lauantai, 7. joulukuu 2019

Lukupiiri hengessä mukana

H_lautanen.jpg

Lokakuun lopussa lukupiiri Kirjaperhoset kokoontui ihan fyysisesti ja tukevasti läsnä ollen Nasumurmelin luokse, mutta luettujen kirjojen teema huitelikin sitten vähän korkeammalla - se oli Paavon valitsema henkisyys ja hengellisyys. Hengen ruokaan ei siirrytty kuitenkaan aivan heti, sillä Nasumurmelin ja Helunan kokkaama myskikurpitsalasagne keräsi meidät ensin ympärilleen nauttimaan, nauramaan ja orientoitumaan kirjallisiin keskusteluihin.

H_myskikurpitsalasagne.jpg

Tulimme siihen tulokseen, että kirjaesittelyt voisi aina aloittaa teeman antanut perhonen, joten Paavo aloitti. Paavo kertoi, että hänellä oli ollut tarkoitus lukea teemaan Tollea, mutta koska Rimarinna oli sitä jo meille esitellyt, vaihtoi hän suunnitelmaa. Joku perhonen taisi vähän kiusoitellakin, että ettet sitten valinnut "Ruokaa amore" -kirjaa.... Mutta ei, Paavon kirja oli Riitta Lemmetyisen Tuon taivaallista – tarinoita elävästä elämästä vuodelta 2016. Pieni kirja sisältää useita lyhyitä tarinoita, joihin liittyy jokin Raamatun lause. Paavoon vetosi erityisesti tarina, jossa koiralla oli suuri merkitys sille, että mies vaimonsa kuoleman jälkeen alkoi käydä kirkossa. Paavo koki kirjan eräänlaiseksi aikuisten satukirjaksi, jossa oli hyvin selkä kristillinen sanoma.

Tupunavitsin kirja oli Louise Erdrichin Pyöreä talo vuodelta 2012 (suomeksi 2013). Kirja sijoittuu intiaanireservaattiin ja vuoteen 1988, ja pääosassa on 13-vuotias poika Joe. Joen äiti raiskataan reservaatin pyhässä paikassa, Pyöreässä talossa, ja äiti menee tapahtuman jälkeen hyvin huonoon kuntoon ja sulkeutuu omaan maailmaansa. Joe päättää selvittää, kuka raiskaaja oli ja mitä oikeastaan tapahtui. Tupunavitsi piti kirjaa aluksi erittäinkin viehättävänä, mutta loppua kohden se vähän lässähti - tarinassa oli liikaa ihmisiä ja se pitkittyi. Parasta kirjassa oli intiaanireservaatin ja intiaanikulttuurin kuvaus. Tupunavitsi oli niin pitkään lukenut vain tenttikirjoja, että kaunokirjallisuuden lukeminen tuntui joka tapauksessa kaivatulta vaihtelulta. Hän oli lukenut teemaa ajatellen myös Alison Du Boisin Näkijän tarinan, jossa selvänäkijä käyttää lahjaansa rikosten selvittämiseen, mutta tätä hän ei kuitenkaan valinnut lukupiirikirjakseen.

Helunan kirja oli Henkka Hyppösen Pelon hinta vuodelta 2014. Kirja on nopealukuinen ja sisältää runsaasti esimerkkejä. Pelko estää meitä kehittymästä ihmisinä. Pelolla voi myös johtaa, mutta mikä on sen hinta - luovuus voi kukoistaa vain turvallisessa ilmapiirissä. Toisaalta on luonnotonta ja kauheaa, jos ei pelkää mitään.  Kirjassa neuvotaan, kuinka pelot saa hallintaan, ja yksi neuvoista liittyy siedättämiseen. Myös hengittämisellä on pelkojen käsittelyssäkin tärkeä rooli. Heluna piti kirjaa erittäin mielenkiintoisena ja luki meille kirjasta esimerkin pianistista, joka oli harjoitellut konserttiin väärään kappaleen ja tämä kävi ilmi juuri ennen aloitusta konserttitilanteessa.

Nasumurmeli oli lukenut Kaija Juurikkalan kirjan Sielun muotokuva vuodelta 2011. Juurikkala on elokuvaohjaaja, kirjailija ja kuvataiteilija, ja kirja kertoo hänen uudesta työtavastaan, jossa Juurikkala kommunikoi näkymättömän maailman kanssa kertoen mallilleen tarinoita tämän aiemmista elämistä ja niiden vaikutuksesta nykyhetkeen. Tuloksena on "sielun muotokuva", jossa maalaukseen yhdistyy Juurikkalan intuitiivisesti tuottama teksti mallistaan. Juurikkala kuvailee tätä näin: "Keskityn mallini energiaan, värähtelyyn, näkymättömään olemukseen ja muunnan sen väreiksi ja viivoiksi. En ajattele mitään, sivellin on taikasauvani." Lukupiirissä tämä aihe kirvoitti hyvät keskustelut. Kirja sisältää Juurikkalan mallien henkisiä tarinoita, ja Nasumurmeli kyllä piti kirjasta paljon.

Jänis esitteli meille Emily Esfahani Smithin kirjan Merkityksellisyyden voima vuodelta 2017 (suomeksi vuonna 2018). Kirjassa on Frank Martelan kirjoittamat alkusanat – Martelan Valonöörit Jänis esitteli meille lukupiirissä vuonna 2017, kun teemana oli "valo". Merkityksellisyyden voimassa on kyse siitä, että ihmisen tulisi elää merkityksellistä elämää. Merkitykselliseksi elämän tekevät tarkoitus, yhteenkuuluvuus, itsen ylittäminen ja tarinallisuus. Kirjassa on paljon esimerkkejä, ja tällainen on esimerkiksi eläintarhan eläintenhoitajan työ, jossa merkitys tulee parhaiden mahdollisten olosuhteiden luomisesta vankeudessa eläville eläimille. Hyvinvointi ei löydy omaan itseen käpertymisestä vaan toiseen suuntaan kääntymisestä. Tämä kirja alkoikin Jäniksen esittelyn perusteella houkuttaa monia.

