Kokoonnuimme käsittelemään Nasumurmelin valitsemaa matkakirjojen teemaa luokseni ilman Nasumurmelia ja Rimarinnaa. Mutta meitä oli viisi paikalla ja valtaisan mielenkiintoiset kirjat! Rimarinnaltakin tuli raportti hänen lukemastaan kirjasta, mutta Nasumurmelilta sitä ei sattuneesta syystä tullut. Nasumurmelin henkilökohtaiseksi haasteeksi jääkin nyt LUKEA KOKONAINEN KIRJA LUKUPIIRIÄ VARTEN...

Rimarinnan kirjavalintaan oli vaikuttanut edellinen lukupiirikokoontuminen ja siellä esitelty Paul Coelhon teos. Hän nimittäin luki matkateemaan Paulo Coelhon Alkemistin. Kirja on ilmestynyt suomeksi ensimmäisen kerran vuonna 1995, mutta tällöin kirjan nimi oli Santiagon unelmat. "Hiukan naivistisen paimenpojan matkatarinan takana kulkee koko ajan jotain vaikeasti määriteltävää syvyyttä. Sellaista, jota voisi kuvailla elämää suuremmaksi, sellaiseksi, joka jollain merkillisellä tavalla muuttaa hiukan sitä, miten maailmaansa hahmottaa. Jotkut kirjat jättävät lukijaan lähtemättömän jälkensä, minulle Alkemisti oli ehdottomasti yksi niistä." Myös Paavo ja Jänis olivat lukeneet aiemmin Alkemistin, mutta heille se ei ollut ollut niin suuri lukukokemus.

Jänis valitsi teemaan kirjan sellaisen kirjan omasta kirjahyllystään, joka oli tehnyt häneen suureen vaikutuksen ensimmäisellä lukukerralla ja jonka hän halusi lukea uudestaan. Tämä kirja oli Rosa Liksomin Hytti nro 6. Kirjan päähenkilöt ovat tyttö ja mies. Tyttö on opiskelija, jonka alunperin piti lähteä junamatkalle Siperiaan poikaystävänsä kanssa, mutta poikaystävä tekeytyy hulluksi ja menee mielisairaalaan välttääkseen armeijan. Nyt hyttikaveriksi tulee ennestään tuntematon mies. Matkan aikana syödään ja juodaan paljon, ja venäläiseen tapaan teetä ja vodkaa. Kirjan kieli on roisia, suoraa ja kuvailevaa - sujuvasti kirjoitettua. Kirjassa on epäloogisuuksia, joita jää miettimään, ja joihin voi olla syynä se, että alunperin kirjaa varten on ollut tekstiä seitsemän kertaa enemmän, mutta kustantamon toiveesta kirja on muokattu normaalin romaanin mittaan. Siperian radan asemapaikat tulevat lukijallekin pysähdysten myötä tutuksi. Jänis totesi, että toinen lukukerta ei ehkä ollut samanlainen elämys kuin ensimmäinen, mutta edelleen kirja oli erittäin vaikuttava. Myös Paavo oli aloittanut tämän kirjan lukemisen, mutta jättänyt kirjaa leimaavan ankeuden takia kesken. Kirja on vuodelta 2011, ja se sai tällöin Finlandia-palkinnon.

Tupunavitsi lainasi teemakirjan ystävältään, joka oli jo aiemmin suositellut kirjaa Tupunavitsin luettavaksi. Nyt tuli se sopiva hetki. Kirja oli Matti Rämön Polkupyörällä Jäämerelle. Kirja on vuodelta 2012 ja kertoo YLEn teksti-tv:n toimittajana toimivan Rämön kuuden viikon ja 4500 kilometrin pyörämatkasta Jäämerelle ja takaisin. Kirja on raportinomainen ja Tupunavitsi olisi kaivannut siihen enemmän kuvamateriaalia, mikä olisi helpottanut lukijan eläytymistä matkan tunnelmiin. Reitti vei läpi Lapin ja siellä oli Tupunavitsille tuttuja maisemia, mitä oli ollut mielenkiintoista lukea. Ja onneksi me söimme lukupiirissä rusinapullia - Rämö oli nimittäin mutustellut pyörämatkansa aikana 12 kg rusinoita! Kirja ei ollut hauskasta pyöräilijää ja toljottavaa poroa esittävästä kansikuvastaan huolimatta mikään huumorikirja vaan sisälsi paljon historiatietoiskuja matkan paikkakunnista sekä oman mielentilan kuvausta. Kun polkee yksin ja pitkiä matkoja, saavuttaa syvän rauhan tilan. Tupunavitsi totesi kirjan olleen kiinnostava, mutta myös vähän tylsähkö. Parasta antia oli ehkä ollut Leppävirran hippileirin kuvaus. Mieleen jäivät myös kuvaukset Venäjän saastuneisuudesta ja Lars Levi Laestadiuksesta. Minä ja Nasumurmeli bongasimme Rämön viime vuonna kirjamessuilla. Hän esitteli siellä kirjaansa Polkupyörällä Islannissa. Hän on pyöräillyt myös mm. Intiassa, Saharassa ja Thaimaassa.

