kokoontumisesta, mutta Nasumurmeli välitti hänen kirjalliset terveisensä. Heluna oli lukenut kenialaisen James Ngugin vuonna 1972 suomeksi ilmestyneen kirjan Nisun jyvä. Alkuperäisteoksen nimi on A grain of wheat. Kirja kertoo kenialaisen kylän asukkaista aikana, jolloin he taistelivat itsenäisyytensä puolesta brittihallintoa vastaan. Kirja on välillä erittäin raaka. Ngugi osaa tuoda kirjassa esille hyvin molempien osapuolten kannat. Kirjassa on sekavuutta, mutta siirtomaavallan kamaluus ja brittien ylimielisyys välittyvät kyllä lukijalle. 

1968

Nasumurmeli kaivoi kassistaan kirjan, joka oli vielä kesken - hän oli sivulla 68, tai ehkä vähän pidemmällä, mutta päätettiin kuitenkin teeman vuoksi pitää tuo 68. Tämä kirja oli Ensimmäinen piiri, jonka on kirjoittanut Nobel-palkittu (1972) kirjailija Aleksander Solženitsyn. Kirjan päähenkilöt ovat toisinajattelijoita, ja se sijoittuu vankilaympäristöön Stalinin aikana. Tuolloin esimerkiksi hallinnon vastustamisesta saattoi saada 25 vuotta vankeutta. Suomeksi julkaistu kirja on karsittu versio, sillä alkuperäistä versiota kirjailija ei saanut julkaistuksi Neuvostoliitossa. Kirjassa on meneillään salainen projekti, jolla pyrittiin parantamaan telekommunikaatiota siten, että puhuja voitaisiin tunnistaa äänen perusteella. Nasumurmeli totesi, että kirja tuntuu varsin ajankohtaiselta (vrt. Trump) ja hän aikoo kyllä lukea tämän klassikon loppuun.

Minä luin teemaan yhden suosikkikirjailijani eli Kaari Utrion esikoisteoksen Kartanonherra ja kaunis Kirstin, tosin minulla oli kirjana kirjailijan saatesanoilla täydennetty uusintapainos, jonka nimi oli pelkkä Kirstin (vuodelta 1998). Kirja sijoittuu 1500-luvulle ja sen päähenkilö on Klaus Kristerinpoika Horn (todellinen henkilö), sotilas ja valtiomies, joka kirjassa rakastuu häneen aluksi hyvin kylmäkiskoisesti suhtautuvaan Kirstiniin (fiktiivinen henkilö). Kirja ei ole kovinkaan kevyt historiallinen romaani, sillä siinä on hyvin paljon esimerkiksi sotataisteluja (vähän liikaakin). Hienoa historian kuvausta joka tapauksessa! Olen itse enemmän Utrion epookkiromaanien ystävä, mutta toki tämäkin hyvä oli.

1970

Tupunavitsikään ei päässyt kokoontumiseen, mutta minulla oli mukanani hänen terveisensä ja kirjansa, joka on myös eräänlainen klassikko, nimittäin Erich Segalin Rakkauskertomus eli Love Story (suomeksi 1971). Kirja on varmasti kaikille vähintään nimeltä tuttu, koska siitä on tehty myös elokuva. Tarina on surullinen ja koskettava, ja Tupunavitsiä mietitytti, miksi sinänsä simppelissä kirjassa on oltava niin surullinen loppu. Maailma on muuttunut kirjan ajoista - siinä esimerkiksi vaimon sairaudesta kerrottiin lääkäreiden taholta vain tämän miehelle Oliverille, kunnes vaimo sai lopulta lääkärit painostettua kertomaan tilanteen hänellekin - Jennifer oli kuolemansairas. Tästä huolimatta sairaalassa noudatettiin vierailuaikoja - onneksi käytäntö on nykyään toinen. Tupunavitsin kierrätyshyllystä löytämä teos lähti lukupiirissä uudelleen kiertoon.

