Kesäkuun alussa meidän oli määrä kokoontua Nasumurmelin luo pohtimaan Tupunavitsin edellisellä kerralla antamaa teemaa "mielen kierteet". Mutkia tuli kuitenkin matkaan, kun Nasumurmelin luona tapahtui vesivahinko juuri kokoontumista edeltävänä päivänä. Nasumurmeli ehdotti, että siirtäisimme kokoontumisen Lottamuseon kanttiiniin, jota Nasumurmeli piti hyvänä paikkana ja joka oli vähän samalla suunnalla. Näin tehtiin. Lottamuseossa saimme itseasiassa käyttöömme mukavan luokkahuoneen, jossa saatoimme suljetun oven takana vaihtaa kuulumisia, nauraa, lukea kirjojamme ääneen ja tietenkin pohtia mielen kierteitä. Ja välillä haimme tietenkin herkkuja kanttiinista!

Ensimmäinen esitelty kirja oli Nasumurmelin lukema Error mielenhäiriöitä, jonka olivat toimittaneet Elina Järvi, Tiina Hotti ja Olga Poppius. Kirja on tältä vuodelta ja siinä viisitoista ihmistä kertoo oman tarinansa. Ihmiset ovat kirjoissa omalla nimellään ja omilla kasvoillaan, ja jokaisella on oma mielenterveyden häiriönsä. Edustettuina ovat mm. synnytyksen jälkeinen masennus, skitsofrenia, syömishäiriöt ja sivupersoonat. Mukana on muutama julkkiskin kuten Laila Kinnusen tytär Milana Misic, joka antaa kirjassa kasvot trikotillomanialle, pakonomaiselle hiusten nyppimiselle ja Herra Ylppö, joka on kärsinyt ADD:stä eli tarkkaavaisuushäiriöstä.Kirjan tarkoituksena on saada ymmärrystä mielen häiriöille ja sairauksille, joita vieläkin hävetään ja piilotellaan toisin kuin "tavallisia" fyysisiä vaivoja. Ja kuitenkin puolet suomalaisista sairastuu psyykkisesti elämänsä jossain vaiheessa. Nasumurmeli totesi, että vaikka kirja sisälsi järkyttäviäkin osioita, se ei kuitenkaan ollut ahdistava. Kirja oli päinvastoin niin kiinnostava, että se hurahti Nasumurmelilla parissa päivässä. Aiheesta heräsi paljon keskustelua, ja Rimarinna toi esille, että toisinaan sanotaan parisuhteissakin traumojen hakevan toisensa. Tämä voi olla ns. "percect match" tai pahimmillaan molempien ongelmia vahvistava kierre.

Heluna oli ottanut käsittelyyn Jussi Valtosen vuoden 2014 Finlandia-voittajan He eivät tiedä mitä tekevät. Järkälemäisessä kirjassa on kolme päähenkilöä, jotka toimivat kertojina: suomalainen Alina, amerikkalainen yliopistomies Joe ja heidän poikansa Samuel. Kirja alkaa 90-luvun Suomesta ja Alinan ja Joen suhteesta, joka johtaa nopeasti avioliittoon ja lapseen, mutta kariutuu pian. Joe palaa Amerikkaan ja vertailee paluunsa jälkeen paljon suomalaisia ja amerikkalaisia; ihmisiä, tapoja ja yliopistoja, toisiinsa. Joen yhteydenpito poikaansa katkeaa, ja Joen pojasta kasvaa Suomessa eläinten oikeuksia puolustava ekoterroristi, jonka isä tutkijana Amerikassa käyttää työssään runsaasti koe-eläimiä. Heluna totesi, että kirjailijalla oli paljon painavaa sanottavaa monista nykyajan ilmiöistä. Kirja sijoittuu osin myös lähitulevaisuuteen, jossa on käytössä entistä koukuttavampia viestinnän muotoja kuten esimerkiksi hermojärjestelmään yhteydessä oleva kokemuslaite iAm. Kirjan nimen Heluna koki tarkoittavan sitä, että ihmiset toimivat aina omasta mielestään oikein ja ovat hyviä, mutta toisten näkökantoihin ei tosiasiassa edes perehdytä kunnolla. Mielen kierteitä kirjassa edustivat epäluulo, epäluottamus ja manipulointi. Helunan kirjalle antamien kehujen perusteella Valtonen on todellakin Finlandiansa ansainnut.

