sunnuntai, 2. joulukuu 2018

Lääkärijuttuja

Z_aloitus.jpg

Pyhäinpäivänä kokoonnuimme Nasumurmelin luokse keskustelemaan kirjoista, joita yhdistävä teema oli lääkärit ja/tai sairaalat. Ensin tietenkin viihdyimme ruokapöydässä hirvikeiton ja monen makean äärellä hyvän tovin, jotta olimme terveitä ja hyvissä voimissa teemaa käsitellessämme..!

Z_herkut.jpg

Nasumurmeli oli lukenut, tai oikeastaan aloittanut, teemaa varten Riku Korhosen kirjan, jonka nimi oli teemaan osuvasti Lääkäriromaani. Kirja on vuodelta vuodelta 2008, ja se sijoittuu Turkuun, josta kirjailijakin on kotoisin. Nasumurmelilla kirjan lukeminen ei oikein ollut vielä ottanut tuulta alleen eikä juonikaan ollut selkiytynyt, mutta päähenkilö etsi siinä kuitenkin parannuskeinoa rakastettunsa vakavaan sairauteen.Karkeaa kieltä, paljon suorasukaisia seksikohtauksia.. ei erityisen kiinnostavalta vaikuttava kirja. Päädyimme enemmänkin keskustelemaan siitä, että Riku Korhonen on Anna-Leena Härkösen mies.

Heluna oli puolestaan lukenut Johanna Valkaman kirjan Itämeren Auri vuodelta 2016. Kirja sijoittuu 1000-luvulle ja siinä päähenkilö on parantajaneito Auri, joka asuu isoäitinsä luona, joka on myös parantaja. Kirja tekivät eläväksi vanhat uskomukset ja tavat, mutta Heluna tiesi erään uskontotieteilijän kommentoineen kirjan sisältävän myös asiavirheitä. Myös luonnonlääkkeiden käyttöä, niillä parantamista ja sen ajan hoitotoimenpiteitä käsitellään kirjassa, mutta kirja on kuitenkin ennen kaikkea historiallinen rakkausromaani, jossa Auri naitetaan kylään saapuneelle ja Aurin parantamalle viikingille. Elämä Aurin aikaan oli vaarallista ja liikkuminen paikasta toiseen erityisesti. Historiasta pitävät nauttivat varmasti kirjasta, ja myös Rimarinna oli sen lukenut. Hän piti Aurista myös henkilöhahmona – Auri on määrätietoinen ja vahvatahtoinen, joka ei ole toisten vietävissä. Kirjalle on myös jatko-osia, mutta niihin eivät Heluna ja Rimarinna olleet vielä tarttuneet.

Jänis oli tarttunut ihan oikeasta lääkäristä kertovaan kirjaan eli Oskari Saaren kirjoittamaan elämäkertaan Aki Hintsa – voittamisen anatomia vuodelta 2015. Hintsa kuoli syöpään vuonna 2016 58-vuotiaana. Hintsan teesinä oli kokonaisvaltainen hyvinvointi, jota hän käsitteli tieteelliseen näkemykseen pohjautuen ja oli valmis myös korjaamaan käsityksiään uuden tiedon perusteella.Kirjailija Oskari Saari päätti kokeilla kirjoitusprosessinsa aikana HIntsan metodeja hyvinvointiin, ja hänellä homma toimi – paino putosi 8 kg, ja hän oli muutenkin pirteä ja täysin terve. Hintsaan oli tehnyt suuren vaikutuksen hänen tapaamansa juoksija Haile Gebrselassie, joka tuli kulttuurista, jossa kaikki yhdessä kokoontuvat treenaamaan ja kannustamaan toisiaan. Kuuluisaksi Hintsan teki hänen "potilaansa" tai paremmin sanoen valmennettavansa, sillä Hintsa toimi mm. Mika Häkkisen henkilökohtaisena valmentajana ja tuli tituleeratuksi formulalääkäriksi. Lääkärinvala oli hänelle kuitenkin tärkeämpi kuin formulatallien väliset kilpailuasetelmat. Valitettavasti Hintsa ei kuitenkaan itse elänyt omien oppiensa mukaan. Jänis suositteli kirjaa ja totesi sen auttavan myös pärjäämään työelämässä.

Z_kahvikuppi.jpg

Minä luin teemaan hollantilaisen Herman Kochin kirjan Lääkäri. Alkuperäisteos oli kirjoitettu vuonna 2011 ja suomeksi se oli ilmestynyt vuonna 2013. Kirja alkaa tilanteesta, jossa omaa vastaanottoaan pitävä yleislääkäri Marc Schlosser on saanut kutsun tulla vastaamaan syytöksiin, joiden mukaan hän on tehnyt hoitovirheen ja aiheuttanut näin kuuluisan näyttelijän Ralph Meyerin kuoleman. Tämän jälkeen aletaan käydä läpi tapahtumia, jotka ovat johtaneet tilanteeseen. Ja heti alussa käy ilmi, että Marc on epämiellyttävä tyyppi, johon ei millään lailla halua samaistua. Marc ylenkatsoo potilaitaan, joita ei hänen mukaansa suurimmaksi osaksi vaivaa mikään. Oli myös suorastaan huvittavaa lukea lääkäristä, joka inhosi ihmisiin koskemista. Kirja oli taitavasti rakennettu ja asioiden kulku paljastui kiinnostavalla tavalla. Mutta; siltikään en pitänyt kirjasta. Päähenkilö oli niin vastenmielinen, että se jotenkin vaikutti koko lukukokemukseen. Myös Heluna oli lukenut tämän kirjan ja jakoi tunteen. Mutta hän suositteli samalta kirjailijalta Illallinen nimistä kirjaa, joka oli ollut todella hyvä.