Oma kirjani oli vuonna 2015 Finlandialla palkittu Laura Lindstedtin Oneiron. Kirjassa on seitsemän naista kuoleman jälkeisessä välitilassa, ja kirja käy läpi tapahtumia heidän elämistään ja kuolemistaan. Juutalaisen kulttuurin ja uskonnon käsittelyllä sääntöineen on iso rooli. Kirja oli toki mielenkiintoinen, mutta itse en kyllä aivan saanut kiinni siitä, mikä oli loppujen lopuksi kirjan tarkoitus tai sanoma. Elämyksenä tämä jäi aika pinnalliselle tasolle, mutta tulipa luettua. En kuitenkaan vaisulla esittelylläni saanut pilattua kirjan kiinnostavuutta - Heluna nappasi minulta kirjan mukaansa. En antanut lupaa palauttaa...

Rimarinnan kirja oli Hänen pyhyytensä Dalai-laman kirja Sydämeni neuvoja vuodelta 2001. Kirja on koottu Dalai-laman kanssa käytyjen keskustelujen litteroinneista. Kirjassa on hyvin konkreettinen ja maanläheinen tulokulma ympäröivään maailmaan ja se edustaa ns. järjen ääntä. Kirja sanoma on myös äärimmäisen suvaitsevainen. Kirjassa ei  esimerkiksi (luonnollisestikaan) tuomita homoutta, mutta ei myöskään homoutta vastustavia. Tämä tuntuu perinteisen oikein-väärin-ajattelun näkökulmasta jopa radikaalilta. Rimarinna kertoi, että Dalai-lama vaikuttaa kirjan perusteella paitsi viisaalta myös hauskalta ja vaatimattomalta. Kirjasta tuli lukusuositus!

H_kirjat.jpg

Nasumurmeli sai emäntänä päättää seuraavan kerran teeman ja se on kuvataide. Tapaamisiin ensi vuonna!

Kirjaperhosten puolesta,

Knarp

lauantai, 24. elokuu 2019

Työperhosten kirjat

68362390_2267849879919417_38466282785844

Elokuisena sunnuntaina saimme kokoontua Paavon lukuparatiisiin järven rannalle rantasaunan terassille. Juttelimme kirjoista, mutta paljosta muustakin. Työasioista puhuttiin sekä teeman puolesta, joka oli "työ, ura ja ammatti" että omien kuulumisten ohessa. Kuulimme myös karmaisevasta ongelmasta, joka Paavolla rantasaunallaan oli. Paavo oli jäänyt nukkumaan rantasaunalleen, mutta aaltojen rentouttavan liplatuksen asemasta aallot olivatkin lyöneet niemenkärjen molemmin puolin eri tahtiin! Mikä harmonian rikkova loiskinta! Uni ei ollut tullut ilman korvatulppia. Nyt tiedämme, että mitä ihanimpaankin paratiisiin voi luikerrella katala käärme! Niin! Lukupiiri oli "myötätuntoinen".

Loiskinnasta ei ollut haittaa lukupiiriläisille eikä tällä kertaa myöskään ampiaisista, jotka yleensä ovat ahkerasti pörränneet tarjoilujen ympärillä. Nautimme kauniina kesäpäivänä grillin antimista ja kakuista mitä parhaimman maiseman äärellä. Ah. Mutta emme siis unohtaneet myöskään kirjoja!

68810738_2267849739919431_24906501605608

Ensimmäisenä kirjansa esitteli Heluna. Hän on ollut nuoruudessaan vannoutunut Simon & Garfunkel -fani, heidän musiikkinsa on kulkenut Helunan rinnalla pitkän matkaa ja nyt hän luki teemaan Robert Hilburnin kirjoittaman englanninkielisen elämäkerran "Paul Simon – the life" vuodelta 2018. Kirja sopi hyvin teemaan, sillä Paul Simon on kirjan perusteella ollut musiikissaan hyvin työorientoinut, ja hänen johtotähtenään oli musiikin kautta saavutettava menestys. Kirja kertoi paljon levyjen tekemisestä ja kappaleiden synnystä, mutta ei juurikaan Simonin yksityiselämästä lapsuus- ja nuoruusaikoja lukuunottamatta. Viitteitä yksityiselämästä saa toki lauluihin kirjoitettujen tekstien kautta. Simon on myös ehtinyt riitaantua niin monen tahon kanssa, että kirjaan ei ollut haastateltu kaikkia keskeisiäkään yhteistyökumppaneita, esimerkiksi Art Garfunkelin kommentteja ei ollut. Helunalle jäi kirjasta kliininen vaikutelma, siisti tarina ilman mitään paljastuksia, ja mitä ilmeisimmin Hilburn oli käsitellyt Simonia kirjan teossa silkkihansikkain. Ehkä Simon on ollut henkilö, joka ei ole kurinalaisuudessaan koskaan ns. repäissyt missään asiassa. Kirja oli Helunalle omalla laillaan pettymys - vaikuttavaa musiikkia on tehnyt ihminen ei ihmisenä ollut lainkaan niin vaikuttava - ehkä jopa tylsä?!

Rimarinna oli lukenut teemaan Stephen Kingin "Kirjoittamisesta - muistelmia leipätyöstä" vuodelta 2000 (suomeksi 2018). Kirja on kaksiosainen, ja aluksi on omaelämäkerrallinen osuus ja sen jälkeen suositun kirjailijan kirjoittamisopas. Omaelämäkerta on hypnoottista tekstiä Kingin taattuun tyyliin, välähdyksiä hänen elämästään. King ei vaikuta katkeralta elämänsä hankaluuksien suhteen, mutta kirjan kertoman perusteella on kuitenkin helppo päätellä, miksi Kingistä tuli juurikin kauhukirjailija. Kirjaan sisältyvä kirjoitusopas on hyvin konkreettinen neuvoissaan: kuinka monta työversiota tarvitaan, miten järjestetään työtila, miksi adverbit jätetään tekstistä pois – Rimarinna oli ikäänkuin kirjoittamisen oppitunnilla Kingin kanssa! Kirjoittaessaan kannattaa aina miettiä, kelle kirjoittaa. King kirjoittaa vaimolleen, joka on myös aina ensimmäinen lukija hänen käsikirjoituksilleen. Oppaassa oli myös tekstiesimerkkejä ja näitä ei ollut käännetty suomeksi. Rimarinna lukee kohtuulllisen paljon myös englanniksi, mutta totesi näiden tekstinäytteiden kyllä haastavan englanninkielen taitoa. Kirjoittamiseen tarvitaan myös intohimoa. Kirjailijalle on yleensä itsestään selvää, miksi hän kirjoittaa: koska hänen vain täytyy.

