sunnuntai, 25. kesäkuu 2017

Kirjojen aika

IMG_7591.jpg

Sen verran suunnitelmat ehtivät jo muuttua edelliskerrasta, että kokoonnuimmekin aikateeman pariin Tupunavitsin luo. Osanotto oli jälleen varsin hyvä, seitsemän perhosta! Keskustelut rönsyilivät hyvin jo kahvipöydän ääressä ennen kirjojen esittelyäkin; puhuimme mm. luovuudesta ja sen erilaisista ilmenemismuodoista.

Ensimmäisenä lukemansa kirjan esitteli meille Paavo ja hänen kirjansa oli Majgull Axelssonin Kuparienkeli vuodelta 2011 (suomeksi 2012). Kirjan keskiössä oli korkealla vuoren rinteellä sijaitseva kuppila, kuppilan emäntä Minna ja hänen asiakaskuntansa. Tulva-aika loi poikkeustilanteen, ja kirjassa käsiteltiin kuppilan asiakkaiden elämää, joissa kulissit olivat jotain ihan muuta kuin todellisuus. Paavo totesi, että kirjoittaja oli selvästi taitava ja kirjassa oli paljon hienosti kuvattuja asioita. Mutta siihenpä ne kehut sitten jäivätkin. Kirja jätti Paavon täysin kylmäksi, se tuntui tekemällä tehdyltä ja väsäämällä väsätyltä, ajatukset teennäisiltä. Takakansi lupaili huumoria, mutta Paavon mielestä Kuparienkeli oli täysin huumoriton ja synkkä. Kirja ei sisältänyt jännitystä saatikka romantiikka. Paavo jäi ihmettelemään, miksi tällaisia kirjoja ylipäätään tehdään. Kuparienkeli tarkoitti kirjassa muuten päähenkilö Minnan omaatuntoa ja myös suojelusenkeliä.

S. T. Ressin kirjavalinta oli onnistunut vähän paremmin, vaikka hän ei ollut ehtinyt vielä lukea kirjaa loppuun saakka. Kirja oli tänä vuonna Suomen juhlavuoden hengessä ilmestynyt Petri Tammisen Suomen historia. S. T. Ressi oli varannut kirjan kirjastosta ja saanut sen vain muutamaa päivää ennen kokoontumista. Myös S. T. Ressin avomies oli tahollaan varannut saman kirjan ja S. T. Ressi naureskelikin kommunikaation puutteelle. Kirja sisälsi Petri Tammisen kokoamia aitoja ihmisten muistoja Suomen itsenäisyyden ajalta, ts. paljon pieniä juttuja. Mitään yhtenäistä juonta kirjassa ei ollut, muistoja oli laidasta laitaan, mutta kirja eteni kronologisesti. Petri Tammisen oma ääni välittyi myös muistojen kautta lukijalle. Kirjassa muisteltiin mm. Helsingin olympialaisia ja keskioluen tuloa kauppoihin. Erityisesti jäi mieleen S. T. Ressin kertoma juttu, jossa lapselle oli sanottu, että sorrettuja pitää puolustaa, ja koska lapsi oli kuullut, että Kekkosta sorretaan, hän oli joka ilta iltarukouksessaan rukoillut Kekkosen puolesta. Lapselle oli myöhemmin todettu Kekkosen pitkän valtakauden kuluessa, että vähempikin rukoilu olisi riittänyt.

Zperhoshame.jpg

Kauniissa perhoshameessa paikalle hulmahtanut Heluna esitteli meille Kate Atkinsonin kirjan Elämä elämältä vuodelta 2013 (suomeksi 2014). Kirjassa päähenkilö Ursula syntyy ja kuolee aina uudestaan ja uudestaan, eli kirjassa on yhteneväisyyksiä Päiväni murmelina -elokuvan kanssa. Ursula syntyy uudestaan aina samaan aikaan ja samaan maailmaan. Välillä kerrrotaan Ursulan elämästä jonkun toisen näkökulmasta ja pieniä muutoksia alkaa tapahtua. Ursula muistaa jotain aikaisemmista elämistään, ja alkaa tehdä uudenlaisia valintoja, jotka muuttavat elämänkulkua. Kirja oli tuntunut aluksi vähän tylsältä, mutta kun siinä pääsi vauhtiin, eteni lukeminen hyvin ja kirja oli erittäinkin nautittava. Toisto ei ollut kirjassa ongelma, vaikka niin olisi voinut kuvitella. Tämä kirja on saanut vuonna 2013 arvostetun brittiläisen Costa-kirjallisuuspalkinnon. Kate Atkinsonin kirjoja kehuttiin lukupiirissä laajemminkin. 

Nasumurmeli oli lukenut Ata Hautamäen kirjan Kadonneet muistot vuodelta 2012. Kirja sijoittuu Helsinkiin, jossa erakoitunut kelloseppä Jouni asuu kissansa Philip Marlowen kanssa ja saa tietää sairastavansa parantumatonta sairautta. Jounilla on toisessa jalassa proteesi vuosia sitten tapahtuneen vakavan auto-onnettomuuden seurauksena. Jalan lisäksi auto-onnettomuudessa meni myös paljon muistoja. Onnettomuuteen hän joutui silloisen naisystävänsä kanssa, ja kumpikin hävitti kolarissa muiston yhteisestä lapsesta, joka oli ollut onnettomuuden aikaan hoidossa. Nyt parinkymmenen vuoden jälkeen muisto lapsesta on palannut Jounin mieleen, ja hän lähtee oman elämänsä etsivänä Ruotsiin poikaansa jäljittämään. Poika löytyykin ja paljastuu narkkariksi, ja tätä kautta Jounikin joutuu mukaan huumeporukoiden välienselvittelyihin ja hänet hakataan. Ruotsista löytyy pojan lisäksi myös lapsenlapsi. Kirjaa luonnehdittiin historialliseksi dekkariksi, vaikka perinteisellä tavalla dekkari se ei ollut. Nasumurmeli totesi kirjan olleen ihan mielenkiintoinen muttei mikään suuri elämys. Kiinnostavaa oli myös se, että kirjailija asuu nykyään Teiskossa, jossa lukupiirimme Paavokin asustaa!

IMG_7584.jpg

Tupunavitsi oli lukenut Marlo Morganin kirjan Viesti ikuisuudelta vuodelta 1998 (suomeksi 1999). Kirja tarinassa liikutaan Australian alkuperäiskansan eli aboriginaalien parissa. Nuori aboriginaalinainen synnyttää kaksoset, tytön ja pojan, jotka kuitenkin otetaan häneltä pois. Poika joutuu Amerikkaan  ja ajautuu huonoon elämään, tyttö puolestaan palaa myöhemmin Australiaan heimonsa pariin. Myöhemmin tämä tyttö, Beatrice, siirtyy jälleen valkoisten joukkoon ja ottaa asiakseen ajaa alkuperäiskansan etuja. Kaksoset tapaavat toisensa ensimmäisen kerran sitten syntymän 54-vuotiaina. He eivät koe mitään erityistä yhteyttä toisiinsa. Kirjassa puhutaan suuresta ykseydestä ja siitä, kuinka kaikki on samaa energiaa. Kaikki ihmiset nähdään luovina, ilmenemistavat ovat vain erilaiset. Kirjan todettiin kuulostavan paljon nykypäivän joogafilosofialta. Tupunavitsi oli saanut kirjan aikoinaan sedältään, joka oli innostunut henkisistä ulottuvuksista. Hän oli tällöin vuosia sitten lukenut kirjan, mutta ei muistanut enää lukemastaan yhtään mitään. Tupunavitsi koki, että kirja jäi henkevyydessään jotenkin puolitiehen, mutta lukukokemus oli ihan ok. Alkuperäiskansojen sosiaalinen asema ja sortamisen seuraukset tuntuivat tutuilta Tupunavitsin opintoihin liittyvän kirjallisuuden johdosta.