Rimarinna oli "Hakekaa kätilö" -tv-sarjan innoittamana päättänyt lukea kirjan, johon hänen suosikkisarjansa perustuu, eli Jennifer Worthin kirjan Hakekaa kätilö vuodelta 2002 (suomeksi 2013). Kirjahan on yleensä parempi kuin siihen perustuva tv-sarja tai elokuva, mutta Rimarinna totesi, että tällä kertaa ei ollut niin. Kirjassa oli paljon tarpeetonta toistoa ja kirjoitustyyli oli raporttimainen. Kirjan pitäisi perustua Jennifer Worthin omakohtaisiin kokemuksiin ajalta, jolloin hän toimi kätilönä Lontoon slummialueilla, mutta kirjan uskottavuus kärsi sanatarkkojen keskustelujen siteeraamisista - kuka niitä oikeasti voisi enää muistaa? Mutta tietenkin totuuden ja muistikuvien raja on häilyvä. Myös Paavo oli lukenut tämän kirjan eikä ollut enää lukukokemuksen jälkeen välittänyt katsoa sarjaa, koska kirja ei herättänyt siihen kiinnostusta. Kirja ja tv-sarja erosivat toisistaan merkittävästi jopa henkilöiltään  – esimerkiksi sarjan sympaattinen henkilö olikin kirjassa muita nöyryyttävä pirulainen. Rimarinna kiteytti kirjan olevan luuranko, jonka tv-sarja herätti eloon.

Z_kaulurin_Takaa.jpgZ_koira.jpg

Paavo paljasti meille, mikä kirja oli tämänkertaisen teeman takana. Paavo oli lukenut lehtiartikkelin Henry Marshin kirjasta Elämästä, kuolemasta ja aviokirurgiasta, ja se sai hänet kiinnostumaan niin paljon tästä omaelämäkerrallisesta teoksesta, että hän päätti lukea sen, vaikka se lääketieteellisiä toimenpiteitä kuvaavana opuksena ei lähtökohtaisesti tuntunut lainkaan omalta. Ja kirja teki suuren vaikutuksen. Kirjan kirjoittanut Henry Marsh on alan vaihtaja. Kun hän pääsi kerran seuraamaan toisen tekemää aivoleikkausta, aneyrysman poistamista aivoista, löysi hän kutsumuksensa ja aiempi työ sai jäädä. Marsh kouluttautui ja kehittyi, ja hänestä tulikin alansa huippuja. Aivoihin tehtävät leikkaukset ovat aina hyvin merkittäviä ja ne voivat muuttaa potilaan elämää olennaisesti – myös huonompaan suuntaan. Potilas ja hänen omaisensa on opittava tuntemaan, ja heidät on tavattava ennen ja jälkeen leikkauksen. Marsh nautti mielenkiintoisesta työstään, ja kantoi asianmukaisesti myös siihen kuuluvan raskaan lääkärinvastuun.

Tupunavitsi oli napannut kirjaston kierrätyshyllystä Elizabeth Seifertin kirjan Lääkärin kutsumus vuodelta 1967. Kirja oli sen ajan romanttinen lääkäriromaani, ja nimenomaan sen ajan - moraali piti, houkutukset jäivät houkutuksiksi. Nyt sitten seuraa kunnon spoilausta eli koko juoni tulee pähkinänkuoressa... Lopeta tähän, jos ajattelit lukea kirjan! Päähenkilö Rufus toimii WHO:n lääkärinä ja tutkijana viidakossa, mutta saa määräyksen lähteä muihin tehtäviin. Hän tapaa risteilyaluksella perijätär Fannyn, joka on eläköitynyt opettajan tehtävästä. Hän olikin jo niinkin vanha kuin kolmekymppinen. Fanny on määräilijä ja hänelle ei synny tässä vaiheessa suhdetta Rufuksen kanssa. Fannyn rahoille voisi kuitenkin olla käyttöä, sillä Rufus haluaisi perustaa lääkäriaseman köyhälle alueelle. Rufus törmää uusissa tehtävissään lääkärinrouva Ginnyyn, ja molemminpuolista kiinnostusta on olemassa, mutta asiat eivät siitä etene. Ginnylle tulee kuitenkin melkein avioero, koska hän värjää hiuksensa ilman miehensä lupaa, mutta Rufuksen kanssa ollaan siivosti. Loppujen lopuksi Rufuksesta ja Fannysta tulee kuitenkin pari ja lääkäriasema perustetaan. Totesimme kaikki, että tasa-arvo on onneksi edennyt noista ajoista..! Lienee selvää, että kirja ei ollut ollut erityisen suuri elämys...

Z_kirjat.jpg

Seuraavan kerran kokoonnumme Jäniksen kololla ja esittelemme selviymistarinoita.

Tunnelmallista joulun aikaa ja kovia paketteja!

Kirjaperhosten puolesta, Knarp.

keskiviikko, 19. syyskuu 2018

Kotiseutujemme kirjat

4_2018_maisema.jpg

Viime kerralla nykyisessä kotikaupungissani Porissa valitsin teemaksi kotiseudun, ja tarkoitus oli löytää kirjoja, joissa on yhteys nykyiseen, entiseen tai kenties tulevaan kotiseutuun. Kokoonnuimme elokuisena lauantaina Paavon luokse Tampereelle keskustelemaan lukemistamme kirjoista.

Emäntämme Paavo oli lukenut Riina Paasosen kirjan Kaikki minkä menetimme vuodelta 2017. Paavo on paljasjalkainen ja nykyinen tamperelainen, joten kotiseudun suhteen ei ollut paljon miettimistä.Hänen valitsemansa kirjan kirjailija on tamperelainen ja tapahtumat sijoittuvat Tampereelle, mutta siten, että paikkoja ei juurikaan voi tunnistaa.  Miljöökuvaus on ympäripyöreää. Kirja on esikoisteos, hienosti kirjoitettu ja todentuntuinen. Kirjassa tapahtuu kamalia ja siinä on käänne, joka jää mieleen. Asetelma on jo valmiiksi aika erikoinen - yksin jäänyt keski-ikäinen mies alkaa hoivata yksinäistä supikoiraa. Paavolla ei ollut oikein mitään odotuksia kirjan suhteen, joten se pääsi yllättämään positiivisesti, vaikka ei kuitenkaan ollut mikään suuri elämys. Helppolukuiseen kirjaan kannattaa kuitenkin tarttua, jos pitää supikoirista.. tai perhedraamasta.. tai Tampereesta?