67950819_2267849803252758_48104877237081

Paavon kirja oli dekkari, jossa päähenkilön ammatti oli hieman erikoinen: hän oli hoitoeetikko. Kyseessä on yhdysvaltalaisen lääkärin David Casarettin kirja "Kuolema kukko-onnen majatalossa" vuodelta 2016 (myös suomeksi samana vuonna). Kirjan hoitoeetikko Ladarat Patalung työskentelee pohjois-thaimaalaisessa sairaalassa, ja häneen ottaa yhteyttä etsivä, joka tutkii tapausta, jossa erään naisen aviomiehet kuolevat vähän turhan tiuhaan. Heidät tuodaan sairaalan kuolintodistuksen saamiseksi ja siksi etsivä ottaa yhteyttä sairaalan hoitoeetikkoon. Kirjaa voi pitää hyvän mielen dekkarina - se ei ole raaka, höysteenä on paljon thaimaalaisia herkkuja ja ripaus romantiikkaakin mahtuu mukaan. Minäkin olen tämän kirjan lukenut. Paavoa häiritsi samankaltaisuus Mma Ramotswe -kirjoihin, joissa mainitaan Naisten etsivätoimisto nro 1 – Casarettin kirjojen kannessa lukee puolestaan "Chiang Main Eettinen etsivätoimisto 1". Ykkönen tarkoittanee sarjan ensimmäistä osaa, sillä jo toinenkin hoitoeetikon etsiväntyöstä kertova kirja on suomennettu, mutta tiettyjä samankaltaisuuksia Mma Ramotsween kyllä on, kuten päähenkilön rakkaus autoonsa ja ruokaan. Kirjan sijoittuminen Thaimaahan on kyllä aika harvinainen juttu, ja kirja on joka tapauksessa sekä Paavon että minun mielestä lukemisen väärti.

Tupunavitsi oli palannut jälleen kirjaston kierrätyshyllylle ja löytänyt sieltä kirjan eläinlääkärin työstä. Tämä kirja on varsinainen klassikko, James Herriotin Kaikenkarvaiset ystäväni vuodelta 1972 (suomeksi 1974). Kirja ja siihen perustuva tv-sarja oli tuttu kaikille muille paitsi kuopuksellemme Rimarinnalle, ja hän saikin kirjan itselleen kierrätettäväksi. Itse kirjaesittelystä tuli melkoista muistin verestystä. Muistelimme joukolla Jamesia, Heleniä, Siegfriediä, Tristania, rouva Pumpreytä ja Tricki Woota...ja Tupunavitsi luki kirjasta pätkän, jossa juurikin rouva Pumprey ja Tricki Woo olivat Herriotin asiakkaina. Heluna soitti puhelimestaan tv-sarjan tunnusmelodian. Mutta siis, Kaikenkarvaiset ystäväni ja jatko-osansa ovat erinomaisia kirjoja kaikille, jotka pitävät eläimistä tai joita kiehtoo entisajan maalaiselämä!

67686701_10157516118888331_6998935279423

Oma kirjani oli Satu Rämön ja Hanne Valtarin "Unelmahommissa - tee itsellesi työ siitä mistä pidät" vuodelta 2017. Kirjassa puhuttiin suurimmaksi osaksi bloggaamisesta työnä ja yrittäjyydestä. Enimmäkseen asioita käsitellään kirjoittajien omista lähtökohdista käsin – heillä on molemmilla menestyvä blogit, Lähiömutsi ja Salamatkustaja – mutta myös muiden tapausesimerkkien kautta. Kirjassa neuvotaan, kuinka voi tehdä sitä, mistä pitää ja missä on hyvä, ja "poimia näin ihan reilusti rusinat työelämän pullasta". Nykyään on monenlaista kokemusasiantuntijaa, jotka puhuvat asioista vakuuttavasti ties mihin pohjautuen, mutta nämä kirjoittavat ovat koulutettuja ja päteviä ammattilaisia, jotka tietävät, mistä kirjoittavat. Kirja on ihan hyvä, mutta en silti pidä maailmasta, jota se edustaa. Kirjassa viitataan usein mediassa tapahtuneesen murrokseen, joka paljolti tarkoittaa sitä, että nykyään luetaan blogeja ja sosiaalista mediaa ja kuunnellaan tubettajia, kun puolestaan lehdet kituuttavat hengissä pysymisen rajamailla. Miten ihmeessä tähän on tultu? Tilaan heti jonkun lehden pysäyttääkseni kehityksen...

68523288_2267849703252768_78605984645251

Poissaolijoiltakin saimme raporttia heidän lukemistaan kirjoista.

S. T. Ressi oli lukenut Markku Pietikäisen kirjan Kellari. "Tässä fantasiakirjassa on kaksi kertojahahmoa: Pinamunte, jonka akateeminen ura pääkakupungissa ei ole tahtonut oikein edetä, ja Anton, poika syrjäisestä vuoristokylästä. Pinamuntea on tutkijana aiemmin heitelty yliopistolla vähän sinne tänne. Nyt yllättäen laitoksen johtaja jättäytyy syrjään ja Pinamunte pyydetään yllätyksekseen johtamaan laitosta määräajaksi. Vaimolle asia ei näyttänyt olevan yllätys, ja pian käykin ilmi, että vaikutusvaltainen appiukko on yllättävän urakäänteen takana. Pinamunte ja appiukko eivät ole oikein väleissä, ja appi suoraan kertookin järjestäneensä vävylleen näytön paikan yksinomaan tyttärensä vuoksi. Jo pestin alkuvaiheessa ilmenee, että Pinamunten laitos, kokeellisen luonnontieteen instituutti, on lakkautusuhan alla eikä tulevaisuus näytä lupaavalta. Koko laitoskin pakotetaan muuttamaan arvokkaalta paikalta entisen sotilastukikohdan rapistuneisiin tiloihin.