Paavo hehkutti jo etukäteen, että oli löytänyt teemaa varten "ihanan" kirjan. Ja ainakin minulla tämä kirja siirtyi kyllä luettavien listalle. Paavon valinta oli Cheryl Strayedin Villi vaellus vuodelta 2013. Kirja on kirjoittajan omakohtainen kertomus siitä, kuinka hän 22-vuotiaana menettää äitinsä ja sitä myötä elämänsä hallinnan. Cheryl pistää kaiken ranttaliksi, mutta muutaman vuoden kuluttua hän kuulee Meksikon rajalta Kanadan rajalle ulottuvasta vaellusreitistä, ja päättää lähteä vaeltamaan ja etsimään elämäänsä rauhaa. Cherylillä ei ole lainkaan vaelluskokemusta, ja hän lähtee matkaan hyvin valmistautumattomana käytännössä vaelluskaupasta saamansa ystävällisen palvelun ja hänelle myydyn valtavan tavaramäärän turvin. Tavaraa on niin paljon, että rinkkaa ei pysty nostamaan selkään ilman erikoiskikkoja, ja normaalista kävelyasennosta ei voi kuin unelmoida. Vaikka Cheryl oli vaeltamaan lähtiessään hyvin naiivi, sisua häneltä ei puuttunut. Hän nimittäin kaikista vastoinkäymisistä huolimatta pääsi perille! Vaelluksen aikana Cheryl saa neuvoja ja apua kokeneemmilta vaeltajilta ja myös varustusta karsitaan... Paavo luonnehti kirjaa hyvin positiiviseksi, ja esille nousivat erityisesti kuvaukset ihmisten kohtaamisista ja maisemista. Pitäisiköhän lukupiirinkin joskus lähteä vaellukselle.. hmm... Neuvot ja varusteet Partioaitasta..?

S.T. Ressi totesi kirjastaan, että sitä ei voi sanoa ihanaksi, mutta mahtavaksi kyllä. Kirja oli Sami Lopakan uunituore esikoisteos Marras vuodelta 2014. Sami Lopakka oli raskasta metallimusiikkia soittavan Sentenced-bändin kitaristi-sanoittaja, ja kirja kertoo oululaisesta heavybändista ja sen Euroopan kiertueesta. Kirjan bändi ja kiertue ovat kuitenkin kuvitteellisia. Kirjassa kertojana toimii kitaristi Hautamaa, joka on lievästi sanoen melankolinen luonteeltaan. Kirjan luvut on otsikoitu kiertuekaupunkien mukaan, ja kiertueella bändi ei yövy hotelleissa vaan keikkabussissa arkuiksi kutsutuissa sängyissä. Kirja sisältää ankeita hetkiä, mustaa huumoria ja kiertuepaikkakuntien synkkää historiaa. Keikat menevät välillä paremmin ja välillä huonommin, ja toisinaan lavalle jaksetaan nousta vain alkoholin voimin. Tuota juomaa kuluukin kiertueen mittaan runsaasti. S. T. Ressi oli pukeutunut kirjan esittelemistä varten asianmukaisesti mustiin vaatteisiin ja lakannut kyntensä mustalla kynsilakalla. Samat raskaan musiikin tunnelmat jatkuivat S. T. Ressillä vielä illallakin, sillä hän oli menossa Stam1nan keikalle. Ja Marras vaikutti tuollakin. Bändin odottelu lavalle ei ollut enää samanlaista kuin ennen, kun mielessä pyörivät Lopakan kirjan kuvaukset takahuoneen tunnelmista.

Minun teemakirjani oli Päivi Kanniston Elämäni nomadina vuodelta 2012. Olin aiemmin nähnyt lehtiartikkeleita, joissa kerrottiin Kanniston äkkirakastumisesta ja siitä, kuinka hän ja miehensä pikaisen avioitumisen jälkeen jättävät kaiken taakseen ja lähtevät yhdessä kodittomina kiertämään maailmaa. Kirjan ilmestymisen aikaan nomadielämää oli jo takana kahdeksan vuotta. Odotin virheellisesti kirjan olevan Kanniston ja hänen miehensä kulkurielämän kokemuksia, mutta se olikin enemmän tietokirja, joka pohtii nomadismia käsitteenä, tutkii nomadisen elämäntavan omaavia ihmisiä ennen ja nyt, heidän motiivejaan ja tavoitteitaan. Kirja oli mielenkiintoinen, mutta itselle ei kuitenkaan ollut olennaista nomadi-käsitteen avaaminen ja muinaisten nomadien kaivelu Kolumbuksesta ja Marco Polosta alkaen. Kirjan parasta antia olivat minulle arviot eri maista, ihmissuhteet ja omakohtaiset kokemukset. Kirja oli myös hyvin yhteiskuntakriittinen, enkä ollut kaikesta samaa mieltä kirjoittajan kanssa. Mutta sen ehdottomasti allekirjoitan, että jokaisen on mietittävä, millaista elämää haluaa elää ja millaisia valintoja se edellyttää. On tavoiteltava omanlaistaan onnea ja vapautta ja toimittava niin, että haaveet myös toteutuvat. Päivi ja Santeri Kanniston matkakokemuksista voi lukea heidän blogistaan.

Matkateeman emäntänä sain päättää seuraavan kerran teeman ja se on elämänmuutos. Tämän kerran nomadinen elämäntapa oli jo yksi sellainen. Kirjalliset elämänmuutokset vyöryvät lukupiiriin toukokuussa Tupunavitsin luona.

Kirjaperhosten puolesta, Knarp.