4_2018_piirakka.jpg

Tupunavitsi asuu myös Tampereella ja valitsi kirjan nykyisen kotiseutunsa mukaisesti. Tämä kirja oli tamperelaisen Carita Forsgrenin kolmas julkaistu teos Jänistanssi vuodelta 2011. Lähes kaikki kirjan päähenkilöt työskentelevät animaatiostudiossa, joka sijaitsee – yllätys, yllätys – Tampereella. Työn alla on jäniksiin liittyvä animaatio.  Kirjan luvut on nimetty aina sen henkilön mukaan, jonka näkökulmasta tarinaa  viedään. Tiia-nimisten lukujen minähahmo on levoton ja kokee, että joku tarkkailee häntä. Onko se poikaystävä Samuli? Kirja kehittyykin trilleriksi. Ympäristön kuvaus avautuu Tampereen tunteville ja kirja sisältää myös jonkin verran Tampereen murretta.  Tupunavitsi koki kuitenkin kirjan hieman kotikutoiseksi eikä se yllättävää loppuratkaisua lukuunottamatta tehnyt juurikaan vaikutusta.

4_2018_j%C3%A4nikset.jpg

Rimarinna ei oikein koe olevansa mistään kotoisin. Pisin aika on vierähtänyt Vantaalla, ja Vantaasta onkin tullut tärkeä kiinnekohta ja kotikaupunki. Rimarinnan kirja oli Tuomas Kyrön erikoisteos Nahkatakki vuodelta 2001. Rimarinna joutui kirjan esittelyn aloittaessaan pukeutumaan nahkatakkiin, mikä oli hyvä veto myös ympärillä pörrääviltä ampiaisilta suojautumista ajatellen. Vantaa ei ole Nahkatakki-kirjassa mitenkään nimetty tapahtumapaikka, mutta juna-asemien nimiä mainitaan ja itä-vantaalainen meno ja meininki on tunnistettavissa. Kirjan päähenkilöksi voi lähestulkoon sanoa myös Nahkatakin, sillä sillä on tapahtumissa keskeinen rooli, mutta varsinainen päähenkilö on peräkammarin poika, joka aina ajautuu erilaisiin tukaliinkin tilanteisiin. Rimarinna kuvaili kirjaa hieman räyhähenkiseksi, siinä yritetään olla kovanaamoja, mutta ehkei kuitenkaan loppujen lopuksi olla. Kirja sai Rimarinnalta vahvat suositukset ja se kyllä kannattaa lukea, jos tykkää Tuomas Kyröstä, peräkammarin pojista, nahkatakeista tai vantaalaista meiningistä!

IMG_7852.jpg

Nasumurmeli on ehtinyt asua todella monessa paikassa, mutta hänen valitsemansa kirjan tapahtumat sijoittuivat nykyisen kotipaikkakunnan Tuusulan naapuriin eli Järvenpäähän. Tämä kirja oli Tuula Levon esikoisteos Neiti Soldan vuodelta 2000. Kirja kertoo kirjailija Juhani Ahon perheen kolmiodraamasta ja romaanin taustalla ovat tositapahtumat. Juhani Aho (1861-1921) avioitui taidemaalari Venny Soldan-Brofeldtin kanssa, mutta ihastui kovasti myös Vennyn siskoon Tillyyn, joka rakastui Ahoon ensisilmäyksellä. Kirja on kirjoitettu Tillyn näkökulmasta. Aho sai Vennyn kanssa kaksi poikaa ja lisäksi aviottoman pojan Tillyn kanssa. Tillyn piti salata sekä raskaus että lapsen syntymä, sillä kolmiodraamaa ei paljastettu julkisuuteen. Kuvio on varmasti ollut rankka kaikille osallisille, ja jotain todellisista tuntemuksista kertonee se, että Venny ei halunnut kuolemansa jälkeen tulla haudatuksi miehensä viereen Iisalmeen vaan oman sukunsa perhehautaan Helsingin Hietaniemeen. Nasumurmeli on kiinnostunut historiallisista romaaneista ja piti Neiti Soldanin tarinaa tästäkin syystä kiinnostavana.

4_2018_koira.jpg

Heluna on asunut pitkään Pihtiputaalla, ja hänen valitsemansa kirja oli pihtiputaalaisen runoilijan Pentti Pasasen teos Takarajalla etulinjassa vuodelta 2017. Kirjaa voi pitää Pihtiputaan kotiseutukirjana, joka käsittelee maaseudun muutosta ja jossa on mukana paikallisia henkilöitä ja tapahtumia. Pasanen on kirjoittanut pitkään lähinnä pöytälaatikkoon, mutta eläkkeelle jäämisen jälkeen aikaa kirjoittamiselle on ollut enemmän ja tuli myös oman kirjan vuoro. Heluna on ollut Pasen työkaveri, joten runot kiinnostavat jo tätäkin kautta. Pasaseen ja hänen tuotantoonsa voi tutustua myös hänen blogissaan. Alla näyte.

Syksyn sävel

Yön pimein hetki
on jo riittävän pimeä
kompastua omiin ajatuksiinsa
Lohtua on tarjolla,
onko toivoa
ylittää
oma mielentilansa,
hetkiin,
joihin pimeä ja sade eivät yllä

Oma kirjani sijoittui nykyiseen kotikaupunkiini Poriin, jossa olen asunut vasta reilut pari vuotta. Tämä kirja oli Porin Reposaaressa asuvan Leila Tuuren historiallinen romaani Espanjalainen rouva vuodelta 2016. Kirjassa nuori kauppamies Johan Lundahl tuo Espanjan reissultaan vähemmän toivotun tuliaisen, nimittäin  paavin kirkkoon kuuluvan, ruotsia taitamattoman miniän. Jos  vanhemmat ovat järkyttyneitä, on sitä lämpöön ja valoon tottunut espanjatarkin. Kaupunkikin on karussa kunnossa - Porissa on juuri ollut yksi isoista tulipaloista, jonka tuhot olivat valtavat. Vaikea on Mariabellan tottua suomalaiseen menoon samoin kuin miehensä vaimoa tukevan aviomiehen rooliin. Nauraa sai, kun Mariabella aluksi ruotsin sijaan oppikin köökkifinskaa ja alkoi praatata Porin murretta..! Historiallisista romaaneista pitävälle oivaa viihdettä.