Antonin kylässä majailee sotilaita, jotka ovat vuoristossa piileskelevien kapinallisten perässä. Kymmallisten tapahtumien takia aletaan epäillä, että syrjäkylän ihmisillä on telepaattisia kykyjä. Kyläläiset tietenkin pyrkivät pitämään kykynsä salassa. Niinpä kylästä viedään ihmisiä, mm. Anton ystävineen, tutkittavaksi Pinamunten johtaman laitoksen tiloihin, tarkemmin sanottuna entisen sotilastukikohdan kellariin, jossa onkin sopivasti majoitustilat (sellit) valmiina.

Nopealukuisen kirjan tapahtuma-aika oli alle vuosi, vuorotellen seurattiin aikaansaamattoman Pinamunten pyrkimystä päästä parempiin piireihin ja Antonin vaiheita. Tuntuisi sijoittuvan jonnekin entisen Neuvostoliiton alueelle. Ahdistava kirja, jätti minulle herkkänä ihmisenä epämukavan olon, varmaan eniten siksi, kun oli fantasiakirjaksi paljon liittymäpintaa todellisuuteen."

Nasumurmelin kirjoitti seuraavasti: "En ehtinyt valita mitään uutta kirjaa aiheeseen, mutta sekä Suomalaisessa metsäkylvyssä (julk. 2019) että Metsän parantavassa voimassa (suomeksi 2019, alkuper. 2017) kirjoittajat työskentelevät tutkien metsän terveysvaikutuksia ja toimittaja, maantieteilijä, FM Marko Leppänen on toteuttanut Hgin Vartiosaareen terveysluontopolun. Metsäkylvyn biologi, FT Adele Pajunen ja em. maantieteilijä ovat aviopari, jotka asuvat Sipoonkorvessa ja työskentelevät viralliseen terveydenhuoltoon kytkeytyvän Terveysmetsä-toiminnan kehittäjinä.
Metsän parantavan voiman on kirjoittanut amerikkalainen tietokirjailija ja toimittaja Florence Williams, joka tutustuu Suomen lisäksi Japanissa, Etelä-Koreassa, Yhdysvalloissa, Skotlannissa ja Ruotsissa tehtyihin tutkimuksiin metsän positiivisista vaikutuksista terveyteen ja henkiseen hyvinvointiin. Ulkoilu luonnossa edistää muistia, oppimista, ajattelua, tarkkaavaisuutta, luovuutta ja ongelmanratkaisukykyä."

Seuraavalla kerralla kokoonnummekin Nasumurmelin luokse, ja teemana on silloin Paavon valitsema "henkisyys, hengellisyys". Tapaamisiin!

Kirjaperhosten puolesta, Knarp.

68316438_10157516120218331_1321041196180

 

sunnuntai, 16. kesäkuu 2019

Teemana ystävyys

girl-1640414_1280.jpg

Kesäkuisena lauantaina kokoontui aika pieni ystäväjoukko keskustelemaan kirjoista, joita yhdisti ystävyys. Teeman antoi meille viime kerralla Italiassa Heluna. Aluksi nautimme kuitenkin kanakeittoa ja jälkkäriksi hiekkakakkua, joita oli leivottu jopa kaksittain. Emäntä Tupunavitsin kakku oli onnistunut, minun tekele ei. Vieläkin kaivelee, täytyy alkaa harjoitella tätä!

Kirjakeskustelut avasi Nasumurmeli, jolla ei tällä kertaa ollut ollut mitään hankaluuksia saada lukupiirikirjaansa päätökseen vaan hän oli lukenut jopa 2,5 kirjaa! Pääteos oli kuitenkin sveitsiläisen Joël Dickerin Keltainen kirjasto -sarjassa julkaistu kirja Totuus Harry Quebertin tapauksesta vuodelta 2012 (suomeksi 2014). Kirjan tapahtumat sijoittuvat aikavälille 1975–2008. Murhamysteerissä pääosassa ovat kaksi kirjailijaa, ystävykset Harry Quebert ja Marcus Goldman, ja lisäksi merkittävää osaa näyttelee 15-vuotias Nola, jonka ruumis löytyy Harryn takapihalta. Tyttö oli kadonnut 30 vuotta takaperin, ja tätä huomattavasti vanhempi Harry oli ollut Nolaan palavasti rakastunut. Harryä päädytään syyttämään Nolan murhasta. Marcus haluaa auttaa ystäväänsä  ja mentoriaan, ja alkaa selvittää totuutta tapauksesta. Nasumurmeli totesi kirjan olevan erittäin vaikuttava ja yllättävine käänteineen niin voimakas lukukokemus, ettei kirja tuntunut massiivisesta sivumäärästään huolimatta edes pitkältä. Lisäksi Nasumurmeli oli lukenut Anthony Doerrin Kaikki se valo jota emme näe (sotaa, sotaa, sotaa...) ja kesken oli vielä Kjell Westön Rikinkeltainen taivas, jossa oli kyllä vahva ystävyysteema, mutta joka vaikutti vähän turhankin analysoivalta ja hidastempoiselta.

Paavo oli lukenut Anja Snellmanin kirjan Kaikkien toiveiden kylä vuodelta 2018. Kirja sijoittuu Kreetalle, joka on Paavolle sinne suuntautuneiden joogamatkojen johdosta tuttu ja tärkeä paikka. Kirjan päähenkilö, 93-vuotias, omalaatuinen Agave, elelee autioituneessa vuoristokylässä seuranaan vain aasi ja muutama muu eläin. Yhtenä päivänä Agave kuitenkin löytää vuoristopolulta pahoin loukkaantuneen naisen. Nainen, Monika, on nuori ja vieraskielinen. Agave ottaa hänet hoiviinsa ja tutustuu tähän vähitellen. Naisten välille kehkeytyy hitaasti ystävyys. Naisten taustoja käsitellään kirjassa ja samalla käydään läpi paljon mm. Kreikan historiaa sotineen, joista Agavella on myös omakohtaista ja traumaattistakin kokemusta. Paavo koki, että Monikan henkilöhahmo jäi kirjassa Agaveen verrattuna ohueksi eikä sekään koskaan selvinnyt, miksi Monika ylipäätään oli ollut vuoristopolulla. Jonkinmoinen sähläri Monika joka tapauksessa oli. Kirjan alku oli Paavon mielestä erittäin lupaava ja vaikka tarina piti loppuun asti otteessaan, ei se kuitenkaan lunastanut alun antamia odotuksia. Hyvä lukukokemus silti!

