2015-08-01%2014.09.10.jpg

Kokoonnuimme elokuun alkajaisiksi Paavon luo keskustelemaan Nasumurmelin edellisellä kerralla valitsemasta teemasta, joka oli luonto. Ensimmäistä kertaa kävi muuten niin, että teemaa varten oli luettu KOLME SAMAA kirjaa. Ja ensimmäistä kertaa tapaamisen oli myös luettu e-kirja! Nykyaika saapuu lukupiiriin.. Paavon koti sopi hyvin paikaksi käsitellä luontokirjoja, sillä hänen kotinsa on varmasti se luonnonläheisin meidän kaikkien kirjaperhosten kodeista. Viihdyimmekin loistavasti luonnon tuntumassa luontokirjojen parissa!

Se oli Heluna, joka oli lukenut kirjansa e-kirja -versiona. Kyseessä oli Kristina Carlsonin Herra Darwinin puutarhuri vuodelta 2009. Heluna oli lukenut kirjan jo aiemmin perinteisessä muodossa. Suomalaisen kirjailijan kirja kertoi pienestä englantilaisesta kylästä ja sen asukkaista. Kirjoitustekniikka oli mielenkiintoinen. Kirja koostui lähinnä kyläläisten ajatuksista ja muutamista vuoropuheluista. Ajatukset olivat usein tajunnanvirtaa vailla pisteitä ja pilkkuja. Kirjassa elettiin 1870-lukua, ja keskeinen henkilö oli Charles Darwinin puutarhuri Thomas Davis. Puutarhuri kannatti isäntänsä käsityksiä evoluutiosta ja lajien synnystä, ja hän oli ateisti, mitä ei hyvällä pienessä kylässä katsottu. Häneen kohdistui paljon paheksuntaa, ja ajalteltiin, että puutarhurin lasten viallisuus, toinen oli kehitysvammainen, toinen pienikasvuinen, oli Jumalan rangaistusta hänen jumalattomuudestaan. Kirja oli synkempi kuin Heluna muisti ensimmäiseltä lukukerraltaan; siinä oli paljon pahuutta, kuolemaa ja kyläläisten ruokkimia ilkeitä huhuja. Luontoa kuvattiin paljon, mutta realistisesti, ei romantisoiden. Heluna piti kirjasta kovin; kirja on pieni (e-kirjassa vain 102 sivua) ja se oli erilaisuudessaan virkistävä. Kirja on saanut kirjallisuuden valtionpalkinnon ja Kiitos kirjasta -mitalin.

Minä esittelin lukupiirille Veden viemää -kirjan, jonka on kirjoittanut Populäärimusiikkia Vittulajängältä -teoksesta tunnettu Mikael Niemi. Kirja on vuodelta 2013. Mietin paljon, oliko kirja oikeastaan luontokirja, mutta olihan siinä luonnonvoima, padot kaatava tulva, keskeisessä osassa. Tulvan voimaa kuvattiin elävästi, mutta suurimmassa roolissa kirjassa olivat ne ihmiset, jotka tulvan joutuivat kohtaamaan, heidän toimintansa, tavoitteensa ja motiivinsa. Katastrofin keskellä joutui miettimään, mikä on kenellekin oikeasti tärkeää. Myös ihmisten raadollisuus ja itsekkyys nousi esille karulla tavalla. Osa selviytyi, osa ei. Ei ehkä ole varsinainen juonipaljastus, jos kerron kirjan päättyvän siihen, että veden nousu pysähtyi. Itse olisin kaivannut vielä jonkinmoista jälkiselvitystä, mitä ihmisille tulvan jälkeen tapahtui. Ainakin olisin toivonut, että eräs kirjan roisto ja typerys olisi joutunut jotenkin tilille teoistaan. Mutta olihan kirja tosi mielenkiintoinen, ja Nasumurmeli ottikin kirjailijan signeeraaman kappaleeni kirjasta lainaan lukupiirin jälkeen.