4_2018_karvapalli.jpg

Seuraavan kerran kokoonnumme pyhäinpäivänä Nasumurmelin luokse, ja teemana ovat silloin lääkäri- ja sairaala-aiheiset kirjat. Paavo sanoi paljastavansa vasta silloin, miksi hän valitsi tällaisen teeman..!

Kirjaperhosten puolesta,

Knarp.

4_2018_jalat.jpg

torstai, 21. kesäkuu 2018

Kädet ylös, Perhonen!

Pori_marenkikakku.jpg

Kun lukupiirimme kokoontui 27. kerran, valitsi emäntämme Rimarinna teemaksi "rikokset". Aika uskomatonta, että olimme kokoontuneet jo noinkin kauan ilman että kukaan oli valinnut teemaksi mitään dekkareihin viittaavaa. Ja dekkareitten lukijoitakin joukossamme on! Mutta nyt siis vihdoin kokoonnuimme Poriin keskustelemaan kirjoista, joita yhdistivät rikokset. Minä emännöin kokoontumista työpaikkani tiloissa. Tarjoilujen paras pala oli muuten porilaisen Annan Marenkileipomon marenkipohjille rakennettu kakku - tämä marenki on aivan omaa luokkaansa!

Ensimmäisenä kirjansa esitteli Tupunavitsi ja kirja oli suomenruotsalaisen Torsten Pettersonin esikoisdekkari Aakkosmurhaaja vuodelta 2012. Tähän kirjaan Tupunavitsi päätyi kirjastossa, koska halusi lukea jonkun vähän tuntemattomamman ja itselle uuden kirjailijan teoksen. Aakkosmurhaajan tapahtumat sijoittuvat kuvitteeelliseen paikkaan Turun liepeille, ja alkajaisiksi löytyy nainen tapettuna jalkakäytävälle. Tapahtunutta tutkii poliisi Harald Lindmark, leskeksi jäänyt työnarkomaani, ominaisuuksiltaan hyvin tyypillinen päähenkilö dekkarigenressä. Ruumiita kirjassa tulee kolme kappaletta, mutta väkivallalla ei mässäillä. Romanssit jäävät uupumaan eli romantiikkaa ei tässä kirjassa sekoiteta mukaan. Tupunavitsi totesi kirjan pitäneen hyvin otteessaan ja se oli hyvin realistinen - loppuratkaisua lukuunottamatta. Omat pähkäilyt murhaajaksi menevät tämän kirjan kohdalla auttamatta metsään, sillä kirjailija kehittää loppumetreillä uusia juonenkäänteitä, ja ratkaisu on varsin outo. Loppuratkaisu vei uskottavuutta koko kirjalta, joka oli muuten hyvä lukukokemus.

Paavon kirja oli yksi viime vuoden tapauksia - Clare Mackintoshin psykologinen trilleri Annoin sinun mennä (alkukielinen teos vuodelta 2014). Kirjatornia varten Paavo joutui tuomaan kokoontumiseen pikalainana saamansa Mackintoshin toisen kirjan, sillä Annoin sinun mennä -kirja oli kirjastossa tiukasti varattuna (varauksia 40 kappaletta). Paavo totesi, että tämä kirja oli hänelle ehdottomasti viime vuoden merkittävimpiä lukukokemuksia ja parhaita hänen ylipäätään lukemiaan kirjoja. Kirja alkaa tilanteesta, jossa lapsi jää auton alle ja kuljettaja pakenee paikalta. Juoni on uskomaton, kirja imaisee heti mukaansa - Paavo ei halunnut paljastaa liikaa, sillä tämän lukemiseksi tuli häneltä meille kaikille ehdoton suositus. Mackintosihin toista kirjaa Paavo oli lukenut vasta kolmisenkymmentä sivua, mutta alku oli jo vakuuttava.

Pori_kes%C3%A4jalat.jpg

Helunan valitsema kirja oli ollut suurista odotuksista huolimatta pettymys. Kyseessä oli Ian McEwanin Pähkinänkuori vuodelta 2016 (suomeksi 2017). Kirjassa pääosassa on sikiö, syntymätön lapsi, jonka äiti ja tämän rakastaja suunnittelevat lapsen isän murhaa. Lapsi kuulee kaiken kohdusta käsin, ja yrittää puuttua tapahtumien kulkuun potkimalla äitinsä vatsaa. Äiti ja tämä rakastaja, joka on muuten lapsen isän veli,  ovat lapsen mielestä tyhmiä kun taas isä on sympaattinen henkilö. Lapsi myös pohtii kohdussa maailman menoa, koska hänen äitinsä kuuntelee ajankohtaisohjelmia, ja lapsi saa näin tietoa maailmasta, johon hän on syntymässä. Helunasta vaikutti siltä, että kirjailija näin pääsi ottamaan kantaa yhteiskunnallisiin asioihin laittamalla sanat sikiön suuhun. Sikiö on kirjassa ylimielinen kaveri, ja vaikuttaa, että hänestä on tulossa erittäin rasittava lapsi... Vaikka kirjan asetelma kuulostaa varsin herkulliselta, oli kirja Helunasta lähinnä pitkäveteinen ja yhteiskunnallinen pohdinta joutavaa jaarittelua.

Rimarinnan dekkarisuosikkeja ovat Harjunpäät, ja nytkään ei vielä löytynyt Harjunpäiden voittajaa vaikka varsin lupaava dekkarisarja tulikin eteen. Rimarinna ei ollut aiemmin koskaan lukenut Leena Lehtolaisen Maria Kallio -dekkareita, ja nyt hänen kirjansa oli sarjan aloitusosa Ensimmäinen murhani vuodelta 1993. Kirjassa poliisitaustainen Maria Kallio opiskelee oikiksessa ja menee kesätöihin Espoon poliisiin. Tuohon aikaan naispoliisin asema oli vielä hankala, hän joutui lunastamaan paikkansa ja osoittamaan pätevyyttään ihan eri laillla kuin miehet. Jopa pukeutuminen oli mietittävä tarkkaan, jotta uskottavuus ei kärsi. Kirjassa Maria Kallio tutkii entisen tuttavapiirinsä keskuudessa tapahtunutta murhaa. Hyvin keskeisessä osassa kirjassa on poliisin inhmillisyys, joka on Rimarinnalle tärkeä osa dekkareiden viehätystä.