Hermanni_ja_kaverit.jpg

Tupunavitsi ei tällä kertaa ollut poiminut kirjaa kirjaston kierrätyshyllystä vaan ihan lainannut sen kirjastosta. Tämä kirja oli Haruki Murakamin Värittömän miehen vaellusvuodet vuodelta 2013, suomeksi Keltainen kirjasto -sarjassa vuonna 2014. Kirja on muuten ensimmäinen suoraan japanin kielestä suomennettu teos! Kirjan päähenkilö Tsukuru kuului lukioaikana tiiviiseen viiden ystävyksen (kolme poikaa, kaksi tyttöä) porukkaan, jota hän tapasi myös lähdettyään lukion jälkeen opiskelemaan Tokioon. Yhtäkkiä kuitenkin Tsukurun tultua kotiseudellen kukaan entisestä ystäväjoukosta ei halua tavata häntä, mutta kukaan ei mainitse syytä eikä Tsukuru osaa edes kysyä, mistä tämä voisi johtua. Hän jättää asian taakseen, kunnes kuudentoista vuoden päästä tapaa mielenkiintoisen naisen, Saran, jonka kanssa käydyissä keskusteluissa hän tulee maininneeksi ystäväjoukon torjunnan. Sara pitää tätä niin merkittävänä asiana, että hänen mielestään Tsukurun pitää selvittää asia ennen kuin heidän suhteensa voi edetä. Näin Tsukuru aloittaa entisten ystäviensä jäljittämisen tapauksen selvittääkseen. Yksi ystävistä on muuttanut Suomeen, ja näin Tsukuru lentää Helsinkiin ja käy jopa Hämeenlinnassa. Tässäkin kirjassa lankoja jäi auki, mikä oli Tupunavitsistä ärsyttävää, mutta silti kirja oli pitkän opiskelurupeaman päätteeksi erittäin nautittava lukukokemus. Tsukuru oli muuten kirjan nimessä väritön siksi, että kaikkien muiden ystäväjoukon jäsenten nimissä oli jokin väriä tarkoittava merkki, Tsukurun nimessä ei.

Oma kirjani oli Laura Honkasalon Tyttökerho vuodelta 2005. Näin viisikymppisenä oli kyllä ihan kamalaa lukea kolmenkympin korvilla olevien naisten miehenmetsästyksestä, biologisen kellon maanisesta tikityksestä ja karmeiden tyyppien perässä roikkumisesta vain siksi, että olisi joku. Valitettavasti omissakin muistoissa on kuitenkin samaistumispintaa Katrin, Tuulin ja Nupun elämäntyyliin ja tuntoihin. Ystävät ovat keskenään kovilla, kun jatkuvaa märehtimistä ja pään seinään hakkaamista käydään tuntikausia läpi. Ystävyys ei kuitenkaan ole tasapuolista, vaan usein joku on enemmän toista varten kuin toinen, ja elämäntilanteiden vähitellen muuttuessa myös ystävyys muuttaa muotoaan – ja tulee myös uusia ystäviä! Vaikka kirjan lukeminen olikin tietyllä tapaa raskasta ja sai tuskailemaan naisten epätoivoista käyttäytymistä, ei kirja ollut missään nimessä huono. En vain nyt ollut lainkaan oikeaa kohderyhmää! Luin lisäksi Linda Olssonin Laulaisin sinulle lempeitä lauluja, joka pisteli vihaksi, koska jätti aivan liikaa asioita selittämättä, ja Jennifer Weinerin Ikuiset ystävät, joka oli tahmean alun jälkeen varsin erinomaista viihdettä!

Yst%C3%A4vyys_kirjat.jpg

Myös poissaolijoilta tuli raporttia luetuista kirjoista:
Heluna: "Luin Haruki Murakamin Auringosta länteen, rajasta etelään, jossa on kyse minäkertojamiehen lapsuuden ystävyydestä, jota tämä haikailee vuosia myöhemmin, ja sitten kun hän tapaa ko. naisen uudelleen, tämä on aivan ihmeellisen täydellinen ja salaperäinen. Heillä on romanssi, mutta lukija alkaa miettiä (ainakin minä aloin), oliko se todellista ollenkaan..."
Rimarinna: "Työn alla on Napoli-sarjan toinen osa, mutta teemakirjaksi valitsin Anna-Leena Härkösen Ihan ystävänä sanon ja muita kirjoituksia. Se on 2018 julkaistu kokoelma Härkösen kirjoituksista Apu-lehdessä 2013-2017. Kevyttä, kuivan humoristista Härköstä pieninä suupaloina - mutta kyllä niissä ajatustakin oli. Suosittelen etenkin matkalukemiseksi ja hetkiin, kun ei oikein jaksa uppoutua pitkäkestoiseen tai kovin syvälliseen tarinankerrontaan."
S.T. Ressi: "Hanya
Yanagiharan Pieni elämä oli minun lukupiirikirjani, mutta en ehtinyt lukea sitä kovin pitkälle..."

Seuraava teemamme tuli Tupunavitsiltä ja se on "työ, ammatti, ura". Eli kesälomalla voi vaikka lukea työstä? Elokuussa käsittelemme teemaan soveltuvia kirjoja Paavon luona.

Ystävyydellä, Knarp.

sunnuntai, 31. maaliskuu 2019

Kirjaperhoset ihanassa Italiassa

Italia_kukat.jpg

Viime kerralla Jänis antoi meille teemaksi "Italian" ja tähän oli erinomaisen hyvä syy. Seuraava kokoontuminen oli nimittäin päätetty järjestää Italiassa Helunan luona. Heluna asuu (!) töidensä vuoksi Italiassa (!), ja tästä Kirjaperhoset saivat hyvän syyn lentää ihanaan Italiaan lukupiiriä pitämään. Lukupiiri pidettiin sunnuntaina, ja sen ympärille järjestyi kuudelle matkaan lähteneelle Perhoselle mukava pitkä viikonloppu hyvän ruoan ja kauniiden maisemien parissa - mitä parhainta seuraa ja kirjoja unohtamatta! Italia-teemaiset kirjat valmistivat meidät sekä matkaan että antoisiin kirjakeskusteluihin.

