sunnuntai, 16. kesäkuu 2019

Teemana ystävyys

girl-1640414_1280.jpg

Kesäkuisena lauantaina kokoontui aika pieni ystäväjoukko keskustelemaan kirjoista, joita yhdisti ystävyys. Teeman antoi meille viime kerralla Italiassa Heluna. Aluksi nautimme kuitenkin kanakeittoa ja jälkkäriksi hiekkakakkua, joita oli leivottu jopa kaksittain. Emäntä Tupunavitsin kakku oli onnistunut, minun tekele ei. Vieläkin kaivelee, täytyy alkaa harjoitella tätä!

Kirjakeskustelut avasi Nasumurmeli, jolla ei tällä kertaa ollut ollut mitään hankaluuksia saada lukupiirikirjaansa päätökseen vaan hän oli lukenut jopa 2,5 kirjaa! Pääteos oli kuitenkin sveitsiläisen Joël Dickerin Keltainen kirjasto -sarjassa julkaistu kirja Totuus Harry Quebertin tapauksesta vuodelta 2012 (suomeksi 2014). Kirjan tapahtumat sijoittuvat aikavälille 1975–2008. Murhamysteerissä pääosassa ovat kaksi kirjailijaa, ystävykset Harry Quebert ja Marcus Goldman, ja lisäksi merkittävää osaa näyttelee 15-vuotias Nola, jonka ruumis löytyy Harryn takapihalta. Tyttö oli kadonnut 30 vuotta takaperin, ja tätä huomattavasti vanhempi Harry oli ollut Nolaan palavasti rakastunut. Harryä päädytään syyttämään Nolan murhasta. Marcus haluaa auttaa ystäväänsä  ja mentoriaan, ja alkaa selvittää totuutta tapauksesta. Nasumurmeli totesi kirjan olevan erittäin vaikuttava ja yllättävine käänteineen niin voimakas lukukokemus, ettei kirja tuntunut massiivisesta sivumäärästään huolimatta edes pitkältä. Lisäksi Nasumurmeli oli lukenut Anthony Doerrin Kaikki se valo jota emme näe (sotaa, sotaa, sotaa...) ja kesken oli vielä Kjell Westön Rikinkeltainen taivas, jossa oli kyllä vahva ystävyysteema, mutta joka vaikutti vähän turhankin analysoivalta ja hidastempoiselta.

Paavo oli lukenut Anja Snellmanin kirjan Kaikkien toiveiden kylä vuodelta 2018. Kirja sijoittuu Kreetalle, joka on Paavolle sinne suuntautuneiden joogamatkojen johdosta tuttu ja tärkeä paikka. Kirjan päähenkilö, 93-vuotias, omalaatuinen Agave, elelee autioituneessa vuoristokylässä seuranaan vain aasi ja muutama muu eläin. Yhtenä päivänä Agave kuitenkin löytää vuoristopolulta pahoin loukkaantuneen naisen. Nainen, Monika, on nuori ja vieraskielinen. Agave ottaa hänet hoiviinsa ja tutustuu tähän vähitellen. Naisten välille kehkeytyy hitaasti ystävyys. Naisten taustoja käsitellään kirjassa ja samalla käydään läpi paljon mm. Kreikan historiaa sotineen, joista Agavella on myös omakohtaista ja traumaattistakin kokemusta. Paavo koki, että Monikan henkilöhahmo jäi kirjassa Agaveen verrattuna ohueksi eikä sekään koskaan selvinnyt, miksi Monika ylipäätään oli ollut vuoristopolulla. Jonkinmoinen sähläri Monika joka tapauksessa oli. Kirjan alku oli Paavon mielestä erittäin lupaava ja vaikka tarina piti loppuun asti otteessaan, ei se kuitenkaan lunastanut alun antamia odotuksia. Hyvä lukukokemus silti!

Hermanni_ja_kaverit.jpg

Tupunavitsi ei tällä kertaa ollut poiminut kirjaa kirjaston kierrätyshyllystä vaan ihan lainannut sen kirjastosta. Tämä kirja oli Haruki Murakamin Värittömän miehen vaellusvuodet vuodelta 2013, suomeksi Keltainen kirjasto -sarjassa vuonna 2014. Kirja on muuten ensimmäinen suoraan japanin kielestä suomennettu teos! Kirjan päähenkilö Tsukuru kuului lukioaikana tiiviiseen viiden ystävyksen (kolme poikaa, kaksi tyttöä) porukkaan, jota hän tapasi myös lähdettyään lukion jälkeen opiskelemaan Tokioon. Yhtäkkiä kuitenkin Tsukurun tultua kotiseudellen kukaan entisestä ystäväjoukosta ei halua tavata häntä, mutta kukaan ei mainitse syytä eikä Tsukuru osaa edes kysyä, mistä tämä voisi johtua. Hän jättää asian taakseen, kunnes kuudentoista vuoden päästä tapaa mielenkiintoisen naisen, Saran, jonka kanssa käydyissä keskusteluissa hän tulee maininneeksi ystäväjoukon torjunnan. Sara pitää tätä niin merkittävänä asiana, että hänen mielestään Tsukurun pitää selvittää asia ennen kuin heidän suhteensa voi edetä. Näin Tsukuru aloittaa entisten ystäviensä jäljittämisen tapauksen selvittääkseen. Yksi ystävistä on muuttanut Suomeen, ja näin Tsukuru lentää Helsinkiin ja käy jopa Hämeenlinnassa. Tässäkin kirjassa lankoja jäi auki, mikä oli Tupunavitsistä ärsyttävää, mutta silti kirja oli pitkän opiskelurupeaman päätteeksi erittäin nautittava lukukokemus. Tsukuru oli muuten kirjan nimessä väritön siksi, että kaikkien muiden ystäväjoukon jäsenten nimissä oli jokin väriä tarkoittava merkki, Tsukurun nimessä ei.