Rimarinna lähti omassa valinnassaan nostalgisiin tunnelmiin. Hän oli valinnut teemaa varten yhden dekkarisuosikkinsa, Matti Yrjänä Joensuun kirjan Harjunpää ja rakkauden nälkä vuodelta 1993. Rimarinna kertoi pitävänsä kovasti Harjunpäästä, joka on hyvin kirjoitettu hahmo. Joensuun dekkareita voi myös lukea ahdistumatta, sillä niissä ei mässäillä verellä eikä suolenpätkillä.  Nyt esitellyssä kirjassa päähenkilö Asko on pieni hintelä mies, jolla on sivupersoona Tipi. Asko ei pärjää elämässään erityisen hyvin, mutta Tipi sen sijaan on taitava tiirikkamies, ei mikään luuseri. Mutta naisten kanssa ei sitten osaa toimia Asko eikä Tipi. Rakkauden nälkää hän tyydyttää lähtemällä ravintolasta riittävästi päihtyneiden pariskuntien matkaan päämääränään sitoa humalaansa nukkuva mies pakettiin kähmiäkseen sen jälkeen tämän sammunutta naisystävää. Tipi ei ole varsinaisesti ilkeä tai pervo, mutta hänellä on hyvin vinoutunut käsitys rakkaudesta, koska ei ole koskaan oikeaa rakkautta kokenut. Naisen ulkoinen olemus on hyvin tärkeässä roolissa hänen tunteissaan. Kun tapasin Rimarinnan lukupiirin jälkeen, hän kertoi  päässeensä käymään Rikosmuseossa, jossa oli kerrottu hyvin Tipin tapaisesta rikollisesta. Ehkäpä Tipillä on ollut tosielämässä ihan oikea esikuva?

Tupunavitsi paljasti käyttäneensä teeman valinnassa Jäniksen metodia, jonka mukaisesti teema valitaan kirjahyllyssä häiritsevän lukemattoman / keskeneräisen kirjan mukaan. Tupunavitsin innoitti teemaan hyllyssä pari vuotta lojunut Torey Haydenin pokkari Sähkökissa vuodelta 1998 (suomeksi 1999). Takakansi lupasi kirjan antavan apua vaikeassa tilanteessa olevien perheiden ongelmiin, mutta Tupunavitsi ei uskonut kirjan hyötyyn tällä saralla. Kirja oli kuitenkin amerikkalaiseen tyyliin hyvä ja vetävä. Päähenkilönä olisi pitänyt olla autistinen poika Connor, jonka vanhemmat käyvät läpi avioeroprosessia. Connoria käytetään terapeutilla, ja myös äiti Laura alkaa käydä terapeutin luona. Terapeutille Laura kertoo oikeasta elämästään ja mielikuvituselämästään, jossa hänellä on tärkeä asema muinaisen uskonnollisena johtajana Torgonina. Torgon saa kirjassa niin suuren rooliin, että koko Connor jää sivujuonteeksi. Kirjassa oli kaikenlaista New Age -touhua ja sen loppu oli hyvin epämääräinen. Mitenkään syvällinen kokemus kirja ei ollut, viihdyttävä kuitenkin.

Minä luin kokoontumiseen amerikkalaisen Ron McLartyn kirjan Polkupyörällä ajamisen taito. Kirja on ilmestynyt englanniksi vuonna 2004 ja suomeksi vuonna 2006. Kirjassa 43-vuotias reilusti ylipainoinen Smithy on menettänyt molemmat vanhempansa ja löytää isälleen osoitetusta kirjeestä myös tiedon siitä, että hänen pitkään kadonneena olleen siskonsa ruumis on ruumishuoneella Los Angelesissa. Tukevassa humalassa (mikä ei ollut Smithylle mikään epätavallinen olotila) Smithy ottaa varastosta vanhan Raleighinsa ja lähtee polkemaan ilman mitään sen suurempia suunnitelmia halki Amerikan kohti Los Angelesia. Matkan aikana menneisyys palaa mieleen ja skitsofreniaa sairastaneen siskon Bethanyn kuvajainen seuraa Smithyä hänen polkiessaan. Siskon sairaus sairastutti tavallaan koko perheen, heillä ei ollut voimia enää muuhun. Osaltaan siksi Smithystä oli tullut alkoholisoitunut, ylipainoinen ja yksinäinen mies, jonka elämässä ei tuntunut olevan tarkoitusta saatikka iloa. Matkan aikana Smithy saa asiat päässään järjestykseen ja siskon hahmokin saa rauhan. Elämällä on ehkä sittenkin jotain annettavaa? Positiivinen kirja, suosittelen lämpimästi!

Poissaolijoilla oli ollut tällä kertaa hankaluuksia kirjojensa kanssa. Paavolta tuli jo ennen lukupiiriä seuraavanlainen viesti: "Ja kirjakommenttia: yritin lukee Simpauttajan, mut oli pokkariversio, joten kävi silmille ja hermoille liikaa. Jätin kesken. Sit otin Yksi lensi yli käenpesän. Olis ollu hyvä, mut iltalukemisena tuli liian ahdistavana uniin. Jätin kesken. Sit viä Simpauttaja jatko Karjalan kuningas, mutta ei etene. Kuukauden "lukenut" ja oon sivulla 46? Tää perhonen on nyt ihan epäonnistunut lukupiirissä. Onneks en pääse paikalle, oon ihan korvat luimussa täällä."  Koska muilta poissaolijoilta ei tullut liiemmin kommentteja, ei Paavon ehkä kuitenkaan tarvitse luimistella vaan hän voi ihan pullistella.

Nasumurmeli päätti emäntänä seuraavan kerran teeman. Keskustelemme elokuussa Paavon luona kirjoista, joihin jollain lailla liittyy teema "tasa-arvo". Saapas taas nähdä, mitä silloin koetaan!

Kirjaperhosten puolesta, Knarp.