 Jänis olisi halunnut valita teemaan Kirsi Kunnasta, mutta tältä ei ollut ilmestynyt mitään hänen syntymävuonnaan. Tilalle tuli valituksi Anni Polvan Vanha suola janottaa. Kirjan päähenkilöt ovat punatukkainen sähikäinen Lulu ja hänen komea miehensä Antti. Antti on toimiston tyttöjen suosiossa ja lisäksi hänelle suukkoja tarjoilee myös entinen morsmaikku. Lulua tilanne korpeaa, ja Antti saa kirjassa opetuksen... Myös Polvan kirjat ovat aikansa tuotteita. Maalle meneminen kesällä on kirjassa tärkeää. Lisäksi kotiväki menee baariin syömään, jos Lulu ei ole paikalla tekemässä ruokaa. Lisäksi Jänis oli lukenut teemaan Veijo Meren Peiliin piirretty nainen -tarinakokoelmasta ensimmmäisen tarinan. Kirja oli ilmestynyt Jäniksen syntymävuonna kirjakerhopainoksena, mutta ensimmäisen kerran kirja oli ilmestynyt jo vuonna 1963. 

Tämä teema tuli vuonna 1970 syntyneeltä Liinulta, mutta hän ei päässyt tällä kertaa mukaan.

1976

Nuorimmainen eli Rimarinna oli löytänyt teemaan kolme kirjaa. Näistä ensimmäisenä hän esitteli Helsingin kaupungin Esitutkimusraportin automaattisen tietojenkäsittelyn sovellutusmahdollisuuksista kirjaston kehittämisessä. Rimarinna väitti, että se oli mielenkiintoinen, mutta oli sitä vähän vaikea uskoa. Toki on hienoa, että joku kaivaa jonkun tuollaisen raportin esille vielä 50 vuotta ilmestymisensä jälkeen. Raportti saa ainakin olla ylpeä päästyään hautautumasta arkiston uumeniin. Toinen Rimarinnan kirja oli kuvitettu Erkki Tantun sananlaskukirja Viisastellast vähä. Kuva kertoo, millaisesta kirjasta on kyse. Kirjassa on murreilmaisuja, jotka eivät välttämättä enää tänä päivänä ole edes käytössä.

Rimarinnan kolmas kirja oli Eeva Joenpellon Kuin kekäle kädessä. Koska se on sarjan toinen osa, piti Rimarinnan lukea ensin edellinen vuonna 1974 ilmestynyt osa Vetää kaikista ovista. Kirjat kuuluvat 4-osaiseen Lohja-sarjaan. Rimarinna totesi, että näistä kirjoista aika ei ole ajanut ohi, vaan ne ovat edelleen ajankohtaisia ajankuvia sisällissodasta ja sen jälkeisesta ajasta, jolloin Suomi oli rikkonainen. Sisällissodan raakuus ja omien rivien rakoilu ovat omalla tavallaan  ajankohtaisia asioita tämänkin päivän polarisoituneessa Suomessa. 

Rimarinna emäntänä sai päättää seuraavan kerran teeman. Menemme heinäkuussa Paavon luo Tampereelle, ja silloin olemmekin valinneet kirjamme kannen perusteella!

Hyvää kesää!

Kirjaperhosten puolesta,

Knarp.

Maaliskuussa kokoonnuimme Liinun luo Hattulaan teemanamme kuvataiteet. Kun herkkujen luota ruokapöydästä taas selvittiin, niin teeman antanut Nasumurmeli pääsi aloittamaan oman kirjansa esittelyllä.

Nasumurmeli oli kuunnellut teemaan Kati Tervon kirjan Iltalaulaja vuodelta 2017, lukijana hyvin tähän sopiva Milka Ahlroth.  Kirja on sekoitus todellisia tapahtumia ja fiktiota. Pääosassa on kuvataiteilija Ellen Thesleff, ja tarinassa Ellen pyytää nuoren maalaistyttö Taimin mallikseen Muroleen kesähuvilalleen Ruovedellä. Taimi on fiktiota. Kirjan nimi Iltalaulaja tulee siitä, että Ellen oli hyvin ihastunut lintuihin - kun muut metsästivät ja söivät niitä, Ellenille ne olivat ystäviä. Ellen oli viettänyt paljon aikaa Italiassa ja kaipasi sinne, ja kirjassakin hän muistelee paljon Italian aikojaan. Kirjassa on myös paljon kiinnostavaa lähihistoriaa kuten esimerkiksi Kuru-laivan uppoaminen vuonna 1929. Historialliset faktat Muroleesta ja Tampeereesta ovat kirjassa myös totta. Ja saimme tähän kirjaan suosituksen!