Oma kirjani oli Laura Honkasalon Tyttökerho vuodelta 2005. Näin viisikymppisenä oli kyllä ihan kamalaa lukea kolmenkympin korvilla olevien naisten miehenmetsästyksestä, biologisen kellon maanisesta tikityksestä ja karmeiden tyyppien perässä roikkumisesta vain siksi, että olisi joku. Valitettavasti omissakin muistoissa on kuitenkin samaistumispintaa Katrin, Tuulin ja Nupun elämäntyyliin ja tuntoihin. Ystävät ovat keskenään kovilla, kun jatkuvaa märehtimistä ja pään seinään hakkaamista käydään tuntikausia läpi. Ystävyys ei kuitenkaan ole tasapuolista, vaan usein joku on enemmän toista varten kuin toinen, ja elämäntilanteiden vähitellen muuttuessa myös ystävyys muuttaa muotoaan – ja tulee myös uusia ystäviä! Vaikka kirjan lukeminen olikin tietyllä tapaa raskasta ja sai tuskailemaan naisten epätoivoista käyttäytymistä, ei kirja ollut missään nimessä huono. En vain nyt ollut lainkaan oikeaa kohderyhmää! Luin lisäksi Linda Olssonin Laulaisin sinulle lempeitä lauluja, joka pisteli vihaksi, koska jätti aivan liikaa asioita selittämättä, ja Jennifer Weinerin Ikuiset ystävät, joka oli tahmean alun jälkeen varsin erinomaista viihdettä!

Yst%C3%A4vyys_kirjat.jpg

Myös poissaolijoilta tuli raporttia luetuista kirjoista:
Heluna: "Luin Haruki Murakamin Auringosta länteen, rajasta etelään, jossa on kyse minäkertojamiehen lapsuuden ystävyydestä, jota tämä haikailee vuosia myöhemmin, ja sitten kun hän tapaa ko. naisen uudelleen, tämä on aivan ihmeellisen täydellinen ja salaperäinen. Heillä on romanssi, mutta lukija alkaa miettiä (ainakin minä aloin), oliko se todellista ollenkaan..."
Rimarinna: "Työn alla on Napoli-sarjan toinen osa, mutta teemakirjaksi valitsin Anna-Leena Härkösen Ihan ystävänä sanon ja muita kirjoituksia. Se on 2018 julkaistu kokoelma Härkösen kirjoituksista Apu-lehdessä 2013-2017. Kevyttä, kuivan humoristista Härköstä pieninä suupaloina - mutta kyllä niissä ajatustakin oli. Suosittelen etenkin matkalukemiseksi ja hetkiin, kun ei oikein jaksa uppoutua pitkäkestoiseen tai kovin syvälliseen tarinankerrontaan."
S.T. Ressi: "Hanya
Yanagiharan Pieni elämä oli minun lukupiirikirjani, mutta en ehtinyt lukea sitä kovin pitkälle..."

Seuraava teemamme tuli Tupunavitsiltä ja se on "työ, ammatti, ura". Eli kesälomalla voi vaikka lukea työstä? Elokuussa käsittelemme teemaan soveltuvia kirjoja Paavon luona.

Ystävyydellä, Knarp.

sunnuntai, 31. maaliskuu 2019

Kirjaperhoset ihanassa Italiassa

Italia_kukat.jpg

Viime kerralla Jänis antoi meille teemaksi "Italian" ja tähän oli erinomaisen hyvä syy. Seuraava kokoontuminen oli nimittäin päätetty järjestää Italiassa Helunan luona. Heluna asuu (!) töidensä vuoksi Italiassa (!), ja tästä Kirjaperhoset saivat hyvän syyn lentää ihanaan Italiaan lukupiiriä pitämään. Lukupiiri pidettiin sunnuntaina, ja sen ympärille järjestyi kuudelle matkaan lähteneelle Perhoselle mukava pitkä viikonloppu hyvän ruoan ja kauniiden maisemien parissa - mitä parhainta seuraa ja kirjoja unohtamatta! Italia-teemaiset kirjat valmistivat meidät sekä matkaan että antoisiin kirjakeskusteluihin.

Paavo oli JÄLLEEN lukenut teemaa varten Anthony Capellan kirjan Ruokaa amore vuodelta 2004. Hän esitteli tämän kirjan jo vuonna 2013, jolloin meillä oli teemana ruoka-aiheiset kirjat (Paavon itsensä valitsema teema). Paavo oli autuaasti unohtanut asian, mutta totesi, että kirja on hänelle tärkeä ja oikeastaan ainoa kirja, jonka hän haluaa omistaa, muut hän lainaa kirjastosta. Ne meistä, jotka eivät vielä olleet kirjaa lukeneet, alkoivat vähitellen vakuuttua kirjan ansioista, ja minäkin olen sen nyt kirjastosta lainannut. Mutta ensimmäistä kertaa tapahtui niin, että sama kirja ilmiintyi toistamiseen lukupiiriin. Kirjassa ovat vahvasti esillä italialaisille niin tärkeät asiat rakkaus ja ruoka, ja se sijoittuu Roomaan.

Italia_pizza.jpg

Minun kirjani oli samalta kirjailijalta kuin Paavon, eli Anthony Capellan toinen suomennettu kirja Napolilainen naimakauppa vuodelta 2006 (suomeksi 2008). Kirja sijoittui toisen maailmansodan loppuvaiheisiin, jolloin liittoutuneiden joukot perustivat jo tukikohtiaan Italiaan ja Saksan armeija joutui vetäytymään. Kirjan päähenkilö on perin juurin hyveellinen ja kunniallinen brittiupseeri  James Gould, jonka virkaintoisuuden italiaiset kokevat hieman häiritseväksi. He järjestävät tukikohtaan kokiksi kauniin ja osaavan Livia Pertinin saadakseen Jamesin hieman hellittämään, sillä hyvällä ruoalla hellitty kylläinen mies ei jaksa ottaa kaikkea niin vakavasti. Sodassa miehensä menettänyt Livia yllättyy lämpimistä tunteistaan hyväsydämiseen Jamesiin, ja myös James rakastuu syvästi. Sota mutkistaa monella tapaa nuorten rakkaustarinaa, ja kirjan taustalla on paljon todellista historiaa sodasta, Vesuviuksen purkaantumisesta ja brittiupseerien työstä. Kirja sijoittuu pääosin Napoliin.