Rimarinnan kirja oli Eckhart Tollen Läsnäolon voima vuodelta 1997, joten kirjalla on tänä vuonna 20-vuotisjuhlavuosi. Rimarinna on kärsinyt neljänkympin kriisistä ja miettinyt aikaa, sen kulumista, ajan puutetta ja sitä, mikä onkaan "parasta aikaa". Tollen ajatuksista on ollut apua, sillä Tollelle ei ole olemassa menneisyyttä tai tulevaisuutta, vain nykyhetki. Tulevaisuuskin tapahtuu aikanaan nykyhetkessä, ja niin tapahtui myös menneisyys. Pienet lapset osaavat Tollen suositteleman hetkessä elämisen taidon. Tollen kirjassa on ajatuksia eri uskonnoista, mutta se ei edusta mitään yksittäistä uskonnollista suuntausta. Rimarinna on kokenut, että Tollen ajatuksista on ollut hänelle hyötyä ja hän on ottanut tavakseen kuunnella, kuinka Tolle itse lukee rauhallisella äänellä kirjaansa - äänikirja löytyy netistä! Kuuntelimme Tollea hetken yhdessä, alkuperäisteos on nimeltään Power of now, eli saksalainen filosofi Tolle on kirjoittanut kirjansa englanniksi. Nykyään hän asuu Kanadassa.

IMG_7587.jpg

Oma kirjani oli turkkilaisen naiskirjailijan Elif Shafakin Rakkauden aikakirja vuodelta 2009 (suomeksi 2010). Kirja sijoittuu kahteen aikaan, 1200-luvulle sekä nykyaikaan, jossa erittäin turvallisuushakuinen ja rutiineissa pitäytyvä kotiruova Ella Rubenstein saa osa-aikatyön kustantamosta ja tehtäväkseen lukea käsikirjoituksen Suloinen rienaus. Käsikirjoituksessa liikutaan 1200-luvulla vaeltavan dervissin, suufi Shams i-Tabrizin ja kuuluisan runoilija Rumin maailmassa, ja oman elämänsä ongelmien kanssa kipuileva Ella vaikuttuu lukemastaan ja ottaa yhteyttä myös suoraan kirjailija Aziziiin. Ellan ja Azizin välille syntyy kirjeenvaihto, joka kehittyy hyvin intensiiviseksi ja henkilökohtaiseksi. Kirjan pääsanoma on rakkaus kaikissa ilmenemismuodoissaan, ja se on myös islamin pääsanoma, mikä on monelta nykyajassa unohtunut. Ella ja Aziz rakastuvat, Shams ja Rumi löytävät toisissaan henkiset kumppanit, eikä maailma ole enää entisellään. Kirja piti hyvin otteessaan ja vei koko ajan lukijaa kohti loppuhuipennusta, joka pitkän odotuksen jälkeen tuntui kuitenkin hieman lattealta.  Mutta kirja oli aivan ehdottomasti lukemisen arvoinen ja kertoi myös sen, että rakkaus on tässä ja nyt, siinä ei mietitä tulevaisuutta eikä menneisyyttä.

Zkirjatorni.jpg

Ainoa poissaolijamme Jäniskin oli lukenut teemakirjan ja lähetti siitä raportin:

"Tässä lyhyt kommentti lukemastani: Elina Hirvosen Kun aika loppuu on oikeasti hyvin kirjoitettu teos (muunlaisiakin on tullut luettua...).

Tartuin siihen monta kertaa kirjastossa, mutta mietin onko se liian vahva ja vaikuttaa minuun liikaa. Sitten rohkaistuin ja nappasin kirjan mukaani. No, olihan se liian vahva. Tuli mieleen nämä kouluampumiset yms. Äiti ja tytär ovat tässä vahvassa roolissa, mutta "ajan lopettajasta" kirjoitetaan jännästi vähän ulkopuolisesti. En halua paljastaa juonta sen enempää, koska kirja kannattaa lukea itse. Jos haluaa lukea tekstiä, joka imaisee mukaansa, kannattaa tarttua tähän, mutta sänkylukemiseksi tämä ei ainakaan minulle sopinut."

Seuraavan kerran kokoonnumme elokuussa Paavon luokse. Teemaksi valikoi Tupunavitsi käytyjen keskustelujen innoittamana meille vapauden. Sitä ennen monilla on vapautta nimeltä loma - lukuisaa kesää!

Kirjaperhosten puolesta, Knarp.

maanantai, 1. toukokuu 2017

Valoa lukupiirissä

IMG_7534.jpg

Aprillipäivänä lukupiirissämme oli teemana valo, ja Rimarinnan luona Vantaalla maskottiperhosemmekin oli päätynyt valaisimen päälle lepattelemaan. Kokoontuminen oli sikäli historiallinen, että nyt mukana olivat ensimmäistä kertaa samaan aikaan kaikki kahdeksan kirjaperhosta. Olemme kokoontuneet vuoden 2012 lopussa ensimmäisen kerran, ja sen jälkeen viisi kertaa vuodessa, mutta vasta nyt tapahtui tämä - kaikki paikalla!

Valo ei ollut teemana pelkästään lukupiirissämme vaan se oli ollut teemana myös Tampereen kirjastoissa. Ja kuinka ollakaan, kirjaston teemakirjapöydältä sekä Paavo että Tupunavitsi olivat napanneet luettavakseen saman kirjan, M. L. Stedmanin esikoiskirjan Valo valtameren yllä vuodelta 2013. Paavo oli kirjasta todella innoissaan, vaikka hän samaan hengen vetoon totesikin, että kyseessä on "kamala tarina". Kirja sijoittuu 20-luvulle. Paavo kuvaili kirjan päähenkilöä Tomia joka naisen unelmamieheksi, kunnolliseksi ja periaatteelliseksi. Tom muuttaa majakkasaarelle majakanvartijaksi vaimonsa Isabelin kanssa palattuaan sodasta. Saaren kauneudessa ja eristäytyneisyydessä  päädytään kamppailuun oikean ja väärän välillä, ja Paavo totesikin, että tuntui kauhealta ajatella itseään kenen tahansa kirjan henkilön tilalle. Tom ja Isabel halusivat kipeästi perhettä, mutta vauvaa ei kuulunut, ja tämä johti tragediaan saarelle ajautuneen lapsen kohtaloon liittyvissä päätöksissä. Tupunavitsin mielestä kirjan loppuratkaisu oli jollain tapaa pettymys, vaikka kirja muutoin lähes jännittävä ja jopa mukaansatempaava olikin. Mutta ehdottomasti kirja oli ollut molemmille voimakas kokemus, ja saaren arjen, meren ja majakan toiminnan (!) kuvailu sai kiitosta. Ja se on sanottava, että kirjassa oli todella hieno kansi!