Rimarinnan varsinaisesti teemaan valitsema kirja oli sen sortin järkäle, että hän otti rinnalle suunnitelma B:n ja lukaisi Göstän pieni taidekirjasto -sarjaan kuuluvan kirjan Albert Edelfeltistä, jonka on kirjoittanut Maria Vainio-Kurtakko. Kirja on ilmestynyt vuonna 2023. Rimarinna totesi, että kun on lukenut Syrjästäkatsojan tarinoita, on Edelfeltistä jo hyvä käsitys, mutta toki biofiktio hämää. Nyt tuli puhtaasti historiallista faktaa, mikä olikin mielenkiintoista. Rimarinna pohti myös, miksi taideteoksia ei tarinallisteta. Nyt tarinat teoksien takaa kuulee vain opastetuilla kierroksilla, mutta voisiko rinnalla olla QR-koodi, jota kautta pääsi käsiksi teoksien saloihin? Rimarinna selätti myös sen järkäleensä lukemalla ja kuuntelemalla. Tämä kirja oli Donna Tarttin 800-sivuinen Tikli vuodelta 2013, suomeksi 2014. Kirjan kannessa on pieni lintu, Tikli, ja koko kirja kietoutuu vuonna 1654 valmistuneen Tikli-maalauksen ympärille. Kirjan alkuasetelmassa äiti ja hänen poikansa menevät taidemuseokäynnille. Pojan hulttioisä on jättänyt perheensä ja poika on ajautunut kaikenlaisiin hankaluuksiin. Museossa tapahtuu räjähdys ja vanhan miehen usutuksesta poika varastaa sieltä Tikli-taulun. Pojan äiti kuolee räjähdyksessä, ja poika tauluineen muuttaa isänsä luo, missä eletään huonoa elämää. Kirja kertoo taulusta ja kuvataiteen voimasta, mutta myös rikkinäisen pojan kasvutarinan. Huolimatta sivumäärästä lukukokemus oli erittäin hyvä eikä edes mikään koettelemus. Palkittuun kirjaan saimme lukusuosituksen!

Minä luin teemaan kahden kirjan verran biofiktiota. Ensin ajattelin lukea vain Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjan kuudennen osan Taiteilijan vaimo vuodelta 2018, mutta kun Silent Book Club Porin kokoontumisessa esiteltiin Katja Kärjen kuvanveistäjä Eeva Ryynäsestä kertomaa kirjaa Evan neljä elämää vuodelta 2024, päätin lukea myös sen. Taiteilijan vaimo sijoittui sotien väliseen aikaan sekä Suomeen että Pariisiin, ja siinä ovat mukana monet sen ajan kuuluisat taiteilijat ja ajan ilmiöt. Päähenkilönä on Kirsti Aaltonen os. Eriksson, joka on avioitunut kuvanveistäjän kanssa. Kirsti itse on muotisuunnittelija. Enni Mustosen kerrontaa on kyllä mukava lukea, mutta suurempi elämys oli kuitenkin Evan neljä elämää. Taiteilijapiirien ahdasmielisyys, kateus ja helsinkikeskeisyys tulee hyvin esille, mutta ennen kaikkea Eeva Ryynäsen palava intohimo puun veistämiseen. Olen joskus käynyt Ryynästen taiteilijakodissa Paaterissa Lieksassa, ja nyt olisi mukava käydä uudestaan.

