Saimme hienon päivän elokuisellemme lukupiirikokoontumisellemme Paavon luona Näsijärven rannalla. Teemana oli Nasumurmelin valitsema "tasa-arvo".

Paavon valinta teemaan oli iranilaisen kirjailijan Parinoush Sanieen Kohtalon kirja vuodelta 2003. Kirjan julkaiseminen oli Iranissa kielletty jo kahdesti tätä ennen. Persiankielinen alkuteos käännettiin suomeksi vasta 2014. Kirjan tapahtumat sijoittuivat 70-80 -luvuille. Paavo totesi kirjan olevan avartava kulttuurimatka islamilaiseen maailmaan. Kirjassa käsiteltiin kiellettyä rakkautta, ja siinä tuli hyvin esille naisten ja miesten välinen epätasa-arvo. Perheissä tytöt olivat aliarvostettuja, eivät saaneet näkyä eikä kuulua. Tarkoitus oli vain pyrkiä naittamaan tytöt nopeasti pois. Kirjan fiktiivisessä tarinassakin päähenkilö naitetaan tytön omaa mielipidettä kuulematta, mutta hänellä käy siinä mielessä hyvä tuuri, että valittu mies on ajatusmaailmaltaan nykyaikainen ja kannustaa vaimoaan toteuttamaan myös omia juttujaan. Valitettavasti mies ei kuitenkaan ollut se, johon tyttö oli rakastunut. Paavo kehui kirjaa hienoksi lukukokemukseksi, ja kirjan alussa ollut henkilö- ja paikanimiluettelo auttoi pysymään selvillä vesillä myös persialaisten nimien kanssa. Mutta yksi paha puute kirjassa kuitenkin oli: sen loppu. Perinteiden vallitsemassa maailmassa leskikään ei voinut mennä uudelleen naimisiin, koska olisi tällöin häpäissyt miehensä.  Paavoa suututti kovasti, ja muut perhoset ymmärsivät hyvin tämän harmin.

Nasumurmeli esitteli urheasti kirjansa, jossa oli ehtinyt vasta sivulle 96 (lukemattomia sivuja oli jäljellä 220). Tämä kirja oli Anja Snellmanin Parvekejumalat vuodelta 2010. Myös tässä kirjassa on taustalla islamilainen uskonto, mutta tapahtumapaikka on Helsinki, jossa Somaliasta tullut maahanmuuttajatyttö kapinoi perheensä perinteitä vastaan ja pyrkii hänelle asetettujen sääntöjen vastaisesti kokeilemaan valtakulttuurin elämää. Anis F menee veljiensä vartioimana kirjastoon, mutta lukeekin kansien suojissa toista kirjaa, ei niin sallittua, ja piilottelee farkkuja talon ulkoiluvälinevarastossa voidakseen pukeutua niihin lähtiessään ulos. Kirjassa kulkee Aniksen tarinan rinnalla toinen tarina, suomalaisen Allan tarina. Allalla on ollut rankka elämä ja hänelle islamilainen maailma näyttäytyy turvallisena suojapaikkana, ja Alla onkin kääntymässä muslimiksi. Anis F:n ja Allan elämät sivuavat kirjassa toisiaan, mutta sivulle 96 mennessä he eivät olleet varsinaisesti tavanneet. Kyselimme Nasumurmelilta, mihin kirja nimi Parvekejumalat liittyy, ja hän epäili, että se liittyi parvekkeen kaipuuseen, koska siitä kirjassa oli ainakin puhuttu. Nasumurmeli piti kirjasta ja aikoi kyllä lukea sen loppuun.