Jänis oli lukenut Annakaisa Iivarin Juhannus italialaiseen tapaan vuodelta 2016. Kirja kertoo Kristiina Kalliosta, jolle "täydellisen elämän" tavoittelusta on tullut pakkomielle. On asuttava hyvässä osoitteessa ja suoritettava kaikki sosiaaliset yhteydet viimeisen päälle, jotta kaikki ihailisivat ja kadehtisivat. Oma maalainen syntyperä on peitettävä. Juhannuksen vietosta Italiassa aikuisten ystävien kesken piti tulla Kristiinan hienostuneen elämän viimeinen silaus. Kaikki ei vain mene sen tyylikkään käsikirjoituksen mukaan, jonka Kristiina oli laatinut... Italiaan tuli mukaan lapsia, iskelmät soivat ja ihmiset joivat rahvaanomaisia päiväkännejä.. Katastrofin kautta Kristiina kuitenkin oppii jotain aitouden ja rehellisyyden merkityksestä.. ja onko se oma aviomieskään nyt niin kauhea..?. Hyvää viihdettä! Juhannusta vietetään kirjassa Toscanassa.

Italia_syd%C3%A4n.jpg

Rimarinna oli tarttunut tämän hetken hittiin eli Elena Ferranten kirjaan Loistava ystäväni vuodelta 2011 (suomeksi 2016), joka on neliosaisen Napoli-sarjan avaus. Kirja kertoo Elenasta ja Lilasta, napolilaisessa köyhässä lähiössä elävistä ystävyksistä, joiden elämää lapsina ja naisina värittävät köyhyys, väkivalta ja jatkuva selviytymistaistelu. Ystävyyskään ei ole aina auvoa vaan välillä kilpailua, toisen piikittelyä ja epäilyksiä. Kuitenkin ystävyys kulkee naisten elämässä mukana lapsuudesta kypsään ikään, jossa Elena saa tiedon ystävänsä katoamistempusta. Tästä kirja itseasiassa alkaa. Myös Jänis ja Heluna olivat lukeneet kirjan, ja he kaikki totesivat sen olevan "mahtava ja kauhea". Kirjan ensimmäiset 150 sivua eivät vakuuta, mutta kun ne pääsee yli, pitää kirja otteessaan, vaikka ei aina haluaisikaan. Se kannattaa lukea tiiviissä tahdissa, ja näin naisten karutkin elämämkokemukset pääsevät vyörymään ylitsesi... Vahvasti nuo kolme Perhosta kirjaa suosittelivat, mutta hieman pelottavaltakin luvattu hieno lukukokemus alkoi tuntua.

S. T. Ressi oli valinnut Milanoon ja vuoteen 1992 sijoittuvan Umberto Econ kirjan Numero Zeron tapaus vuodelta 2015. Kirjassa suunnitellaan uutta sanomalehteä, ja kootaan sen näytenumeroita keräten valeuutisia, joihin italiaiseen tyyliin liittyvät erilaiset salaliittoteoriat, mystiset ritarikunnat ja salaseurat. Päähenkilön virallinen tehtävä oli toimia päätoimittajan assistenttina ja kokeneempana lehtimiehenä tarkastaa toimittajien lehden näytenumeroihin kirjoittamat artikkelit. Lehden nimi oli Huomenna, ja päätoimittajalla oli epäilys siitä, ettei lehden toimintaa lopulta olisi tarkoituskaan käynnistää, vaan lehden takana oleva taho käyttäisi sitä vain kiristysvälineenä. Todellisuudessa päähenkilö oli siksi palkattu kirjoittamaan päätoimittajan nimissä kirja lehtiprojektista. Aihetta voi kuitenkin pitää ajankohtaisena, sillä nykyäänkin on paljon ihmisiä, jotka kirjoittavat työkseen valeuutisia. S. T. Ressi totesi, että jos lukupiirikokoontumista ei olisi ollut, niin kirja olisi kyllä jäänyt kesken. Kirjan ihmiset eivät olleet kiinnostavia eivätkä jääneet mieleen, eikä kirjan juonessakaan ollut kehumista.

Italia_k%C3%A4velij%C3%A4t.jpg

Nasumurmeli oli valinnut kokoontumiseen kirjastohenkilökunnan suosituksesta Niccolò Ammanitin kirjan Taivaan ja maan väliltä. Tämä kirja sijoittui Milanon lähistölle ja kertoi isän ja 13-vuotiaan pojan suhteesta noin kahden viikon ajanjakson tapahtumista käsin. Äitiä ei ole kuvioissa. Pojan isä ja hänen ystävänsä ovat elättäneet itsensä hanttihommilla, kunnes yksi heistä päättää ryöstää pankkiautomaatin. Kaikki menee pahemman kerran pieleen, ja pojan isä makaa pian sairaalassa koomassa. Poika epäilee virheellisesti isänsä tehneen murhan, ja sosiaalityöntekijä yrittää saada poikaa oikeille urille ja pelastaa tämän ajautumasta pahempiin hankaluuksiin. Sosiaalityöntekijällä on omassa elämässäänkin erinäisiä haasteita, sillä hän on aiheuttanut henkilövahingon autollaan ja lisäksi suhteessa naimisissa olevaan naiseen. Kirja on voittanut Italian arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon Premio Stegan, ja Nasumurmeli suositteli tätä yli 500-sivuista kirjaa huolimatta siitä, että tämäkin oli omalla laillaan rankka lukukokemus.