Paavo kuunteli teemaan äänikirjan Reidar Särestöniemestä. Kirjan Reidar - Muistiinmerkintöjä Reidar Särestöniemen elämästä vuodelta 2025 on kirjoittanut Brita Polttila, ja lukenut äänikirjaksi hänen tyttärensä Eva Polttila. Kirja on ilmeisesti saatavilla vain äänikirjana. Brita Polttila oli Särestöniemen hyvä ystävä. Särestöniemi ei saanut elinaikanaan taiteestaan tunnustusta vaan häntä halveksittiin taiteilijapiireissä. Kaupallinen menestys aiheutti toisaalta myös kateutta. Pienessä kylässä asuminen oli myös omanlaisensa haaste, sillä Särestöniemi oli pienestä pitäen erikoinen taitelijaluonne, jolla oli valtava polte taiteen tekemiseen, eikä homouskaan auttanut asiaa. Särestöniemi rakasti värejä ja piilotti rakkauttaan tauluihinsa. Myös Kekkonen oli Säreistöniemen ystävä. Paavo totesi, että kirja oli hieno - taitava ajankuva, joka auttoi myös ymmärtämään Säreistöniemen teoksia.

Helunalla tuli aika vastaan ja hän ei ihan ehtinyt lukea loppuun valitsemaansa kirjaa, joka oli Jyrki Erran Lyijyvalkoinen vuodelta 2020. Hän kuitenkin luki kirjan loppuun lukupiirin jälkeen. Kirja on trilleri, jossa minäkertoja on taidemaalari, joka on tehnyt lopputyönsä jäljentämällä Caravaggion maalauksen. Caravaggiot ja niiden aitous on myös tarinassa isossa roolissa, samoin taidemaalarin vaimon katoaminen. Kirjassa on paljon käänteitä ja salamyhkäisiä henkilöitä, mikä tekee välillä haastavaksi pysyä kaikessa kärryillä, mutta mukaansatempaava, vaikkakin välillä ahdistava, trilleri joka tapauksessa. Heluna tunnisti kirjassa myös jotain danbrowntyylistä. Helunaa ihastutti erityisesti kirjan kieli ja hienot kuvaukset, unohtamatta Italian tunnelmia! Ja suositus tuli..!

Tupunavitsi luki teemaan kolme kirjaa. Ensimmäinen oli Leena Krohnin Näköisyys tältä vuodelta. Kirja kertoo kuuluisasta taitelijasta, joka on antanut Horkka-nimiselle harjoittelijalleen kesätyön tilausmuotokuvien tekijänä. Horkka on kirjan päähenkilö, ja hänelle tulee kesän aikana monenlaisia persoonia maalattavaksi. Esimerkkeinä mainittakoon therian-tytöt kissanaamareineen ja alastonkuva 100-vuotiaasta mummosta.. Tästä kirjasta Tupunavitsi piti kyllä, mutta varsinaisen vaikutuksen teki toinen kirja, Joel Haahtelan Yö Whistlerin maalauksessa vuodelta 2023. Haahtela on psykiatri ja ortodoksidiakoni, joka kirjoittaa verkkaisia ja ajatuksia herättäviä kirjoja. Kirjaperhosille sopivasti tässä kirjassa pääosassa  on perhoskerääjä, joka haluaa kirjoittaa perhoskirjan, ja lähtee siksi perhostutkijan luo. Kirjassa ei tapahdu paljon, mutta teksti on nautittavaa. Kirja on luettavissa nopeasti, mutta sitä ei ehkä kannata lukea nopeasti. Tupunavitsi hurahti Haahtelaan, luki tältä lisää (Sielunpiirtäjän ilta, myös teemaan sopiva, kertoo hollantilaisesta kuvataiteilijasta) ja uskaltaa jo todeta, että Joel Haahtela on hänen suosikkirjailijansa!