Paavo oli JÄLLEEN lukenut teemaa varten Anthony Capellan kirjan Ruokaa amore vuodelta 2004. Hän esitteli tämän kirjan jo vuonna 2013, jolloin meillä oli teemana ruoka-aiheiset kirjat (Paavon itsensä valitsema teema). Paavo oli autuaasti unohtanut asian, mutta totesi, että kirja on hänelle tärkeä ja oikeastaan ainoa kirja, jonka hän haluaa omistaa, muut hän lainaa kirjastosta. Ne meistä, jotka eivät vielä olleet kirjaa lukeneet, alkoivat vähitellen vakuuttua kirjan ansioista, ja minäkin olen sen nyt kirjastosta lainannut. Mutta ensimmäistä kertaa tapahtui niin, että sama kirja ilmiintyi toistamiseen lukupiiriin. Kirjassa ovat vahvasti esillä italialaisille niin tärkeät asiat rakkaus ja ruoka, ja se sijoittuu Roomaan.

Italia_pizza.jpg

Minun kirjani oli samalta kirjailijalta kuin Paavon, eli Anthony Capellan toinen suomennettu kirja Napolilainen naimakauppa vuodelta 2006 (suomeksi 2008). Kirja sijoittui toisen maailmansodan loppuvaiheisiin, jolloin liittoutuneiden joukot perustivat jo tukikohtiaan Italiaan ja Saksan armeija joutui vetäytymään. Kirjan päähenkilö on perin juurin hyveellinen ja kunniallinen brittiupseeri  James Gould, jonka virkaintoisuuden italiaiset kokevat hieman häiritseväksi. He järjestävät tukikohtaan kokiksi kauniin ja osaavan Livia Pertinin saadakseen Jamesin hieman hellittämään, sillä hyvällä ruoalla hellitty kylläinen mies ei jaksa ottaa kaikkea niin vakavasti. Sodassa miehensä menettänyt Livia yllättyy lämpimistä tunteistaan hyväsydämiseen Jamesiin, ja myös James rakastuu syvästi. Sota mutkistaa monella tapaa nuorten rakkaustarinaa, ja kirjan taustalla on paljon todellista historiaa sodasta, Vesuviuksen purkaantumisesta ja brittiupseerien työstä. Kirja sijoittuu pääosin Napoliin.

Jänis oli lukenut Annakaisa Iivarin Juhannus italialaiseen tapaan vuodelta 2016. Kirja kertoo Kristiina Kalliosta, jolle "täydellisen elämän" tavoittelusta on tullut pakkomielle. On asuttava hyvässä osoitteessa ja suoritettava kaikki sosiaaliset yhteydet viimeisen päälle, jotta kaikki ihailisivat ja kadehtisivat. Oma maalainen syntyperä on peitettävä. Juhannuksen vietosta Italiassa aikuisten ystävien kesken piti tulla Kristiinan hienostuneen elämän viimeinen silaus. Kaikki ei vain mene sen tyylikkään käsikirjoituksen mukaan, jonka Kristiina oli laatinut... Italiaan tuli mukaan lapsia, iskelmät soivat ja ihmiset joivat rahvaanomaisia päiväkännejä.. Katastrofin kautta Kristiina kuitenkin oppii jotain aitouden ja rehellisyyden merkityksestä.. ja onko se oma aviomieskään nyt niin kauhea..?. Hyvää viihdettä! Juhannusta vietetään kirjassa Toscanassa.

Italia_syd%C3%A4n.jpg

Rimarinna oli tarttunut tämän hetken hittiin eli Elena Ferranten kirjaan Loistava ystäväni vuodelta 2011 (suomeksi 2016), joka on neliosaisen Napoli-sarjan avaus. Kirja kertoo Elenasta ja Lilasta, napolilaisessa köyhässä lähiössä elävistä ystävyksistä, joiden elämää lapsina ja naisina värittävät köyhyys, väkivalta ja jatkuva selviytymistaistelu. Ystävyyskään ei ole aina auvoa vaan välillä kilpailua, toisen piikittelyä ja epäilyksiä. Kuitenkin ystävyys kulkee naisten elämässä mukana lapsuudesta kypsään ikään, jossa Elena saa tiedon ystävänsä katoamistempusta. Tästä kirja itseasiassa alkaa. Myös Jänis ja Heluna olivat lukeneet kirjan, ja he kaikki totesivat sen olevan "mahtava ja kauhea". Kirjan ensimmäiset 150 sivua eivät vakuuta, mutta kun ne pääsee yli, pitää kirja otteessaan, vaikka ei aina haluaisikaan. Se kannattaa lukea tiiviissä tahdissa, ja näin naisten karutkin elämämkokemukset pääsevät vyörymään ylitsesi... Vahvasti nuo kolme Perhosta kirjaa suosittelivat, mutta hieman pelottavaltakin luvattu hieno lukukokemus alkoi tuntua.

S. T. Ressi oli valinnut Milanoon ja vuoteen 1992 sijoittuvan Umberto Econ kirjan Numero Zeron tapaus vuodelta 2015. Kirjassa suunnitellaan uutta sanomalehteä, ja kootaan sen näytenumeroita keräten valeuutisia, joihin italiaiseen tyyliin liittyvät erilaiset salaliittoteoriat, mystiset ritarikunnat ja salaseurat. Päähenkilön virallinen tehtävä oli toimia päätoimittajan assistenttina ja kokeneempana lehtimiehenä tarkastaa toimittajien lehden näytenumeroihin kirjoittamat artikkelit. Lehden nimi oli Huomenna, ja päätoimittajalla oli epäilys siitä, ettei lehden toimintaa lopulta olisi tarkoituskaan käynnistää, vaan lehden takana oleva taho käyttäisi sitä vain kiristysvälineenä. Todellisuudessa päähenkilö oli siksi palkattu kirjoittamaan päätoimittajan nimissä kirja lehtiprojektista. Aihetta voi kuitenkin pitää ajankohtaisena, sillä nykyäänkin on paljon ihmisiä, jotka kirjoittavat työkseen valeuutisia. S. T. Ressi totesi, että jos lukupiirikokoontumista ei olisi ollut, niin kirja olisi kyllä jäänyt kesken. Kirjan ihmiset eivät olleet kiinnostavia eivätkä jääneet mieleen, eikä kirjan juonessakaan ollut kehumista.

