Koronatilanteen ja -rajoitusten helpotuttua päätimme Kirjaperhostenkin kanssa kokoontua jo ihan perinteisesti. Lukupiiri pidettiin Vantaalla Rimarinnan pihalla nyyttäriperiaatteella. Etäkokoontumisen omat ankeat tarjoilut olivat näin muisto vain. Halailut jätimme sikseen, mutta läheinen ja välittävä tunnelma meillä oli perhosten kesken tästä huolimatta. Teemana olivat edelleen ajankohtaiset poikkeusolot - yksi perhonen oli kokoontumisenkin aikaan karanteenissa käytyään Italiassa tyhjentämässä asuntonsa töiden siellä päätyttyä. 

Tällä kertaa oli todella paljon kuulumisia vaihdettavana. Kirjaesittelyt ja muu jutustelu kulkivat rinta rinnan, ja kyllä meillä oli niiiin mukavaa! Ja salaisuuksiakin tuli ilmi: kolme perhosta (minä kuuluin tähän joukkoon) saapui Rimarinnan luo etuajassa ja sielläpä olikin Mies! Tyypillisesti miehet kaikkoavat lukupiirikokoontumisten tieltä, ja näin oli tämäkin herra jo tekemässä, mutta me ennätimme silti todistamaan, että pitkään sinkkuna viihtyneellä Rimarinnalla onkin nyt komea ja mukavalta vaikuttava Mies. Palaan aiheeseen vielä postauksen lopussa..!

Aloitin tällä kertaa kirjaesittelyt lukemallani Francesca Hornakin kirjalla Viikko on pitkä aika vuodelta 2017.  Kirjan keskeinen  teema on karanteeni, johon perhe joutuu lääkärityttären palattua Afrikasta työmatkaltaan, jossa hän on työskennellyt rankoissa oloissa hengenvaarallisen haagviruksen torjumiseksi. Hän palaa kotiin juuri joulun alla, ja perhe sitoutuu viettämään karanteeniviikon yhdessä ilman ulkopuolisia kontakteja. Äiti Emma, isä Andrew, tyttäret Olivia ja Phoebe - he eivät ole pitkään aikaan joutuneet olemaan näin tiivisti yhdessä ja perheen vuorovaikutussuhteet joutuvat koetukselle, mitä eivät yhtään helpota taustalla olevat salaisuudet kuten Andrewin avioton poika ja Emman juuri todettu syöpä. Monta asiaa on viikon jälkeen toisin. Kirja sopi tähän maailman aikaan kuin nenä päähän, ja olin ihan varma, että joku muukin on lukenut teemaan saman kirjan, mutta näin ei ollut. Ajankohtaisuutensa lisäksi kirja oli mainio lukuromaani.

Voi Paavo, Paavo..! Paavo oli lukenut "teemaan" J. Ryan Strandalin kirjan Keskilännen keittiöt vuodelta 2015 (suomeksi 2016).  Kirjan "poikkeusolo" on se, että päähenkilö Eva asuu isänsä veljen perheessä tietämättä, että nämä eivät ole hänen oikeat vanhempansa. Voihan tätä tietysti näinkin tulkita... Kirja on ollut amerikkalaisten kirjakauppiaiden valinta vuoden 2016 parhaaksi esikoisteokseksi, ja Paavo kiittelikin hienoa tarinaa. Evasta tulee kulttikokki ja kirjassa kerrotaan myös useiden hänen elämäänsä vaikuttaneiden ihmisten kohtaloista ruokaohjeiden höystämänä. Vaikka yhteys teemaan olikin ontuva, tämä kirja vaikutti eräänlaiselta helmeltä, joka ilahduttaa suunnattomasti poikkeusoloja eläviä ihmisiä..  huh, menee selittelyksi. Mutta aika moni perhonen tarttuu todennäköisesti vielä tähän kirjaan. Paavolta tipahti kirjan välistä hänen kirjanmerkkinä käyttämänsä hauska kortti, jolla hän on onnitellut miestään.. Paavo punastui ja meitä muita taisi aika lailla naurattaa..!