Liinu yritti lukea teemaan Olivia Laingin Yksinäisten kaupungin vuodelta 2016 (suomeksi 2024), mutta kesken jäi. Hän jaksoi sivulle 86 302-sivuista kirjaa - siinä vaiheessa Liinu oli saanut tarpeekseen taiteilijoista, joilla oli tuntemuksia erillisyydestä toisiin. Liinu totesi, että tämä yksinäisyyden pähkiminen alkoi jo johtaa pään halkeamiseen. Mainittakoon, että Andy Warhol oli yksi taiteilijoista, jonka yksinäisyyttä käsiteltiin, ja tämä oli jopa mielenkiintoista. Liinu kuitenkin päätyi vaihtamaan kirjaa, ja uusi valinta oli Pia Feinikin, Janne Laineen ja Anne Mäkelän tietokirja Koti + taide, taidesisustamisen käsikirja vuodelta 2014. Kirja antaa hyödyllisiä neuvoja taiteen hankintaan, ripustamiseen, huoltamiseen jne. Liinulle uusi tieto oli, että kyllä taidetta voi ripustaa vaikka TV:n päälle - hän oli aiemmin ajatellut, että näin ei voi tehdä. Kirja neuvoo myös ripustamaan voimakkaimman teoksen asetelman oikeaan ylänurkkaan ja keveimmän vasempaan ylänurkkaan. Kirja vakuutti Liinun ja meidät muutkin, joskin päädyimme myös keskustelemaan silikoniteipin mahdollisuuksista taulujen kiinnittämisessä..!

Myös Jänis oli lukenut teemaan kaksi kirjaa. Ensimmäisenä esittelyssä oli Ann-Christin Antellin Valkea lilja vuodelta 2025 - kirja on naantalilaisen Adelin perheen lahjakkaista sisaruksista kertovan trilogian ensimmäinen osa. Kirjassa perheen keskimmäinen tytär Lily saa mahdollisuuden lähteä isoäitinsä mukana Firenzeen tutustumaan taiteeseen. Jänis totesi, että kirjan juoni oli vähän höttöinen, mutta kyllä hän silti tästä tykkäsi. Toinen Jäniksen lukema kirja oli erityyppinen. Emmy Abrahamssonin ja Hanna Jedvikin Taiteilijan kuolema vuodelta 2023 (suomeksi 2025) on trilleri, jossa kaksi keskenään hyvin erilaista reportteria saavat suuren tilaisuuden, kun he pääsevät tekemään podcastia itsemurhan tehneestä taiteilijasta. Taiteilijan perheessä ei mikään ole sitä miltä näyttää ja kulisseja pidetään loppuun asti yllä. Oliko itsemurha lainkaan? Kirjassa on yllättävä loppuratkaisu, ja kokonaisuutena oikein viihdyttävä kirja!

Seuraavan kerran kokoonnumme kesäkuussa Rimarinnan luo. Teemaksi Liinu antoi kunkin omana syntymävuonna ilmestyneet kirjat. Mielenkiintoista!

Tapaamisiin,

Kirjaperhosten puolesta,

Knarp.

Tammikuun päätteeksi kokoonnuimme Nasumurmelin luokse Tuusulaan keskustelemaan toivosta ja toiveista; teemasta, jonka Tupunavitsi edellisellä kerralla antoi. Lasagne ja sitruunatorttu antoivat keskustelijoille hyvää energiaa - ilmankos meillä oli taas niiiin hyvät jutut!

Tupunavitsi esitteli ensimmäiseksi lukemansa ja toiveikkaiksi olettamansa kaksi kirjaa. Ensimmäinen kirjoista oli Golnaz Hashemzadeh Bonden Olimme kerran vuodelta 2017 (suomeksi 2018). Kirjaa kertoo Iranista Ruotsiin muuttaneen naisen tarinaa. Hänellä on ikävä mies, tytär, johon etäinen suhde.. sairautta, ahdistusta ja ankeutta. Kirjasta oli toivo hyvin kaukana, mutta se laittoi ajatuksia liikkeelle. Tupunavitsi totesi, että kirja on hyvä lajissaan, mutta olisi sopinut paremmin johonkin muuhun teemaan. Toinen Tupunavitsin kirja oli Susan Madisonin Toivon väri vuodelta 2000 (suomeksi 2001). Kirja kertoo nelihenkisestä perheestä (opettaja-isä, juristi-äiti, kaksi teini-ikäistä), joka näyttää ulospäin onnelliselta, mutta totuus on toinen. Kirja oli vieläkin ankeampi kuin edellinen. Kuolemaa, ahdistusta. Kirjassa kovasti toivottiin, että jotain ei olisi tapahtunut, mutta kun oli. Ankeudesta toiseen.