Italia_k%C3%A4velij%C3%A4t.jpg

Nasumurmeli oli valinnut kokoontumiseen kirjastohenkilökunnan suosituksesta Niccolò Ammanitin kirjan Taivaan ja maan väliltä. Tämä kirja sijoittui Milanon lähistölle ja kertoi isän ja 13-vuotiaan pojan suhteesta noin kahden viikon ajanjakson tapahtumista käsin. Äitiä ei ole kuvioissa. Pojan isä ja hänen ystävänsä ovat elättäneet itsensä hanttihommilla, kunnes yksi heistä päättää ryöstää pankkiautomaatin. Kaikki menee pahemman kerran pieleen, ja pojan isä makaa pian sairaalassa koomassa. Poika epäilee virheellisesti isänsä tehneen murhan, ja sosiaalityöntekijä yrittää saada poikaa oikeille urille ja pelastaa tämän ajautumasta pahempiin hankaluuksiin. Sosiaalityöntekijällä on omassa elämässäänkin erinäisiä haasteita, sillä hän on aiheuttanut henkilövahingon autollaan ja lisäksi suhteessa naimisissa olevaan naiseen. Kirja on voittanut Italian arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon Premio Stegan, ja Nasumurmeli suositteli tätä yli 500-sivuista kirjaa huolimatta siitä, että tämäkin oli omalla laillaan rankka lukukokemus.

Heluna oli joutunut Italiassa turvautumaan e-kirjaan ja lukenut Paolo Gognettin kirjan Kahdeksan vuorta, joka on myös voittanut Premio Stega -kirjallisuuspalkinnon. Kirja on vuodelta 2016 (suomeksi 2017). Kirjan saamaat kehut ihmetyttivät aluksi, mutta lukemisen edetessä sen ansiot paljastuivat. Kirjan kertoja on poika, joka kertoo vanhemmistaan ja heidän elämästään Milanossa ja vuorilla. He ovat muuttaneet vuorilta Milanoon, jossa eivät oikein viihdy, ja palaavat aina kesäisin entisille kotiseuduilleen. Kertojapoika ystävystyy vuohipaimen Brunon kanssa, ja aluksi vaikuttaa siltä, että ystävyydessä Brunolla on yliote, mutta kasvamisen myötä ystävyys muuttuu tasapuolisemmaksi. Kun pojan isä kuolee, kertoja tutustuu paremmin äitiinsä ja saa moniin lapsuuden tapahtumiin uuden näkökulman. Kirjan sanomaksi tiivistyy: "Osan ihmisistä pitää kulkea kahdeksan vuorta löytääkseen itsensä, osa on sillä vuorella heti." Helunaa kiinnosti rosoisessa kirjassa erityisesti kertojan ja Brunon ystävyyden kuvaus, ja tämän johdosta hän antoikin seuraavaksi teemaksemme ystävyyden.

Italia_kaide.jpg

Ystävyys-teemaa käsittelemme uusien kirjojen kera Tupunavitsin luona kesäkuussa. Tapaamisiin!

Kirjaperhosten puolesta, Knarp.

Italia_kirjatorni.jpg

 

torstai, 28. helmikuu 2019

Selviytyjien jäljillä

K_lusikka.jpg

Tammikuussa kokoonnuimme Jäniksen luo Vantaalle keskustelemaan selviytymistarinoista. Minulla oli poikkeuksellisesti mukana 8-vuotias tyttäreni muiden perheenjäsenten pelireissusta johtuen. Lukupiirin alkajaisiksi nautittiin mm. bataattikeittoa ja herkuteltiin mutakakulla, ja näin selviydyimme hienosti selviytymistarinoista..!

Aloitimme kirjallisen osuuden Paavon valitsemalla kirjalla, joka oli Pekka Hyysalon Fight Back - toinen mahdollisuus vuodelta 2016. Hyysalo oli ammattilaislaskija, jolle laskettelu oli koko elämä. Hän loukkaantui vakavasti kuvausreissulla, jolla piti kuvata vielä se viimeinen, täydellinen hyppy. Tämä hyppy kuitenkin epäonnistui. Kun Hyysalo kiidätettiin sairaalaan ja  hän heräsi siellä koomasta kolmen viikon jälkeen, ei hän itse voinut uskoa tilanteensa olevan niin vakava kuin se oli.  Hän jopa puhui palaamisesta rinteisiin, kunnes eräs hoitaja totesi hänelle, että "sinä et laskettele enää koskaan". Hyysalo keräsi kaikki voimansa ja vastoin kaikkia ennusteita hän käveli jo kuuden kuukauden päästä onnettomuudesta. Ja on hän lasketellutkin. Ei hän tietenkään entisellään ole, muistiongelmat vaivaavat ja liikkumisessa on haasteita, jotka Hyysalon kohdalla on tarkoitettu voitettaviksi. Poikani on FightBack-fani, joten tarina oli minulle osin tuttu, vaikka kirja onkin vielä lukematta. Hyysalon positiivisuus teki vaikutuksen Paavoon, ja kirja on todellakin yksi kaikkien aikojen selviytymistarina. Hyysalon luoma FightBack-tuotemerkki on nykyään hänen työnsä, jonka avulla hän auttaa muita kuntoutujia.

Fight_Back.jpg

Robinin Kipinän hetki -musiikkivideolla on mukana myös Pekka Hyysalo.

Oma kirjani oli Mia Kankimäen Naiset joita ajattelen öisin vuodelta 2018. Kirjaa ei heti ajattele selviytymistarinaksi, mutta kyllä se sitä on. Kankimäellä ei ole lapsia eikä ainakaan kirjaa kirjoittaessa parisuhdettakaan, ja vielä tänäkin päivänä yhteiskunnalliset odotukset valitettavasti vievät siihen suuntaan, että pitää olla joku ja pitää perustaa perhe. Kankimäki käy kirjassaan läpi menneiden aikojen tutkimusmatkailijanaisten ja naistaiteilijoiden elämää, jotka ovat omana aikanaan uhmanneet sitä elämisen tapaa ja lokerointia, joka naisille oli valmiiksi ajateltu. Näiden rohkeiden naisten kautta Kankimäki saa vahvistuksen omalle tielleen ja välittää koetellut selviytymiskeinot lukijoilleen. Aivan ihastuttava kirja! Myös Jänis oli lukenut tämän ja jakoi tunteen.