Valo_kakku.jpg

Rimarinna oli innostunut teemasta ja lukenut siihen kaksi esittelyn ansainnutta kirjaa, Khaled Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa vuodelta 2007 (suomeksi 2008)  ja Paulo Coelhon Eleven minutes vuodelta 2003 (suomeksi Yksitoista minuuttia vuonna 2004). Jälkimmäisen Rimarinna luki englanninkielisenä pokkarina, jonka Rimarinna oli alunperin hankkinut tanssiaiheisen kannen takia. Kirja kertoo brasilialaisesta Mariasta, joka lähtee Sveitsiin paremman elämän toivossa ja päätyy prostituoiduksi. Kirjassa ei ole kliseitä eikä kuvailevaa kieltä, mutta se on vahva tarina siitä, millaisten olosuhteiden läpi sisäinen valo voi kantaa ja sen huomaa myös taiteijanuorukainen, johon Maria tutustuu. Kirja perustuu tositarinaan. Rimarinnan toinen kirja vei Afganistaniin 50-luvulla syntyneen Marian ja 70-luvun lopulla syntyneen Lailan elämään, jotka molemmat oli naitettu samalle miehelle, joka oli kumpaakin heitä vanhempi. Kirja ei ollut tositarina, mutta se kertoi todellisista olosuhteista, jotka saivat tuntemaan kiitollisuutta oman elämän puitteita kohtaan. "Count your blessings", tiivisti Rimarinna. Jo liikkumisvapauden rajoittamisesta ja tyttölasten arvon väheksymisestä kuuleminen kylmäsi suomalaisnaisen sydäntä. Lailan tyttölapsi otettiin pois ja vietiin orpokotiin, ja tavatakseen lastaan hän joutui liikkumaan luvatta ulkona ja pukemaan kaavun alle toppavaatteet suojautuakseen poliisien iskuilta. Kirja oli kaikesta huolimatta myös rakkaustarina ja sisälsi valoa.

Myös Heluna ja Jänis olivat valinneet luettavakseen saman kirjan, joka oli Frank Martelan Valonöörit vuodelta 2015. Valo-teemamme oli seurausta tästä kirjasta, sillä kirja oli Jäniksellä kesken edellisen kokoontumisen aikaan ja emäntänä hän valitsi kirjasta juontuvan teeman siivittämään kirjan lukemista. Kirja oli Jänikselle lentokenttäostos ja koneessa lentoemäntäkin oli kirjan nähtyään kysäissyt Jänikseltä valaistumisen asteesta. Myöhemmin Jänis oli saanut tietää, että kirjan kirjoittaja oli käynyt kouluttamassa Finnairin henkilökuntaa ja sanoma oli näin ollen ollut mitä ilmeisimmin jo tuttu Jäniksen lennon emolle. Siinä vaiheessa Jänis itse ei ollut vielä ehtinyt alkua pitemmälle. Heluna oli puolestaan bongannut kirjan miesystävänsä yöpöydältä eikä ollut aloitettuaan pystynyt jättämään kirjaa kesken. Valonööri-sana pohjautuu sanaan insinööri, ja valon ja insinöörin yhdistämisesta voi jo päätellä, että kirja kertoo siitä, kuinka sisäinen motivaatio ja oma valo muuntuu käytännönläheiseksi toiminnaksi eikä jää haaveiluksi tai haihatteluksi. Valonööri on määrätietoinen toimija. Valonöörin mukaan hyvän elämän taustalla ovat läheisyys, kyvykkyys, hyvän tekeminen ja vapaaehtoisuus. Hyvän elämän vihollisia ovat puolestaan hyväksynnän ja statuksen tavoittelu, liiallinen turvallisuushakuisuus ja resurssien turvaaminen, yksilön palvonta, onnen tavoittelu ja väärät unelmat. Martela ei edes halua puhua yksilöstä vaan suhdelosta, sillä jokainen syntyy maailmaan suhteidensa keskelle. Kirja oli Helunan ja Jäniksen mukaan maltillinen, tutkimustietoon pohjautuva elämänhallintaopas, joka tuntui puhuvan oikeista asioista ja sisältävän ihan tavallisen ihmisen juttuja. Valonöörin elämänhallinta on kunnossa ja hän säteilee sisäistä valoa kuin majakka - houkuttelevaa, eikö totta! Jänis ja Heluna kyllä suosittevat.

Nasumurmelin kirja valosta oli rakkaustarina, Inka Nousiaisen Kirkkaat päivät ja ilta vuodelta 2013. Tapahtumat sijoittuvat  sekä 1930-luvulle sotia edeltävään aikaan kuin myös nykyaikaan. Vanhassa ajassa tapahtumat keskittyvät kolmeen sisarukseen, Iidaan, Anniin ja Edlaan. Oskari oli päättänyt, että Iida olisi hänelle sopiva vaimo, mutta Iida antaa kuitenkin pakit. Oskari päätyy menemään naimisiin Annin kanssa, ja Iida rakastuu Eliakseen. Tämä rakkaus johtaa raskauteen ja yksinäisen äidin elämään. Nykyajassa eniten esillä on nuorin sisarus Edla, joka on jo vanha, ja jonka elämä on kuoleman odotusta kerran kuussa tapahtuvan kampaajakäynnin ja parvekkeella piipahtelun ohella. Edla tutustuu kukasta kukkaan lentelevään Viljamiin, joka saa tietää tulevansa isäksi. Edla ja Viljami ystävystyvät, ja tämä ystävyys muuttaa Edlan elämää parempaa suuntaan. Kirjan sanomana voi pitää sitä, että jos haluaa kertoa jotain toiselle, se pitää tehdä heti sillä pian voi olla liian myöhäistä. Inka Nousiainen on tehnyt paljon myös laulujen sanoja, mm. Jesse Kaikurannan kappale "Valoa" on Nousiaisen käsialaa.

Valo_kirjat.jpg

S. T. Ressi perinteisesti vastaa lukupiirissämme haasteellisimmista ja erikoisimmista kirjavalinnoista. Näin tälläkin kertaa. S. T. Ressi oli Rimarinnan tavoin lukenut englanninkielisen kirjan. Kirja oli Roger Zelaznyn Lord of light vuodelta 1967. Kirjaa pidetään tieteiskirjallisuuden klassikkona, mutta sitä ei ole suomennettu. Vaikutti siltä, että useimmilta meistä kirja olisi jäänyt jo suomeksikin kesken. Kirjassa maapallolta oli pelastautunut ihmisiä planeetalle, jossa oli jo älykkäitä olentoja. Ihmisten oli pitänyt pelastaa itsensä alistamalla ja hävittämällä nämä muut älykkäät olennot. Taistelussa olivat auttaneet teknologian ja neurokirurgian avulla kehitetyt erikoiskyvyt. Ainakin yksi planeetan alkuperäisistä lajeista oli jossain kehitysvaiheessa keksinyt keinon elää ikuisesti ilman fyysistä kehoa, mutta ihmisten täytyi tehdä kehonvaihto ennen luonnollista kuolemaa. Ihmiset eivät pysyneet yhtenäisenä rintamana, vaan taistelivat vallasta myös keskenään, ja vallassa olevat halusivat pitää teknologian itsellään ja hallita jumalina maailmaa. S. T. Ressi totesi kirjan olevan erittäin hyvin kirjoitettu ja vallan mainio lukukokemus.