Heluna oli joutunut Italiassa turvautumaan e-kirjaan ja lukenut Paolo Gognettin kirjan Kahdeksan vuorta, joka on myös voittanut Premio Stega -kirjallisuuspalkinnon. Kirja on vuodelta 2016 (suomeksi 2017). Kirjan saamaat kehut ihmetyttivät aluksi, mutta lukemisen edetessä sen ansiot paljastuivat. Kirjan kertoja on poika, joka kertoo vanhemmistaan ja heidän elämästään Milanossa ja vuorilla. He ovat muuttaneet vuorilta Milanoon, jossa eivät oikein viihdy, ja palaavat aina kesäisin entisille kotiseuduilleen. Kertojapoika ystävystyy vuohipaimen Brunon kanssa, ja aluksi vaikuttaa siltä, että ystävyydessä Brunolla on yliote, mutta kasvamisen myötä ystävyys muuttuu tasapuolisemmaksi. Kun pojan isä kuolee, kertoja tutustuu paremmin äitiinsä ja saa moniin lapsuuden tapahtumiin uuden näkökulman. Kirjan sanomaksi tiivistyy: "Osan ihmisistä pitää kulkea kahdeksan vuorta löytääkseen itsensä, osa on sillä vuorella heti." Helunaa kiinnosti rosoisessa kirjassa erityisesti kertojan ja Brunon ystävyyden kuvaus, ja tämän johdosta hän antoikin seuraavaksi teemaksemme ystävyyden.

Italia_kaide.jpg

Ystävyys-teemaa käsittelemme uusien kirjojen kera Tupunavitsin luona kesäkuussa. Tapaamisiin!

Kirjaperhosten puolesta, Knarp.

Italia_kirjatorni.jpg

 

torstai, 28. helmikuu 2019

Selviytyjien jäljillä

K_lusikka.jpg

Tammikuussa kokoonnuimme Jäniksen luo Vantaalle keskustelemaan selviytymistarinoista. Minulla oli poikkeuksellisesti mukana 8-vuotias tyttäreni muiden perheenjäsenten pelireissusta johtuen. Lukupiirin alkajaisiksi nautittiin mm. bataattikeittoa ja herkuteltiin mutakakulla, ja näin selviydyimme hienosti selviytymistarinoista..!

Aloitimme kirjallisen osuuden Paavon valitsemalla kirjalla, joka oli Pekka Hyysalon Fight Back - toinen mahdollisuus vuodelta 2016. Hyysalo oli ammattilaislaskija, jolle laskettelu oli koko elämä. Hän loukkaantui vakavasti kuvausreissulla, jolla piti kuvata vielä se viimeinen, täydellinen hyppy. Tämä hyppy kuitenkin epäonnistui. Kun Hyysalo kiidätettiin sairaalaan ja  hän heräsi siellä koomasta kolmen viikon jälkeen, ei hän itse voinut uskoa tilanteensa olevan niin vakava kuin se oli.  Hän jopa puhui palaamisesta rinteisiin, kunnes eräs hoitaja totesi hänelle, että "sinä et laskettele enää koskaan". Hyysalo keräsi kaikki voimansa ja vastoin kaikkia ennusteita hän käveli jo kuuden kuukauden päästä onnettomuudesta. Ja on hän lasketellutkin. Ei hän tietenkään entisellään ole, muistiongelmat vaivaavat ja liikkumisessa on haasteita, jotka Hyysalon kohdalla on tarkoitettu voitettaviksi. Poikani on FightBack-fani, joten tarina oli minulle osin tuttu, vaikka kirja onkin vielä lukematta. Hyysalon positiivisuus teki vaikutuksen Paavoon, ja kirja on todellakin yksi kaikkien aikojen selviytymistarina. Hyysalon luoma FightBack-tuotemerkki on nykyään hänen työnsä, jonka avulla hän auttaa muita kuntoutujia.

Fight_Back.jpg

Robinin Kipinän hetki -musiikkivideolla on mukana myös Pekka Hyysalo.

Oma kirjani oli Mia Kankimäen Naiset joita ajattelen öisin vuodelta 2018. Kirjaa ei heti ajattele selviytymistarinaksi, mutta kyllä se sitä on. Kankimäellä ei ole lapsia eikä ainakaan kirjaa kirjoittaessa parisuhdettakaan, ja vielä tänäkin päivänä yhteiskunnalliset odotukset valitettavasti vievät siihen suuntaan, että pitää olla joku ja pitää perustaa perhe. Kankimäki käy kirjassaan läpi menneiden aikojen tutkimusmatkailijanaisten ja naistaiteilijoiden elämää, jotka ovat omana aikanaan uhmanneet sitä elämisen tapaa ja lokerointia, joka naisille oli valmiiksi ajateltu. Näiden rohkeiden naisten kautta Kankimäki saa vahvistuksen omalle tielleen ja välittää koetellut selviytymiskeinot lukijoilleen. Aivan ihastuttava kirja! Myös Jänis oli lukenut tämän ja jakoi tunteen.

Vieraileva lukupiiriläinen Helkky oli lukenut Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille) -kirjasta vuodelta 2018 muutaman tarinan ja esitteli niistä yhden. Tarina kertoi Koko Hubarasta, joka on ruskeaihoinen nuori nainen. Häneltä kysyttiin lapsena toistuvasti "mistä sinä olet kotoisin", eikä vastausta "Vantaalta" uskottu, vaikka hän oli siellä syntynyt ja elänyt koko lapsuutensa. Koko Hubara kyllästyi tähän, ja päätti alkaa kirjoittaa juttuja kaltaisilleen (ja muillekin). Vuonna 2017 hän perusti Ruskeat tytöt -median, joka on Suomen ensimmäinen ruskeille ihmisille suunnattu verkkomedia, ja hän on sen päätoimittaja. Kirja on mielenkiintoinen kokonaisuus suomalaisten rohkeiden naisten tarinoita.