Minä valitsin teemaan Emily St. John Mandelin dystopian Asema 11 vuodelta 2014 (suomeksi 2022). Tämän dystopian lupailtiin olevan varsin toiveikas. Kirjassa georgialainen influenssa alkaa tappaa ihmisiä niin nopeasti ja laajasti, että koko yhteiskunta romahtaa. Romahduksesta alkaa uusi ajanlasku ja harvat selvinneet elävät ihan toisenlaista elämää kuin me - heillä ei esimerkiksi ole sähköä. Kirjassa ovat pääosassa kiertävä teatteriseurue ja lentokentälle asettunut  selviytyneiden porukka. Todella mielenkiintoinen kirja ja vähän toiveikaskin..! Toisena kirjana luin Mèlissa Da Costan Toivoa versovat päivät vuodelta 2020 (suomeksi 2025). Kirja kertoo surusta selviämisestä ja se oli ihan hyvä. Selviämisen resepti olivat tässä aika, yksinolo, ystävät ja läheiset sekä puutarhanhoito.

Paavo oli valinnut teemaan Sanaka Hiiragin kirjan Unohdettujen muistojen valokuvaamo vuodelta 2019 (suomeksi 2024). Kirjan valokuvaamo on elämän ja kuoleman välitila, jonne aina pölähtää juuri kuolleita ihmisiä. Valokuvaamossa on valokuvanippu heidän elämästään, yksi kuva jokaisesta päivästä. Juuri kuollut voi valita kuvista jonkun ja palata johonkin elämänsä tärkeään hetkeen valokuvaajan kanssa, ja valokuvaaja ottaa tästä hetkestä kuvan. Sen jälkeen kuollut lähtee muistoineen pois välitilasta. Kirja oli erikoinen, koskettava ja yllättävä, ja sisälsi kolmen kuolleen tarinat. Juttelimme, että asetelmasta tulee mieleen myös japanilainen kirjasarja "Ennen kuin kahvi jäähtyy" jne., jossa on vähän samankaltainen tapahtumakuvio. Paavo suositteli kirjaa.

Helunan kirja oli tietokirja, Rutger Bergmanin Hyvän historia vuodelta 2019 (suomeksi 2020). Kirjan tavoitteena on selvittää, onko ihminen lähtökohtaisesti hyvä vai paha. Kirjassa kulkee rinnakkain kaksi filosofiaa ja samalla kaksi puolta asiaan. Kirja on täynnä esimerkkejä ja se on helppoa luettavaa. Kirjassa esitetään, että sotiminen on tullut kaupungistumisen ja väestönkasvun myötä. Metsästäjäkeräilijät olivat ystävällisempiä myös vieraita kohtaan. Lähteitä on paljon, mutta toki kirjailijalla on oma näkökulmansa puolustettavana. Lopputulema on, että ihminen on hyvä aluksi, mutta oppii helposti pahan.

Jänis luki Sanna Marinin kirjan Toivo on tekoja vuodelta 2025. Kirja on käännös, sillä se on kirjoitettu ensin englanniksi!  Tämä näkyy kirjan kielessä, eli se on vähän heppoista suomea. Marin uskoo parempaan maailmaan ja on maailmanparantaja itsekin. Erityisen kiinnostavaa oli lukea kirjasta korona-ajasta. Myös demareiden koukerot olivat mielenkiintoisia politiikkaa vähemmän seuranneelle. Huomionarvoista on myös se, että Marin puhui kirjassa aina hyvin kauniisti ex-miehestään Markuksesta. Alussa kirja tuntui selittelevältä ja jenkeille kirjoitetulta, mutta loppujen lopuksi kirja ei ollut elämäkertana lainkaan huonoimmasta päästä. Kirja on asiallinen ja se on käynyt läpi myös faktantarkastuksen. Jänis luki teemaan myös toisen kirjan, Fiona Valpyn Sypressisokkelon vuodelta 2023 (suomeksi 2025). Kirjassa selvitellään vanhoja tapahtumia. Se ei ole varsinainen rakkausromaani. Tapahtumat sijoittuvat toscanalaiseen villaan ja tapahtuvat kahdessa ajassa, 2015 ja 1943. Jänis totesi, että hän on saanut tarpeekseen kahdessa tasossa liikkuvista tarinoista, mutta hänellä heräsi kuitenkin oma toive viettää joskus aikaa vaikka kuukausi Toscanassa.