Oma kirjani oli Pauliina Vanhatalon Pitkä valotusaika vuodelta 2015. Kirja kertoo lahjakkaasta valokuvaajasta Aarnista, jonka kohdalla suuri menestys antaa odottaa itseään. Hänen paras ystävänsä Teuvo, valokuvaaja hänkin, sen sijaan menestyy maailmalla ja tuntuu olevan aina vähintään askeleen Aarnia edellä. Aarni on lapsuutensa jäljltä hyvin rikkonainen ja innostuminen valokuvauksesta tavallaan pelasti hänet. Aarni löytää upean vaimon ja saa kolme hienoa lasta, mutta huonon itsetuntonsa takia hän ei oikein koskaan voi uskoa onneensa. Kirja kertoo Aarnin elämästä nuoruudesta vanhuuden kynnykselle, 60-luvulta 2010-luvulle, mutta tarina ei etene kronologisesti vaan eri ajoista kerrotaan vaihtelevassa järjestyksessä. Kirja ei kuitenkaan ole sekava, sillä jokainen luku kertoo myös ajankohdan, missä mennään. Minulle jäi kirjasta päällimmäiseksi korviin soimaan kainuulaisellekin kotoisa Oulun murre ja kysymys siitä, eikö elämässä voi saada useampaa hyvää samaan aikaan - jos jotain saa, pitääkö aina jotain myös menettää? Mieleenpainuvassa kirjassa oli enemmän synkeitä sävyjä kuin valoa, mutta suosittelen kyllä tämän lukemaan.

Uusi teemamme kajastaa jo himmeänä tämän postauksen viimeisessä kuvassa. Eikös näytäkin siltä, että kehysten sisällä olisi kello? Rimarinna emäntänä valitsi meille teemaksi ajan, ajattomuuden tai ajan rajallisuuden. Ja aika näyttää, minne Heluna meidät johdattaa "aikakirjoista" keskustelemaan!

Valo_kirjat2.jpg

Kirjaperhosten puolesta - Knarp.

lauantai, 18. helmikuu 2017

Mennyt maailma kirjoissamme

IMG_7482.jpg

Tammikuisena lauantaina meitä tervehti Jäniksen luona  karvainen vastaanottokomitea, jonka toinen jäsen osallistui myös lukupiiriin. Hra E ei kavahtanut naisten juttuja. Teemana oli viime kerralla valitsemani aihe "wanhat kirjat", ja vanhojen kirjojen kera paikalla oli yhteensä seitsemän kirjaperhosta. Vielä odottaa aikaansa se kerta, jolloin kaikki kahdeksan pääsisivät paikalle yhtä aikaa!

Paavo oli hakenut kirjansa divarista ja maksanut siitä 4 euroa. Ostos oli Daniel Defoen Robinson Crusoe, jota Paavo ei ollut aiemmin lukenutkaan. Kirjan hinta oli vuonna 1946 ollut 70 mk, ja kyseessä oli klassikosta nuorisolle sopivaksi muokattu versio. Pohdimme, oliko sopivaksi muokkaaminen tarkoittanut raakuuksien lisäämistä vai vähentämistä - joka tapauksessa Paavo koki kirjan ihmissyönteineen ja taisteluineen väkivaltaiseksi. Huomasimme myös, että mielikuvamme ja muistomme Robinson Crusoen tarinasta olivat hyvin erilaiset kuin totuus. Autiosaarella eletty elämä oli vain pieni osa kirjaa, ja myöskin Cruseon löytämästä ystävästä Perjantaista oli erilaisia käsityksiä. Pari meistä muisteli, että Perjantai olisi ollut koira, mutta tosiasiassa Perjantai oli alkuasukas. Paavo ei ollut mitenkään erityisen vaikuttunut lukukokemuksestaan, mutta pölyinen klassikko tuli kuitenkin kahlattua läpi.

IMG_7487.jpg

S. T. Ressi oli napannut vanhempiensa kirjahyllystä luettavaksi Agatha Christien Hercule Poirot -tarinan Norsun muisti vuodelta 1973 (suomennos). S. T. Ressi oli lukenut nuorena paljonkin Christien dekkareita, mutta ei Hercule Poirot -tarinoita. Tämä kyseinen oli kuitenkin jo TV:stä tuttu. Mysteerinä oli vanha tapaus, joka oli aikanaan käsitelty itsemurhana, ja tapauksen selvittämiseksi piti jäljittää ihmisiä, jotka vielä muistavat tapahtumat. Kirjassa oli paljon vuoropuheluja ja asiapitoista kerrontaa, ei juurikaan kuvailevaa tekstiä. S. T. Ressi totesi, että Christie ei enää oikein kolahtanut, kirja tuli luettua, mutta mikään suuri tai edes nostalginen elämys sen lukeminen ei ollut.

Dekkari oli myös Tupunavitsin valinta, ja tämä kirja, Georges Simenonin Maigret ja hotellin kahvinkeittäjä vuodelta 1957 oli löytynyt kirjaston kierrätyshyllystä. Televisiossa pyörii myös komisario Maigretin tutkimuksia ja Rowan Atkinson on nyt esittänyt komisario Maigretia. Kirjassa kuvattiin hyvin hotellin kuhinaa, ja mieleen jäi huonepalvelun käytössä ollut hissi, joka kuljetti kahvia eri kerroksiin. Kirjaan mahtui pari murhaa, ja Tupunavitsi totesi juonenkäänteiden olleen aika yllättäviäkin. Kirja oli ihan hyvä, mutta Tupunavitsi epäili silti, tuleeko jatkamaan komisario Maigretin seurassa tulevaisuudessa.

IMG_7483.jpg

Rimarinna ei ollut ehtinyt etsiä vanhaa kirjaa, joten hänellä oli mukana vanhan kirjan uusi painos. Tämä kirja oli Alli Oksasen ja Liisi Harmion keittokirja Maija keittää vuodelta 1955. Kyseessä olikin jo 14. painos vuodelta 2004, ja Rimarinnan joululahjakirja. Kirjassa näkyi hyvin ruokakulttuurin muutos - ennen valmistettiin ruokaa niistä aineksista, mitä löytyi eikä lähdetty ruokaohjeen takia hakemaan kaupasta kaikkea mahdollista.  Omasta maasta saadut juurekset olivat suuressa roolissa, ja kirja opastaakin monin erin tavoin esimerkiksi nauris- ja lantturuokien valmistukseen ja ohjeilla syntyy myös täytetty kanipaisti. Kirja on mielenkiintoinen selailtava, vaikka vielä Rimarinna ei ole yhtään kirjan ohjeista toteuttanut.