Tupunavitsin kirja oli portugalilaisen José Saramagon Kertomus näkevistä vuodelta 2004 (suomeksi 2007).  Kirja on sisarteos Saramagon kirjalle Kertomus sokeudesta, mutta kuitenkin itsenäinen kirjansa. Kirja on rakenteellisesti aika erikoinen, sillä siinä on valtavan pitkiä jopa puolen sivun mittaisia virkkeitä ja niukasti välimerkkejä. Kirjan henkilöillä ei ole nimiä vaan heitä kutsutaan vain titteleillä kuten puolustusministeri ja komisario tai kuvauksilla kuten mustalappuinen vanha mies. Tupunavitsi luki meille pari virkettä kirjasta, ja kyllähän teksti aika vaikeasti käsitettävältä noin alkajaisiksi vaikuttaa.  Tupunavitsi piti kirjaa erikoisuudessaan kuitenkin ihan mielenkiintoisena. Se on yhteiskunnallinen satiiri, jossa hallitus julistaa poikkeustilan, koska vaaleissa 83 % ihmisistä on käynyt jättämässä tyhjän vaalilapun. Taustalla koetaan olevan vahva nykytilaa uhkaava salaliitto. Hallitus, poliisivoimat ja muut virkamiehet jättävät pääkaupungin, jossa tyhjälliset eli tyhjää äänestäneet ovat toimineet ja uskovat, että heitä vielä rukoillaan takaisin. Näin ei kuitenkaan käy. Hallitus päättää etsiä syyllisen, kunhan he ensin päättävät (!), kuka se on. Kirja haluaa osoittaa, kuinka päättäjät junailevat asiat haluamallaan tavalla eikä demokratia oikeasti toimi.

Nasumurmelin kirja oli parisuhdeväkivallasta kertova Laura Mannisen Kaikki anteeksi vuodelta 2018. Välivaltainen parisuhde on eräänlainen poikkeustila, joskin valitettavan useille normaalia arkea. Mannisen kirja sijoittuu Seinäjoelle ja Helsingin Fallkullaan. Osittain omakohtaisessa tarinassa kertoja Laura tutustuu Mikkoon, joka vaikuttaa aluksi todelliselta unelmamieheltä.  Suhde etenee avoliitoksi ja vähitellen Mikosta alkaa paljastua uusia eikä niinkään miellyttäviä piirteitä. Mikolla on kolme lasta, joihin Laura myös kiintyy, mutta Mikon mustasukkaisuus ja pimeät puolet tuovat pelon suhteeseen. Nasumurmeli luki katkelman kirjasta, ja Manninen kirjoittaa kyllä taitavasti siitä ahdistuksesta ja uhan alla olemisesta, jonka tuolla tavalla sairas puoliso aiheuttaa. Häpeä, halu pitää julkisivua ja unelmia yllä, usko toisen muuttumiseen, oman itsetunnon menettäminen - nämä kaikki saavat jäämään usein aivan liian pitkäksi aikaa välivaltaiseen suhteeseen.  Tässä kirjassa on onneksi onnellinen loppu, mutta todellisuudessa niin ei aina käy. Nasumurmeli piti ahdistavuudestaan huolimatta kirjaa hyvänä (ja tärkeänä) lukukokemuksena. 

Jänis toi keskusteluun tänä vuonna ilmestyneen Johanna Vuoksenmaan esikoisteoksen Pimeät tunnit. Käsikirjoittajana tunnetun Vuoksenmaan kirjassa on sähkölakosta aiheutuva poikkeustila, jota eletään vuonna 1977 Ojalan perheestä käsin. Eri perheenjäsenten pohdinnat ja näkökulmat pääsevät esiin. Perheen isä Esa on sähkölaitoksella töissä, ja pystyy vaikuttamaan siihen, kumpi puoli kaupungista kulloinkin saa sähköä. Tämä vaikuttaa suuresti avioliitossaan kipuilevan hammaslääkärivaimo Eevan elämään (ja hammaslääkärin tuolissa porattavana olevan asiakkaan tilanteeseen). Ylioppilaaksi kirjoittava poika Marko pohtii seksuualista suuntautumistaan. Eniten Jänikseen vetosi kuitenkin perheen 12-vuotiaan tyttären Pauliinan kasvutarina. Mielenkiintoinen on kirjassa myös Esan maalausharrastus - hän pyrkii maalaamaan pimeää.  Jänis kiitteli myös Vuoksenmaan soljuvaa tekstiä.Tämä kirja alkoi kiinnostaa useita perhosia - itsekin laitoin jo kirjastoon varauksen.