Pori_kirjatorni.jpg

Nasumurmelin kirja oli ruotsalaisen Mari Jungstedtin Luvattu maa vuodelta 2016 (suomeksi 2017). Jungstedt on kirjoittanut paljon Gotlantiin sijoittuvia dekkareita, mutta tämän tapahtumapaikkana on Kanarian saaret. Kirja onkin kirjailijan Kanaria-sarjan toinen itsenäinen osa. Kirja liikkuu kolmessa ajassa, mutta ei ole tästä huolimatta sekava. Päähenkilöt ovat toimittaja Sara Moberg ja konsulaatissa työskentelevä entinen poliisi Kristian Wade. Tapahtumistaa kerrotaan eri ihmisten näkökulmista - myös murhaajan. Ihmissuhteet ja tapauksen selvittäminen ovat kirjassa keskeisessä osassa, ja kirja on viihdyttävä ja pitää otteessaan. Mielenkiintoista kirjassa on myös turismin kehityksen kuvaus, ovathan Kanarian saaret olleet kauan sekä suomalaisille että ruotsalaisille tärkeä matkakohde!  Nasumurmeli kiitteli kirjaa myös siitä, että se ei ollut raaka.

Minä valitsin kirjan, jonka olet jo jonkin aikaa halunnut lukea. Tämä dekkari oli porilaisen Arttu Tuomisen esikoiskirja Muistilabyrintti. Kirja oli todella hyvä - ihmettelen, että kirjailija ei ole tunnetumpi! Oli tietenkin mukavaa lukea kirjaa jo siksi, että tapahtumat sijoittuvat Poriin. Ruumis löytyy Porissa hyvin tunnetusta Pelle Hermannin leikkipuistosta.Toinen erityisen mieleinen asia oli se, että kirjassa ollaan itsellekin varsin läheisen ympäristöterveydenhuollon ja ympäristönsuojelun kentällä, yksi päähenkilöistäkin on terveystarkastaja Jarkko Kokko.  Ja ympäristörikostakin epäillään tapahtuneeksi. Muut päähenkilöt ovat poliiseja, vaikeasta auto-onnettomuudesta hädin tuskin selvinnyt ylikonstaapeli Janne Rautakorpi ja väkivaltayksikköön siirron saanut tuore poliisi Liisa Sarasoja. Kirjan henkilöt ovat hienosti kuvattuja, juoni mielenkiintoinen ja siinä on mukana myös hivenen rakkauttakin.

Minä sain valita seuraavan kerran teeman ja se on "kotiseutu". Toivon siis, että kirjat sijoittuvat perhosten entisille tai nykyisille kotiseuduille. Tai ainakin suurin piirtein näin... Seuraavan kerran emännöi Paavo.

Pori_portaissa2.jpg

Kirjaperhosten puolesta, Knarp.

lauantai, 12. toukokuu 2018

Perhesuhteita kirjallisesti

esikot.jpg

Kevään merkit olivat jo ilmassa, kun viisi kirjaperhosta kokoontui huhtikuun puolivälissä keskustelemaan Nasumurmelin edellisellä kerralla valitsemasta teemasta "perhe ja perhesuhteet". Paikkana oli Rimarinnan koti Vantaalla, jossa emäntä oli pitänyt huolen, että perhesuhteista päästiin keskustelemaan erinomaisen kylläisinä..!

esikattaus.jpg

Nasumurmeli esitteli ensimmäisenä lukemansa kirjan, joka oli kanadalaisen Leah Mercerin Kun kerran kohtasimme vuodelta 2016 (suomeksi vuonna 2017).  Päähenkilöt ovat Edward ja Zoe, pariskunta, joka päätyi yhteen jo kerran erottuaan, kun Zoe huomasi eron jälkeen olevansa raskaana. Muutaman vuoden he elävät lapsiperheenä, kunnes tapahtuu onnettomuus, jossa heidän pieni poikansa kuolee. Kaksi vuotta onnettomuuden jälkeen asiat ovat edelleen huonosti. Zeo on käpertynyt itseensä, masentunut ja surrut yksin käytännön asioiden kaatuessa Edwardin harteille. Edwardkin on surrut itsekseen, mutta eri lailla. Kirjassa pariskunta päättää lähteä viettämään viikonloppua Pariisiin, jossa he kuitenkin ajautuvat erilleen toisistaan. Pariisi on taustana kaikille niille mietteille, joita kumpikin tahollaan vieraassa kaupungissa käy läpi. Kaupunkiin saapuu Edwardin pyynnöstä myös Fiona, työkaveri, johon Edward on ihastunut. Ja mihin kaikki johtaakaan..  Nasumurmeli piti kirjaa "semihyvänä", se ei ollut mikään huippukokemus, mutta ehdottomasti lukemisen arvoinen.

Paavon kirja oli australialaisen Kate Mortonin Salaisuuden kantaja vuodelta 2012 (suomeksi 2016).  Paavo kuvaili kirjaa vanhan ajan kirjaksi ja hyväksi lukukokemukseksi, joka sisälsi sekä romantiikkaa että jännitystä. Paavon käyttämän kirjaston kirjastonhoitaja oli lukenut kirjan viikonlopussa, mutta Paavolta kului enemmän aikaa, koska hän luki ainoastaan iltaisin eikä väsymykseltään jaksanut lukea pitkään.  Kirjan tapahtumat sijoittuivat pääasiassa kahteen eri aikaan (1930 ja 1966), mutta tästä huolimatta rakenne pysyi selkeänä. Kirjassa esikoistyttö oli  nähnyt julman tapahtuman, joka liittyi hänen äitiinsä eikä asiasta ollut puhuttu. Nyt äiti oli kuolemaisillaan (2011), ja tytär joutui miettimään, viekö äiti salaisuuden mukanaan hautaan vai selviääkö totuus tapahtuman taustalta. Mm. Lontoo, sota ja pommitukset olivat kirjan tapahtumien kulissit. Ja Paavo paljasti, että kirjan lopussa tuli yllätyskäänne..!