Jäniksen kirja oli divarista hankittu John Steinbeckin Ystävyyden talo. Alkuperäisteos oli ilmestynyt jo vuona 1935, suomeksi se oli käännetty 1950, ja Jäniksen kirja oli Suuren Suomalaisen kirjakerhon versio vuodelta 1969. Ystävyyden talon sanotaan olevan Steinbeckin ensimmäinen merkittävä teos. Kirja kertoo sodasta palaavasta Danielista, joka asuu kaveriporukan kanssa perimässään talossa, ja miesten elämän kulku käsittää lähinnä rahan tienaamista ja pieniä rötöksiä päätehtävää, viinin juontia varten. No, naisissakin käydään välillä. Yksi suurempi hässäkkä tapahtuu, kun talossa asuvalta ystävältä varastetaan, jotta saadaan rahaa viiniin, ja seuraava vaihe on varastaa varastettu ja myyty tavara takaisin. Meno jatkuu, kunnes yksi porukasta kuolee. Jänis totesi kirjan olevan rillumarei-meininkiä, joka ei juurikaan puhutellut.

IMG_7504.jpg

Oma kirjani oli Hanna Rauta -nimisen uskonnollisen kirjailijan teos Naapurirakkautta vuodelta 1936. Kirja on kuulunut mummolleni, ja koska hän ei ollut mitenkään erityisen uskonnollinen ihminen, kirjan kristillinen puoli vähän yllätti. Oma äitini on myös lukenut kirjan ja hän piti sitä hauskana - myös tämä yllätti. Kirjassa oli toki hauskoja elementtejä, kun kahden maalaistalon isännät kyräilee toisiaan ja pelkää, että talojen nuorison välillä alkaa leimuta rakkautta. Näin tietysti käykin. Minua kirja kuitenkin suurelta osin kiukutti. Kirjassa keskeinen henkilö on nöyrä emäntä, jota mies hakkaa, haukkuu ja nöyryyttää, ja joka tästä huolimatta jaksaa uskoa ja rakastaa. Jumalan armosta kaikki käy hyvin, ja juuri tämä emännän nöyryys ja uhrautuva rakkaus on se asia, joka nähdään kirjassa keskeisimpänä hyveenä. Tältä osin on pakko sanoa, että onneksi maailma on muuttunut.

Nasumurmeli esitteli meille norjalaisen Tryggve Gulbranssenin kirjan Metsien humina vuodelta 1935. Kirja oli peräisin Nasumurmelin töistä eli avustettavan kirjahyllystä. Kirjan tapahtumat sijoittuivat 1700-luvulle noin 20 vuoden jaksolle ja keskeisinä olivat kahden eri kylän toisiaan kohtaan kokemat ennakkoluulot ja välienselvittelyt. Se oli myös eräänlainen sukutarina ja sisälsi paljon luonto- ja erämaakuvausta, vahvoja henkilökuvia sekä tarinoita metsästysretkiltä kuten esimerkiksi taisteluista karhun kanssa. Elämä oli kovaa, ja eteen tuli traagisia kohtaloita, mm. pari pientä lasta menehtyi. Kirjassa kuvattiin myös avioliittoa ja vanhanpiian elämää, ja tarinaa kerrottiin vuorollaan eri ihmisten suulla ja eri näkökulmista. Kirja oli Nasumurmelista kyllä mielenkiintoinen, mutta ei mikään suuri elämys.

IMG_7507.jpg

Myös lukupiiristä poissaollut Heluna lähetti raportin lukemastaan kirjasta: "Luin Seldon Trussin kirjan Kadonnut raharuhtinas. Suomalainen painokseni (kolmas) on vuodelta 1960, mutta englanninkielinen teos on ilmestynyt jo vuonna 1929 nimellä Stolen millionaire. Vaikka teoksen kannessa lukee SALAPOLIISI ROMAANI, (erikseen!), kyseessä ei ole ihan perinteinen dekkari vaan lähinnä seikkailu- / toimintakertomus, jossa päähenkilö, 1. maailmansodan sodan jälkeen työttömäksi jäänyt englantilainen lehtimies Philip Logue, joutuu yhä uudelleen julman rikollisliigan ja hullun kreivittären vangiksi ja pelastuu ihmeen kaupalla kerta toisensa jälkeen. Toki hän joutuu hankaluuksiin juuri siksi, että selvittää kadonneen miljonäärin tapausta "Päivän hälytyksen" uutena reportterina. Tapahtumiin liittyy myös romantiikkaa ja uskomattomia yhteensattumia. Vanha kunnon aikuisten satu  siis, ja lopputuloksenkin voi arvata hyvissä ajoin. Mutta kirja ei silti ole tylsä vaan erittäin vauhdikas. Kirja on pehmeäkantinen ja kuuluu "Riksin sarjaan". Meillä oli lapsuudenkodissa Kemissä muovikassillinen näitä pokkari-salapoliisikirjoja ja lännentarinoita, (jotka eivät kelvanneet kirjahyllyyn) ja olen lukenut tämän ensimmäisen kerran ehkä 12-vuotiaana. "

Vaikka tämä wanhat kirja -teema oli itse valitsemani, täytyy sanoa, että mikään lukuvinkkien ilotulitus ei kokoontuminen kyllä ollut. Kukaan ei kiinnostunut kenenkään lukemasta kirjasta. Teema oli helppo, luettavaa löytyi helposti, mutta mitään kovin kummoisia lukukokemuksia ei monellakaan ollut ollut. Otimme kaikki ilolla vastaan meille jälleen kerran herkkuja tarjoilleen emäntämme Jäniksen valitseman uuden teeman, joka on VALO. Valoa kohti menemme aprillipäivänä Rimarinnan luona, joka kenties taikoo meille Maija keittää -kirjasta vihannesvanukasta ja lanttumunkkeja..!

Kirjaperhosten puolesta, Knarp.

sunnuntai, 13. marraskuu 2016

Eläintarinoita Karhukaupungissa

AAAkynttil%C3%A4t.jpg

Lokakuun lopussa kokoonnuimme luokseni Poriin keskustelemaan eläinaiheisista kirjoista. Teeman valitsi viime kerralla Tampereella emännöinyt Paavo. Poriin liiteli neljä kirjaperhosta, ja poissaolijoistakin kaksi raportoi meille kirjoistaan.

Nasumurmeli joutui jäämään kotiin rajun vatsataudin takia, ja tilannetta kuvannee hyvin hänen meille lähettämänsä viesti: "Heippa kaikki, olen hengessä mukana, fyysisesti oksutaudin uhri..alkoi eilen jossain vaiheessa Vain elämää kohdalla ja kesti neljään plus heräämisen jälkeen kerta kiellon päälle..arghh..mut luin aiemmin Inkeri Markkulan "Kaksi ihmistä minuutissa". Siinä eläimiä edustavat malariahyönteiset ja makakit. Kertoo..ny lopetettava...palaan"

Jo aiemmin saimme Jäniksen raportin hänen lukemastaan kirjasta: "Hei, saatte kirja-arvioni jo näin ennakkoon. Joku muukin on varmasti valinnut tämän kirjan, joten on kiinnostavaa kuulla toinen mielipide. Valitsin opukseksi Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia. Eläimiä piisaa, niin kissoja kuin käärmeitäkin. Lisäksi kieroutuneita mieliä yhdellä sun toisella ja kahta eri maata ja kulttuuria. En halua paljastaa enempää jos joku haluaa kirjan lukea. Sinnittelin loppuun asti, mutta olisin voinut lopettaa kesken. Ei siis minun juttuni, vaikkakin kovasti kirjallisuusblogeissa kehuttu."