2015-08-01%2013.21.07.jpg

Tupunavitsi oli lähestynyt teemaa mielenkiintoisesta näkökulmasta. Hän esitteli meille Marko Hamilon kirjan Luonnollisesti hullu vuodelta 2011. Hamilo on vapaa tiedetoimittaja ja tietokirjailija, ja kirjakin oli eräänlainen tietokirja, vahvasti kantaa ottava selvitys mielenhäiriöistä. Hamilon pointti asiaan oli, että monet ihmismielen mielenhäiriöinä pidetyt ilmiöt ovat evoluution tulosta ja sitä kautta täysin luonnollisia. Nyky-yhteiskunnassa niitä lääkitään ja hoidetaan turhaan. Esimerkkeinä Hamilo mainitsi mm. ennenaikaisen siemensyöksyn, ADHD-oireyhtymän ja masennuksen. Ennenaikainen siemensyöksy on savannin vaaroissa ollut hyvä asia; suvunjatkuminen turvataan, kun toimitaan nopeasti! ADHD:n kaltainen ylivireys puolestaan on hyödyksi, kun pitää havannoida luonnon vaaroja. Masennuksen kautta tavoitteet opitaan asettamaan realistisemmiksi, mikä voi myös olla hyvä asia. Myös nykyihmisen pelot ovat perua savannielämän ajoilta ja nykymaailmassa hassuja - me pelkäämme edelleen hämähäkkejä ja käärmeitä, kun enemmänkin pitäisi pelätä autoja ja pistorasioita. Tupunavitsi kertoi, että tämän nopealukuisen kirjan lisäksi hänellä on tarkoitus lukea aihepiiristä enemmänkin.

Emäntämme Paavo ei ollut ehtinyt lukea kirjaansa ihan loppuun saakka, mutta ei hätää - kaksi muuta oli tehnyt sen! Tämä kolmen kirjaperhosen valitsema kirja oli Anni Kytömäen esikoisteos Kultarinta, joka ilmestyi viime vuonna ja pääsi myös Finlandia-palkinto -ehdokkaaksi. Paavon lisäksi tämän kirjan olivat valinneet Nasumurmeli ja poissa ollut S. T. Ressi. Paavo ja Nasumurmeli totesivat, että kirja eteni aluksi verkkaisesti, mutta piti silti otteessaan. Kirja sisälsi paljon luonnon, etenkin metsän, kuvausta, ja eläimistä erityisesti esille nousivat karhut. Kieli oli yleensäkin hyvin kuvailevaa, ja lukijakin sai tunteen, että oli mukana tapahtumissa. Kirjassa kertoja vaihteli, välillä se saattoi olla eläinkin. Kirjassa pysyi hyvin mukana. Kirjassa elettiin vuotta 1918, oli punaiset ja valkoiset, ja tätä myötä kirjassa oli paljon myös ahdistavia ja ikäviä asioita. Aina piti valita puolensa. Kirjan dialogeissa teititeltiin ihmisiä, mikä oli tuohon aikaan vielä yleistä. Kirjassa oli yli 600 sivua, mutta ei ilmeisestikään turhaan!

Kultarinta teki suuren vaikutuksen myös S. T. Ressiin, joka kirjoitti kirjasta näin: "Luettavana oli yli 600 kiehtovaa sivua. Kirja oli kirjastosta lainassa, mutta olen ajatellut ostaa sen omaksikin, pidin siitä valtavasti. Kirjoittaja on koulutukseltaan luontokartoittaja, ja sen kyllä ihanasti huomaa metsien kuvauksista. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Suomen itsenäistymisen molemmin puolin. Tarina on todella taitavasti rakennettu, teksti kaunista, todella ilo lukea. Luonnolla ja etenkin metsällä on tärkeä osa ja teoksessa liikutaan eri puolilla Suomea. Romaani on jaettu kahtia, alkupuolen kertojaminä on pääosin biologi Erik Stenfors, toisella puoliskolla ääneen pääsee hänen tyttärensä Malla. Kirjassa käsitellään useita vaikeita teemoja, kuten tapahtumien ajankohdastakin voi päätellä."