Rimarinna oli tällä kertaa päätynyt kiireisen aikataulunsa johdosta e-kirjaan. Tämä kirja oli Tasan-liikkeen julkaisema pamfletti KAIKKI TASAN! tältä vuodelta. Pamfletin ovat toimittaneet Juntumaa, Korkeaoja, Meriläinen, Moisio & Nuorgam, ja se sisältää 14 naiskirjoittajalta mielipiteen tasa-arvosta. Kirjoittajia ovat mm. Rosa Meriläinen ja Kirsi Piha. Pamfletissa todetaan, että vaikka Suomessa tasa-arvo on monessa asiassa hyvällä mallilla, on vielä paljon myös tehtävää. Jos tasa-arvo toteutuisi, ei tarvitsisi puhua naispresidenteistä tai naiskirjailijoista. Ja tilannehan on, että hoitovapaata pitävät Suomessa vain muutamat miehet, naisen euro on 80 centtiä ja miesurheilijat tienaavat naisia enemmän. Tasa-arvon puuttuminen sitoo myös  miesten mahdollisuuksia ja ajatusmalleja. Hyvä esimerkki on, että pientä lasta kotona hoitava mies on hiekkalaatikolla sankari, kun taas äiti on hylännyt lapsensa menemällä töihin. Toisin päin tilanne ei herätä juurikaan tunteita. Julkisen talouden luomilla tukiverkoilla on ollut ja on suuri merkitys tasa-arvon toteutumisessa. Rimarinnan esittelystä syntyi vilkasta keskustelua, ja varmasti moni tunnisti itsessäänkin sellaisia tapoja toimia ja ajatella, jotka eivät juurikaan tasa-arvoa edistä. Perinteillä on suuri rooli siinä, miten asiat tasa-arvonkin kannalta menevät.

Myös S. T. Ressin lukema kirja oli eräänlainen pamfletti. Nyt ei kuitenkaan enää puitu miesten ja naisten välistä tasa-arvoa vaan luokkayhteiskuntaa. S. T. Ressi oli lukenut Päivi ja Santeri Kanniston kirjan Superrikkaat ja rutiköyhät - reppureissulla eriarvoistuvassa maailmassa tältä vuodelta. Kirja ei perustunut niinkään tosiasioihin kuin mielipiteisiin. S. T. Ressi koki häiritsevänä sen, että kirjassa tehtiin yksittäistapauksista yleistyksiä, ja myös se, että kirjan henkilöhahmot oli koottuu kirjailijapariskunnan matkoillaan tapaamista ihmisistä kuin palapeleinä, teki henkilöistä jotenkin omituisia, heihin yhdistettin usean ihmisen asiat. Kirjassa tuli esille myös se, että Kannistot mielellään aina sopivan tilaisuuden tullen mollaavat Suomea. Pohdiskelimme lukupiirissä, mistä moinen katkeruus juontuu. He ovat kuitenkin pystyneet valitsemaan elämäntavan, joka on harvalle suomalaiselle mahdollinen. Kirja oli S. T. Ressin mielestä kuitenkin mielenkiintoinen ja ajatuksia herättelevä katsaus maailmassa vallitsevaan epätasa-arvoon, jossa eliitti pysyttelee seurapiireissään ja loistoristeilijät kuljettavat rikkaita omaan todellisuuteensa. Kirjan havainnot oli koottu Yhdysvalloista, Australiasta, Guatemalasta, Malesiasta ja Japanista sekä risteilyltä.

Minun ja Tupunavitsin kirjat olivat samalta kirjailijalta ja toinen oli jatkoa toiselle. Joskin jatko-osa oli kirjoitettu ennen tarinan alkuosaa. Kyseessä olivat yhdysvaltalaisen  Harper Leen Kuin surmaisi satakielen ja Kaikki taivaan linnut. Nämä kirjat käsittelivät mustien ja valkoisten välistä epätasa-arvoa. Kuin surmaisi satakielen, minun valintani, ilmestyi vuonna 1960, ja seuraavana vuonna se sai Pulizer-palkinnon ja ilmestyi myös suomeksi. Kirja käsittelee Scoutiksi kutsutun poikatytön lapsuutta 30-luvulla Alabaman Maycombissa, ja hänen elämänsä keskeiset henkilöt ovat asianajajaisä Atticus, isoveli Jem, kesiksi kaupunkiin saapuva ystävä Dill ja musta taloudenhoitaja Calpurnia. Lasten äiti on kuollut Scoutin ollessa 2-vuotias. Turvalliseen lapsuuteen tulee synkkiä sävyjä, kun Atticus saa puolustettavakseen mustan miehen, jota syytetään valkoisen tytön raiskauksesta. Kirjassa puhutaan vielä neekereistä. Koska Atticus tekee enemmän kuin puolustaa syytettyä "vain viran puolesta", aletaan häntä kohtaan olla uhkaavia, mikä heijastuu myös lapsiin. Scout kuuleen monenmoisia haukkumasanoja isästään. Valkoisen miehen maailmaa ja järjestystä ei saa järkyttää. Todisteita raiskauksesta ei ole, oikeudenkäynnissä on vain valkoisen tytön ja hänen isänsä sana mustan miehen sanaa vastaan, mutta kumpaakohan uskotaan.