Toisin kuin Jänis arveli, kukaan muu ei ollut lukenut tätä samaa kirjaa. Mutta monenlaisia tunteita herättäneisiin kirjoihin oli kyllä tartuttu!

Ensimmäisenä kirjansa esitteli teeman valinnut Paavo. Hän oli lukenut skotlantilaisen Andrew O'Haganin Glenfiddich Spirit of Scotland Awards -palkitun kirjan Maf-koira ja hänen ystävänsä Marilyn Monroe vuodelta 2010.  Suomeksi kirja oli ilmestynyt jo seuraavana vuonna. Kirja oli kirjoitettu Marilynin viimeisinä aikoinaan hankkiman Maf-koiran näkökulmasta, ja Paavo odotti, että kirjassa olisi ollut keskiössä Marilynin elämä ja ystävyys koiran kanssa, mutta sen sijaan Paavo sai lukea poliittisia jorinoita ja koiran pohdintoja esi-isiensä tekemisistä. Kirjassa oli osa totta, osa hörönlöröä, ja ajan vaikuttajia ja julkkiksia vilahteli tekstissä. Kokonaisuus oli kuitenkin melankolinen ja typerän tuntuinen. Paavo totesi, että kirjan parasta antia oli sen mainosteksti, ja hän oli suorastaan kiukkuinen jouduttuaan lukemaan kirjan loppuun lukupiirin takia. Lukukokemus ei ollut ollut millään tavalla palkitseva, eikä Paavon esittely houkutellut meitä muitakaan tarttumaan kirjaan, ellemme sitten joskus kuitenkin haksahda lupaavan takakansitekstin takia..!

IMG_7295.jpg

Minun kirjavalintani oli Spencer Quinnin Karvat pystyssä - Nuuskijatutkimuksia vuodelta 2008. Englanninkielinen alkuteos oli käännetty suomeksi vuonna 2011. Tämä kirja löytyi sattumalta kirjaston dekkarihyllystä, ja kertoi entisen poliisin, nykyisen yksityisetsivän Bernie Littlen työstä hänen koiransa Chetin näkökulmasta. Kirjan juoni kehittyi nuoren tytön katoamistapauksen ympärille, mutta kirjassa käytiin myös perinteisellä pettämisestä epäillyn puolison varjostuskeikalla, kuultiin Chetin pissaamisstrategiasta sekä narttujen tuoksusta ja olipa Bernielläkin orastavaa kiinnostusta yksityisetsivän työstä artikkelia kirjoittavaa toimittajaa kohtaan. Toimittaja-Suzie lukeutui myös Chetin suosikkeihin koirankeksivarastonsa takia. Kirjan tapahtumat sijoittuivat kuivuudesta kärsivään osaan  Amerikkaa, sinne, missä kaktuksetkin kasvavat. Myös kaktuksiin Chet ehti ottaa lähikontaktia, ja katoamistapauksen selvittämisessä Chetillä oli oma erittäin tärkeä osansa! Tämä kirja oli dekkariksikin varsin kelpo, ja koiranäkökulma teki siitä oikean hyvän mielen kirjan. Suosittelen ehdottomasti! Myös Paavo oli tämän kirjan lukenut.

S. T. Ressi oli lukenut noin puoleen väliin (!) Lauren Beukesin Zoo City - Eläinten valtakunta -kirjan vuodelta 2010. Kirja oli saanut vuonna 2011 brittiläisen tieteiskirjallisuudelle annettavan Arthur C. Clarke -palkinnon. Suomennos englanninkielisestä alkuteoksesta oli tullut vasta tänä vuonna. S. T. Ressi luonnehti kirjaa scifiksi, jossa elettiin eräänlaisessa rinnakkaistodellisuudessa, mutta kirja kuvasi myös Etelä-Afrikan nykytilannetta. Lauren Beukes on itse etelä-afrikkalainen (buuri). Kirjassa Zoo City on slummi, jossa elää eläimellisiä ihmisiä. Eläimellinen ei tässä tapauksessa tarkoita luonteen piirrettä, vaan ihan konkreettisesti sitä, että eläimellisellä ihmisellä on eläin mukanaan käytännössä koko ajan. Eläimettömät ajattelevat, että eläimen saaminen on ollut rangaistus jostakin rikoksesta, ja eläimelliset ovat näin hylkiöitä ja slummiinsa eristettyjä. Eläimellisen elämä on sidottu omaan eläimeen, eli eläin on pidettävä lähellä ja hoidettava hyvin, muutoin käy huonosti molemmille. Kirjan päähenkilön eläin on laiskiainen, jonka hän oli saanut aiheutettuaan jollain hämärällä tavalla veljensä kuoleman. Eläimen mukana eläimellinen sai aina myös jonkin maagisen kyvyn. Päähenkilö pystyi näkemään ihmisissä lankoja, jotka veivät näiden kadottamien esineiden luo. Tällä kyvyllä päähenkilö pystyi hankkimaan elantoaan, ja lisäksi hän kirjoitti nigerialaiskirjeitä. S. T. Ressi piti kirjan asetelmaa mielenkiintoisena, mutta kirjoitustyyli oli vieras, ja tunnelma ahdistava. Juoni ei oikein edennyt. S. T. Ressi aikoi kuitenkin lukea kirjan loppuun.

IMG_7319.jpg

Tupunavitsi oli päättänyt lukea opintojensa vastapainoksi jotain kevyttä ja hauskaa. Kirjavalinta oli Lucy Dillonin Eksyneiden sydänten koti  vuodelta 2009 (suomeksi 2011) ja se vastasikin hyvin Tupunavitsin toiveita. Kirja oli romanttinen höpsis-tarina, ja se tuli luettua nopeasti. Kirjan päähenkilö on Rachel, joka perii vanhapiikatätinsä koirahoitolan. Lisäksi kirjassa ovat keskeisissä osissa vauvaa toivova lapseton pariskunta, jolla on basset hound, ja yksinhuoltajaäiti, jonka lapset saavat isältään koiran, mutta koiran huolehtimisvastuu tuntuukin lankeavan äidille. Tupunavitsi luki meille näytteeksi kohdan, jossa Rachel tutustui perimäänsä koirahoitolaan ja luki koirien häkkien kohdalle kirjoitetut kuvaukset - ne oli kirjoitettu koiran näkökulmasta ja kertoivat paljon Rachelin tädin huumorintajusta ja siitä, että hän oikeasti tunsi koirahoitolansa asukkaat ja oli omistautunut asialleen. No, kyllähän kirjassa seikkaili myös komea eläinlääkäri, tietenkin. Kirjassa oli myös sen ehdottomasti vaatima onnellinen loppu.Tupunavitsi piti kirjaa niin hyvänä välipalana, että voisi harkita lukevansa muitakin saman kirjailijan kirjoja.