ikkunaperhonen.jpg

Tupunavitsi oli tehnyt teemaa varten kirjalöydyn kirjaston kierrätyshyllystä, ja tämä kirja oli Pat Boothin Sisarukset vuodelta 1987 (suomeksi 1988).  Päähenkilöt ovat sisarukset Julie ja Jane. Julie on 15 vuotta vanhempi kuin Jane, eikä ole lainkaan ilahtunut pikkusiskon syntymästä. Hän lähteekin aikuistuttuaan perheen luota Lontoosta Amerikkaan, missä hänestä tulee kuuluisa kirjailija. PIkkusiskosta kasvaa tyrmäävä kaunotar, joka päättää lähteä myös aikuisena Amerikkaan tutustuakseen kunnolla siskoonsa. Julie teeskentee avuliasta, mutta on edellen katkera Janelle, josta puolestaan tulee kuuluista näyttelijä. Kirjan juonen voi kuvata lyhyesti sanoilla "koston kierre",  sillä Julien kataluudet muodostavat kirjan punaisen langan. Toinen hyvin keskeinen asia kirjassa on pehmoporno. Kirja sisältää monisivuisia seksikuvauksia, joita ei kirjan aloitettuaan tarvitse kauan odotella: jo muutaman sivun jälkeen kirjan tämän puoli tulee esille. Tupunavitsi luki meille matalalla äänellään valikoidun kohdan kirjasta varmistettuaan ensin, että keski-ikäinen kuulijakunta kestää kuulemansa. Kirja oli ehdottomasti lukupiirikokoontumisen helmi - kaikki nauroivat kippurassa ja vedet silmissä!

IMG_7767.jpg

Emäntämme Rimarinna oli lukenut Arthur Goldenin kirjan Memoirs of a Geisha vuodelta 1997 ihan alkuperäiskielellä. Teos on myös suomennettu, ja siitä on tehty elokuvakin. Rimarinna kehui sekä elokuvaa että kirjaa. Kirjan tarina on traaginen. Köyhän perheen äiti kuolee eikä isä enää pärjää tyttäriensä kanssa. Vanhempi myydään ilotaloon, nuorempi geishataloon. Nämäkin vaihtoehdot tuntuvat isästä paremmilta kuin valtava köyhyys kotona, joskaan isällä ei välttämättä ole täysin oikeata käsitystä tyttöjen tulevaisuudesta, sillä isän kanssa asioiva välittäjä osaa asiansa ja on oikein ymmärtäväinen. Uudessa elämässään sisarukset etsivät toisensa ja tekevät yhdessä suunnitelman karata. Vanhempi sisko onnistuu, muttta nuorempi jää kiinni ja hänen geishakasvatuksensa talossa pysähtyy ja tytöstä tulee syrjitty. Kun hän kerran itkee suruaan kadulla, eräs mies antaa hänelle nenäliinan ja rahaa jäätelöön. Tuosta ystävällisestä eleestä ja miehestä sen takana tulee tytölle valo elämään, joka auttaa häntä jaksamaan ja jota kohti hän suuntaa tulevaisuuttaan. Rimarinna totesi, että kirja ei rankoista tapahtumistaan huolimatta ollut raskas lukea. Asiat olivat asioita, ne todettiin ja mentiin eteenpäin. Ennen kaikkea kirja oli mielenkiintoinen kuvaus erilaisesta maailmasta ja se antaa ajattelemisen aihetta myös meille yltäkylläisyydessä eläville.

Oma kirjani oli Juurihoito vuodelta 2016 ja sen oli kirjoittanut yksi lempikirjailijoistani eli Miika Nousiainen. Olin ennen kirjan lukemista jo käynyt katsomassa kirjan pohjalta tehdyn teatteriesityksen, ja tämä harmitti minua tavallaan, koska pidän parempana järjestystä lukea kirja ensin. Kirja oli tälläkin kertaa vähän parempi kuin hieno teatteriesitys, mutta Esko Kirnuvaaran mainio hahmo sai kyllä kirjaakin lukiessa tätä näytelleen Markku Maalismaan kasvot. Kirjassa Pekka Kirnuvaara joutuu hammaslääkäriin juurihoitoon, ja hammaslääkärillä on sama sukunimi kuin hänellä. Pekka epäilee sukulaisuutta, mutta hammaslääkäri ei myönnä, vaikka toteaa saman asian jo veljensä hampaita katsomalla. Esko Kirnuvaara on oppinut elämään elämäänsä ainoastaan hammalääketieteelle omistautuen eikä halua hevin rikkoa järjestystään. Pekka on kuitenkin sinnikäs, sillä häntä häiritsee se, että hän ei tiedä juuri mitään isästään, joka jätti perheensä Pekan ollessa kolme.Vähitellen Eskokin pehmenee ja veljekset lähtevät yhdessä etsimään juuriaan. Matkan varrella löytyy lisää sekä sisaruksia että tarvetta hammashoidolle. Ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja!

esitetytkirjat.jpg

Myös poissaolijalta eli Lappiin "joutuneelta" Jänikseltä tuli raportti hänen lukemastaan kirjasta:

"Moi, tuli työreissu Leville tulevalle viikonlopulle, joten joudun valitettavasti jättämään perhostelun väliin. Tässä jo näin hyvissä ajoin oma kirjakommenttini: teemaan liittyvästi esittelen Booker-palkinnon vuonna 2016 voittaneen eteläkorealaisen Han Kangin kirjan Vegetaristi. Kirjassa on kolme osaa, joissa kertoja on eri. Kaikki kolme tarinaa ovat todella vahvoja ja herättävät kysymyksiä.
Ai miten tämä liittyy perheeseen, no, ensimmäisen tarinan kertoo Yeong-hyen aviomies. Hänen vaimonsa ryhtyi yhtäkkiä vegetaristiksi ja se mullisti koko perheen elämän. Toisessa tarinassa kertojana on Yeong-hyen taiteellinen lanko, joka ei saa mielestään Yeong-hyen mongoliläiskää. Kolmas tarina on Yeong-hyen siskon kertomus heidän lapsuudestaan, nuoruudestaan ja nykyhetkestä.
Voimakas kirja; viimeisen sivun jälkeen jäin miettimään mistä kirja oikein kertoo; mielisairaudesta, perhesuhteista, väkivallasta, naisen oikeudesta omaan kehoonsa vai jostain ihan muusta.
Nappasin kirjan kirjaston pikalainahyllystä ja lukaisin sen myös pikavauhtia, sen verran hyvin kirja piti otteessaan."