K_koira.jpg

Jäniksen kirja oli Virpi Miettisen yhdessä Tuula Niemisen kanssa kirjoittaja omaelämäkerta Tuhma prinsessa vuodelta 2017. Virpi Miettinen valittiin Miss Suomeksi vuonna 1965, jolloin missit olivat vielä suuren luokan julkkiksia. Lehdistö on ehtinyt repiä Miettisestä monenmoisia otsikoita. Virpi oli kiltti ja vietävissä oleva, jonka kiltteyttä käytettiin hyväksi. Hän avioitui jo nuorena rikkaan suvusta olevan miehen kanssa, joka osoittautui vain Virpistä hyötymään pyrkiväksi siipeilijäksi. Virpiin elämään on mahtunut niin parisuhdeväkivaltaa kuin päihteitäkin. Mallivuosina Pariisissa Virpi ajatui huumekoukkuun, mikä oli tavallista alalla. Virpin selviytymiskeinoksi tuli lopulta usko, mitä kautta hän löysi elämälleen rauhan. Hän asuu nykyään Porvoossa. Rehellinen kuvaus vaikeuksista selviämisestä oli Tuhman prinsessan parasta antia.

Kun Rimarinna lukee hömppää, lukee hän sitä mielellään englanniksi. Tällä kertaa hän valitsi teemaan englanninkielisen Jennifer Crusien kirjan Getting rid of Bradley vuodelta 1994. Kirjassa fysiikan opettaja Lucy pyrkii pääsemään eroon katalasta ex-miehestään Bradleystä, josta myös poliisit ovat kiinnostuneita. Poliisit kuitenkin näkevät Lucyn lähinnä syöttinä Bradleyn jäljittämisessä, kunnes tilanne ampumavälikohtauksen myötä muuttuu vaaralliseksi.Vauhtia ja vaarallisia tilanteita, romantiikkaa - näissä kirjoissa on selvitymistarinan loppu onneksi aina onnellinen. Rimarinnaan vetosi erityisesti kirjan kirpakan kuivakka huumori.

Tupunavitsi totesi viime aikoina hyödyntäneensä teemakirjojen etsintään toistuvasti kirjaston kierrätyshyllyä. Nyt hän alkoi epäillä, että ehkä on jokin syy, miksi ne kirjat ovat juuri siellä, sillä mitään suuria elämyksiä ei kierrätyshyllystä ole löytynyt. Tämänkertainen löytö oli Kang Chol-hwanin ja ranskalaisen tietokirjailijan Pierre Rigoulotin Pjongjangin akvaariot vuodelta 2000. Kirjassa kokonainen perhe joutuu Pohjois-Korean keskitysleirille Gulagiin kymmeneksi vuodeksi ja tietenkin poliittisista syistä, mitkä saattoivat diktatuurissa olla melkein mitä tahansa. Olot olivat ankeat ja päivät kuluivat työn, koulunkäynin ja Kim il-Sungin palvonnan merkeissä, Rangaistuksia ja teloituksia leirillä riitti, mutta perhe selvisi leiriltä yhdessä. Vapautuminen oli aivan yhtä yhtäkkinen kuin vangitseminenkin oli ollut. Perhe asui vapautumisen jälkeen maaseudulla, josta he pakenivat Kiinaan ja muuttivat vielä myöhemmin Etelä-Koreaan. Kirja oli toki hieno selviytymistarina järkyttävistä oloista vapauteen, mutta ei kirjallisesti mitenkään erityinen.

K_osallistujia.jpg

Nasumurmeli oli lukenut suosikkikirjailijansa Liza Marklundin kirjan Helmifarmi vuodelta 2018. Kirja kertoo Kionasta, joka asuu perheineen Manihiki-atollilla Eteläisellä Tyynellämerellä. Perheen elinkeino on helmenkalastus. Eristyneelle saarelle ajautuu haaksirikon johdosta ruotsalainen Erik, joka jää sinne myös asumaan. Hän on kauppatieteiden tohtori, joka alkaa huolehtia kalastajien kirjanpidosta. Kionasta ja Erikistä tulee pari. Mutta eräänä päiväna Erik tullaankin hakemaan pois saarelta ja Kiona lähtee häntä etsimään. Jännäri ja fiktiivinen selviytymistarina on siis kyseessä. Myös Jänis oli lukenut tämän kirjan, ja piti juonta turhan epäuskottavana. Kuinka koko elämänsä eristyksissä asut Kiona pystyi pärjäämään niin hyvin täysin vieraassa maailmassa etsiessään Erikiä? Nasumurmelia tämä puoli ei niin haitannut, koska kirja oli kuitenkin toimiva ja otteessa pitävä kokonaisuus - laadukasta viihdettä.

Seuraava teemamme on Italia. Ja tällä(kin) kertaa teeman valintaan on erittäin hyvä syy..! Ciao ensi kertaan!

K_kirjatorni.jpg

sunnuntai, 2. joulukuu 2018

Lääkärijuttuja

Z_aloitus.jpg

Pyhäinpäivänä kokoonnuimme Nasumurmelin luokse keskustelemaan kirjoista, joita yhdistävä teema oli lääkärit ja/tai sairaalat. Ensin tietenkin viihdyimme ruokapöydässä hirvikeiton ja monen makean äärellä hyvän tovin, jotta olimme terveitä ja hyvissä voimissa teemaa käsitellessämme..!

Z_herkut.jpg

Nasumurmeli oli lukenut, tai oikeastaan aloittanut, teemaa varten Riku Korhosen kirjan, jonka nimi oli teemaan osuvasti Lääkäriromaani. Kirja on vuodelta vuodelta 2008, ja se sijoittuu Turkuun, josta kirjailijakin on kotoisin. Nasumurmelilla kirjan lukeminen ei oikein ollut vielä ottanut tuulta alleen eikä juonikaan ollut selkiytynyt, mutta päähenkilö etsi siinä kuitenkin parannuskeinoa rakastettunsa vakavaan sairauteen.Karkeaa kieltä, paljon suorasukaisia seksikohtauksia.. ei erityisen kiinnostavalta vaikuttava kirja. Päädyimme enemmänkin keskustelemaan siitä, että Riku Korhonen on Anna-Leena Härkösen mies.