Rimarinna lähestyi poikkeusoloja terveydessä olevan poikkeuksen kautta - hän oli lukenut teemaan Maria Boreliuksen kirjan Hyvinvoinnin vallankumous vuodelta 2018, joka käsittelee elimistön tulehdustilaa ehkäisevää elämäntapaa. Kirjaa voi pitää viihteellisenä tietokirjana, joka perustuu tutkimustietoon ja Boreliuksen omakohtaisiin kokemuksiin. Ravinnon, liikunnan ja rasituksen merkitystä matala-asteiseen tulehdukseen tarkastellaan monen eri tutkimuksen kautta, ja rinnalla Borelius kertoo oman tarinansa. Borelius on päälle 50-vuotiaana havahtunut huonoon vointiinsa ja lähtenyt ratkaisemaan sitä liikunnan, meditaation ja ruokavalion kautta. Kirjassa on myönteinen sävy eikä se lähde kieltämään asioita vaan kertoo enemmänkin, mitä kannattaa tehdä voidakseen hyvin. Ravitsemustieto on kirjassa isossa osassa ja se sisältää myös ruokareseptejä. Kirjasta löytyy myös kolmen päivän tehokuuri, eräänlainen "kotiretriitti". Rimarinna on kokenut kirjan neuvot hyödyllisiksi ja soveltanut niitä omaan elämäänsä. Ja voinut paremmin! (Syynä voi toki olla myös Se Mies.)

Saimme Nasumurmelin kautta Helunan terveiset kotikaranteenista ja kirjaraportin:

"Kerro terveisiä, että mun poikkeustilakirja on ollut Olavi Paavolaisen Synkkä yksinpuhelu. Päiväkirjan lehtiä vuosilta 1941 - 1944. Eli sotapäiväkirja. Olen ehtinyt lukea noin puolet (sivuja 599). Tämä on toinen, lyhennetty painos vuodelta 1960. Alkuperäinen ilmestyi kahtena niteenä ja melkein tuhatsivuisena 1946 eli heti sodan jälkeen. Kovasti on ollut spekulaatioita, ovatko nämä merkinnät aitoja vai jälkikäteen muokattuja (ilmeisesti tässä lyhennetyssä painoksessa joitakin kohtia on lievennetty). Joka tapauksessa kyseessä on aikansa juorukirja (mitä kukakin teki sodassa), mutta sisältää myös tosi paljon kaunista Karjalan kuvausta ja sarkastista Suur-Suomi-aatteen riepottelua. Kirjasta piirtyy kuva herkästä taiteilijasta, joka näkee asioissa monta puolta. Kirjassa on päiväkirjalle tyypillisesti paljon itsekeskeistä minä-minä-pohdintaa, vähän politiikkaa ja runsaasti esteettistä näkökulmaa."

Täytyy tunnustaa, että Helunan terveiset aiheuttivat hieman hämmästelyä: miksi ihmeessä hän on valinnut juuri tuon kirjan? Mutta tähän voinemme palata vaikka seuraavassa kokoontumisessa. Rimarinna sai emäntänä valita uuden teeman ja se on klassiset rakkaustarinat, ts. kunnon rakkausromaanit. Eikös olekin yllättävä teemavalinta onnellisuutta hehkuvalta Rimarinnalta..? Mutta ihana teema tämä on ja ehkä voimme kiittää valinnasta Miestä.

Rakkauden merkeissä tapaamme Paavon luona syyskuussa. Siihen asti rakkauden (tai ainakin rakkausromaanien) täyteistä kesää kaikille,

Kirjaperhosten puolesta, Knarp.