Helunan valitsema kirja oli eläimellisyyden ytimessä, sillä se oli Helena Telkänrannan vuoden 2015 Tietofinlandia -ehdokkuuden saanut kirja Millaista on olla eläin?. Heluna oli lukenut kirjan lukupiiripäivänä noin puoleen väliin saakka. Kirja keskittyi enemmän villeihin eläimiin kuin lemmikkeihin, ja Heluna piti sitä hurjan mielenkiintoisena. Kirjailijalla on ollut käytössään valtavat tutkimusaineistot ympäri maailmaa, mutta kirjasta on kuitenkin tehty hyvin havainnollinen ja lukijaystävällinen, sillä siinä on lyhyitä kappaleita ja paljon esimerkkejä. Suurin osa kirjan tiedosta on vielä niin uutta, että sitä ei löydy edes oppikirjoista. Heluna kertoi meille, että esimerkiksi delfiinit näkevät ihmisen suurina keuhkoina ja että muuttolinnut eivät löydä perille vaiston avulla suunnistustaidon takana on oppiminen toisilta linnuilta ja magneettiaisti. Eläinten oppimiskyky on yleensäkin melkoinen, ja jopa kalanpoikasille on pystytty opettamaan, että niiden tulee varoa tiettyjen petokalujen hajua, mikä on niiden selviämisen kannalta hyvin olennaista. Jos haluaa oppia uutta eläimistä, kannattaa lukea tämä kirja!

IMG_7330.jpg

Seuraavan kerran kokoonnumme tammikuussa Jäniksen luona Vantaalla. Valitsin teemaksi Wanhan kirjan, eli aiheella sinänsä ei ole väliä, mutta kirjan on oltava vanhempi kuin itse on, ja myös luettavan kappaleen on oltava vanhempi kuin itse on, joten nyt ovat pölyiset teokset arvossaan.. Mielenkiinnolla odotan, millaisena mennyt maailma meille silloin näyttäytyykään!

Kirjaperhosten puolesta, Knarp.

maanantai, 29. elokuu 2016

Tasa-arvoisina Tampereella

IMG_7210.jpg

Saimme hienon päivän elokuisellemme lukupiirikokoontumisellemme Paavon luona Näsijärven rannalla. Teemana oli Nasumurmelin valitsema "tasa-arvo".

Paavon valinta teemaan oli iranilaisen kirjailijan Parinoush Sanieen Kohtalon kirja vuodelta 2003. Kirjan julkaiseminen oli Iranissa kielletty jo kahdesti tätä ennen. Persiankielinen alkuteos käännettiin suomeksi vasta 2014. Kirjan tapahtumat sijoittuivat 70-80 -luvuille. Paavo totesi kirjan olevan avartava kulttuurimatka islamilaiseen maailmaan. Kirjassa käsiteltiin kiellettyä rakkautta, ja siinä tuli hyvin esille naisten ja miesten välinen epätasa-arvo. Perheissä tytöt olivat aliarvostettuja, eivät saaneet näkyä eikä kuulua. Tarkoitus oli vain pyrkiä naittamaan tytöt nopeasti pois. Kirjan fiktiivisessä tarinassakin päähenkilö naitetaan tytön omaa mielipidettä kuulematta, mutta hänellä käy siinä mielessä hyvä tuuri, että valittu mies on ajatusmaailmaltaan nykyaikainen ja kannustaa vaimoaan toteuttamaan myös omia juttujaan. Valitettavasti mies ei kuitenkaan ollut se, johon tyttö oli rakastunut. Paavo kehui kirjaa hienoksi lukukokemukseksi, ja kirjan alussa ollut henkilö- ja paikanimiluettelo auttoi pysymään selvillä vesillä myös persialaisten nimien kanssa. Mutta yksi paha puute kirjassa kuitenkin oli: sen loppu. Perinteiden vallitsemassa maailmassa leskikään ei voinut mennä uudelleen naimisiin, koska olisi tällöin häpäissyt miehensä.  Paavoa suututti kovasti, ja muut perhoset ymmärsivät hyvin tämän harmin.

Nasumurmeli esitteli urheasti kirjansa, jossa oli ehtinyt vasta sivulle 96 (lukemattomia sivuja oli jäljellä 220). Tämä kirja oli Anja Snellmanin Parvekejumalat vuodelta 2010. Myös tässä kirjassa on taustalla islamilainen uskonto, mutta tapahtumapaikka on Helsinki, jossa Somaliasta tullut maahanmuuttajatyttö kapinoi perheensä perinteitä vastaan ja pyrkii hänelle asetettujen sääntöjen vastaisesti kokeilemaan valtakulttuurin elämää. Anis F menee veljiensä vartioimana kirjastoon, mutta lukeekin kansien suojissa toista kirjaa, ei niin sallittua, ja piilottelee farkkuja talon ulkoiluvälinevarastossa voidakseen pukeutua niihin lähtiessään ulos. Kirjassa kulkee Aniksen tarinan rinnalla toinen tarina, suomalaisen Allan tarina. Allalla on ollut rankka elämä ja hänelle islamilainen maailma näyttäytyy turvallisena suojapaikkana, ja Alla onkin kääntymässä muslimiksi. Anis F:n ja Allan elämät sivuavat kirjassa toisiaan, mutta sivulle 96 mennessä he eivät olleet varsinaisesti tavanneet. Kyselimme Nasumurmelilta, mihin kirja nimi Parvekejumalat liittyy, ja hän epäili, että se liittyi parvekkeen kaipuuseen, koska siitä kirjassa oli ainakin puhuttu. Nasumurmeli piti kirjasta ja aikoi kyllä lukea sen loppuun.

Rimarinna oli tällä kertaa päätynyt kiireisen aikataulunsa johdosta e-kirjaan. Tämä kirja oli Tasan-liikkeen julkaisema pamfletti KAIKKI TASAN! tältä vuodelta. Pamfletin ovat toimittaneet Juntumaa, Korkeaoja, Meriläinen, Moisio & Nuorgam, ja se sisältää 14 naiskirjoittajalta mielipiteen tasa-arvosta. Kirjoittajia ovat mm. Rosa Meriläinen ja Kirsi Piha. Pamfletissa todetaan, että vaikka Suomessa tasa-arvo on monessa asiassa hyvällä mallilla, on vielä paljon myös tehtävää. Jos tasa-arvo toteutuisi, ei tarvitsisi puhua naispresidenteistä tai naiskirjailijoista. Ja tilannehan on, että hoitovapaata pitävät Suomessa vain muutamat miehet, naisen euro on 80 centtiä ja miesurheilijat tienaavat naisia enemmän. Tasa-arvon puuttuminen sitoo myös  miesten mahdollisuuksia ja ajatusmalleja. Hyvä esimerkki on, että pientä lasta kotona hoitava mies on hiekkalaatikolla sankari, kun taas äiti on hylännyt lapsensa menemällä töihin. Toisin päin tilanne ei herätä juurikaan tunteita. Julkisen talouden luomilla tukiverkoilla on ollut ja on suuri merkitys tasa-arvon toteutumisessa. Rimarinnan esittelystä syntyi vilkasta keskustelua, ja varmasti moni tunnisti itsessäänkin sellaisia tapoja toimia ja ajatella, jotka eivät juurikaan tasa-arvoa edistä. Perinteillä on suuri rooli siinä, miten asiat tasa-arvonkin kannalta menevät.