Heluna oli puolestaan lukenut Johanna Valkaman kirjan Itämeren Auri vuodelta 2016. Kirja sijoittuu 1000-luvulle ja siinä päähenkilö on parantajaneito Auri, joka asuu isoäitinsä luona, joka on myös parantaja. Kirja tekivät eläväksi vanhat uskomukset ja tavat, mutta Heluna tiesi erään uskontotieteilijän kommentoineen kirjan sisältävän myös asiavirheitä. Myös luonnonlääkkeiden käyttöä, niillä parantamista ja sen ajan hoitotoimenpiteitä käsitellään kirjassa, mutta kirja on kuitenkin ennen kaikkea historiallinen rakkausromaani, jossa Auri naitetaan kylään saapuneelle ja Aurin parantamalle viikingille. Elämä Aurin aikaan oli vaarallista ja liikkuminen paikasta toiseen erityisesti. Historiasta pitävät nauttivat varmasti kirjasta, ja myös Rimarinna oli sen lukenut. Hän piti Aurista myös henkilöhahmona – Auri on määrätietoinen ja vahvatahtoinen, joka ei ole toisten vietävissä. Kirjalle on myös jatko-osia, mutta niihin eivät Heluna ja Rimarinna olleet vielä tarttuneet.

Jänis oli tarttunut ihan oikeasta lääkäristä kertovaan kirjaan eli Oskari Saaren kirjoittamaan elämäkertaan Aki Hintsa – voittamisen anatomia vuodelta 2015. Hintsa kuoli syöpään vuonna 2016 58-vuotiaana. Hintsan teesinä oli kokonaisvaltainen hyvinvointi, jota hän käsitteli tieteelliseen näkemykseen pohjautuen ja oli valmis myös korjaamaan käsityksiään uuden tiedon perusteella.Kirjailija Oskari Saari päätti kokeilla kirjoitusprosessinsa aikana HIntsan metodeja hyvinvointiin, ja hänellä homma toimi – paino putosi 8 kg, ja hän oli muutenkin pirteä ja täysin terve. Hintsaan oli tehnyt suuren vaikutuksen hänen tapaamansa juoksija Haile Gebrselassie, joka tuli kulttuurista, jossa kaikki yhdessä kokoontuvat treenaamaan ja kannustamaan toisiaan. Kuuluisaksi Hintsan teki hänen "potilaansa" tai paremmin sanoen valmennettavansa, sillä Hintsa toimi mm. Mika Häkkisen henkilökohtaisena valmentajana ja tuli tituleeratuksi formulalääkäriksi. Lääkärinvala oli hänelle kuitenkin tärkeämpi kuin formulatallien väliset kilpailuasetelmat. Valitettavasti Hintsa ei kuitenkaan itse elänyt omien oppiensa mukaan. Jänis suositteli kirjaa ja totesi sen auttavan myös pärjäämään työelämässä.

Z_kahvikuppi.jpg

Minä luin teemaan hollantilaisen Herman Kochin kirjan Lääkäri. Alkuperäisteos oli kirjoitettu vuonna 2011 ja suomeksi se oli ilmestynyt vuonna 2013. Kirja alkaa tilanteesta, jossa omaa vastaanottoaan pitävä yleislääkäri Marc Schlosser on saanut kutsun tulla vastaamaan syytöksiin, joiden mukaan hän on tehnyt hoitovirheen ja aiheuttanut näin kuuluisan näyttelijän Ralph Meyerin kuoleman. Tämän jälkeen aletaan käydä läpi tapahtumia, jotka ovat johtaneet tilanteeseen. Ja heti alussa käy ilmi, että Marc on epämiellyttävä tyyppi, johon ei millään lailla halua samaistua. Marc ylenkatsoo potilaitaan, joita ei hänen mukaansa suurimmaksi osaksi vaivaa mikään. Oli myös suorastaan huvittavaa lukea lääkäristä, joka inhosi ihmisiin koskemista. Kirja oli taitavasti rakennettu ja asioiden kulku paljastui kiinnostavalla tavalla. Mutta; siltikään en pitänyt kirjasta. Päähenkilö oli niin vastenmielinen, että se jotenkin vaikutti koko lukukokemukseen. Myös Heluna oli lukenut tämän kirjan ja jakoi tunteen. Mutta hän suositteli samalta kirjailijalta Illallinen nimistä kirjaa, joka oli ollut todella hyvä.

Rimarinna oli "Hakekaa kätilö" -tv-sarjan innoittamana päättänyt lukea kirjan, johon hänen suosikkisarjansa perustuu, eli Jennifer Worthin kirjan Hakekaa kätilö vuodelta 2002 (suomeksi 2013). Kirjahan on yleensä parempi kuin siihen perustuva tv-sarja tai elokuva, mutta Rimarinna totesi, että tällä kertaa ei ollut niin. Kirjassa oli paljon tarpeetonta toistoa ja kirjoitustyyli oli raporttimainen. Kirjan pitäisi perustua Jennifer Worthin omakohtaisiin kokemuksiin ajalta, jolloin hän toimi kätilönä Lontoon slummialueilla, mutta kirjan uskottavuus kärsi sanatarkkojen keskustelujen siteeraamisista - kuka niitä oikeasti voisi enää muistaa? Mutta tietenkin totuuden ja muistikuvien raja on häilyvä. Myös Paavo oli lukenut tämän kirjan eikä ollut enää lukukokemuksen jälkeen välittänyt katsoa sarjaa, koska kirja ei herättänyt siihen kiinnostusta. Kirja ja tv-sarja erosivat toisistaan merkittävästi jopa henkilöiltään  – esimerkiksi sarjan sympaattinen henkilö olikin kirjassa muita nöyryyttävä pirulainen. Rimarinna kiteytti kirjan olevan luuranko, jonka tv-sarja herätti eloon.