Vieraileva lukupiiriläinen Helkky oli lukenut Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille) -kirjasta vuodelta 2018 muutaman tarinan ja esitteli niistä yhden. Tarina kertoi Koko Hubarasta, joka on ruskeaihoinen nuori nainen. Häneltä kysyttiin lapsena toistuvasti "mistä sinä olet kotoisin", eikä vastausta "Vantaalta" uskottu, vaikka hän oli siellä syntynyt ja elänyt koko lapsuutensa. Koko Hubara kyllästyi tähän, ja päätti alkaa kirjoittaa juttuja kaltaisilleen (ja muillekin). Vuonna 2017 hän perusti Ruskeat tytöt -median, joka on Suomen ensimmäinen ruskeille ihmisille suunnattu verkkomedia, ja hän on sen päätoimittaja. Kirja on mielenkiintoinen kokonaisuus suomalaisten rohkeiden naisten tarinoita.

K_koira.jpg

Jäniksen kirja oli Virpi Miettisen yhdessä Tuula Niemisen kanssa kirjoittaja omaelämäkerta Tuhma prinsessa vuodelta 2017. Virpi Miettinen valittiin Miss Suomeksi vuonna 1965, jolloin missit olivat vielä suuren luokan julkkiksia. Lehdistö on ehtinyt repiä Miettisestä monenmoisia otsikoita. Virpi oli kiltti ja vietävissä oleva, jonka kiltteyttä käytettiin hyväksi. Hän avioitui jo nuorena rikkaan suvusta olevan miehen kanssa, joka osoittautui vain Virpistä hyötymään pyrkiväksi siipeilijäksi. Virpiin elämään on mahtunut niin parisuhdeväkivaltaa kuin päihteitäkin. Mallivuosina Pariisissa Virpi ajatui huumekoukkuun, mikä oli tavallista alalla. Virpin selviytymiskeinoksi tuli lopulta usko, mitä kautta hän löysi elämälleen rauhan. Hän asuu nykyään Porvoossa. Rehellinen kuvaus vaikeuksista selviämisestä oli Tuhman prinsessan parasta antia.

Kun Rimarinna lukee hömppää, lukee hän sitä mielellään englanniksi. Tällä kertaa hän valitsi teemaan englanninkielisen Jennifer Crusien kirjan Getting rid of Bradley vuodelta 1994. Kirjassa fysiikan opettaja Lucy pyrkii pääsemään eroon katalasta ex-miehestään Bradleystä, josta myös poliisit ovat kiinnostuneita. Poliisit kuitenkin näkevät Lucyn lähinnä syöttinä Bradleyn jäljittämisessä, kunnes tilanne ampumavälikohtauksen myötä muuttuu vaaralliseksi.Vauhtia ja vaarallisia tilanteita, romantiikkaa - näissä kirjoissa on selvitymistarinan loppu onneksi aina onnellinen. Rimarinnaan vetosi erityisesti kirjan kirpakan kuivakka huumori.

Tupunavitsi totesi viime aikoina hyödyntäneensä teemakirjojen etsintään toistuvasti kirjaston kierrätyshyllyä. Nyt hän alkoi epäillä, että ehkä on jokin syy, miksi ne kirjat ovat juuri siellä, sillä mitään suuria elämyksiä ei kierrätyshyllystä ole löytynyt. Tämänkertainen löytö oli Kang Chol-hwanin ja ranskalaisen tietokirjailijan Pierre Rigoulotin Pjongjangin akvaariot vuodelta 2000. Kirjassa kokonainen perhe joutuu Pohjois-Korean keskitysleirille Gulagiin kymmeneksi vuodeksi ja tietenkin poliittisista syistä, mitkä saattoivat diktatuurissa olla melkein mitä tahansa. Olot olivat ankeat ja päivät kuluivat työn, koulunkäynin ja Kim il-Sungin palvonnan merkeissä, Rangaistuksia ja teloituksia leirillä riitti, mutta perhe selvisi leiriltä yhdessä. Vapautuminen oli aivan yhtä yhtäkkinen kuin vangitseminenkin oli ollut. Perhe asui vapautumisen jälkeen maaseudulla, josta he pakenivat Kiinaan ja muuttivat vielä myöhemmin Etelä-Koreaan. Kirja oli toki hieno selviytymistarina järkyttävistä oloista vapauteen, mutta ei kirjallisesti mitenkään erityinen.

K_osallistujia.jpg

Nasumurmeli oli lukenut suosikkikirjailijansa Liza Marklundin kirjan Helmifarmi vuodelta 2018. Kirja kertoo Kionasta, joka asuu perheineen Manihiki-atollilla Eteläisellä Tyynellämerellä. Perheen elinkeino on helmenkalastus. Eristyneelle saarelle ajautuu haaksirikon johdosta ruotsalainen Erik, joka jää sinne myös asumaan. Hän on kauppatieteiden tohtori, joka alkaa huolehtia kalastajien kirjanpidosta. Kionasta ja Erikistä tulee pari. Mutta eräänä päiväna Erik tullaankin hakemaan pois saarelta ja Kiona lähtee häntä etsimään. Jännäri ja fiktiivinen selviytymistarina on siis kyseessä. Myös Jänis oli lukenut tämän kirjan, ja piti juonta turhan epäuskottavana. Kuinka koko elämänsä eristyksissä asut Kiona pystyi pärjäämään niin hyvin täysin vieraassa maailmassa etsiessään Erikiä? Nasumurmelia tämä puoli ei niin haitannut, koska kirja oli kuitenkin toimiva ja otteessa pitävä kokonaisuus - laadukasta viihdettä.

Seuraava teemamme on Italia. Ja tällä(kin) kertaa teeman valintaan on erittäin hyvä syy..! Ciao ensi kertaan!

K_kirjatorni.jpg