2015-08-01%2015.53.48.jpg

Lukupiiristä joutuivat olemaan poissa S. T. Ressin lisäksi Jänis ja Rimarinna. Molemmat olivat kuitenkin lukeneet luontoteemaisen kirjan!

Jäniksen kirja oli Jenni Haukion runokirja  Sinä kuulet sen soiton, josta hän kirjoitti näin: En normaalisti lue runoja, mutta nyt tuli mentyä mukavuusalueen ulkopuolelle. Jenni Haukion kolmas runokokoelma ”Sinä kuulet sen soiton” vuodelta 2009 vakuutti luontoteemallaan kiinnostavalle ja lukupiirin teemaan sopivalle. Haukio havannoi tarkasti. Hän sanallistaa herkkiä ja hauraita tapahtumia. Runot aukeavat, kun niiden ”kuvia” katselee rauhassa. Tämä on minulle vähän haasteellista, kun en ole tottunut runonmittaa lukemaan. Junassa istuessa päätin lukea runon ja miettiä sitä rauhassa. Toimi paremmin. Haukion runoissa kuljetaan huhtikuusta lokakuuhun meren rannalla. Ihminen on pieni ”havunneulanen maailmassa”. Rannikon linnut ja luonto saavat runoissa vahvan sijan. Haukion kirja ilmestyi jo vuonna 2009, ja googlettaessani törmäsin kommentteihin, ettei kirjasta kannata hakea viittauksia tuoreeseen aviomieheen. Itse kyllä koin viittauksia, ainakin tupakan savuun, kuten runossa":
Iltapäivän pikainen melodraama, sinä seisot valkoisen kivitalon parvekkeella ja poltat savuketta –
Kolme päivää sitten tulit sahalaitana kuolleeseen uneeni
aironiskuna hajotit lumpeenkukkien nuotan, arkeni takovan rytmin
paljain käsin revin kaarnan koivujen elävältä iholta
kutsusi valon toukokuuhun, avasin omenapuiden valkeat soittorasiat.
Nyt laskeutuu harteilleni paenneen routayön hämärä, porttikongeissa ilakoivat irti päästetyt tuulikellot
sinun äänesi kuuluttaa asemalta lähtevät vuorot, ei mainitse nimeäni
toivottaa hyvää matkaa.

Rimarinnan valinta oli Emmi Itärannan Teemestarin kirja vuodelta 2012. Rimarinna tekstasi kirjasta seuraavasti: "pysäyttävä kertomus elämästä sellaisessa viitekehyksessä, jossa luonto ja sen rikkaudet eivät enää ole ihmisen saavutettavissa nykyisellä tavalla. Tykkäsin kirjasta todella, yksi parhaista viime aikojen luetuista kirjoista." Minä ja Heluna olimme myös lukeneet tämän kirjan, ja kerroimme lukupiirille enemmän juonesta. Teemestarin kirja on dystopia, jossa eletään Suomen Lapissa ja kärsitään vesipulasta. Teemestari tarvitsee teen valmistukseen hyvää vettä, ja hänellä on perintönä kulkenut tieto salaisesta lähteestä, josta vettä saadaan määräysten vastaisesti teemestarin taloon. Vesirikos on yksi pahimmista rikoksista, ja teemestari ja hänen ammattiaan jatkava tyttärensä ottavat toiminnallaan suuren riskin. Kirjassa maailma on pelottava, ja siinä viitataa myös syihin, jotka ovat johtaneet tilanteeseen. Nämä syyt voi nykyihminen tunnistaa. Ehdottomasti kirja, joka kannattaa lukea.

Paavo valitsi seuraavan kerran teemaksi vanhuuden. Syksyn syövereissä kokoonnumme keskustelemaan elämän syksystä Jäniksen luo. Valtavan mukavaa oli kokoontua Paavon luona (vaikka suunniteltu uiminen jäikin väliin..) ja kyllä sitä taas oikein odottaa seuraavaa kertaa!

Kirjaperhosten puolesta, Knarp.

2015-08-01%2015.24.00.jpg