Z_kaulurin_Takaa.jpgZ_koira.jpg

Paavo paljasti meille, mikä kirja oli tämänkertaisen teeman takana. Paavo oli lukenut lehtiartikkelin Henry Marshin kirjasta Elämästä, kuolemasta ja aviokirurgiasta, ja se sai hänet kiinnostumaan niin paljon tästä omaelämäkerrallisesta teoksesta, että hän päätti lukea sen, vaikka se lääketieteellisiä toimenpiteitä kuvaavana opuksena ei lähtökohtaisesti tuntunut lainkaan omalta. Ja kirja teki suuren vaikutuksen. Kirjan kirjoittanut Henry Marsh on alan vaihtaja. Kun hän pääsi kerran seuraamaan toisen tekemää aivoleikkausta, aneyrysman poistamista aivoista, löysi hän kutsumuksensa ja aiempi työ sai jäädä. Marsh kouluttautui ja kehittyi, ja hänestä tulikin alansa huippuja. Aivoihin tehtävät leikkaukset ovat aina hyvin merkittäviä ja ne voivat muuttaa potilaan elämää olennaisesti – myös huonompaan suuntaan. Potilas ja hänen omaisensa on opittava tuntemaan, ja heidät on tavattava ennen ja jälkeen leikkauksen. Marsh nautti mielenkiintoisesta työstään, ja kantoi asianmukaisesti myös siihen kuuluvan raskaan lääkärinvastuun.

Tupunavitsi oli napannut kirjaston kierrätyshyllystä Elizabeth Seifertin kirjan Lääkärin kutsumus vuodelta 1967. Kirja oli sen ajan romanttinen lääkäriromaani, ja nimenomaan sen ajan - moraali piti, houkutukset jäivät houkutuksiksi. Nyt sitten seuraa kunnon spoilausta eli koko juoni tulee pähkinänkuoressa... Lopeta tähän, jos ajattelit lukea kirjan! Päähenkilö Rufus toimii WHO:n lääkärinä ja tutkijana viidakossa, mutta saa määräyksen lähteä muihin tehtäviin. Hän tapaa risteilyaluksella perijätär Fannyn, joka on eläköitynyt opettajan tehtävästä. Hän olikin jo niinkin vanha kuin kolmekymppinen. Fanny on määräilijä ja hänelle ei synny tässä vaiheessa suhdetta Rufuksen kanssa. Fannyn rahoille voisi kuitenkin olla käyttöä, sillä Rufus haluaisi perustaa lääkäriaseman köyhälle alueelle. Rufus törmää uusissa tehtävissään lääkärinrouva Ginnyyn, ja molemminpuolista kiinnostusta on olemassa, mutta asiat eivät siitä etene. Ginnylle tulee kuitenkin melkein avioero, koska hän värjää hiuksensa ilman miehensä lupaa, mutta Rufuksen kanssa ollaan siivosti. Loppujen lopuksi Rufuksesta ja Fannysta tulee kuitenkin pari ja lääkäriasema perustetaan. Totesimme kaikki, että tasa-arvo on onneksi edennyt noista ajoista..! Lienee selvää, että kirja ei ollut ollut erityisen suuri elämys...

Z_kirjat.jpg

Seuraavan kerran kokoonnumme Jäniksen kololla ja esittelemme selviymistarinoita.

Tunnelmallista joulun aikaa ja kovia paketteja!

Kirjaperhosten puolesta, Knarp.

keskiviikko, 19. syyskuu 2018

Kotiseutujemme kirjat

4_2018_maisema.jpg

Viime kerralla nykyisessä kotikaupungissani Porissa valitsin teemaksi kotiseudun, ja tarkoitus oli löytää kirjoja, joissa on yhteys nykyiseen, entiseen tai kenties tulevaan kotiseutuun. Kokoonnuimme elokuisena lauantaina Paavon luokse Tampereelle keskustelemaan lukemistamme kirjoista.

Emäntämme Paavo oli lukenut Riina Paasosen kirjan Kaikki minkä menetimme vuodelta 2017. Paavo on paljasjalkainen ja nykyinen tamperelainen, joten kotiseudun suhteen ei ollut paljon miettimistä.Hänen valitsemansa kirjan kirjailija on tamperelainen ja tapahtumat sijoittuvat Tampereelle, mutta siten, että paikkoja ei juurikaan voi tunnistaa.  Miljöökuvaus on ympäripyöreää. Kirja on esikoisteos, hienosti kirjoitettu ja todentuntuinen. Kirjassa tapahtuu kamalia ja siinä on käänne, joka jää mieleen. Asetelma on jo valmiiksi aika erikoinen - yksin jäänyt keski-ikäinen mies alkaa hoivata yksinäistä supikoiraa. Paavolla ei ollut oikein mitään odotuksia kirjan suhteen, joten se pääsi yllättämään positiivisesti, vaikka ei kuitenkaan ollut mikään suuri elämys. Helppolukuiseen kirjaan kannattaa kuitenkin tarttua, jos pitää supikoirista.. tai perhedraamasta.. tai Tampereesta?

4_2018_piirakka.jpg

Tupunavitsi asuu myös Tampereella ja valitsi kirjan nykyisen kotiseutunsa mukaisesti. Tämä kirja oli tamperelaisen Carita Forsgrenin kolmas julkaistu teos Jänistanssi vuodelta 2011. Lähes kaikki kirjan päähenkilöt työskentelevät animaatiostudiossa, joka sijaitsee – yllätys, yllätys – Tampereella. Työn alla on jäniksiin liittyvä animaatio.  Kirjan luvut on nimetty aina sen henkilön mukaan, jonka näkökulmasta tarinaa  viedään. Tiia-nimisten lukujen minähahmo on levoton ja kokee, että joku tarkkailee häntä. Onko se poikaystävä Samuli? Kirja kehittyykin trilleriksi. Ympäristön kuvaus avautuu Tampereen tunteville ja kirja sisältää myös jonkin verran Tampereen murretta.  Tupunavitsi koki kuitenkin kirjan hieman kotikutoiseksi eikä se yllättävää loppuratkaisua lukuunottamatta tehnyt juurikaan vaikutusta.