IMG_7207.jpg

Myös S. T. Ressin lukema kirja oli eräänlainen pamfletti. Nyt ei kuitenkaan enää puitu miesten ja naisten välistä tasa-arvoa vaan luokkayhteiskuntaa. S. T. Ressi oli lukenut Päivi ja Santeri Kanniston kirjan Superrikkaat ja rutiköyhät - reppureissulla eriarvoistuvassa maailmassa tältä vuodelta. Kirja ei perustunut niinkään tosiasioihin kuin mielipiteisiin. S. T. Ressi koki häiritsevänä sen, että kirjassa tehtiin yksittäistapauksista yleistyksiä, ja myös se, että kirjan henkilöhahmot oli koottuu kirjailijapariskunnan matkoillaan tapaamista ihmisistä kuin palapeleinä, teki henkilöistä jotenkin omituisia, heihin yhdistettin usean ihmisen asiat. Kirjassa tuli esille myös se, että Kannistot mielellään aina sopivan tilaisuuden tullen mollaavat Suomea. Pohdiskelimme lukupiirissä, mistä moinen katkeruus juontuu. He ovat kuitenkin pystyneet valitsemaan elämäntavan, joka on harvalle suomalaiselle mahdollinen. Kirja oli S. T. Ressin mielestä kuitenkin mielenkiintoinen ja ajatuksia herättelevä katsaus maailmassa vallitsevaan epätasa-arvoon, jossa eliitti pysyttelee seurapiireissään ja loistoristeilijät kuljettavat rikkaita omaan todellisuuteensa. Kirjan havainnot oli koottu Yhdysvalloista, Australiasta, Guatemalasta, Malesiasta ja Japanista sekä risteilyltä.

Minun ja Tupunavitsin kirjat olivat samalta kirjailijalta ja toinen oli jatkoa toiselle. Joskin jatko-osa oli kirjoitettu ennen tarinan alkuosaa. Kyseessä olivat yhdysvaltalaisen  Harper Leen Kuin surmaisi satakielen ja Kaikki taivaan linnut. Nämä kirjat käsittelivät mustien ja valkoisten välistä epätasa-arvoa. Kuin surmaisi satakielen, minun valintani, ilmestyi vuonna 1960, ja seuraavana vuonna se sai Pulizer-palkinnon ja ilmestyi myös suomeksi. Kirja käsittelee Scoutiksi kutsutun poikatytön lapsuutta 30-luvulla Alabaman Maycombissa, ja hänen elämänsä keskeiset henkilöt ovat asianajajaisä Atticus, isoveli Jem, kesiksi kaupunkiin saapuva ystävä Dill ja musta taloudenhoitaja Calpurnia. Lasten äiti on kuollut Scoutin ollessa 2-vuotias. Turvalliseen lapsuuteen tulee synkkiä sävyjä, kun Atticus saa puolustettavakseen mustan miehen, jota syytetään valkoisen tytön raiskauksesta. Kirjassa puhutaan vielä neekereistä. Koska Atticus tekee enemmän kuin puolustaa syytettyä "vain viran puolesta", aletaan häntä kohtaan olla uhkaavia, mikä heijastuu myös lapsiin. Scout kuuleen monenmoisia haukkumasanoja isästään. Valkoisen miehen maailmaa ja järjestystä ei saa järkyttää. Todisteita raiskauksesta ei ole, oikeudenkäynnissä on vain valkoisen tytön ja hänen isänsä sana mustan miehen sanaa vastaan, mutta kumpaakohan uskotaan.

Tupunavitsi oli lukenut Kaikki taivaan linnut -kirjan, joka on kirjoitettu jo 1950-luvulla ennen Pulizer-palkittua romaania, mutta käsikirjoitus oli kadoksissa ja löytyi vasta vuonna 2014. Kirja julkaistiin vuonna 2015, myös suomeksi. Kirjassa Scout on jo aikuinen, Jem on kuollut, Dillistä ja Calpurniasta on vain pieniä mainintoja. Scoutista on kasvanut "värisokea", hän ei näe eroa mustan ja valkoisen ihmisen välillä. Hän asuu New Yorkissa ja tulee sieltä käymään kotiseudullaan kerran vuodessa. Kirjan tapahtumien aikaan on menossa 5. vierailu ja Scout on 26-vuotias. Atticus on Maycombissa ns. kansallisneuvoston jäsen. Neuvoston tarkoituksena on pitää neekerit aisoissa. Tämä on Atticuksen taustaa vasten yllättävää, ja aiheuttaa kriisin isän ja tyttären välille. Atticus yrittää selittää, että on tärkeää olla mukana tietääkseen, mitä on meneillään. Scout törmää myös odotuksiin, kenen kanssa hänen tulisi avioitua, mutta hänen omat tunteensa ovat vielä epäselviä.Tupunavitsi oli katsonut Kuin surmaisi satakielen elokuvana, mutta aikoo lukea sen vielä kirjana. Ja kyllä minäkin tuon jatko-osan vielä käsiini haen. Nämä kirjat ovat kyllä hieno kokonaisuus.

kirjat_rannalla.jpg

Saimme myös kokoontumisesta poissaolleelta Jänikseltä raportin kuvan kera hänen lukemastaan kirjasta: "Valitsin tasa-arvo-teemaan tuon Laura Honkasalon Perillä kello kuusi -teoksen. Ei ehkä ihan täydellinen teemaan, mutta tämä kirja puhutteli minua paljon. Teoksessa pohditaan miehen ja naisen roolia - ei kovin tasa-arvoista 1960-luvulla - sekä ajankuvana tuolloin, että vuonna 1996, jolloin perheen tyttäret käyvät läpi kuolleen isänsä jäämistöä. Kirjassa on kolme päähenkilöä, vanhapiikatäti Aune, menestyvä kotirouva Vuokko ja hänen tyttärensä Piitu. Aune on nuiva sihteerikkö, joka pitää lakitoimiston hengissä, mutta villiintyy lomaillessaan Las Palmasissa - hänestä kuoriutuu aivan loistava hahmo. Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta Aune tuskin on kuullutkaan. Vuokko hoitaa kodin, järjestää kaupungin parhaimmat kemut, on tyylikäs ja laitettu, mutta kokee ettei mies arvosta häntä. Miehensä taas ihmettelee miksei tuo kaikki riitä hänelle, vaan vaimo kokee olevansa "kultaisessa häkissä". Vuokko tapaa nuoremman miehen, jonka kanssa on mahdollisuus tasa-arvoisempaan elämään, ja hyppää hänen kelkkaansa. Piitu ihailee Twiggyä ja on trendikäs nuori nainen. Vanhemmat ohjaavat hänet siivoamaan Allin luokse, ja siitä alkaa nuoren ja vanhemman naisen ystävyys.
Kirjan ajankuvaus vie mennessään. 60-luvun muutoksen ilmapiirin todella aistii."

Janis_kirja.jpg

Seuraavan kerran tapaamme syksyn syövereissä minun luonani Porissa. Teemaksi Paavo antoi meille "eläimen". Eli luvassa on eläintarinoita Karhukaupungissa!

Kirjaperhosten puolesta, Knarp.