Tässä kokoontumisessa taisi tulla lukupiirikokoontumisten epävirallinen nauruennätys, kiitos Tupunavitsin ja Pat Boothin..! Seuraavalla kerralla tunnelmat lienevät toisenlaiset, kun kokoonnumme kesäisen kauniiseen Poriin ja keskustelemme kirjoista, joita yhdistävät RIKOKSET.

Kirjaperhosten puolesta,

Knarp.

esietenev%C3%A4t.jpg

 

maanantai, 15. tammikuu 2018

Kirjoja kirjoista

IMG_7715.jpg

Seitsemän kirjaperhosta paikalla - huraa! Edellisen kerran perhoskato ei mitenkään voi johtua kokoontumispaikasta eli kotikaupungistani Porista, eihän.. Nyt kuitenkin keskustelimme Nasumurmelin luona Tuusulassa kirjoista, joiden yhdistävänä teemana olivat kirjat, lukeminen, lukupiirit.. tai näin ainakin kuvittelin, ja kyllähän se aika hyvin meni. Tuttuun tapaan kirjaperhoset osaavat muokata teemat mieleisekseen. Tärkeintä ovat hyvät keskustelut ja viihtyminen kirjojen parissa, ja tämä tavoite toteutui jälleen 110-prosenttisesti. Kuvassa yläpuolella on kahvipöytä perhoshyökkäyksen jälkeen - sitten siirryttiin asiaan!

Ensimmäisenä lukemansa kirjan esitteli Paavo, jonka kirja oli Nina Georgen Pieni kirjapuoti Pariisissa vuodelta 2013 (suomeksi vuonna 2016). Kirjan päähenkilö on Jean Perdu -niminen kelluvaa laivakirjakauppaa Pariisissa pitävä keski-ikäinen mies. Hän tuntee kirjat ja ihmiset, ja hänen kirjakauppansa on itseasiassa kaunokirjallisuusapteekki, josta löytyy kullekin ihmiselle juuri hänen tilanteeseensa sopiva kirja. Kuten lääkkeidenkin kanssa, vain oikea tuote käy ja sivuvaikutuksiin täytyy varautua. Perdun menneisyydestä on muistona entiseltä tyttöystävältä tullut avaamaton kirje, jonka kirjakauppias eräänä päivänä päättää lukea. Sen johdosta kirjakauppias laivoineen lähtee kirjoineen normaalia pitemmälle matkalle selvittämään menneisyyden solmuja. Paavo piti kirjasta ja siitä kirjoihin kohdistuvasta innostuksesta, mikä kirjasta välittyi. Loppuratkaisu ei ehkä täysin ollut Paavon mieleen, mutta kokonaisuutena kirja oli Paavon mielestä varsin nautittava. Minä ehdin jo kokoontumisessa väittää myös lukeneeni tämän kirjan, mutta sekoitin sen Nicolas Barreaun kirjaan Meillä on aina Pariisi, joka on myös erittäin viehättävä kirja.

Tupunavitsi oli lukenut zimbabwelaisen, yhteiskunnallisesti aktiivisen kirjailijan Petina Gappahin kirjan Muistojen kirja vuodelta 2015 (suomeksi 2017). Kirjan nimi liittyy myös kirjan päähenkilöön, joka on nimeltään Memory. Memory on  taustaltaan mustaihoinen mutta väreiltään valkoinen, eli hän on albiino, ja tästä syystä syrjitty omiensa joukossa. Memory on saanut syyttömänä kuolemantuomion valkoihoisen miehen surmasta, ja istuu vankilassa odottamassa tuomion täytäntöönpanoa. Amerikkalainen lehtinainen kiinnostuu Memoryn tapauksesta ja pyytää häntä kirjoittamaan tarinansa - kertomus voisi jopa edistää Memoryn mahdollisuuksia saada tuomionsa kumottua. Memory kirjoittaa ja kirja on Memoryn ääni kohtalostaan albiinona mustien kulttuurissa. Kirja sisältää paljon yhteiskunnallista kuvausta, Memoryn lapsuuden tapahtumia ja ennen kaikkea vankilan arkea, joka on varsin usein raakaa. Tupunavitsi piti kirjasta, mutta totesi sen jättävän kaikki isot kysymykset auki. Vapautuiko Memory, kuka surmasi miehen, jonka surmasta Memoryä syytettiin - kirja ei kerro. Joitain lapsuuden vääryyksiä sentään selvisi.

IMG_7714.jpg

Helunan kirja oli tietokirja ja kuin tämänkertaisen teeman ruumiillistuma - Kaisa Neimalan ja Jarmo Papinniemen Lukukirja -  Kirja kirjoista vuodelta 2008. Kirja on ollut pitkään Helunalla hyllyssä, mutta hän ei ole saanut sitä luettua ennen kuin nyt. Teos on kirjallisuustoimittajien lukemaan innostava kirja, jossa suositellaan eri kirjoja erilaisin hauskoin luokitteluin kuten esimerkiksi "Lue ja naura", Lue ja kummastele", "Lue ja häikäisty", "Lue ja liikutu", "Perusasioita: Rakkaus" ja "Perusasioita: Kuolema". Heluna sai kirjasta paljon lukuvinkkejä, ja omiin lukumuistoihin oli mukava palata silloin, kun toimittajat kuvailivat kirjaa, jonka Heluna jo oli lukenut. Kirjassa oli myös otteita siihen valituista kirjoista. Heluna päätti Lukukirjan ansiosta viimeinkin ottaa lukulistalleen  Lue ja kummastele -kategoriaan sijoitetun  Mikko Rimmisen Pussikaljaromaanin, jota hän on karttanut,  sekä etsiä käsiinsä suosikkikirjailijansa Erlend Loen Tosiasioita Suomesta Lue ja naura -kategoriasta, sillä kyseinen kirja on hänellä vielä lukematta. 