Rimarinna kuunteli teemaan Katariina Hakaniemen Hän kuuli lintujen laulavan vuodelta 2025. Kirja kuuluu "Tarinoita toivosta" -sarjaan. Tämä sarjan osa kertoo nuorisopsykiatri Mikaela Blomqvist-Lyytikäisen tarinan. Elämässä on kaikki hyvin, mutta yhtäkkiä hän noin 40-vuotiaana on palaamassa seurakuntatapahtumasta kotiin ja keho alkaakin muistaa asioita, joita mieli ei vielä muistanut. Lapsuuden traumat tuolloin koetusta hyväksikäytöstä palaavat, ja Blomqvist-Lyytikäinen joutuu kolmeen otteeseen laitoshoitoon. Pahin pelko hänellä oli, että hän menettää lääkärinoikeutensa, ja näin osin käykin. Kirja oli hyvä, mutta ei todellakaan mikään hyvän mielen kirja. Kirjassa jäi vähän epäselväksi, kuinka Blomqvist-Lyytikäinen toipui - yhdellä psykoterapeutilla oli joka tapauksessa merkittävä rooli. Mutta hän toipui kuitenkin, ja kirjan tärkeä sanoma onkin, että toivottomia tapauksia ei ole. Toisen teemaan valitsemansa kirjan Rimarinna oli saanut joululahjaksi tyttäreltään. Tämä kirja oli ilmiöksi noussut Mel Robbinsin Let them -teoria vuodelta 2024, suomeksi 2025. Mel Robbinsilla ei ole mitään psykologin koulutusta, mutta siitä huolimatta Let them -teoria on mullistanut maailmaa. Sen sanotaan muuttavan ajattelua pysyvästi. Perusajatus on siinä, että toista ei voi muuttaa, mutta omat vaihtoehdot ovat, mitä tilanteessa voi ja saa tehdä. Muu on osastoa Let them. Kirjassa on jotain samaa kuin Coelhon Alkemistissa. Rimarinnaa ärsytti kirjailijan omakehu eikä kirja ole välttämättä kirjana nyt niin hyvä, mutta JOTAIN siinä on!

Nasumurmeli oli lukenut teemaan deittailumaailmaan sijoittuvan Milja Kauniston Parfait amour vuodelta 2025. Kirja oli kevyt hyvän mielen romaani. Kirjassa hyödynnetään tekoälyä sopivan kumppanin etsinnässä, ja parinmuodostuksessa auttavat it-yritykset tarjoavat kalliita kaupallisia sovelluksiaan. Yritysten välillä on kilpailua ja ihmisillä erilaisia lähtökohtia kumppanin etsintään. Nasumurmeli totesi, että aluksi kirjassa meinaavat eri henkilöt mennä sekaisin, mutta loppujen lopuksi ihan mukava kirja.

Liinu oli yrittänyt lukea teemaan Nick Hornbyn kirjaa Alas on pitkä matka vuodelta 2005 (suomeksi 2006), joka on kertomus ryhmäitsemurhasta. Tornitalon katolla parveilee uudenvuodenaattona ihmisiä, joilla on aikeenaan päättää päivänsä. Liinu ei tykännyt kirjan tyylistä ja kirja olikin vielä lukupiirin aikaan kesken. Muut harrastukset ja melkein sähkömies ovat pitäneet Liinun niin kiireisenä, että hän ei todennäköisesti myöskään lue kirjaa loppuun, koska hän ei edes pitänyt siitä. Olen itse tämän kirjan lukenut - ei Hornbyn parhaita, mutta luettava kuitenkin.

Ja sitruunatortun huvetessa loppuu myös lukupiiri ja esiteltävät kirjat. Mutta ei hätää - Nasumurmeli antoi meille jo uuden teeman ja maaliskuussa kokoonnumme Hattulaan. Uusi teema on kuvataiteet, joka oli edellisen kerran teemanamme vuonna 2020, joten aikaa on mennyt. Saas nähdä, mitä tänä vuonna luetaan!