Tupunavitsi oli lukenut Kaikki taivaan linnut -kirjan, joka on kirjoitettu jo 1950-luvulla ennen Pulizer-palkittua romaania, mutta käsikirjoitus oli kadoksissa ja löytyi vasta vuonna 2014. Kirja julkaistiin vuonna 2015, myös suomeksi. Kirjassa Scout on jo aikuinen, Jem on kuollut, Dillistä ja Calpurniasta on vain pieniä mainintoja. Scoutista on kasvanut "värisokea", hän ei näe eroa mustan ja valkoisen ihmisen välillä. Hän asuu New Yorkissa ja tulee sieltä käymään kotiseudullaan kerran vuodessa. Kirjan tapahtumien aikaan on menossa 5. vierailu ja Scout on 26-vuotias. Atticus on Maycombissa ns. kansallisneuvoston jäsen. Neuvoston tarkoituksena on pitää neekerit aisoissa. Tämä on Atticuksen taustaa vasten yllättävää, ja aiheuttaa kriisin isän ja tyttären välille. Atticus yrittää selittää, että on tärkeää olla mukana tietääkseen, mitä on meneillään. Scout törmää myös odotuksiin, kenen kanssa hänen tulisi avioitua, mutta hänen omat tunteensa ovat vielä epäselviä.Tupunavitsi oli katsonut Kuin surmaisi satakielen elokuvana, mutta aikoo lukea sen vielä kirjana. Ja kyllä minäkin tuon jatko-osan vielä käsiini haen. Nämä kirjat ovat kyllä hieno kokonaisuus.

Saimme myös kokoontumisesta poissaolleelta Jänikseltä raportin kuvan kera hänen lukemastaan kirjasta: "Valitsin tasa-arvo-teemaan tuon Laura Honkasalon Perillä kello kuusi -teoksen. Ei ehkä ihan täydellinen teemaan, mutta tämä kirja puhutteli minua paljon. Teoksessa pohditaan miehen ja naisen roolia - ei kovin tasa-arvoista 1960-luvulla - sekä ajankuvana tuolloin, että vuonna 1996, jolloin perheen tyttäret käyvät läpi kuolleen isänsä jäämistöä. Kirjassa on kolme päähenkilöä, vanhapiikatäti Aune, menestyvä kotirouva Vuokko ja hänen tyttärensä Piitu. Aune on nuiva sihteerikkö, joka pitää lakitoimiston hengissä, mutta villiintyy lomaillessaan Las Palmasissa - hänestä kuoriutuu aivan loistava hahmo. Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta Aune tuskin on kuullutkaan. Vuokko hoitaa kodin, järjestää kaupungin parhaimmat kemut, on tyylikäs ja laitettu, mutta kokee ettei mies arvosta häntä. Miehensä taas ihmettelee miksei tuo kaikki riitä hänelle, vaan vaimo kokee olevansa "kultaisessa häkissä". Vuokko tapaa nuoremman miehen, jonka kanssa on mahdollisuus tasa-arvoisempaan elämään, ja hyppää hänen kelkkaansa. Piitu ihailee Twiggyä ja on trendikäs nuori nainen. Vanhemmat ohjaavat hänet siivoamaan Allin luokse, ja siitä alkaa nuoren ja vanhemman naisen ystävyys.
Kirjan ajankuvaus vie mennessään. 60-luvun muutoksen ilmapiirin todella aistii."

Seuraavan kerran tapaamme syksyn syövereissä minun luonani Porissa. Teemaksi Paavo antoi meille "eläimen". Eli luvassa on eläintarinoita Karhukaupungissa!

Kirjaperhosten puolesta, Knarp.