Nasumurmelilla olivat tällä kertaa hyvät unenlahjat vieneet voiton hyvästä kirjasta. Nasumurmeli oli päässyt Linn Ulmannin Rauhattomat kirjassa vuodelta 2015 (suomeksi 2016) sivulle 78. Kokonaissivumäärä olisi ollut 379... Kirja kertoo iäkkäästä isästä ja tyttärestä, jonka on tarkoitus kirjoittaa isänsä vanhenemisesta kirja. Kirjan suunnittelu on kuitenkin venynyt ja vanhuus on ottanut isästä niin suuren otteen, että muistelun kanssa on jo niin ja näin. Kirjasta tulee toisenlainen kuin oli ajateltu. Nasumurmeli totesi kirjassa olevan ylipitkiä lauseita, ja lukunäyte vahvisti tämän - järkyttävää! Ovatko pisteet olleet jotenkin kortilla? Nasumurmeli totesi kuitenkin, että kirja vaikutti niin kiinnostavalta, että hän ilman muuta aikoo lukea sen loppuun.

Jänis oli ensin ajatellut esitellä lukupiirissä häneen vaikutuksen tehneen Anna-Leena Härkösen kirjan Valomerkki, mutta koska lukupiirissä on myös teemojen tulkintaa vahtaava ja asioista huomautteleva sääntöfriikki (kuka lie...), hän oli kuitenkin valinnut toisen kirjan. Jäniksen kirja oli näin ollen Kaisa Haatasen Meikkipussin pohjalta vuodelta 2015. Kirjan päähenkilö on Tytti Karakoski, jonka elämässä on hyvin paljon yhteneväisyyksiä kustannusalalla työskentelevän kirjailijan omaan elämään, ja onpa kirjassa Jäniksen kuuleman mukaan myös hyvin paljon sattumuksia, jotka Haatanen on julkaissut aiemmin omina facebook-päivityksinään. Päähenkilö on 50-kympin tienoilla oleva nainen ja kirja edusti "turkey lit"-genreä.. ("Chick litissä" päähenkilöt ovat nuorempia...) Rimarinna koki "turkey lit" -ilmaisun kovin tylyksi ja yritin helpottaa hänen oloaan toteamalla, että sinä jäät nyt liikaa kiinni tähän kalkkunan ulkoiseen olemukseen, mutta sain vastauksen, että kuinka muuten se olisi otettava.. Niinpä niin.. Tuskin tässä genren nimeämisesä kalkkunan sisäistä olemusta on tosiaan mietittykään... Mutta Haatasen kirja menee kuitenkin pinnan alle ja käsittelee mm. ikäkokemuksia, fobioita ja perhesuhteita. Kirjaa lukiessa oli saanut nauraa ääneen, ja kyllähän se kirja alkoi kovasti kiinnostaa, genremäärityksestä huolimatta!

Kalkkuna.jpg

Rimarinnan kirja oli Kyllikki Villan Pakomatkalla - toinen lokikirja vuodelta 2007. Kirja oli päiväkirja Kyllikki Villan 68-vuotiaana tekemältä pitkältä ulkomaanmatkalta, jonka hän suuntasi loppujen lopuksi Afrikkaan. Päiväkirja teki hyvin autenttisen vaikutelman, osa kirjoituksista oli lyhyitä, vain muutaman rivin mittaisia ja osa pitempiä pohdintoja. Päiväkirjaa on siis tuskin paljon muokattu julkaisua varten. Ammatiltaan Villa oli kielenkääntäjä, ja hän pohti päiväkirjassa myös mahdollisuuksiaan tehdä rakastamaansa työtä eläkeiän ohittaneena. Rimarinna totesi kirjan olevan ennen kaikkea henkilökohtainen prosessi, jossa taustalla oli päättynyt ihmissuhde, ja matkalla olo oli jo sinänsä tärkeää, ei niinkään perille pääseminen. Villa myös pohti elämänsä suuntaa, ja tämä muistuttaa hyvin, että elämällä on merkitystä ikääntyneenäkin eikä iän vuoksi pidä unohtaa elämistä, sen laatua ja merkityksiä. Rimarinna luki  kirjan toista kertaa, ja totesi kiinnittäneensä nyt huomiota sellaisiin asioihin, jotka ensimmäisellä kerralla menivät ohi.

Oma kirjani oli australialaisen Markus Zusakin natsi-Saksaan ja toisen maailmansodan aikaan sijoittuva Kirjavaras vuodelta 2005 (suomeksi 2008). Kirjan kertoja oli Kuolema, joka arvatenkin oli noihin aikoihin hyvin kiireinen, mutta hänelle jäi mieleen sisukas, pieni tyttö, jonka veljen hän nouti pois. Veljen hautajaisissa tapahtui ensimmäinen kirjavarkaus, kun tuolloin 11-vuotias Liesel Meminger nappasi itselleen haudankaivajalta maahan pudonneen Haudankaivajan käsikirjan. Lieselin äiti oli vakavasti sairas ja hallinnon epäsuosiossa, joten Liesel päätyi kasvatusvanhempien huomaan. Liesel opetteli kasvatusisänsä kanssa kunnolla lukemaan, ja kirjavarkauksiakin tapahtui lisää.. Vaikka kirjan aihepiiri oli rankka, sisälsi se myös iloa, rakkautta ja hauskoja kohtia. Mielenkiintoinen kirjallinen ratkaisu oli paljastaa useissa tapauksissa jo etukäteen, milloin ja miten kirjassa keskeiset henkilöt tulevat kuolemaan ja montako kirjaa Liesel tulee varastamaan. Tämä johtui siitä, että Kuolema ei pitänyt yllätyksistä. Minä usein kartan sotaan liittyviä kirjoja, mutta olen iloinen, että luin tämän.

Kirjapino13012018.jpg

Seuraavan kerran kokoonnumme huhtikuussa Rimarinnan luona Vantaalla. Nasumurmeli määritteli uuden teeman ja se on "perhe ja perhesuhteet". Näitä asioita jo rönsyävissä keskusteluissamme sivuttiinkin, joten mielenkiintoinen kokoontuminen on jälleen tulossa..!

Kirjaperhosten puolesta, Knarp.