4_2018_j%C3%A4nikset.jpg

Rimarinna ei oikein koe olevansa mistään kotoisin. Pisin aika on vierähtänyt Vantaalla, ja Vantaasta onkin tullut tärkeä kiinnekohta ja kotikaupunki. Rimarinnan kirja oli Tuomas Kyrön erikoisteos Nahkatakki vuodelta 2001. Rimarinna joutui kirjan esittelyn aloittaessaan pukeutumaan nahkatakkiin, mikä oli hyvä veto myös ympärillä pörrääviltä ampiaisilta suojautumista ajatellen. Vantaa ei ole Nahkatakki-kirjassa mitenkään nimetty tapahtumapaikka, mutta juna-asemien nimiä mainitaan ja itä-vantaalainen meno ja meininki on tunnistettavissa. Kirjan päähenkilöksi voi lähestulkoon sanoa myös Nahkatakin, sillä sillä on tapahtumissa keskeinen rooli, mutta varsinainen päähenkilö on peräkammarin poika, joka aina ajautuu erilaisiin tukaliinkin tilanteisiin. Rimarinna kuvaili kirjaa hieman räyhähenkiseksi, siinä yritetään olla kovanaamoja, mutta ehkei kuitenkaan loppujen lopuksi olla. Kirja sai Rimarinnalta vahvat suositukset ja se kyllä kannattaa lukea, jos tykkää Tuomas Kyröstä, peräkammarin pojista, nahkatakeista tai vantaalaista meiningistä!

IMG_7852.jpg

Nasumurmeli on ehtinyt asua todella monessa paikassa, mutta hänen valitsemansa kirjan tapahtumat sijoittuivat nykyisen kotipaikkakunnan Tuusulan naapuriin eli Järvenpäähän. Tämä kirja oli Tuula Levon esikoisteos Neiti Soldan vuodelta 2000. Kirja kertoo kirjailija Juhani Ahon perheen kolmiodraamasta ja romaanin taustalla ovat tositapahtumat. Juhani Aho (1861-1921) avioitui taidemaalari Venny Soldan-Brofeldtin kanssa, mutta ihastui kovasti myös Vennyn siskoon Tillyyn, joka rakastui Ahoon ensisilmäyksellä. Kirja on kirjoitettu Tillyn näkökulmasta. Aho sai Vennyn kanssa kaksi poikaa ja lisäksi aviottoman pojan Tillyn kanssa. Tillyn piti salata sekä raskaus että lapsen syntymä, sillä kolmiodraamaa ei paljastettu julkisuuteen. Kuvio on varmasti ollut rankka kaikille osallisille, ja jotain todellisista tuntemuksista kertonee se, että Venny ei halunnut kuolemansa jälkeen tulla haudatuksi miehensä viereen Iisalmeen vaan oman sukunsa perhehautaan Helsingin Hietaniemeen. Nasumurmeli on kiinnostunut historiallisista romaaneista ja piti Neiti Soldanin tarinaa tästäkin syystä kiinnostavana.

4_2018_koira.jpg

Heluna on asunut pitkään Pihtiputaalla, ja hänen valitsemansa kirja oli pihtiputaalaisen runoilijan Pentti Pasasen teos Takarajalla etulinjassa vuodelta 2017. Kirjaa voi pitää Pihtiputaan kotiseutukirjana, joka käsittelee maaseudun muutosta ja jossa on mukana paikallisia henkilöitä ja tapahtumia. Pasanen on kirjoittanut pitkään lähinnä pöytälaatikkoon, mutta eläkkeelle jäämisen jälkeen aikaa kirjoittamiselle on ollut enemmän ja tuli myös oman kirjan vuoro. Heluna on ollut Pasen työkaveri, joten runot kiinnostavat jo tätäkin kautta. Pasaseen ja hänen tuotantoonsa voi tutustua myös hänen blogissaan. Alla näyte.

Syksyn sävel

Yön pimein hetki
on jo riittävän pimeä
kompastua omiin ajatuksiinsa
Lohtua on tarjolla,
onko toivoa
ylittää
oma mielentilansa,
hetkiin,
joihin pimeä ja sade eivät yllä

Oma kirjani sijoittui nykyiseen kotikaupunkiini Poriin, jossa olen asunut vasta reilut pari vuotta. Tämä kirja oli Porin Reposaaressa asuvan Leila Tuuren historiallinen romaani Espanjalainen rouva vuodelta 2016. Kirjassa nuori kauppamies Johan Lundahl tuo Espanjan reissultaan vähemmän toivotun tuliaisen, nimittäin  paavin kirkkoon kuuluvan, ruotsia taitamattoman miniän. Jos  vanhemmat ovat järkyttyneitä, on sitä lämpöön ja valoon tottunut espanjatarkin. Kaupunkikin on karussa kunnossa - Porissa on juuri ollut yksi isoista tulipaloista, jonka tuhot olivat valtavat. Vaikea on Mariabellan tottua suomalaiseen menoon samoin kuin miehensä vaimoa tukevan aviomiehen rooliin. Nauraa sai, kun Mariabella aluksi ruotsin sijaan oppikin köökkifinskaa ja alkoi praatata Porin murretta..! Historiallisista romaaneista pitävälle oivaa viihdettä.

4_2018_karvapalli.jpg

Seuraavan kerran kokoonnumme pyhäinpäivänä Nasumurmelin luokse, ja teemana ovat silloin lääkäri- ja sairaala-aiheiset kirjat. Paavo sanoi paljastavansa vasta silloin, miksi hän valitsi tällaisen teeman..!

Kirjaperhosten puolesta,

Knarp.

4_2018_jalat.jpg